Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Avioerotilanne ja mies ei halua erota

Vierailija
19.11.2024 |

Takana yli 10v suhde josta 4 naimisissa. Lapsia löytyy, aika pieniä vielä. 

Suhteessa on ollut alusta asti ajoittain ongelmia mm. kommunikaatiossa ja luottamuksessa. Emme ole aina ymmärtäneet toisiamme tai osanneet puhua asioista suoraan ja avoimesti, jonka vuoksi on tullut paljon väärinkäsityksiä ja epäluuloja toista kohtaan.

Riitoja on myös ollut paljon ja ne ovat olleet välillä tosi rajujakin. Ei fyysistä väkivaltaa kuitenkaan. Sen sijaan haukkumista ja toisen heikkoihin kohtiin iskemistä on ollut paljon. Mies on uhkaillut erolla säännöllisesti riitojen yhteydessä, eikä ole lopettanut uhkailua vaikka olen sanonut että se loukkaa minua ja luo epäluottamusta suhteeseen. Erouhkailut ovat jatkuneet vielä avioiduttuammekin, ei niin usein mutta kuitenkin. Kerran mies sanoo riidellessä  ettei koskaan olisi pitänyt mennä kanssani naimisiin. 

En ole myöskään mielestäni saanut riittävästi tukea tai myötätuntoa mieheltä silloin kun sitä tarvitsin. Kohtasin todella suuren järkytyksen muutama vuosi sitten, kun läheiseni teki itsemurhan. Itkin sitä enimmäkseen yksin kaikki illat. Mies ei tullut lohduttamaan kuin ehkä kerran tai kaksi. Koin silloin hylätyksi tulemisen tunnetta aika voimakkaasti. 

Olen itse miettinyt eroa mielessäni useamman vuoden. Olen kertonut ajatuksistani miehelleni, sanonut mitkä asiat minua tässä suhteessa vaivaavat ja voisimmeko tehdä niille jotain. Olemme sopineet joistain muutoksista, mutta koskaan ne eivät ole pitäneet. Olen kokenut onnettomuutta ja arvottomuutta. Pikkuhiljaa tunteeni ovat hiipuneet miestä kohtaan. En halunnut häntä seksuaalisestikaan. Kuitenkin olen ajatellut, että velvollisuuteni on pitää perhe kasassa kun lapsiakin on. Pääosin myös arki sujuu ihan mukavasti.

Kesällä sitten ihastuin ensimmäistä kertaa suhteemme aikana toiseen ihmiseen. Tunne ei mennyt ohi joten kerroin asiasta miehelleni ja sanoin, että ero olisi paras ratkaisu koska en olisi niin voimakkaasti toiseen ihastunut, jos meillä olisi kaikki kunnossa. Mies oli aluksi myös eron kannalla mutta muutti sitten mielensä ja päätimme yrittää. En kuitenkaan pystynyt tuntemaan enää miestäni kohtaan niinkuin olisi pitänyt, ja tämä ihastus pyöri mielessäni edelleen.

Joten erokorttia on nostettu esiin kesän ja syksyn aikana monta kertaa ja jokin aika sitten sanoin, etten näe meillä oikeasti enää tulevaisuutta että hakisimmeko avioeroa.

Mies murtui täysin. Hän rukoilee minua jäämään, vakuuttelee että toimisi jatkossa erilailla ja paremmin, ei enää haukkuisi tai uhkailisi riidellessä ja panostaisimme yhteiseen aikaan ja keskusteluun. Vetoaa myös lapsiin, että lasten perhettä ei voi hajottaa.. josta toki olen samaa mieltä, tunnen itseni hirviöksi jos olen se paha ihminen joka kaiken tuhoaa. En vain voi luottaa siihen, että kaikki muuttuisi kun ei muuttunut koko suhteemme aikana vaikka asiat nostin esille monia kertoja ja annoin miehelle mahdollisuuden muuttaa toimintaansa. Myös itsessäni oli vikaa, varmasti provosoin riitoja vaatimalla joskus liikoja mieheltä ja olin ajoittain mustasukkainen miehen epämääräisen käytöksen vuoksi.

