Jari Sinkkonen HS:ssä: "Ihmisiä paapotaan"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätähän se on että ihmiset lamaantuvat pienistä vastoinkäymisistä eivätkä selviä eteenpäin ilman ammattiapua.

Ei ole "mummo lumessa" -asennetta.

 

Siis se tarkoittaa sitä, että kun tulee pieni vastoinkäyminen (mikä?), niin ihminen tarvitsee ammattiapua (mitä?) että selviää eteenpäin (mihin?). Konkreettinen esimerkki?

 

Eri, mutta mä olen tällaisen paapomiskasvatuksen tuotos itse, ja voin kertoa esimerkin. Esimerkiksi mulla on ollut valtavia vaikeuksia suorittaa mitään lukion jälkeisiä opintoja, koska ne AHDISTAA. Lopetin yliopiston, kun minua jännitti ja pelotti opintojen vaativuus ja se, että mitä jos en ole yhtä hyvä kuin ne muut. Jännitti tarttua vaikeisiin tehtäviin, ja niinpä ahdistuksen pelossa lykkäsin ja lykkäsin niitä, kunnes tipuin kärryiltä op

Tämä. Törmään itsekin ihmisiin, joilla on jokin ihme kuvitelma, että muut eivät koe epämukavuutta ja muiden elämä on koko ajan helppoa ja mukavaa. Sitten pienikin epämukavuus, ponnistelu tai epämieluisa tehtävä tuntuu epäreilulta kärsimykseltä. Ja tätä kärsimystä pyritään välttämään ja vastustamaan. Jos tämä on koko lapsuuden ja nuoruuden ajan vanhempien toimesta mahdollistettu, on aika vaikea sopeutuminen edessä, kun oma aikuisen elämä alkaa vastuineen, velvollisuuksineen ja vastoinkäymisineen. Sitten onkin päivä / viikko / kuukausi pilalla ensimmäisen vastoinkäymisen tai pettymyksen osuessa kohdalle. 

Olisiko somella tähän(kin) vaikutuksensa? Siellähän kuvataan lähinnä onnistumisia, tähtihetkiä ja täydellisesti sujuvaa "normi"arkea. Niitä tuijotellessa saattaa nuorella ihmisellä tulla virheellinen käsitys siitä, mitä se aikuisen elämä on. Ei paljon huvijahteja näy eikä ole aikaa kuvailla mitään meikkivideoita aamulla.  

"Terapia ei ole mitään paapomista. Asiansa osaava terapeutti ohjaa asiakasta kohtaamaan vaikeita asioita. Jos asiakas on tottunut välttelemään vaikeita asioita, terapiassa ne on pakko vihdoin kohdata. Hyvä terapeutti ei ole mikään loputtomasti ymmärtävä lässyttäjä."

Kaikki terapeutit eivät ole hyviä. Ja ne epähyvät paapovat, eivätkä haasta asiakasta kohtaamaan yhtään mitään.

MInulla on nelikymppinen kaveri, joka asuu omassa asunnossaan, mutta vanhemmat maksavat edelleen lähes kaiken. Ja hänellä ei ole mitään diagnoosia. Töissä käyminen ei kuitenkaan ole oikein koskaan sujunut. Löytää kyllä työtä yllättävän hyvin, mutta aina muutaman kuukauden jälkeen irtisanoutuu, kun ei jää aikaa harrastuksille ja väsyttää työpäivän jälkeen ja töissäkin on kaikkia vaatimuksia. Mukava tyyppi muuten, mutta täytyy aina vähän purra hammasta, kun hän alkaa näitä "vastoinkäymisiään" selittämään. Ja hän esittää vanhemmilleen edelleen joululahjatoiveet! 

Nuorten "paapominen" on, kuten moni muukin asia, yhteiskuntaluokkaan sidonnainen.

Keski- ja ylemmässä keskiluokassa paapotaan lapsia eri tavalla kuin työväenluokassa tai vielä alemmissa sosiaaliluokissa.

