Jari Sinkkonen HS:ssä: "Ihmisiä paapotaan"

Vierailija kirjoitti: 

Lapsesi on varmaan koulukiusaaja, ja opettaja haluaa herätellä sinua vastuullisempaan vanhemmuuteen. Kakarasi kuitenkin pahoinpiteli toisen lapsen lumipallolla vai tuliko puhelu päin seinään heittämisestä... Tällaisia puheluja ei tehdä lapsille, jotka eivät ole jatkuva harmi. 

 

Vastasti nyt kommentoijan persoonaan liittyvällä vihjailulla ja arvelulla, joka ei liity mitenkään keskustelun aiheeseen. Miksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Eri, mutta mä olen tällaisen paapomiskasvatuksen tuotos itse, ja voin kertoa esimerkin. Esimerkiksi mulla on ollut valtavia vaikeuksia suorittaa mitään lukion jälkeisiä opintoja, koska ne AHDISTAA. Lopetin yliopiston, kun minua jännitti ja pelotti opintojen vaativuus ja se, että mitä jos en ole yhtä hyvä kuin ne muut. Jännitti tarttua vaikeisiin tehtäviin, ja niinpä ahdistuksen pelossa lykkäsin ja lykkäsin niitä, kunnes tipuin kärryiltä opinnoista ja totesin, ettei musta ole tähän. 

Mutta kun sama ongelma piinasi mua ihan jokaisella elämän alueella. Ei tarvinnut kuin vaikka viedä roskat, niin sisäinen puhe alkoi jo huutaa: "mä en JAKSA, mä kuolen, mä ey pysty, miksi elämä on tällaista kärsimystä, miksi mun vanhemmat edes teki mut tänne kärsimään". Siivoaminen, tarpeellisten asioiden hoito ajallaan tms, kaikkea vaan välttelin ja

 

Sinä olet jo minun varassani. Minä olen kasvattanut perheen, hoitanut vanhempani, maksanut ja maksan veroja niin paljon että et osaa edes kuvitella. Ja kyllä, olen pöyristynyt, koska en ole osannut edes kuvitella että ihan näin pitkällä voi olla nykyaikuisten avuttomuus. Että ihan on havahduttu että mies tekeekin myös asioita elämässä jotka ei ole kivoja? Huolestuttavaa on se että sinusta se on normaalia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Eri, mutta mä olen tällaisen paapomiskasvatuksen tuotos itse, ja voin kertoa esimerkin. Esimerkiksi mulla on ollut valtavia vaikeuksia suorittaa mitään lukion jälkeisiä opintoja, koska ne AHDISTAA. Lopetin yliopiston, kun minua jännitti ja pelotti opintojen vaativuus ja se, että mitä jos en ole yhtä hyvä kuin ne muut. Jännitti tarttua vaikeisiin tehtäviin, ja niinpä ahdistuksen pelossa lykkäsin ja lykkäsin niitä, kunnes tipuin kärryiltä opinnoista ja totesin, ettei musta ole tähän. 

Mutta kun sama ongelma piinasi mua ihan jokaisella elämän alueella. Ei tarvinnut kuin vaikka viedä roskat, niin sisäinen puhe alkoi jo huutaa: "mä en JAKSA, mä kuolen, mä ey pysty, miksi elämä on tällaista kärsimystä, miksi mun vanhemmat edes teki mut tänne kärsimään". Siivoaminen, tarpeellisten asioiden hoito ajallaan tms, kaikkea vaan välttelin ja lykkäsin, koska niiden hoitaminen aiheutti epämuk

Tämä on niin totta. Etenkin toi kesämökkivertaus. Monta kertaa ihmetellyt, miten helppoa (ja hauskaa) on tehdä hommia toisten kanssa. Tosin on sitten niitäkin hommia, mitä pitää tehdä yksin keskittyen, mutta jos ajattelee vaikka jotain halkotalkoita tai perunamaan kääntämisiä. 

Ai "kaikki ja kaikkien kaverit käyvät terapiassa"???

Olen seurannut vierestä useampaakin tilannetta, jossa ihminen yrittää saada apua psyykkisiin ongelmiinsa. Aivan tolkuttoman hankala ja piiiiiiiiiiitkä prosessi jos edes onnistuu.

Onko Sinkkonen tullut höperöksi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saadaankohan piankin kaikki mt oireilu lakaistua neurokirjoiluksi? Lääketiede tosiaan kehittyy. Ihmisyyttä tulee kyllä ikävä.

