Lue keskustelun säännöt.
Jari Sinkkonen HS:ssä: "Ihmisiä paapotaan"
19.11.2024 |
En löytänyt aiheesta ketjua, joten aloitan uuden. Jos olet samaa mieltä kuin Sinkkonen, kerro mitä se "paapominen" konkreettisesti tarkoittaa. Jarin mukaan "ihmisiä kannetaan silkkityynyllä kivikkojen yli, ettei vaan tule pipi." Tämmöistä en ole kyllä ikinä päässyt todistamaan enkä usko että Jarikaan on.
Mutta mitä se sitten oikeasti tarkoittaa, konkreettista esimerkkiä? Jari ei niitä kerro. Kerro sinä, tässä voit avautua nimettömänä. Mutta pliis vain esimerkkejä oikeasta elämästä ja itse nähtyä.
Kommentit (308)
Kaffebulla kirjoitti:
Kyllä yhteiskunta paapoo esim nuoria aika paljon. Koulussa ei vaadita mitään, oppimistulokset romahtaneet. Hirveä huoli siitä, ettei vaan yhtään väsytä ja rasitu.
Moni nuori makaa kotona kuntoutustuella vuosikausia vaikka voisi mennä töihin. Tällaisia tapauksia tullut töissä paljon vastaan. Nuoret eivät kuntoudu kotona makaamalla!
Eihän lapsille saa edes pitää kuria! Kouluissakaan ei ole kurinpitotoimena esimerkiksi jälki-istuntoa, vaan "rangaistus" on se, että lapsi laitetaan soittamaan vanhemmalle, tässä tapauksessa lumipallojen heittelystä, opettaja kuuntelee puhelua kun lapsi kertoo, että heitin nyt koulussa lumipallon. Minä todella sain tällaisen puhelun, kesken työpäivän. Ei minun työssäni olisi mahdollisuutta jutella joutavia, eivätkä lapset siis soita, ellei ole hätä, joten vastasin
Ihmettelin miksi minulle soitat ja kerrot tätä jolloin opettaja puuttui keskusteluun: Eikö lapselle ole kotona kerrottu, että lumipalloja ei heitellä? No jumankavita, on, mutta miksi minua rangaistaan lapsen teosta. Totesin että laita jälki-istuntoon se, mutta sellaista rangaistusta ei ole, tämä on kasvatus keskustelu joka on se "rangaistus". Todella naurettavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Saadaankohan piankin kaikki mt oireilu lakaistua neurokirjoiluksi? Lääketiede tosiaan kehittyy. Ihmisyyttä tulee kyllä ikävä.
Silloin kun 'mt -oireilusta', 'nepsyistä' ja 'neurokirjoilusta' ei puhuttu kuin jokapäiväisestä leivästä, meillä meni monessa suhteessa paljon paremmin.
Mielenterveysongelmien olemassaoloa kieltämättä, pahan mielen ja pettymysten medikalisoiminen on alkanut siirtymään jo parodiahorisontin puolelle.
M23 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikenlainen epämukavuusalueelle joutuminen on nykynuorisolle terapian paikka.
Kasvatus siitä on vastuussa, mutta enenevissä määrin myös yhteiskunta. Mitä enemmän tietä tasoitellaan, sitä avuttomampia ja heikompia ihmisistä tulee. Pienikin töyssy saa kupin nurin.
Se näkyy esim. korkeakouluopiskelijoiden kohdalla. Aina on pitänyt opiskelun ohella käydä töissä. Rimaa suoritusvaatimuksissa sen kun lasketaan, mutta nykyopiskelija huutaa kohtuuttomia vaatimuksia kun kehdataan ehdottaa, että opintojen ohella pitäisi hieman töitä tehdä rahaa saadakseen. Aiemmilta sukupolvilta on onnistunut ja asia oli itsestäänselvyys, nykysukupolvelle liian kuormittava ajatus. Ahdistutaan jos pitäisi asua solussa. Vuosikymmenet se oli saman ikäisille nuorille ihan ok ja päivänselvää ratkaisu mikäli rahat ei muuhun riittäneet.
Pääsykokeet ilmoitettiin liian rankoiksi nuorille. Lo
Miten niin pakotetaan? Jos on rahaa voi asua vaikka hotellissa. Jos ei, niin sitten solussa. Opiskelija voi mennä töihin ja ansaita niin voi asua paremmin.
