Tympeä kätilö synnytyksessä!

kyllä siitäkin ihan " kiitettävän" p***a maku suuhun jäi. Onneksi oli vain avautumisvaiheessa, voin vain kuvitella millainen olisi ollut ponnistusvaihe jos hän olisi ollut kätilönä.



Synnytysosastolla ilmoittautumisen jälkeen mentiin ottamaan ne käyrät (sydänäänet ja supistukset), niin tuhahti minulle että nämähän tulee vain 6 minuutin välein eikä 5 minuutin välein. No enpäs tiedä kun mies niitä välejä kotona kellon kans mittaili enkä minä.



Tästä johtuen mentiin lepohuoneeseen kun eihän sitä tiedä vaikka jouduttaisiin olemaan 2 vrk ennenku lapsi syntyisi. Supistukset olivat todella kivuliaat ja minulle annettiin petidiini- piikki jotta se veisi vähän kipua pois tai ainakin alkaisi kohdunsuu aukeamaan, eipä tuntunu missään. Minun oli pakko nousta kävelemään sellaista ankanvaapuntaa aina kun supisti ja koko ajan kätilö että ei se nopeuta synnytystä yhtään, makaa vaan. Sanoin sille varmaan sen sata kertaa (tai no ehkä noin 5) ett käy niin kipeetä, ei pysty makaamaan yhtään. Makaa vaan, se sanoi niin tuskastunut ilme naamalla (ilmeisesti olin tosi rasittava synnyttäjä).



Kätilö ehdotti suihkuun menoa avautumisvaiheen aikana, helpottaisi kipua. Kysyin mieheltä tuleeko hän juttuseuraksi. Ei kuulemma sovi kun on niin pieni suihku. Suihkutila suihkuverhon takana oli kyllä todellakin pieni mutta se muu kylpyhuonetila oli suuri. Vaikka oisin koko lähisukuni pyytäny paikalle, kaikki ois mahtuneet.



Synnytyssalissa päätettiin puhkaista kalvot että päästäisiin asiassa eteenpäin. Sanoin miehelle että otahan kuvia niin kätilö sanoi että ei tästä kannata ottaa. En kylläkään käskeny suoraan jalkovälistä ottaa kuvaa vaan ihan yleensä, vaikka naamastani.



Ilokaasusta ei sanonu muutakun henkäise tästä niin helpottaa. Päässä alkoi sitten pimenemään kun " henkäisin" aika syvään ja säikähdin sitä hieman ja soitin kellolla kätilön paikalle. Mikä täällä on TAAS hätänä ja oli muuten eka ja ainoa kerta kun soitin kelloa.



Muutenkin oli koko ajan sellainen olo kuin oisin harvinaisen rasittava ihminen, kun uskalsin tulla synnyttämään ja uikuttamaan. Ois vissiin pitänyt olla ihan hiljaa, eikä kysyä tai pyytää mitään ko. ihmiseltä. Koko synnytyksen ajan katsoi minua kuin oisin ollut halpa makkara tai jotain.



Että tälläistä Jorvissa....

Ei sinänsä ilkeä, mutta ei mm. katsonut silmiin. Ei selvästikään ollut kuunnellut tuntemuksiani (eli sitä, että en ollut kunnolla puutunut epiduraalista). Silloin oli kiire yö, joka teki tietysti osansa. Mutta kätilö tosiaan oli paljon muualla. Parhaimmillaan vain käväisi huoneessa laittamassa tippaa isomalle ja kirjoittamassa koneelle jotain ja häipyi kyselemättä vointia sen enempää. Jäi tosi paha mieli, kun synnytys ei ollut lopusta mikään ihanne. Kätilöltä ei tullut yhtään henkistä tukea. Kätilön tympeyden huomasin heti, mutta en tajunnut vaatia kätilön vaihtoa. Aluksi nimittäin kivut olivat vielä siedettävät. Asiaa kävin läpi äitiysneuvolan terkan kanssa. Synnytysosastolla kukaan ei suostunut käymään läpi synntystäni ja vihdoin pyysivät saman kätilön paikalle, joka ei käynyt synnytystä läpi meidän kanssa kunnolla. Nyt tässä kuussa olen menossa pelkokätilön kanssa puhumaan sairaalaan. Ensimmäisen synnytyksen kauhut olivat mielessä puoli vuotta joka päivä. Sitten helpottivat. Nyt toisessa raskaudessa unet olivat alusta asti aika hurjia. Heti kun sain kutsun pelkokätilölle, niin unet ja mieli rauhoittuivat. Toivottavasti nyt joku kuuntelee omaan kokemustani. Ja edellisestä ja ainoasta synnytyksesä on pian 4 vuotta aikaa.

