Onko sinulla omasta mielestäsi hyvä resilienssi?

Kirlitoimiston mukaan: "kyky pysyä toimintakykyisenä vaikeissa muutostilanteissa ja palautua niistä."

Mikä sitten on kenellekin vaikeaa. 

Ei. Kaikki muutos ahdistaa ja pelkään ottaa riskejä. Ahdistun helposti. Kai turvaton lapsuun yms vaikuttaa. Yksinäinenkin olen. Ehkä auttaisi jos olisi joku juttukaveri. Pitäisi ehkä hakeutua terapiaan juttelemaan. 

Vierailija kirjoitti:

Ihminen, joka tyynesti sanoo, että mikä ei tapa, vahvistaa vain, uskoo todellakin resilienssin voimaan. Suomalainen sisu on eräs tunnettu ilmentymä resilienssistä. 

Minä uskon tyynesti siihen, että se mikä ei tapa, vaan vtttuttaa ja rikkoo ihmistä. Kärsimys katkeroittaa ja kyynistää. Ihminen ei tarvitse kärsimystä jalostuakseen paremmaksi ihmiseksi.

 

Ruumiillisesti, siis solutasolla, resilienssini lienee hyvä: minulla oli todella pahoin vammauttanut MS-taudin pahenemisvaihe pian 12 vuotta sitten, ja kaikki vammat parantuivat nopeasti ja tauti siirtyi remissioon.

Henkistä resilienssiäni minun on vaikeampi arvioida. Toisaalta olen resilientti sikäli, että vastoinkäymisten sietokykyni on hyvä: en luovuta, en pitkäaikaisesti menetä elämäniloa ja toiveikkuutta enkä ole itsetuhoinen. Toisaalta se on huono siten, että toimintakykyni saattaa heikentyä henkisten vastoinkäymisten ja kuormitusten myötä pitkäksi aikaa.

Kyllä se täytyy aika hyvä olla, kun kaiken paskan jälkeen vielä henki pihisee ja suht järjissäni pysynyt (lähellä on kyllä ollut kumpikin lähteä) ja jopa välillä naurattaa. Vaikuttaakohan harjoittelu ja halu oppia resilienssin kehittymiseen? Harjoitteluun vaaditaan tilaisuuksia eli vaikeuksia. Valitettavasti niitä on mullekin tulossa lisää.

Uskoisin että on. Lapsuudesta on jonkin verran traumaa, pahoinpitelyä ja alkoholismia suvussa. Onnistuin kuitenkin usean yrityksen jälkeen pääsemään korkeakouluun, opiskelemaan hyvätuloiseen ja arvostettuun ammattiin ja löytämään ihmisen jonka kanssa minulla on nyt mitä onnellisin avioliitto ja ihanat muksut. 

Nykyään huomaan että muut masentuvat ja luovuttavat huomattavasti helpommin pientenkin vastoinkäymisten edessä ja moni on ihmetellyt miten olen selvinnyt näinkin hyvin. Samoista olosuhteista lähtenyt sisarukseni masentui, ahdistui ja lopulta narkkasi itsensä hengiltä.

Ei ole resilienssiä ollenkaan.

Housuissas sulla on resilienssi.

Mää en tohri liikkua junaratalla.

Vaikea sanoa. Kyllähän sitä aika syvissä vesissä käytiin kun esim. jouduin vakavan rikoksen uhriksi. Mutta tilastojen mukaan vähintään 90 prosentille saman kokeneista kehittyy psyykkisiä oireita, eli enpä poikkea siinä suhteessa yhtään muista. Nyt ollut monta vuotta täyspäiväisesti työelämässä ja on tulevaisuudentoivoa.

Joskus arkielämässä huomaan, että esim. jokin avainten hävittäminen ärsyttää tuhottomasti. Sitten toisaalta olen toimintakykyinen esim. onnettomuuspaikalle osuessani, kun läheinen sairastuu vakavasti tai kun työpaikalla on taas jokin tulipalosekoilu käynnissä. Esim. työpaikalla olen aina mukana setvimässä kriisejä, koska minut tunnetaan siitä, että olen rauhallinen ja rationaalinen paineen alla.

Terapeuttini sanoi sitkeäksi. Traumaattisesta lapsuudesta huolimatta olen aina käynyt töissä ja opiskellut. Jotkut tuntuvat järkyttyvän siitä, jos auto varastetaan tai vanha 90-vuotias mummo kuolee. Lapsen sairastuminen vakavasti tai kuolema olisivat asioita, joista en tiedä millä tavalla selviäisin. Kaikki muu olisi jotenkin käsiteltävissä.

Vierailija kirjoitti:

Terapeuttini sanoi sitkeäksi. Traumaattisesta lapsuudesta huolimatta olen aina käynyt töissä ja opiskellut. Jotkut tuntuvat järkyttyvän siitä, jos auto varastetaan tai vanha 90-vuotias mummo kuolee. Lapsen sairastuminen vakavasti tai kuolema olisivat asioita, joista en tiedä millä tavalla selviäisin. Kaikki muu olisi jotenkin käsiteltävissä.

Eihän noita kannata vertailla. Ei kai elämä ole mikään kilpailu, joten kai sitä voi järkyttyä useammastakin kuin yhdestä asiasta.

Vierailija kirjoitti:

Terapeuttini sanoi sitkeäksi. Traumaattisesta lapsuudesta huolimatta olen aina käynyt töissä ja opiskellut. Jotkut tuntuvat järkyttyvän siitä, jos auto varastetaan tai vanha 90-vuotias mummo kuolee. Lapsen sairastuminen vakavasti tai kuolema olisivat asioita, joista en tiedä millä tavalla selviäisin. Kaikki muu olisi jotenkin käsiteltävissä.

Järkyttävyys riippuu aina olosuhteista

Valitettavasti. Kaksi lasta kuollut ja silti olen itse hengissä.

On. Tuntuu että putoan aina jaloilleni. Ajattelen että kun yksi ovi sulkeutuu toinen aukeaa. Olen toipunut yllättävän nopeasti eroista, irtisanomisista, epäonnistumisista, läheisen kuolemasta, ystäväsuhteiden loppumisesta ja lapsuuden traumoista. 

Vierailija kirjoitti:

Mulla on lääkitys sen verran kohdallaa, että mikään ei tunnu missään. Eli on.

Juu, käytät venlafaxiinia, se tasaa mieltä.