"Eri, mutta mä olen tällaisen paapomiskasvatuksen tuotos itse, ja voin kertoa esimerkin. Esimerkiksi mulla on ollut valtavia vaikeuksia suorittaa mitään lukion jälkeisiä opintoja, koska ne AHDISTAA. Lopetin yliopiston, kun minua jännitti ja pelotti opintojen vaativuus ja se, että mitä jos en ole yhtä hyvä kuin ne muut. Jännitti tarttua vaikeisiin tehtäviin, ja niinpä ahdistuksen pelossa lykkäsin ja lykkäsin niitä, kunnes tipuin kärryiltä opinnoista ja totesin, ettei musta ole tähän.
Mutta kun sama ongelma piinasi mua ihan jokaisella elämän alueella. Ei tarvinnut kuin vaikka viedä roskat, niin sisäinen puhe alkoi jo huutaa: "mä en JAKSA, mä kuolen, mä ey pysty, miksi elämä on tällaista kärsimystä, miksi mun vanhemmat edes teki mut tänne kärsimään". Siivoaminen, tarpeellisten asioiden hoito ajallaan tms, kaikkea vaan välttelin ja lykkäsin, koska niiden hoitaminen aiheutti epämukavuuden tunteita. Olisin halunnut olla vaan jatkuvasti pumpulissa ja kokea pelkästään nautinnollisia tuntemuksia. Työssäkäynti se vasta kauhealta tuntuikin, koska esim. piti herätä aamulla, vaikka olen iltaihminen. Mä en vaan pysty, oli sisäinen päätelmä. Opiskelukin oli parempi, päätin, ja palasin sitten taas opiskelemaan.
Onneksi sitten tapasin miesystäväni, joka on minua 8 vuotta vanhempi ja semmoisen vanhanaikaisen kasvatuksen tulos. Hän sai vedettyä mut ulos siitä paapomiskasvatuksen tuottamasta yliherkkyydestä millekään epämukavuudelle. Olin ihan hämmästynyt, kun hän kertoi, että kyllä häntäkin monet asiat jännittää tai ahdistaa tai ei huvita tai ei jaksa, mutta hän vaan tekee silti, kun on pakko. No big deal. Hänelle ei ollut tullut edes mieleen, että elämää edes voisi elää niin, että yrittäisi olla tekemättä kaikkea, mistä tulee epämiellyttäviä tuntemuksia tai tunteita. Ja sitä mäkin olen alkanut opetella, ja se oikeasti toimii. En olekaan huono, joka ei pysty, vaan mulla oli vaan väärä kuvitelma, että kaikkea epämukavaa pitää pelätä ja välttää. Kun en enää luule niin, niin johan sujuu opinnotkin hyvin. (Jos olisin pysynyt vanhassa ajatusmaailmassani, olisin luultavasti yrittänyt selvittää, mikähän neuroepätyypillisyys mulla on, kun en vaan pysty, ja etsiä lääketieteellistä apua. Mun tapauksessa kyseessä oli asenneongelma, joka oli syntynyt kun vanhemmat yritti suojella minua pieneltäkin mielipahalta)"
Kiitos tästä! Kirjoitit hyvin ja kuvailit omia tunnelmiani samalla. Minullakin on samantapainen mies, joka vain tekee asiat, jotka täytyy tehdä :) Tämä näyttäisi muutenkin olevan tyypillistä miehille. Ennen se oli naisillekin ominaista, jos vaikka ajattelen omaa äitiäni, puhumattakaan isoäideistä. Jotenkin naisista on kadonnut se asenne, että elämän on tarkoituskin olla raskasta ja vaikeaa :) Pitääkin tässä ryhdistäytyä ja lakata kitisemästä :)
Vierailija kirjoitti:
Nooh... mulla on pari käytännön esimerkkiä :D Terveisiä sosiaalialalta...
- Oppilas X ei tule kouluun koskaan liikuntatunneille, koska "vihaa" liikuntaa. Eipä siinä.. ei sitä väkisinkään voi liikuntatunneille viedä. Sitten nippu monisteita käteen ja vapaa-ajalla pitää liikkua 2h/viikko (!!!) ja vanhemman allekirjoitus, että näin on tehty.
