Onko sinulla omasta mielestäsi hyvä resilienssi?

Tarkoittaako se samaa kuin sivistyssanoilla snobbailu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä sanon, että on hyvä ja perustelen tämän sillä, että elämä on kohdellut minua hyvin, on ollut turvallinen lapsuus, hyviä ihmisiä ja perhe ympärillä, hyvä koulutus, vakaa työpaikka, hyvä taloudellinen tilanne. Uskon itseeni ja selviytymiseeni tilanteessa kuin tilanteessa. Kohtaan asiat viilipyttymäisen rauhallisesti ja katson miten ne siitä lutviutuvat. Uskon myös, että elämä kantaa ja asiat kääntyvät parhain päin.

Nimenomaan näin syntyy resilienssi.

Vähän kuin sanoisi, että olette hyviä hiihtämään, vaikka ette ole koskaan hiihtäneet.

Minä taas tiedän, että minulla on kova resilienssi, koska olen pienestä asti selvinnyt vaikeista asioista ja jatkanut matkaa. Ja jopa töissä on sanottu, että minulla on poikkeuksellinen resilienssi. sivusta

Nämä on näitä tyyppejä, jotka katsoo tv:stä urheilua ja ovat sitä mieltä, että tekisivät kaiken paremmin harjoittelematta. Itse kun selviytyy lapsuuden ilman vanhempia, ponnistaa laitoksesta kouluun ja työelämään, niin voi sanoa omaavansa hyvän resilienssin. Sitten on taas näitä, jotka romahtaa pienimmästäkin vastoinkäymisestä, vaikka taustalla etuoikeutetun hyvät lähtökohdat, niin siitä on resilienssi kaukana.

Miten voi sanoa, että on hyvä resilienssi, jos se ei ole koskaan ollut koetuksella? Tasapainoisen taustankin kanssa voi olla tai voi olla olematta. Sen tietää sitten, kun paska osuu tuulettimeen, ei sitä ennen. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä, lapsuudessa koettu hyvä perusturvallisuus, läheisten läsnäolo, tuki ja kannustus, hyvä terveys, mahdollisuudet tehdä mielekkäitä asioita ja toteuttaa itseään on varmaan ne merkittävimmät. Olen aika optimistinen, itsetuntoni on ok ja luotan siihen että elämä kantaa aina jollain tavalla. Näen uusia mahdollisuuksia ja kykenen tuntemaan iloa ja onnea.

Minullakin on. Täysin päinvastaisista syistä (lukuun ottamatta viimeistä lausettasi).

"Lapsi, jota aina kannetaan, ei koskaan opi kävelemään."

Lapsi, joka oppii "kävelemään", ei edes lähtökohtaisesti oleta, että kannetaan, vaan kävelee itse.

Oikeastaan aika huono vertaus, koska lapsi ei opi kävelemään tuolla tavalla.

Se oli lainausmerkeissä, koska en muista enää, mistä kirjasta sen luin. Jatko ei ole lainattu.

Miksi ei kelpaa sinulle vertaukseksi? Lapsi opettelee kävelemään ja muksahtelee nurin. Nousee taas ja kaatuu uudelleen. Kunnes oppii. Ja sen jälkeen myös kävelee itse.

Vai tarkoititko, että kaikki lapset opetetaan kävelemään?  (kirjaimellisesti, eikä vertauksena) Ei opeteta. Itse opin kävelemään juuri alle kahdeksankuisena. Kukaan ei opettanut. Myöhemmin kyllä kerrottiin, että ei olisi toivottu niin aikaista oppimista, kun kaitseminen vaatii silloin enemmän, eikä tasapaino ole niin kehittynyt. No, sehän kehittyy siinä harjoitellessa uhan vastaavalla tavalla kuin parin kolmen kuukauden päästäkin olisi kehittynyt.

Opin lukemaan 4-vuotiaana. Ei minua silloinkaan tosiaan kukaan opettanut. Sen ikäluokan ihmiset yleisesti ajatteli, että se on sitten koulun asia opettaa ekalla luokalla.

Tuo, jolle vastasin kirjoitti, että luottaa elämän kantavan. Minä en luota. Eikä se ole kantanut. Vaan "pudottanut" monta kertaa. Loppujen lopuksi se on ihminen itse, joka itsensä kantaa läpi elämän.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, mitä tuo tarkoittaa. Joten ehkä. M28

Mä luulen kanssa, että sinulla on hyvä resilienssi. Tunnut suhtautuvan rennosti ja positiivisen myönteisesti asiaan, josta et vielä tunne.