Ehkä loppujen lopuksi olimmekin liian erityyppiset ihmiset toisillemme niinkuin mieskin minulle usein sanoi, että ollaan niinkuin yö ja päivä...

Mutta tosiaan olen aivan umpikujassa. En voi erota jos mieheni menee siitä aivan rikki. Miehen sanat ovat saaneet minut miettimään, olenko ollenkaan tajunnut että tämä on kuitenkin hyvä suhde ja olisi suuri virhe tämä perhe rikkoa?? Mistä sen voi tietää? Ja muuttuisiko kaikki tosiaan paremmaksi jos vielä kerran yritettäisiin? Saisinko tunteeni takaisin?

 

 

Kommentit (116)

Vierailija
1/116 |
19.11.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Suhteenne kuulosta hirveältä. Jotain riippuvuutta, kun olette jatkaneet yhdessä janyt mies syyllistää ja luuoss asioita, joita ei pysty toteuttaan. On siis ihan sairas suhde. 

Vierailija
2/116 |
19.11.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Jos toinen haluaa erota, miten kukaan alentuu anelemaan, rukoilemaan tai muuta. Osalla vielä toinen maksaa siitä että haluton jää. Aivan käsittämättömiä kynnysmattoja jotkut.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/116 |
19.11.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aivan selvää manipulaatiota miehen taholta. Puheet muuttumisesta ja "en enää käyttäydy noin" on sontaa. Anna sen hajota, ei se ole sinun ongelmasi. Minun mielestäni teidän suhde ei kuulosta hyvältä eikä terveeltä. Äijää pelottaa jäädä yksin kun ei ole enää ketään ketä alistaa ja haukkua, ja joka hoitaa kodin hänen puolestaan. En ymmärrä miksi aloitte suhteeseen ylipäätänsä kun sanot että alusta asti on ollut ongelmia.

M50

Vierailija
4/116 |
19.11.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Alusta alkaen ongelmia ja lapsia olet hänen kanssaan tehnyt?

Vierailija
5/116 |
19.11.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tuli tosi surullinen olo lasten puolesta. Alusta lähtien suhteessa on ollut ongelmia ja silti tehty ne lapset. Ero on tässä kohtaan heitä kohtaan tosi epäreilu. 

Vierailija
6/116 |
19.11.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Siis mies on uhkaillut sinua erolla vuosikausia, mutta ei kestä kun sinä olet oikeasti eroamassa? Pakkaa kamppeesi ja lähde. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/116 |
19.11.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuli tosi surullinen olo lasten puolesta. Alusta lähtien suhteessa on ollut ongelmia ja silti tehty ne lapset. Ero on tässä kohtaan heitä kohtaan tosi epäreilu. 

Huh, mitä kaikkea he ovatkaan jo kokeneet ja tulevat vielä kokemaankin. 

Vierailija
8/116 |
19.11.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Tuli tosi surullinen olo lasten puolesta. Alusta lähtien suhteessa on ollut ongelmia ja silti tehty ne lapset. Ero on tässä kohtaan heitä kohtaan tosi epäreilu. 

Yleensä itsekin tässä kohtaan haukkuisin miestä, mutta nyt tuli aito suru lasten puolesta. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/116 |
19.11.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

On ollut ajoittain ongelmia, mutta myös niitä hyviä aikoja ja voisin väittää että lapsilla kuitenkin ollut tässä kokoajan ihan hyvät oltavat. Molemmat rakastamme heitä enemmän kuin mitään ja ollaan tehty ja teemme paljon heidän hyvinvointinsa eteen. Ero tietysti heitä kohtaan on epäreilu ja juuri se tuntuukin niin pahalta..

Vierailija
10/116 |
19.11.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mitä vi ttua?! Olet miettinyt eroa vuosia ja teillä on pienet lapset? 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/116 |
19.11.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kuinka kalliiksi ero tulisi miehellesi? Ehkä on alkanut laskemaan sitä.