- Oppilas X ei suorita muutamia aineita. Nelos varotusta et voi antaa, siirretään OTE-luokkaan. Pääasia et kerran kaks viikkoon näyttäytyy edes koulussa. Tehdään päätös vuosiluokkiin sitoutumattomasta opiskelusta (eli käytännössä: et voi koskaan jäädä luokalle)
- Janica-Petteri ei suostu osallistuun poikien liikuntaan. Janica-Petteri ei tiedä, onko hän tyttö vai poika ja se häntä ahdistaa. Annetaan Janica-Petterin itse päättää.
- Oppilas X ei suostu osallistuun koulun ruokailuun. Ei vaan suostu. Koulun alueelta poistuminen on kiellettyä. Mutta anne
No miten sä ratkaisisit noita ongelmia? Yleensähän noissa koulukieltäytymisissä on kyse nepsylapsista, jotka ihan oikeasti ei pysty. Mun aikanahan ei ymmärretty mitään tai tehty mitään myönnytyksiä tai sopeutuksia. Jos oisin saanut luvan olla menemättä liikuntatunnille, niin olisin sentään voinut mennä kouluun. Sen sijaan olin sitten aina koko päivän poissa. Ei siitä mitään hyvää seurannut. Tuollainen esimerkkiesi kaltainen "paapominen" on ihan välttämätöntä, jos halutaan välttää näiden nepsy-lasten täysi syrjäytyminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Saadaankohan piankin kaikki mt oireilu lakaistua neurokirjoiluksi? Lääketiede tosiaan kehittyy. Ihmisyyttä tulee kyllä ikävä.
Silloin kun 'mt -oireilusta', 'nepsyistä' ja 'neurokirjoilusta' ei puhuttu kuin jokapäiväisestä leivästä, meillä meni monessa suhteessa paljon paremmin.
Mielenterveysongelmien olemassaoloa kieltämättä, pahan mielen ja pettymysten medikalisoiminen on alkanut siirtymään jo parodiahorisontin puolelle.
Ei, meillä nepsyillä ei todellakaan mennyt silloin paremmin. Me sairastuttiin ja syrjäydyttiin. Ehkä teillä neurotyypillisillä meni paremmin, kun pystyitte vaan tuomitsemaan meidät, eikä tarvinnut yrittääkään ymmärtää.
Paapominen liittyy siihen ajatukseen että mikään ei saisi olla ikävää, kurjaa, raskasta, kuormittavaa, uuvuttavaa elämänkaaressa.
Että kun vain leperrellään ja lässytellään mukavia niin kaikki paha menee pois. Kaikki paha myös selitetään pois tai aina niin että se on jonkun syy, ei niin että elämä nyt vaan on välillä epäreilua ja toisille paljonkin.
Tuo liittyy siis älylliseen epärehellisyyteen, henkiseen mukavuudenhaluun ja yleiseen pinnallisuuteen. Kun tuntuu vähän ikävältä siihen haetaan ulkoinen muutos. Tietenkin rahalla. Tuohon liittyy myös julkkisterapia-ilmiö. Keksitään että tällähän voi herutella empatiapisteitä ja toimia vaikka mallina esimerkilliselle aivokääpiölle, joita meidän haluttaisiin niin kovasti olevan.
Aika surullista jos psykoterapiakin on saatu jo rai skattua kaiken banalisoinnin ja naurettaksitekemisen alttarille. "Ihmisiä ne vaan on, niille voi tehdä mitä haluaa ja tahkota samalla rajattomasti rahaa". Tuota ajattelua voi soveltaa myös (psyko)terapiaskeneen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Eri, mutta mä olen tällaisen paapomiskasvatuksen tuotos itse, ja voin kertoa esimerkin. Esimerkiksi mulla on ollut valtavia vaikeuksia suorittaa mitään lukion jälkeisiä opintoja, koska ne AHDISTAA. Lopetin yliopiston, kun minua jännitti ja pelotti opintojen vaativuus ja se, että mitä jos en ole yhtä hyvä kuin ne muut. Jännitti tarttua vaikeisiin tehtäviin, ja niinpä ahdistuksen pelossa lykkäsin ja lykkäsin niitä, kunnes tipuin kärryiltä opinnoista ja totesin, ettei musta ole tähän.