Mistä joku tietää omaavansa hyvän resilienssin, jos se ei ole joutunut koskaan testiin tosipaikan tullen? Turvaverkot eivät ole resilienssiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä sanon, että on hyvä ja perustelen tämän sillä, että elämä on kohdellut minua hyvin, on ollut turvallinen lapsuus, hyviä ihmisiä ja perhe ympärillä, hyvä koulutus, vakaa työpaikka, hyvä taloudellinen tilanne. Uskon itseeni ja selviytymiseeni tilanteessa kuin tilanteessa. Kohtaan asiat viilipyttymäisen rauhallisesti ja katson miten ne siitä lutviutuvat. Uskon myös, että elämä kantaa ja asiat kääntyvät parhain päin.

Nimenomaan näin syntyy resilienssi.

Vähän kuin sanoisi, että olette hyviä hiihtämään, vaikka ette ole koskaan hiihtäneet.

Minä taas tiedän, että minulla on kova resilienssi, koska olen pienestä asti selvinnyt vaikeista asioista ja jatkanut matkaa. Ja jopa töissä on sanottu, että minulla on poikkeuksellinen resilienssi

Nämä on näitä tyyppejä, jotka katsoo tv:stä urheilua ja ovat sitä mieltä, että tekisivät kaiken paremmin harjoittelematta. Itse kun selviytyy lapsuuden ilman vanhempia, ponnistaa laitoksesta kouluun ja työelämään, niin voi sanoa omaavansa hyvän resilienssin. Sitten on taas näitä, jotka romahtaa pienimmästäkin vastoinkäymisestä, vaikka taustalla etuoikeutetun hyvät lähtökohdat, niin siitä on resilienssi kaukana.

Ei resilienssi kuitenkaan kestä edes sitä, että toiset kertoo miten heidän oma resilienssinsä on syntynyt, vaan on ihan pakko alkaa vertailla omilla elämämkokemuksilla? Just.

Mut on yritetty tappaa pariin kertaan ihan oikeasti. Koulukiusaamista oli 9 vuotta peruskoulussa, 3 amiksessa ja sellaset 7 ensimmäistä vuotta työelämässä kiusattuna. Henkisesti ja fyysisesti väkivaltainen lapsuudenkoti, vanhemmat narkkareita. Tässä sitä vaan ollaan edelleen. Terapiat käytynä toki. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä sanon, että on hyvä ja perustelen tämän sillä, että elämä on kohdellut minua hyvin, on ollut turvallinen lapsuus, hyviä ihmisiä ja perhe ympärillä, hyvä koulutus, vakaa työpaikka, hyvä taloudellinen tilanne. Uskon itseeni ja selviytymiseeni tilanteessa kuin tilanteessa. Kohtaan asiat viilipyttymäisen rauhallisesti ja katson miten ne siitä lutviutuvat. Uskon myös, että elämä kantaa ja asiat kääntyvät parhain päin.

Nimenomaan näin syntyy resilienssi.

Vähän kuin sanoisi, että olette hyviä hiihtämään, vaikka ette ole koskaan hiihtäneet.

Minä taas tiedän, että minulla on kova resilienssi, koska olen pienestä asti selvinnyt vaikeista asioista ja jatkanut matkaa. Ja jopa töissä on sanottu, että minulla on poikkeuksellinen resilienssi

 

Mihin tarvitset yleisimmin resilienssiä? Missä se punnitaan?

Ei resilienssi kuitenkaan kestä edes sitä, että toiset kertoo miten heidän oma resilienssinsä on syntynyt, vaan on ihan pakko alkaa vertailla omilla elämämkokemuksilla? Just.

No trollihan se sieltä paljastui.

Meillä on korvien välissä sellaiset anturit joiden avulla huono tai hyvä fiilis tarttuu toisiin ihmisiin. Pyrin ajattelemaan positiivisesti ja levittämään positiivista ilosanomaa muihin mikä motivoi jaksamaan ja uskomaan yhteiseen tekemiseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä, lapsuudessa koettu hyvä perusturvallisuus, läheisten läsnäolo, tuki ja kannustus, hyvä terveys, mahdollisuudet tehdä mielekkäitä asioita ja toteuttaa itseään on varmaan ne merkittävimmät. Olen aika optimistinen, itsetuntoni on ok ja luotan siihen että elämä kantaa aina jollain tavalla. Näen uusia mahdollisuuksia ja kykenen tuntemaan iloa ja onnea.

Minullakin on. Täysin päinvastaisista syistä (lukuun ottamatta viimeistä lausettasi).

"Lapsi, jota aina kannetaan, ei koskaan opi kävelemään."

Lapsi, joka oppii "kävelemään", ei edes lähtökohtaisesti oleta, että kannetaan, vaan kävelee itse.