Silloin kun 'mt -oireilusta', 'nepsyistä' ja 'neurokirjoilusta' ei puhuttu kuin jokapäiväisestä leivästä, meillä meni monessa suhteessa paljon paremmin.

Mielenterveysongelmien olemassaoloa kieltämättä, pahan mielen ja pettymysten medikalisoiminen on alkanut siirtymään jo parodiahorisontin puolelle.

Ei, meillä nepsyillä ei todellakaan mennyt silloin paremmin. Me sairastuttiin ja syrjäydyttiin. Ehkä teillä neurotyypillisillä meni paremmin, kun pystyitte vaan tuomitsemaan meidät, eikä tarvinnut yrittääkään ymmärtää. 

Syrjäytyminen, alkoholismi, väkivalta, itsemurhat... ei puhuttu masennuksesta tai nepsyilystä ääneen, mutta siellä ne ilmiöt oli taustalla. Vankiloissahan suurin osa ihmisistä on nepsyjä. Jos näitä nyt tunnistetaan enemmän, niin ehkä tulee vähemmän väkivaltaa ja rikoksia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Eri, mutta mä olen tällaisen paapomiskasvatuksen tuotos itse, ja voin kertoa esimerkin. Esimerkiksi mulla on ollut valtavia vaikeuksia suorittaa mitään lukion jälkeisiä opintoja, koska ne AHDISTAA. Lopetin yliopiston, kun minua jännitti ja pelotti opintojen vaativuus ja se, että mitä jos en ole yhtä hyvä kuin ne muut. Jännitti tarttua vaikeisiin tehtäviin, ja niinpä ahdistuksen pelossa lykkäsin ja lykkäsin niitä, kunnes tipuin kärryiltä opinnoista ja totesin, ettei musta ole tähän. 

Mutta kun sama ongelma piinasi mua ihan jokaisella elämän alueella. Ei tarvinnut kuin vaikka viedä roskat, niin sisäinen puhe alkoi jo huutaa: "mä en JAKSA, mä kuolen, mä ey pysty, miksi elämä on tällaista kärsimystä, miksi mun vanhemmat edes teki mut tänne kärsimään". Siivoaminen, tarpeellisten asioiden hoito ajallaan tms, kaikkea vaan välttelin ja lykkäsin, koska niiden hoitaminen aiheutti epämuk

"

Musta tässä ei ole kyse yksilön kykenemättömyydestä vaan yksinäisyyden luonnollisesta vaikutuksesta toimintakykyyn. Säkin "paranit", kun löysit elämänkumppanin.

Ollaan puhuttu kavereiden kanssa paljon siitä, miten hankala asioita on saada aikaiseksi yksin ja miten paljon tulee tehtyä, kunhan löytyy joku joka on kiinnostunut samoista asioista. 

Itsestäkin huomaa, miten paljon puuhakkaampi on kesämökillä verrattuna kaupunkikodissa lomailuun. Osa selittyy ympäristöllä mutta iso osa aikaansaavuudesta tulee kanssakäymisen kautta. Ihmiset vaan menettää toimintakykyään mitä enemmän joutuvat suoriutumaan yksin. Jos joku näyttää suoriutuvan yksin, niin todennäköisesti se alisuoriutuu tai hankkii itselleen burnista. Sellaista tervettä omaan tasoon nähden hyvää suoriutumista ei vaan sosiaalisessa tyhjiössä ole. 

TL;Dr: Aloituksen pappa yrittää medikalisoida lajityypillisen ominaisuuden. "

Tässä ollaan nyt viisauden äärellä. Ihmisapinat on luonnostaan sosiaalisia. Me ollaan liikaa yksin ja siksi toimintakyky ja tunnesäätely sakkaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen nähnyt aivan päinvastaista. 

 

Ja tämä se juuri hämmentääkin. Kun kukaan ei anna konkreettisia esimerkkejä, mitä se OIKEASTI tarkoittaa, että paapotaan.