Mutta kun sama ongelma piinasi mua ihan jokaisella elämän alueella. Ei tarvinnut kuin vaikka viedä roskat, niin sisäinen puhe alkoi jo huutaa: "mä en JAKSA, mä kuolen, mä ey pysty, miksi elämä on tällaista kärsimystä, miksi mun vanhemmat edes teki mut tänne kärsimään". Siivoaminen, tarpeellisten asioiden hoito ajallaan tms, kaikkea vaan välttelin ja lykkäsin, koska niiden hoitaminen aiheutti epämukavuuden tunteita. Olisin halunnut olla vaan jatkuvas
No herranjestas ei kai tällainen voi olla totta? Miten te ikinä pystytte mihinkään työelämään saatika perheen perustamiseen? Ei ole elämä aina mukavaa suinkaan, ei sinne päinkään. Tällaistenko varassa tämä maa on tulevaisuudessa?
Vierailija kirjoitti:
on kyse nepsylapsista, jotka ihan oikeasti ei pysty
Eli kunhan saadaan sopiva diagnoosi, niin 'nyt ei vaan pysty' on lukittu vastaus? Veikkaan että siellä missä pystytään, tullaan pitämään huolta siitä että Suomessakin taas jossain vaiheessa pystytään. Kunhan on sitä ennen käyty niin pohjalla että nepsyt, nipsut ja napsut ovat taas olleet yhden sukupolven verran unohduksissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyvin kiteytetty ihan ekoissa kommenteissa- kaikenlainen epämukavuuden kestämättömyys. Sekä fyysinen, psyykkinen että sosiaalinen.
Olen kolmekymppinen ja omasta näkövinkkelistä kaikkein eniten terapiassa ravaa ihmiset, joilla on ollut hyvin helppo elämä. Ei puutetta ruuasta, ei päihdeläheisiä, on ollut harrastuksia, on korkeakoulututkinto, ei talousvaikeuksia, ei suuria vastuita... on ollut varaa heti vaikka lyödä opinnot seis ja lähteä palmun alle makoilemaan jos vähän tuntuilee siltä. Hirveästi joka kohdassa mietitään ja pohdiskellaan miltä itsestä tuntuu, sen sijaan että vain tehtäisiin asioita fiiliksistä huolimatta. Tai etsittäisiin ratkaisua olemalla itse aktiivi ja muuttamalla asioita omilla teoilla ja asenteella, eikä syytetä/vastuuteta muita tai olosuhteita.
Sitten ne keitä lapsena enemmän kannustettiin/pakotettiin tekemään kotitöitä, ulkoiluttamaan sen koiran jota vinguttiin itselle, komennettiin jos oltiin huonosti, pistettiin kesätöihin jos haluttiin jotain suurempaa materiaa - painavat aikuisenakin iloisena/perustyytyväisenä, vaikka töissä tai lapsiperhearjessa on rankkaa, väsyttää ja vituttaakin välillä. Omista valinnoista on opittu kantamaan vastuu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen nähnyt aivan päinvastaista.
Ja tämä se juuri hämmentääkin. Kun kukaan ei anna konkreettisia esimerkkejä, mitä se OIKEASTI tarkoittaa, että paapotaan.
No esimerkiksi sitä, että ihmiset eivät pysty kohtaamaan elämään kuuluvia - joskus todella raskaitakin - vastoinkäymisiä, kuten läheisen kuolemaa tai vakavaa sairastumista tms. ilman terapiaa ja rauhoittavia lääkkeitä/unilääkkeitä. Toisena esimerkkinä voisi olla ns. työuupuminen, jonka alle moni piiloutuu, kun todellisuudessa ei vain halua tai ei huvita käydä töissä. Haluttaisiin jokin hyvä ammatti, vaikka ei ole viitsitty aikanaan opiskella kuin pakolliset perus- ja keskiasteen tutkinnot, ja sitten "uuvutaan", kun työ onkin ankeaa ja rutiininomaista suorittamista. Ja sitten terapiassa ruoditaan omaa ainutlaatuisuutta.
Omia puutteita ja negatiivisia luonteenpiirteitä ei tunnusteta vaan niitä "työstetään" teoriassa kuin ne olisivat joitain uniikkeja ominaisuuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kaffebulla kirjoitti:
Kyllä yhteiskunta paapoo esim nuoria aika paljon. Koulussa ei vaadita mitään, oppimistulokset romahtaneet. Hirveä huoli siitä, ettei vaan yhtään väsytä ja rasitu.