Oikeastaan aika huono vertaus, koska lapsi ei opi kävelemään tuolla tavalla.

Tuo, jolle vastasin kirjoitti, että luottaa elämän kantavan. Minä en luota. Eikä se ole kantanut. Vaan "pudottanut" monta kertaa. Loppujen lopuksi se on ihminen itse, joka itsensä kantaa läpi elämän.

Vastasit ilmeisesti minulle, koska itse ainakin kirjoitin että luotan siihen että elämä kantaa, koen resilienssini hyväksi ja siitä on varmasti kiittäminen hyvää, turvallista lapsuutta. Kun lapsuudessa ympärillä oli sellainen tunne että asiat kyllä järjestyy, niin ehkä siihen oppi itsekin luottamaan. Turvallisuudentunne taitaa tutkitusti olla merkittävä tekijä resilienssin suhteen. Enkä yhtään ihmettele, se on kutirnkin tunteena hyvin voimakas. Lapsihan muistaakin ensimmäisenä saadun hoivan sekä turvallisuuden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihan hyvä, lapsuudessa koettu hyvä perusturvallisuus, läheisten läsnäolo, tuki ja kannustus, hyvä terveys, mahdollisuudet tehdä mielekkäitä asioita ja toteuttaa itseään on varmaan ne merkittävimmät. Olen aika optimistinen, itsetuntoni on ok ja luotan siihen että elämä kantaa aina jollain tavalla. Näen uusia mahdollisuuksia ja kykenen tuntemaan iloa ja onnea.

Minullakin on. Täysin päinvastaisista syistä (lukuun ottamatta viimeistä lausettasi).

"Lapsi, jota aina kannetaan, ei koskaan opi kävelemään."

Lapsi, joka oppii "kävelemään", ei edes lähtökohtaisesti oleta, että kannetaan, vaan kävelee itse.

 

Eli siis mistä sinun resilienssisi on syntynyt?

Huonoista, epäoikeudenmukaisista ja vääristä asioista, joita on elämässä pienestä asti tapahtunut. Yleistettynä; vastoinkäymisistä. Se tosin on huono kattotermi kaikelle, kuten esim. kaltoinkohtelulle tai väkivallalle.

Vierailija kirjoitti:

Meillä on korvien välissä sellaiset anturit joiden avulla huono tai hyvä fiilis tarttuu toisiin ihmisiin. Pyrin ajattelemaan positiivisesti ja levittämään positiivista ilosanomaa muihin mikä motivoi jaksamaan ja uskomaan yhteiseen tekemiseen.

Kiva mutta ei ole resilienssiä.

Mulla on aina todella hyvä resilienssi. Elämäni isoin vastoin käyminen oli pari vuotta sitten, kun puolivuotta aikaisemmin jo suunniteltu purjehdusreissu etelän lämmössä tuli. Multa murtui ennen reissua varvas ja mä mietin, että mitä tästä tulee! No otin huumorilla ja reissussa pistin muut palvelemaan mua. Hyvin siitä selvittiin. Ja oma resilienssi tuli todelliseen testiin. Eli resilienssiä todellakin piisaa!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En tiedä, mitä tuo tarkoittaa. Joten ehkä. M28

Mä luulen kanssa, että sinulla on hyvä resilienssi. Tunnut suhtautuvan rennosti ja positiivisen myönteisesti asiaan, josta et vielä tunne.

Säkään et siis tiedä.

On hyvät reisilihakset. Niillä pärjää. 

Vierailija kirjoitti:

Ei resilienssi kuitenkaan kestä edes sitä, että toiset kertoo miten heidän oma resilienssinsä on syntynyt, vaan on ihan pakko alkaa vertailla omilla elämämkokemuksilla? Just.

 

No trollihan se sieltä paljastui.

Trollausrahan se varmaan onkin että kuvittelee tietävänsä toisten kokemukset toisten puolesta ja alkaa vertailla.

Vierailija kirjoitti:

Mulla on aina todella hyvä resilienssi. Elämäni isoin vastoin käyminen oli pari vuotta sitten, kun puolivuotta aikaisemmin jo suunniteltu purjehdusreissu etelän lämmössä tuli. Multa murtui ennen reissua varvas ja mä mietin, että mitä tästä tulee! No otin huumorilla ja reissussa pistin muut palvelemaan mua. Hyvin siitä selvittiin. Ja oma resilienssi tuli todelliseen testiin. Eli resilienssiä todellakin piisaa!

Huomaa kirjoitusasusta, että et ainakaan kouluja ole käynyt, joten rahat on todennäköisesti vanhemmilta peritty.

Ei ole,  mutta kuulemma erittäin kiva lerssi 👀