Työväenluokassa ja alemmissa sosiaaliluokissa lapset saattavat jäädä ilman kasvatusta, mutta se ei ole paapomista, vaan heitteillejättöä, mikä on paapomisen vastakohta. Sen sijaan keski- ja ylemmässä keskiluokassa paapominen mahdollistuu rahan ja aseman kautta.

Lapset siis oppivat eriarvoisiksi. Kun duunarin kakara tuntee pahaa oloa, vanhemmat ärähtävät että "mikä sinua taas vaivaa. Mene siitä muualle valittamaan, on tässä muutakin kuin tuo."  Kun sama tapahtuu ylemmässä keskiluokassa, lapselle kustannetaan terapiat, kysellään vointia, tasoitetaan tietä, ilmaistaan miten hän on merkityksellinen ja miten mitään ei ole pakko tehdä jos tuntuu pahalle.

Yleistystä ei siis voi soveltaa kaikkiin, vaan kyse on jälleen yhteiskuntaluokasta. Kaikki on sille alisteista. Tämäkin.

Mun mielestä yhteiskunnassa on sekä paapomista että ylettömiä vaatimuksia yhtä aikaa. Riippuu sitten vähän tilanteesta, mikä korostuu.

Paapomiseen liittyen esim. yliopistolla tuntuu, että on syntynyt tilanne, jossa suunnilleen kenelle tahansa pitää järjestää se loppututkinto vaikka väkisin (mielellään tietysti tavoiteajassa), ihan sama, onko oikeasti mitään edellytyksiä päästä tutkinnon tavoitteiseen. Olen mm. saanut opiskelijalta lapun, jolla hän käytännössä pystyi kieltäytymään luennoilla käymisestä ja kaikesta ryhmätyön tekemisestä opiskelun erikoisjärjestelynä. Lapussa tietenkin luki, että tukitoimista ei seuraa, että opiskelijan ei tarvitsisi saavuttaa tutkinnon tavoitteita, mutta jos niissä tavoitteissa on esim. ryhmätyö- ja kommunikaatiotaidot, niin tuollainen lausunto on silkkaa sanahelinää. Joo, ehkä jollain alalla voi vielä valmistua ja järkevästi työllistyä niin, että töissä ei koskaan tarvitse tavata ketään eikä tehdä yhteistyötä kenenkään kanssa, mutta oma alani ei ole tällainen. Meillä ei edes tutkimusta tehdä minään kliseisenä omassa kammiossa kököttämisenä.

Toinen opetukseen liittyvä esimerkki on sekä oma että työkavereiden kokemus siitä, että opiskelijoilla on yhä enemmän toiveita ja vaatimuksia sen suhteen, miten he voivat opiskella, ja yhä vähemmän ymmärrystä siitä, että jos ryhmässä on vaikka 200 tyyppiä, niin jokaiselle ei voi räätälöidä henkilökohtaisten preferenssien mukaista oppimiskokemusta. Puhumattakaan siitä, että oppiminen vaatii sitoutumista ja omaa panostusta.

Aika paljon silti joustan, koska tosiaan kokemukseni on, että yliopistokaan ei toivo, että vaatisin opiskelijoilta kovin paljon. Syy tähän ei toki ole pelkästään sellainen yleinen ilmapiiri, jossa minkään ehdoton vaatiminen on epämuodikasta, vaan iso syy on raha. Yliopiston pitää tienata, ja se tehdään valmistuneiden määrällä, ei laadulla.

Yksi esimerkki yhteiskuntatason paapomisesta löytyy, kun lukee Sinkkos-juttuun linkatut Hesarin aiemmat jutut sukupuolen moninaisuudesta. Siellä ihan pokkana esitetään, että on yhteiskunnallinen ongelma, että haastateltavalle ei ole tarjolla hänen identiteettikokemukselleen räätälöityjä vessoja vaikkapa kauppakeskuksessa. Puhumattakaan siitä, että joku vieras ihminen kadulla saattaa ajatella, että hän naisiin liitettyjä stereotypioita noudattavana naaraspuolisena ihmislajin edustajana on nainen.