Moni nuori makaa kotona kuntoutustuella vuosikausia vaikka voisi mennä töihin. Tällaisia tapauksia tullut töissä paljon vastaan. Nuoret eivät kuntoudu kotona makaamalla!Eihän lapsille saa edes pitää kuria! Kouluissakaan ei ole kurinpitotoimena esimerkiksi jälki-istuntoa, vaan "rangaistus" on se, että lapsi laitetaan soittamaan vanhemmalle, tässä tapauksessa lumipallojen heittelystä, opettaja kuuntelee puhelua kun lapsi kertoo, että heitin nyt koulussa lumipallon. Minä todella sain tällaisen puhelun, kesken työpäivän. Ei minun työssäni olisi mahdollisuutta jutella joutavia, eivätkä lapset siis soita, ellei ole hätä, joten vastasin
Ihmettelin miksi minulle soitat ja kerrot tätä
Lapsesi on varmaan koulukiusaaja, ja opettaja haluaa herätellä sinua vastuullisempaan vanhemmuuteen. Kakarasi kuitenkin pahoinpiteli toisen lapsen lumipallolla vai tuliko puhelu päin seinään heittämisestä... Tällaisia puheluja ei tehdä lapsille, jotka eivät ole jatkuva harmi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Eri, mutta mä olen tällaisen paapomiskasvatuksen tuotos itse, ja voin kertoa esimerkin. Esimerkiksi mulla on ollut valtavia vaikeuksia suorittaa mitään lukion jälkeisiä opintoja, koska ne AHDISTAA. Lopetin yliopiston, kun minua jännitti ja pelotti opintojen vaativuus ja se, että mitä jos en ole yhtä hyvä kuin ne muut. Jännitti tarttua vaikeisiin tehtäviin, ja niinpä ahdistuksen pelossa lykkäsin ja lykkäsin niitä, kunnes tipuin kärryiltä opinnoista ja totesin, ettei musta ole tähän.
Mutta kun sama ongelma piinasi mua ihan jokaisella elämän alueella. Ei tarvinnut kuin vaikka viedä roskat, niin sisäinen puhe alkoi jo huutaa: "mä en JAKSA, mä kuolen, mä ey pysty, miksi elämä on tällaista kärsimystä, miksi mun vanhemmat edes teki mut tänne kärsimään". Siivoaminen, tarpeellisten asioiden hoito ajallaan tms, kaikkea vaan välttelin ja lykkäsin, koska niiden hoitaminen aiheutti epämuk
"No herranjestas ei kai tällainen voi olla totta? Miten te ikinä pystytte mihinkään työelämään saatika perheen perustamiseen? Ei ole elämä aina mukavaa suinkaan, ei sinne päinkään. Tällaistenko varassa tämä maa on tulevaisuudessa?"
Vedähän välillä henkeä, ettei sydän pysähdy jonkun anonyymin nettikirjoituksen takia! Tuollaistenko mammojen varassa meidän maa on tulevaisuudessa? Noin pienestäkö sullakin menee pasmat sekaisin?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Eri, mutta mä olen tällaisen paapomiskasvatuksen tuotos itse, ja voin kertoa esimerkin. Esimerkiksi mulla on ollut valtavia vaikeuksia suorittaa mitään lukion jälkeisiä opintoja, koska ne AHDISTAA. Lopetin yliopiston, kun minua jännitti ja pelotti opintojen vaativuus ja se, että mitä jos en ole yhtä hyvä kuin ne muut. Jännitti tarttua vaikeisiin tehtäviin, ja niinpä ahdistuksen pelossa lykkäsin ja lykkäsin niitä, kunnes tipuin kärryiltä opinnoista ja totesin, ettei musta ole tähän.
Mutta kun sama ongelma piinasi mua ihan jokaisella elämän alueella. Ei tarvinnut kuin vaikka viedä roskat, niin sisäinen puhe alkoi jo huutaa: "mä en JAKSA, mä kuolen, mä ey pysty, miksi elämä on tällaista kärsimystä, miksi mun vanhemmat edes teki mut tänne kärsimään". Siivoaminen, tarpeellisten asioiden hoito ajallaan tms, kaikkea vaan välttelin ja lykkäsin, koska niiden hoitaminen aiheutti epämukavuuden tunteita. Olisin halunnut olla vaan jatkuvas
Musta tässä ei ole kyse yksilön kykenemättömyydestä vaan yksinäisyyden luonnollisesta vaikutuksesta toimintakykyyn. Säkin "paranit", kun löysit elämänkumppanin.