No esimerkiksi sitä, että ihmiset eivät pysty kohtaamaan elämään kuuluvia - joskus todella raskaitakin - vastoinkäymisiä, kuten läheisen kuolemaa tai vakavaa sairastumista tms. ilman terapiaa ja rauhoittavia lääkkeitä/unilääkkeitä. Toisena esimerkkinä voisi olla ns. työuupuminen, jonka alle moni piiloutuu, kun todellisuudessa ei vain halua tai ei huvita käydä töissä. Haluttaisiin jokin hyvä ammatti, vaikka ei ole viitsitty aikanaan opiskella kuin pakolliset perus- ja keskiasteen tutkinnot, ja sitten "uuvutaan", kun työ onkin ankeaa ja rutiininomaista suorittamista. Ja sitten terapiassa ruoditaan omaa ainutlaatuisuutta.

Mistä sinä tiedät mitä ihmisillä on taustallaan kun uupuvat? Vakava sairastuminen tai läheisen kuolema taas voi vaatia lääkityksen että selviää pahimman shokin yli takaisin arkeen. Itseasiassa vakavasta sairaudesta toipuminen on rankempaa henkisesti ja aina ei parane ilman lääkitystä. Joskus taas pieneltä vaikuttava vastoinkäyminen voi olla se viimeinen korsi mikä romahduttaa korttitalon kun on sinnitellyt liian kauan jaksamisensa rajoilla.

Kyllä ne vastoinkäymiset kuuluu elämään mutta se on ihan ok jos ei aina jaksa. Sillon pitää vaan käyttää niitä oljenkorsia ja vetää henkeä ja sitten eteenpäin. Sairastuminen, lääkitys ja terapia ei tarkoita sitä että sohvan pohjalle jää loppuiäksi. 

Ja lisäksi Sinkkonen on vanha.

Kyllä munkin mummo joutui reissaamaan nuorena ympäri Suomea elannon perässä. Niin olen reissannut mäkin.

Mummolla oli aina sisko mukanaan. Mä olen reissannut yksin. 

Lottoapa, kumpi on kokenut elämänsä seikkailuna ja kumpaa on hajottanut. 

Ei mulla muuta.

Vierailija kirjoitti: Syrjäytyminen, alkoholismi, väkivalta, itsemurhat... ei puhuttu masennuksesta tai nepsyilystä ääneen, mutta siellä ne ilmiöt oli taustalla. Vankiloissahan suurin osa ihmisistä on nepsyjä. Jos näitä nyt tunnistetaan enemmän, niin ehkä tulee vähemmän väkivaltaa ja rikoksia.

Toki oikeitakin mieleterveyden ongelmia on yhä olemassa. Mutta yhä enemmän myös täysin överiksi mennyttä norrmaalin ahdistuksen ja v...ksen medikalisoimista. Ensisijassa aikuisen ihmisen tulisi kyetä ottamaan vastuu omasta elämästään, joka nyt on alkanut liukumaan osittain yhteiskunnan velvollisuudeksi ulkoa päin tulevien vaatimusten jatkuvasti höllentyessä.

Ymmärrän että tätä voi olla vaikea sisäistää jos on syntynyt tällä vuosadalla, verrattuna esimerkiksi henkilöön joka on syntynyt 70 vuotta sitten.

Vierailija kirjoitti:

Ennen vedettiin viinaa ja hakattiin perhe. Oliko se sitten parempi? Hyvä että ihmiset vihdoinkin yrittävät päästä eroon sukupolvien yli siirtyvistä traumoista terveellä tavalla. Lisää terapiaa vaan kaikille.

Nykyään tehdään ihan sitä samaa vai väitätkö muuta ?

Oletko syksyn aikana lukenut lehtien lööppejä ?

Olen tuntenut olevani yksin ongelmieni kanssa ja joskus, siis JOSKUS, olisi varmaan ollut hyvä saada puhua jonkun kanssa. Kaikista ongelmista olen miten kuten sinnitellyt yli, vaikka väliin on tullut mieleen että mitä ihmettä tämä rämpiminen oikein hyödyttää.

Tätä elämää minkä minä olen kokenut, en soisi kelleen. Mutta koska minua ei todellakaan paapottu lapsena ja nuorena, olen jollain ihmeen lailla pystynyt ottamaan askeleen kerrallaan eteenpäin.

Mutta onko tämän elämän ihan pakko olla näin vaivalloista?

Saanko nyt kirkkaamman kruunun kun en ole vaivannut mitään tahoa?

miettii N 60+

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: 

on kyse nepsylapsista, jotka ihan oikeasti ei pysty

Eli kunhan saadaan sopiva diagnoosi, niin 'nyt ei vaan pysty' on lukittu vastaus? Veikkaan että siellä missä pystytään, tullaan pitämään huolta siitä että Suomessakin taas jossain vaiheessa pystytään. Kunhan on sitä ennen käyty niin pohjalla että nepsyt, nipsut ja napsut ovat taas olleet yhden sukupolven verran unohduksissa.