Näitä molempia valtavia ongelmia (vessojen ovissa on vääränlaisia mielikuvia herättäviä kylttejä, ihmisillä on vääriä mielipiteitä siitä, mitä "sukupuoli" tarkoittaa ja ihmiset saattavat ajatella tuntemattomista ihmisistä asioita, joita nämä eivät itse koe todeksi) myös ratkotaan isolla rahalla järjestämällä jos jonkinlaista työpajaa ja koulutusta. Eli legitimoidaan sitä, että jos yksilönä sinulla on joku kokemus, niin sinulla on oikeus alkaa vaatia, että muut ihmiset pitävät kokemustasi totuutena ja uudelleenmuokkaavat maailmankuvansa juuri sinun kokemustasi vastaavaksi. Sen sijaan, että vain todettaisiin, että ihmisillä on ollut ja tulee aina olemaan erilaisia käsityksiä asioista, etkä sinä voi yksin päättää, mitä muut ajattelevat sinusta itsestäsi tai mistään. (Toki pohjimmiltaan on täysin mahdotonta paapoa tällä tavalla kaikkia ihmisiä, koska jokaisella on se oma kokemuksensa.)

Ja ei, kauppakeskuksissa ei ole myöskään mun identiteetilleni räätälöityjä vessoja, mutta tähän mennessä olen kyennyt käymään keholleni sopivissa vessoissa ihan riippumatta siitä, mitä ovessa lukee tai lukeeko mitään. Minusta on myös tehty lukuisia vääriä oletuksia elämäni aikana (esim. että olen hetero, että olen venäläinen/saksalainen, että edustan mielipidettä X jne.). Joskus se on tuntunut ikävältä, mutta ikinä se ei ole ollut ylitsepääsemätön asia ja hyvin harvoin kyse on ollut siitä, että ihminen haluaisi olla ilkeä. Ihmisillä (myös näillä oletuksista valittavilla) vain on taipumus tehdä oletuksia muista, enkä usko, että se millään valistuksella tulee ikinä muuttumaan. Oleellistä on, että näkemystään kykenee muuttamaan, kun selviää, että oletus oli väärä.

Vierailija kirjoitti:

Yksi esimerkki yhteiskuntatason paapomisesta löytyy, kun lukee Sinkkos-juttuun linkatut Hesarin aiemmat jutut sukupuolen moninaisuudesta. Siellä ihan pokkana esitetään, että on yhteiskunnallinen ongelma, että haastateltavalle ei ole tarjolla hänen identiteettikokemukselleen räätälöityjä vessoja vaikkapa kauppakeskuksessa. Puhumattakaan siitä, että joku vieras ihminen kadulla saattaa ajatella, että hän naisiin liitettyjä stereotypioita noudattavana naaraspuolisena ihmislajin edustajana on nainen.

Näitä molempia valtavia ongelmia (vessojen ovissa on vääränlaisia mielikuvia herättäviä kylttejä, ihmisillä on vääriä mielipiteitä siitä, mitä "sukupuoli" tarkoittaa ja ihmiset saattavat ajatella tuntemattomista ihmisistä asioita, joita nämä eivät itse koe todeksi) myös ratkotaan isolla rahalla järjestämällä jos jonkinlaista työpajaa ja koulutusta. Eli legitimoidaan sitä, että jos yksilönä sinulla on joku kokemus, niin sinulla on oikeu

Olen niin vanha jäärä, etten edes ymmärrä, mitä noilla asioilla tarkoitetaan. Onko toisten ihmisten todellinen fysiologia niin erilainen ja normeista poikkeava, että tavallisten kauppakeskusten vessat eivät oikeastaan soveltuisi heille? 

Vierailija kirjoitti:

MInulla on nelikymppinen kaveri, joka asuu omassa asunnossaan, mutta vanhemmat maksavat edelleen lähes kaiken. Ja hänellä ei ole mitään diagnoosia. Töissä käyminen ei kuitenkaan ole oikein koskaan sujunut. Löytää kyllä työtä yllättävän hyvin, mutta aina muutaman kuukauden jälkeen irtisanoutuu, kun ei jää aikaa harrastuksille ja väsyttää työpäivän jälkeen ja töissäkin on kaikkia vaatimuksia. Mukava tyyppi muuten, mutta täytyy aina vähän purra hammasta, kun hän alkaa näitä "vastoinkäymisiään" selittämään. Ja hän esittää vanhemmilleen edelleen joululahjatoiveet! 