Vierailija
12/116 |
19.11.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sinä olet hirviö joka on tehnyt lapset ihan hirveään tilanteeseen! 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/116 |
19.11.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Olet säälittävä. 

Vierailija
14/116 |
19.11.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kauhea määrä draamaa yhdessä viestissä. Ei tuota missään pariterapiassakaan pureta. Sääli lapsia. Suosittelisin eroa ja jotain pienimuotoista terapiaa tai itsetutkiskelua, että on jatkossa vastuullisempi ja fiksumpi valinnoissaan. 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/116 |
19.11.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Oote kuin kaksi toisistaan riippuvaista ja toisiaan vihaavaa narkkia. Suhteenne on ollut sairas alun alkaen. jotne miksi ooi miksi olette tehneet lapsia (monikossa) noin epäterveeseen ja myrkylliseen ympäristöön !!!1! Kuvottavaa.

Etkä ole mitään oppinut. Yksi ihastus ei ole mikään syy lopettaa parisuhdetta. Älä käytä ihastusta keppihevosena äläkä ripustaudu uuteen äijään ja suhteeseen välittömästi. Jos eroat eroa itsesi takia ja seiso itsenäisesti omilla jaloillasi ennen kuin edes ajattelet jälleen deittailua.

Vierailija
16/116 |
19.11.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niin, ajoittain miettinyt eroa silloin kun on ollut niitä vaikeuksia, riitaa yms..en tietenkään vuosia yhtäjaksoisesti. Vain kun olen ollut onneton. Mutta rakkautta riitti silti pitkään ja halua yrittää juuri niiden lasten ja hyvien aikojen vuoksi. Suurin unelma olisi ollut saada pitää perhe kasassa. 

Vierailija
17/116 |
19.11.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

On ollut ajoittain ongelmia, mutta myös niitä hyviä aikoja ja voisin väittää että lapsilla kuitenkin ollut tässä kokoajan ihan hyvät oltavat. Molemmat rakastamme heitä enemmän kuin mitään ja ollaan tehty ja teemme paljon heidän hyvinvointinsa eteen. Ero tietysti heitä kohtaan on epäreilu ja juuri se tuntuukin niin pahalta..

Seli seli, lapset eivät ole tyhmiä eikä sokeita. He imevät kaiken kodin ilmapiirin itseensä. Lapset ansaitsevat parempaa. Teidän suhde tavallaan jatkuu eron jälkeenkin ja noista lähtökohdista lasten asema ei ainakaan tule paranemaan. Isäpuolikin jo katsottuna valmiiksi, huoh. 

Vierailija
18/116 |
19.11.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miksi teidän putäisi sitä eria yhdessä edes hakea? Laita erohakemus eteen päin ja asunto hakuun. Siitä sitten asia etenee. 

Vierailija
19/116 |
19.11.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Juu laastari irti vaan. Tuollaista suhdetta ei olisi pitänyt rakentaa alun alkaenkaan. Väkivalta ei ole koskaan mikään "väärinkäsitys" tai "vahinko"

Vierailija
20/116 |
19.11.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

"Tunne ei mennyt ohi joten kerroin asiasta miehelleni ja sanoin, että ero olisi paras ratkaisu koska en olisi niin voimakkaasti toiseen ihastunut, jos meillä olisi kaikki kunnossa. "

Tämä ei muuten ole totta. Ihastumisia tulee hyvissäkin suhteissa, koska on helpompi tuntea hetkellistä ihastumista jotain tuntematonta kohtaan (jota et vielä tiedä, ja jonka esim. negatiivisia tapoja ynnämuita et vielä tiedosta, joten sulla on sellainen fantasiaversio sun mielessä hänestä). Se ei koskaan kerro suhteen laadusta, että olet ihastunut johonkin. Se kertoo vain sinusta ihmisenä.

Mutta erotkaa. Ei sun tarvitse mieheltä saada mitään lupaa siihen, ettäkö et saisi eroa. Haet vain eroa, etsit asunnon ja muutat sinne lasten kanssa.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: kahdeksan seitsemän kahdeksan