No mä en saanut lapsena mitään sopivaa diagnoosia, ja mikään taho ei ymmärtänyt tai hyväksynyt sellaista ajatusta, että mun "en pysty" olis oikeasti ei pysty. Silti en ihan oikeasti pystynyt, koska olin täysin yhtä autisti ilman diagnoosia ja ymmärrystä, enkä pystynyt vaikka kuinka väitettiin, että pakko se vaan on pystyä. Mitään hyvää tästä ei seurannut. 

Ja ihan sama muuten sen mun

Meltdown (hermot menee, aggressiivinen ja ulospäin näkyvä reaktio) ja shutdown (menee sisäisesti lukkoon) on erinomaisia käsitteitä nepsyongelmien helpottamisessa. Miten näitä arjessa ehkäistään ja puretaan voi näyttäytyä pahana paapomisena ulos päin, mutta voi tukea aidosti hermoston ja itsesäätelyn kehitystä. Sivusta päin on vaikee mennä sanomaan.

Nepsyillä oli helpompaa ennen sikäli, että silloin oli vähemmän ylikuormittavaa ärsyketulvaa. Ruudut ja kaikki se välke tekee enemmän tuhoa nepsylapsen hermostolle kuin neuronormaalin ja ennen lastenohjelmatkin oli hitaampia. Melua oli kouluissa vähemmän, kun oli parempi kuri. Samaten elo yleensäkin oli ennakoitavampaa, strukturoidumpaa, mikä on monelle nepsylle ihan elinehto. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Syrjäytyminen, alkoholismi, väkivalta, itsemurhat... ei puhuttu masennuksesta tai nepsyilystä ääneen, mutta siellä ne ilmiöt oli taustalla. Vankiloissahan suurin osa ihmisistä on nepsyjä. Jos näitä nyt tunnistetaan enemmän, niin ehkä tulee vähemmän väkivaltaa ja rikoksia.

Toki oikeitakin mieleterveyden ongelmia on yhä olemassa. Mutta yhä enemmän myös täysin överiksi mennyttä norrmaalin ahdistuksen ja v...ksen medikalisoimista. Ensisijassa aikuisen ihmisen tulisi kyetä ottamaan vastuu omasta elämästään, joka nyt on alkanut liukumaan osittain yhteiskunnan velvollisuudeksi ulkoa päin tulevien vaatimusten jatkuvasti höllentyessä.

Ymmärrän että tätä voi olla vaikea sisäistää jos on syntynyt tällä vuosadalla, verrattuna esimerkiksi henkilöön joka on syntynyt 70 vuotta sitten.

Niin, missä se raja menee? Mihin kuuluu saada apua, mikä pitää vaan kestää? Mikä on normaalia elämää, mikä "aitoa" mt-ongelmaa? Siitähän me nyt keskustellaan. 

Missä se raja kenellekin menee?

Vierailija kirjoitti:

Paapominen liittyy siihen ajatukseen että mikään ei saisi olla ikävää, kurjaa, raskasta, kuormittavaa, uuvuttavaa elämänkaaressa.

Että kun vain leperrellään ja lässytellään mukavia niin kaikki paha menee pois. Kaikki paha myös selitetään pois tai aina niin että se on jonkun syy, ei niin että elämä nyt vaan on välillä epäreilua ja toisille paljonkin.

Tuo liittyy siis älylliseen epärehellisyyteen, henkiseen mukavuudenhaluun ja yleiseen pinnallisuuteen. Kun tuntuu vähän ikävältä siihen haetaan ulkoinen muutos. Tietenkin rahalla. Tuohon liittyy myös julkkisterapia-ilmiö. Keksitään että tällähän voi herutella empatiapisteitä ja toimia vaikka mallina esimerkilliselle aivokääpiölle, joita meidän haluttaisiin niin kovasti olevan.