Jotain vaivaahan hänellä täytyy olla, kun hän on tuommoinen. Ei terve työikäinen ihminen noin tunne ja käyttäydy. Kukaan ei vaan ole viitsinyt selvittää todellista syytä.

Usein kyllä vaikuttaa, että joillakin ihmisillä ei ole kykyä kohdata pienimpiäkään vaikeuksia. Sekin on taito, jonka oppii tekemällä. Jos kasvaa pumpulissa, ei sitä opi.

Senpä takia eniten valittava ei yleensä ole pahimmassa tilanteessa. Siellä on ihmiset, jotka eivät jaksa edes valittaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tätähän se on että ihmiset lamaantuvat pienistä vastoinkäymisistä eivätkä selviä eteenpäin ilman ammattiapua.

Ei ole "mummo lumessa" -asennetta.

 

Siis se tarkoittaa sitä, että kun tulee pieni vastoinkäyminen (mikä?), niin ihminen tarvitsee ammattiapua (mitä?) että selviää eteenpäin (mihin?). Konkreettinen esimerkki?

 

Eri, mutta mä olen tällaisen paapomiskasvatuksen tuotos itse, ja voin kertoa esimerkin. Esimerkiksi mulla on ollut valtavia vaikeuksia suorittaa mitään lukion jälkeisiä opintoja, koska ne AHDISTAA. Lopetin yliopiston, kun minua jännitti ja pelotti opintojen vaativuus ja se, että mitä jos en ole yhtä hyvä kuin ne muut. Jännitti tarttua vaikeisiin tehtäviin, ja niinpä ahdistuksen pelossa lykkäs

"Olisiko somella tähän(kin) vaikutuksensa? Siellähän kuvataan lähinnä onnistumisia, tähtihetkiä ja täydellisesti sujuvaa "normi"arkea. Niitä tuijotellessa saattaa nuorella ihmisellä tulla virheellinen käsitys siitä, mitä se aikuisen elämä on. Ei paljon huvijahteja näy eikä ole aikaa kuvailla mitään meikkivideoita aamulla. "

Uskon somen vaikuttavan tähän hyvinkin paljon.

Katsoin viime Perjantaidokkarin, jossa oli mm. Jenni Kynnös (muistinko nimen oikein)? Hän oli rikastunut myymällä mainostoimistonsa ja esitteli kenkiä, hymyili, kaikki oli ihanaa, joi viinilaseista juomia. Helposti tuli katsojalle kysymys, että mitä tärkeää ja tarpeellista hän työkseen tekee? Voiko kenkien ja meikkien ja ostosten esittelyllä ja viinin juonnilla rikastua? Ja onko luuseri, jos ei itse voi?

Sinkkonen on oikeassa siinä, että terapia ei ole ihmelääke, joka poistaa vaikeudet. Terapia hyödyttää eniten nuorena ja silloin, kun ihminen itse kokee että tarvitsee toisen kuuntelua. Neuvojahan terapeutti ei voi antaa, työ on joka tapauksessa tehtävä itse. Elämä on vaikeaa ja ihminen tarvitsee tietyn määrän sietokykyä. Helikopterivanhemmat tekevät lapselle suuren karhunpalveluksen.

Mielialalääkkeet ja terapia eivät ole myöskään vastaus yhteiskunnallisiin ongelmiin. On hullua syöttää työttömyydestä masentuneelle psyykenlääkkeitä, kun ongelma on yhteiskunnan epäonnistuminen työpaikan tarjoamisessa.

Some on sellainen, että jos esim. harrastat jotain ja sinulla on esim. jokin käsityötaito tai taiteen tekemisen lahja, niin somesta löytyy vaikka kuinka monta videota, joissa joku tekee saman tyyliset hommat paremmin ja nopeammin. Kaiken lisäksi osa niistä videoista voi nykyään olla feikkejä ja tekoälyllä tehtyjä. Motivaation ylläpito voi muodostua vaikeaksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti: Syrjäytyminen, alkoholismi, väkivalta, itsemurhat... ei puhuttu masennuksesta tai nepsyilystä ääneen, mutta siellä ne ilmiöt oli taustalla. Vankiloissahan suurin osa ihmisistä on nepsyjä. Jos näitä nyt tunnistetaan enemmän, niin ehkä tulee vähemmän väkivaltaa ja rikoksia.