Ollaan puhuttu kavereiden kanssa paljon siitä, miten hankala asioita on saada aikaiseksi yksin ja miten paljon tulee tehtyä, kunhan löytyy joku joka on kiinnostunut samoista asioista.
Itsestäkin huomaa, miten paljon puuhakkaampi on kesämökillä verrattuna kaupunkikodissa lomailuun. Osa selittyy ympäristöllä mutta iso osa aikaansaavuudesta tulee kanssakäymisen kautta. Ihmiset vaan menettää toimintakykyään mitä enemmän joutuvat suoriutumaan yksin. Jos joku näyttää suoriutuvan yksin, niin todennäköisesti se alisuoriutuu tai hankkii itselleen burnista. Sellaista tervettä omaan tasoon nähden hyvää suoriutumista ei vaan sosiaalisessa tyhjiössä ole.
TL;Dr: Aloituksen pappa yrittää medikalisoida lajityypillisen ominaisuuden.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätähän se on että ihmiset lamaantuvat pienistä vastoinkäymisistä eivätkä selviä eteenpäin ilman ammattiapua.
Ei ole "mummo lumessa" -asennetta.
Eihän apua edes ole saatavilla. On ihan yleisesti tiedossa, että mt-palveluita ei ole tarjolla kuin rikkaille yksityiseltä.Monta hätä huutoa on kuultu. Siksi Sinkkosen kommentti kuulostaa tulevan hyväosaisen setämiehen kuplasta.
Hän ei ole hyväosainen setämies vaan alan ammattilainen ja pitkän uran mielenterveyden alalla tehnyt erikoislääkäri. Sinkkonen puhuu mielestäni siitä, että nykyihmiset ovat paljolti luusereita vellihousuja, joilta puuttuu täysin sisu ja kunnianhimo mennä "vaikka läpi harmaan kiven". Nämä ovat normaalissa elämässä tarvittavia ominaisuuksia. Todelliset mielenterveyden ongelmat ja traumat ovat luonnollisesti täysn eri asia. Niiden hoitamiseen tarvitaan sitä terapiaa ja lääkehoitoa, joita ei ole saatavilla, koska nämä uniikit lumihiutaleet täyttävät nykyään terapeuttien varauskirjat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
on kyse nepsylapsista, jotka ihan oikeasti ei pysty
Eli kunhan saadaan sopiva diagnoosi, niin 'nyt ei vaan pysty' on lukittu vastaus? Veikkaan että siellä missä pystytään, tullaan pitämään huolta siitä että Suomessakin taas jossain vaiheessa pystytään. Kunhan on sitä ennen käyty niin pohjalla että nepsyt, nipsut ja napsut ovat taas olleet yhden sukupolven verran unohduksissa.
No mä en saanut lapsena mitään sopivaa diagnoosia, ja mikään taho ei ymmärtänyt tai hyväksynyt sellaista ajatusta, että mun "en pysty" olis oikeasti ei pysty. Silti en ihan oikeasti pystynyt, koska olin täysin yhtä autisti ilman diagnoosia ja ymmärrystä, enkä pystynyt vaikka kuinka väitettiin, että pakko se vaan on pystyä. Mitään hyvää tästä ei seurannut.
Ja ihan sama muuten sen mun 50-luvulla syntyneen autistisen vanhempani kohdalla.
Meidän nepsyjen olemassaolo kun ei ole kiinni siitä tunnistetaanko meitä tai diagnosoidaanko meitä. Me ei siis kadota minnekään, vaikka meidän olemassaolo unohdettaisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nooh... mulla on pari käytännön esimerkkiä :D Terveisiä sosiaalialalta...
- Oppilas X ei tule kouluun koskaan liikuntatunneille, koska "vihaa" liikuntaa. Eipä siinä.. ei sitä väkisinkään voi liikuntatunneille viedä. Sitten nippu monisteita käteen ja vapaa-ajalla pitää liikkua 2h/viikko (!!!) ja vanhemman allekirjoitus, että näin on tehty.