Aika surullista jos psykoterapiakin on saatu jo rai skattua kaiken banalisoinnin ja naurettaksitekemisen alttarille. "Ihmisiä ne vaan on, niille voi tehdä mitä haluaa ja tahkota samalla ra

Tuo lepertely ja mukavien lässyttely on tuttua myös aamutv:stä, juurikin kuten sanoit "puhutaan paha pois". Lässytetään mukavia aikuisille ihmisille? Kuitenkaan ne uutishahmot eivät ole meidän puolellamme. Josko tämä lässytys on siirtynyt sitten vanhemmille, aivopesun tuloksena?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Syrjäytyminen, alkoholismi, väkivalta, itsemurhat... ei puhuttu masennuksesta tai nepsyilystä ääneen, mutta siellä ne ilmiöt oli taustalla. Vankiloissahan suurin osa ihmisistä on nepsyjä. Jos näitä nyt tunnistetaan enemmän, niin ehkä tulee vähemmän väkivaltaa ja rikoksia.

Toki oikeitakin mieleterveyden ongelmia on yhä olemassa. Mutta yhä enemmän myös täysin överiksi mennyttä norrmaalin ahdistuksen ja v...ksen medikalisoimista. Ensisijassa aikuisen ihmisen tulisi kyetä ottamaan vastuu omasta elämästään, joka nyt on alkanut liukumaan osittain yhteiskunnan velvollisuudeksi ulkoa päin tulevien vaatimusten jatkuvasti höllentyessä.

Ymmärrän että tätä voi olla vaikea sisäistää jos on syntynyt tällä vuosadalla, verrattuna esimerkiksi henkilöön joka on syntynyt 70 vuotta sitten.

Viime hallitus korosti hirveästi mielenterveysongelmia, ennen kuin niitä niin paljoa edes oli, miksi? Meuhkataan jostain mt-ongelmista, niin tietenkin niitä alkaa syntyä. Oli ihan hallituksen tietoinen tavoite ilmeisesti. Se, että aiheesta kirjoitellaan täällä monen sivun verran, todistaa vain sen, että he onnistuivat tavoitteessaan. Mt-ongelmilla mässätään telkkarissakin, ja silti porukka voi entistä huonommin. Ehkä olisi parempi, ettei mene mukaan siihen sirkukseen, eikä anna niille liekaa täällä palstallakaan? Ei ne ongelmat ratkea tällä palstalla, kun ei kukaan jaksa enää edes lukea näitä yksittäisiä kokemuksia. Hyvätkin tiedonjyväset hukkuvat tähän infotulvaan.

Terve maalaisjärki puuttuu joka saralla nykyään. Lapsia nimenomaan paapotaan, ettei vaan tulisi pahamieli mistään. Yritetään välttää viimeiseen asti, ettei mitään vastoinkäymisiä tule ja siten ei myöskään mitään rangaistuksia siitä, jos tekee väärin. Sanoitellaan vaan. Lapsia ei vois vähempää kiinnostaa mikään sanoittelu. Pääsevät pälkähästä. Eivät sitten aikuisenkanaan osaa käyttäytyä ja ihmettelevät, miks tulee sanomista vaikka töistä myöhästelystä tai jostain muusta perseilystä. Koska on paapottu. 

Kaikki asiat ahdistaa nuoria, kun elämä iskee kovaa vasten kasvoja. Kyllä se Sinkkonen on ihan oikeassa, että valitettavasti täällä vallitsee paapomisen kulttuuri nykyään ja siksi meillä on paljon nuoria ja lapsia, jotka tarvii terapiaa eikä osaa yhtään mitään. 

Pikku vinkki. Lapsi tekee väärin- siitä seuraa rangaistus, joka kerrotaan sille lapselle, mistä se tulee. Syy- seuraus. 

Käytöstavat olisi hyvä opettaa myös- kiitos, anteeksi , tervehtiminen ym. Nämä puuttuu nykyään monelta. On paapottu, että saa olla semmonen ,kun on. Mitäs muista. 

Vapaus- vastuu. Nuori saa vapautta, mutta se tuo myös vastuuta. Nuorelle rangaistus, jos tekee jotain tyhmää. Nuoret tietää tehneensä tyhmää, ilman sanottamista. 