Toki oikeitakin mieleterveyden ongelmia on yhä olemassa. Mutta yhä enemmän myös täysin överiksi mennyttä norrmaalin ahdistuksen ja v...ksen medikalisoimista. Ensisijassa aikuisen ihmisen tulisi kyetä ottamaan vastuu omasta elämästään, joka nyt on alkanut liukumaan osittain yhteiskunnan velvollisuudeksi ulkoa päin tulevien vaatimusten jatkuvasti höllentyessä.

Ymmärrän että tätä voi olla vaikea sisäistää jos on syntynyt tällä vuosadalla, verrattuna esimerkiksi henkilöön joka on syntynyt 70 vuotta sitten.

Juuri tämä! Aikuinen, normaali ihminen on ihan itse vastuussa itsestään ja valinnoistaan. Ei vanhemmat, ei yhteiskunta, ei opettajat, ei terapia tai sen puute.

I-han it-se. Kat-se pei-liin. On oikea ja väärä. Sinä valitset.

No, vaikka aikuisen ns. normaalin ihmisen puolesta voi äiti soittaa töihin, että hän ei tänään tule töihin kun on sairaana.

Mun on vaikea ymmärtää miten tuollaisella voi olla edes oikea työpaikka!

Jep vanhempi voi myös hakea lapselleen työpaikkaa, hankkia vuokra-asunnon, hoitaa muuton, auttaa ihan joka pikku asiassa. Aikuista, normaalia ihmistä. Eikä mikään kello soi. 

Omat lapseni ovat hyvin itsenäisiä, vaikka meillä onkin lämpimät suhteet. Ovat myös ihan itse tehneet virheitä ja toivottavasti oppineet niistä. Elämä on. Toki autetaan, kun pyydetään, mutta meillä on omakin elämä ja työelämä ja luotamme lapsiimme ja he meihin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ai "kaikki ja kaikkien kaverit käyvät terapiassa"???

Olen seurannut vierestä useampaakin tilannetta, jossa ihminen yrittää saada apua psyykkisiin ongelmiinsa. Aivan tolkuttoman hankala ja piiiiiiiiiiitkä prosessi jos edes onnistuu.

Onko Sinkkonen tullut höperöksi?

Sinkkonen viittaa tiettyyn kansankerrostumaan jolla on varaa tehdä terapiassa juoksemisesta (tai lapsensa juoksuttamisesta) statusharrastus.

Mutta jos et tajua niin et tajua. Tuo coddling on laajempi ajan ilmiö joka on kai sama kuin curling vanhemmuus.

 

Ja tämä nyt siis kommentoimisen arvoinen ongelma samaan aikaan kun vakavien psyykkisten ongelmien kanssa painivat ihmiset jätetään kokonaan heitteille?

En tiedä mutta uskoisin kyllä Sinkkosen tajuavan että psykoterapiailmiö on melkoisen haasteen alla kun periaatteessa jokaisen päästä löytyy nykyään vikaa, monelta enemmänkin ja moni näistä käy sujuvasti työssä, ehkä tienää paljonkin. Ja yksi Kelan tuen kriteeri on kuntoutettavuus. On paljon ihmisiä jotka ovat liian huonokuntoisia terapiatyöskentelyyn. Voivat haluta sitä mutta tuleekin nopeasti tenkkapoo, ahdistaa liikaa, käyttävät päihteitä, eivät pysty pitämään sovittuja tapaamisaikoja tai mitä nyt sattuukin, ehkä sairastuvat jopa laitosjaksolle. On selvää ettei analyyttinen terapia ole näitä varten, tukitapaamiset sitten asia erikseen. Puhumattakaan vertaistuesta.Tietysti näitäkin voidaan paapoa sellaisiksi etteivät kykene tekemään juuri mitään itsenäisesti. Kenen tarpeita tälläinen tyydyttää?