- Oppilas X ei suorita muutamia aineita. Nelos varotusta et voi antaa, siirretään OTE-luokkaan. Pääasia et kerran kaks viikkoon näyttäytyy edes koulussa. Tehdään päätös vuosiluokkiin sitoutumattomasta opiskelusta (eli käytännössä: et voi koskaan jäädä luokalle)
- Janica-Petteri ei suostu osallistuun poikien liikuntaan. Janica-Petteri ei tiedä, onko hän tyttö vai poika ja se häntä ahdistaa. Annetaan Janica-Petterin itse päättää.
- Oppilas X ei suostu osallistuun koulun ruokailuun. Ei vaan suostu. Ko
No miten sä ratkaisisit noita ongelmia? Yleen
Jaa miten? Väännetään rautalangasta että ei noissa ole valinnanvaraa. Helppoa.
Vierailija kirjoitti:
Paapominen liittyy siihen ajatukseen että mikään ei saisi olla ikävää, kurjaa, raskasta, kuormittavaa, uuvuttavaa elämänkaaressa.
Että kun vain leperrellään ja lässytellään mukavia niin kaikki paha menee pois. Kaikki paha myös selitetään pois tai aina niin että se on jonkun syy, ei niin että elämä nyt vaan on välillä epäreilua ja toisille paljonkin.
Tuo liittyy siis älylliseen epärehellisyyteen, henkiseen mukavuudenhaluun ja yleiseen pinnallisuuteen. Kun tuntuu vähän ikävältä siihen haetaan ulkoinen muutos. Tietenkin rahalla. Tuohon liittyy myös julkkisterapia-ilmiö. Keksitään että tällähän voi herutella empatiapisteitä ja toimia vaikka mallina esimerkilliselle aivokääpiölle, joita meidän haluttaisiin niin kovasti olevan.
Aika surullista jos psykoterapiakin on saatu jo rai skattua kaiken banalisoinnin ja naurettaksitekemisen alttarille. "Ihmisiä ne vaan on, niille voi tehdä mitä haluaa ja tahkota samalla ra
Terapia ei ole mitään paapomista. Asiansa osaava terapeutti ohjaa asiakasta kohtaamaan vaikeita asioita. Jos asiakas on tottunut välttelemään vaikeita asioita, terapiassa ne on pakko vihdoin kohdata. Hyvä terapeutti ei ole mikään loputtomasti ymmärtävä lässyttäjä.
🇺🇦🇮🇱
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nooh... mulla on pari käytännön esimerkkiä :D Terveisiä sosiaalialalta...
- Oppilas X ei tule kouluun koskaan liikuntatunneille, koska "vihaa" liikuntaa. Eipä siinä.. ei sitä väkisinkään voi liikuntatunneille viedä. Sitten nippu monisteita käteen ja vapaa-ajalla pitää liikkua 2h/viikko (!!!) ja vanhemman allekirjoitus, että näin on tehty.
- Oppilas X ei suorita muutamia aineita. Nelos varotusta et voi antaa, siirretään OTE-luokkaan. Pääasia et kerran kaks viikkoon näyttäytyy edes koulussa. Tehdään päätös vuosiluokkiin sitoutumattomasta opiskelusta (eli käytännössä: et voi koskaan jäädä luokalle)
- Janica-Petteri ei suostu osallistuun poikien liikuntaan. Janica-Petteri ei tiedä, onko hän tyttö vai poika ja se häntä ahdistaa. Annetaan Janica-Petterin itse päättää.
- Oppilas X ei suos
Jaa miten? Väännetään rautalangasta että ei noissa ole valinnanvaraa. Helppoa.
🤣🤣🤣.
Oi miten herttaisen naiivia. Miten se rautalangasta vääntäminen vaikuttaa siihen, jos se lapsi hyperventiloi ja oksentaa ja makaa maassa?
No esim. se, että työpaikalla nuoret naiset ovat saikulla koko ajan ties minkä uupumuksen takia. Ja kieltäytyvät töistä jotka eivät ole kivoja. Ja samalla vaativat parempaa palkkaa ja eri tehtäviä, vaikka ovat olleet juuri sillä saikulla kun edellisiäkään ei jaksanut.