Paapominen tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että tasoitetaan toisen ihmisen tietä missä tahansa asiassa, ettei sen ihmisen tarvi itse kohdata vaikeita tunteita. Näin pähkinän kuoressa.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko tässäkin kahta ääripäätä. Itse olen nähnyt ja kokenut enemmänkin tätä heikot sortuu elon tiellä-sankariajattelua. Että enneminkin mitään apua ei haeta tai oteta vastaan ettei leimauduta heikoksi tai huonoksi vanhemmaksi. Etenkin kaikki mt-ongelmat on niin suuri häpeä ettei niitä voi myöntää edes itselleen ja niiden kuvitellaan hoituvan vain omalla asenteella. Vaikka siinä perhe ja muukin lähipiiri jo oireilisi niin apua ei haluta. Myöskin fyysiset sairaudet kielletään viimeiseen saakka kun uskotaan että ne on aina kuitenkin itse aiheutettuja omilla valinnoilla. Ja niistäkin mielummin kärsitään kun hoidetaan, koska se oma asenne ja omat valinnat. 

Tästä ollaan heilahdettu nyt toiseen päähän. Tämän vielä moni muistaa ja on tähän kasvanut. Osa on tajunnut, että ei ole hyväksi tällainen ongelmien kieltäminen haittojen edessä ja ollaan menty toiseen suuntaa. Ei olla vaan tajuttu miten pitkälle sinne kannattaa mennä. 

Tulee vielä se tasapainon löytävä sukupolvikin. 

Vierailija kirjoitti:

Entisajan vitutus on nykyajan masennus, lääke siihen vitutukseen oli hampaiden yhteen pureminen ja etiäppäin !

Myös alkoholismi ja muiden ihmisten hakkaaminen tai kiusaaminen oli kovin käytettyjä lääkkeitä. 

Vierailija kirjoitti:

Ai "kaikki ja kaikkien kaverit käyvät terapiassa"???

Olen seurannut vierestä useampaakin tilannetta, jossa ihminen yrittää saada apua psyykkisiin ongelmiinsa. Aivan tolkuttoman hankala ja piiiiiiiiiiitkä prosessi jos edes onnistuu.

Onko Sinkkonen tullut höperöksi?

Niin siis julkisen terveydenhuollon puolellahan ei ole tarjolla terapiaa. Voi kyllä saada lääkärinlausunnon, joka puoltaa Kelan tukea kuntouttavalle psykoterapialle, jolloin mikä Kela asua hyväksyy, saa kelakorvauksen terapiakäynneistä. Itselle jää silti joku 50 e per kerta maksettavaksi. Tätä terapiaa ei myöskään voi saada työkyvyttömät, sairas eläkeläiset ym.,jos katsotaan, ettei terapia voi kuntouttaa heitä työkykyisiksi. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

J Sinkkonen on sitä ikäluokkaa,  joka tietää mitä on vapaus ja tietää myös mitä on vastuu meillä jokoasella. Tietää ettei elämää voi elää pelkästään vaatimalla, mä haluun,  vaan pitää myös tehdä ja toimia.

Hän puhuu asiaa ja tovoisin teidän pikkuterttujen pikkasen pysähtyvän ja kuuntelevan.

Sodan jälkeen perheissä oli 8-10 lasta, piti rankentaa sodan hävittämää maata ja mennä eteenpäin,  menetyksista huolimatta. Ei voitu jäädää tuleen makaamaan, odottamaan suu auki että leipä lentää suuhun.

Yhteisöllisyys oli voimavara.  Naapurit auttoivat, sukulaiset pitivät huolta. Töitä oli kun kaikki piti rakentaa uudestaan. Tämä on aika tavallista isojen väestökatojen jälkeen, kaikille löytyy tekemistä ja kaikkia tarvitaan. Historiassa mm. ruton jälkeinen aika on ollut täynnä toivoa, kiitollisuutta selviytymisestä ja siitä, että se akuutti hätä on voitettu. Nyt meillä ei ole tätä tilannetta. Ihmisiä on liikaa, osa voi jäädä tai jätetään, kenties tuupataan sivuun syrjäytymään. Kaikkia ei tarvita, voidaan valikoida parhaat. 

Haluaisin tietää kuka ottaisi omalle työpaikalleen myös niitä, jotka pärjäävät heikommin? Hitaampia, vajaakuntoisia, tuettavia ja pitkää perehdytystä tarvitsevia? Tai puolisokseen? Naapurikseen? Omaksi lapsekseen, jos voisi valita?  Joku Muu ottaa töihin, Joku Muu perehdyttää, Joku Muu ystävystyy, Joku Muu rakastuu. 

Kun ikäluokat pienenee, niin ehkä sitten aletaan taas arvostaa ihan kaikkia, eikä vaan vahvimpia.