Eihän siinä kuntoutettavuuden kriteerissä ole kyse noista mainitsemistasi asioista, vaan ihan vain siitä, arvellaanko, että henkilö voidaan kuntouttava työkykyiseksi. Eli jos on vaikka työkyvyttömyyseläkkeellä, niin ei voi saada sitä Kelan tukemaa psykoterapiaa, vaikka ei olisi mitään ongelmaa terapiaan sitoutumisessa ja siitä hyötymisessä. 

Oulussa oli juuri opiskelijoiden järjestämä kannanotto. Tällä alueella oli syyskuussa jonossa mielenterveyspalveluihin 503 henkilöä. Ehkä olisi syytä lopettaa puheet paapomisesta.

Vierailija kirjoitti: Some on sellainen, että jos esim. harrastat jotain ja sinulla on esim. jokin käsityötaito tai taiteen tekemisen lahja, niin somesta löytyy vaikka kuinka monta videota, joissa joku tekee saman tyyliset hommat paremmin ja nopeammin. Kaiken lisäksi osa niistä videoista voi nykyään olla feikkejä ja tekoälyllä tehtyjä. Motivaation ylläpito voi muodostua vaikeaksi.

En kadehdi tai masennu katsoessani youtubessa/somessa esimerkkiä näyttäviä taitureita, vaan otan oppia heistä. Ihan itse voi valita esiintyjät, koulutusmateriaalit vaikka mille alalle, lähtien kansainvälisten yliopistojen luennoista. Kaiken tämän olen löytänyt pelkästään youtubesta.

Ihmisillä ei ole koskaan maailmanhistoriassa ollut näin tasa-arvoisia lähtökohtia tiedon ja osaamisen hankkimiseen! Mutta jos oman nettikäyttö on enemmän neuroottista muiden menestyksen arvoimista, pornon katselua, peliriippuvuutta jne. niin se netin käyttämisen hyöty on yhtä lailla negatiivinen. Yllättäen tämäkin on täysin yksilön oma valinta, yhteiskuntaa on ainakaan tässä tapauksessa turha syyttää siitä että se on pakottanut ketään roikkumaan netissä roskan parissa.

Sinkkonen on mahtava järjen ääni tässä sekopäisessä maailmassa.

Jos nyt kasvattaisin lasta, opettaisin hänelle, että on itse vastuussa itsestään ja valinnoistaan. Kaikki valitsevat joskus väärin, se on elämää. Toki läheiset auttavat hädässä, mutta on opittava ottamaan itse vastuu.

Silloin, kun kasvatin omat lapseni tämä ilmeisesti tuli automaattisesti selväksi. Heti ei luovutettu, vaikka mieli teki. Hienosti tytöt ovat pärjänneet elämässä. 

Vierailija kirjoitti:

Oulussa oli juuri opiskelijoiden järjestämä kannanotto. Tällä alueella oli syyskuussa jonossa mielenterveyspalveluihin 503 henkilöä. Ehkä olisi syytä lopettaa puheet paapomisesta.

Paapomista on sekin, että annetaan ihmisten pitää se harhakuva että just se oma ongelma olisi maailman merkittävin ja syrjäyttää kaiken muun joka paikassa.

Terveydenhuolto on mennyt huonoon suuntaan saatavuuden osalta jo vuosikymmeniä, eikä tää "sote" "uudistus" mitä vasemmisto teki viimeksi ainakaan parantanut asiaa mitenkään. Resurssit on täysin sekaisin suunnittelemattoman ja äärimmäisen kalliin maakuntasekoilusiirron jälkeen ja pitäisi keskittää voimavarat edes siihen että kiireellisimmät ongelmat saa hoitoa. Vaan eipä tahdo sekään onnistua.

Mut kiva että sadat poliitikot sai kuitenkin isopalkkaisen hillotolpan terveydenhoitorahoista ja sadat edustajat sai kolmannen tason hallintoa jonne istuttaa hanurinsa nostamaan kokouspalkkioita samalla kun maa menee muuten konkurssiin.