Eikä muuten ollut mikään kiire aika silloin. Näin itse meille sanoi.



Häipyi vain huoneesta eikä yhtään kertonut mitä tapahtuu/tapahtuuko mitään seuraavaksi. Mistään toimenpiteistä ei kertonut etukäteen, eikä jälkikäteenkään. Kaikesta piti itse kysyä. Esim. vauvasta piti ottaa hapetusnäyte synnytyksen aikana kun sydänäänet laski tosi alas. Siitäkään ei sanonut mitään, yht' äkkiä vaan huoneeseen pölähti toinen kätilö ja lääkäri. Sitten kun näyte oli otettu ja vastausta odotettiin, kysyin itse mikä näyte se oli, niin lääkäri kertoi mutta k' tilö ei puhunut yhtään mitään.



Sitä en epäile etteikö ko. ihminen ollut ammattitaitoinen mutta sitä tukea mitä ensisynnyttäjä kätilöltä kaipaa/tarvitsee ei kyllä näkynyt missään vaiheessa.

Itselläni ei onneksi ollut kätilön kanssa ongelmia, kuin sitten ihan lopuksi kun piti ommella. Silloin väkisin ompelivat ilman kunnon puudutuksia ja tekivät virheitä, joita sitten leikkaussalissa korjailtiin ja vielä uudelleen korjausleikkauksessa viiden kuukauden jälkeen.



Mutta tuli sellainen asia mieleen, että oletteko tietoisia, että teillä on oikeus tehdä muistutus terveydenhuollon toimintayksikön terveydenhuollosta vastaavalla johtajalle.

Eli on olemassa laki potilaan asemasta ja oikeuksista (3.luku 10§), mikä antaa potilaalle oikeuden tehdä muistutuksen, jos on tyytymätön HOITOONSA ja/tai KOHTELUUNSA.

Laissa säädetään myös, että muistutukseen on annettava ratkaisu kohtuullisessa ajassa sen tekemisestä. Kohtuullisena aikana pidetään yhtä kuukautta siitä, kun muistutus on saapunut vastattavaksi.

Olin jo sitä tekemässä, mutta samoihin aikoihin aloin olla itse jo asian kanssa sinut, joten en halunnut enää pitkittää asiaa. Sain kyllä oikeuteni tietää sen verran myöhään, että olin jo proseseissani sen verran pitkällä, että pahin ahdistus alkoi olla takanapäin.



Onneksi ihania kätilöitä on olemassa. Sen vuoksi kai tässä uskaltaa uudestaan synnyttämään.

... mutta mielestäni olisi tärkeää, että jokainen joka on saanut ala-arvoista kohtelua tai jonka kohdalla on tehty hoitovirheitä tai vastaavia, tekisivät huomautuksen.



Miten muuten saataisiin tuollaiset käyttäytymiset ym. loppumaan? ... tai ainakin vähentymään...

Onpa tosi ikävä lukea näitä kokemuksia :(. Ja tämä ei tietenkään auta enää niitä, joille on sattunut ikävä kätilö kohdalle, mutta siis aina on oikeus vaihtaa kätilöä. Jos siis tuntuu, että henkilökemiat ei toimi, ei muuta kuin kätilö vaihtoon. Toki se on siinä tilanteessa ehkä hankalaa, mutta jos äiti ei sitä itse kykene sanomaan, niin toivon mukaan isä/doula osaa olla tarpeeksi tiukkana ja vaatia kätilön vaihtamista.

Kätilö ei välittänyt minun olostani tai tunteistani yhtään, minä olin hänelle pelkkä teuraseläin, inhottava sellainen, koska en pystynyt olemaan hiljaa.



Synnytykseni oli erittäin pikainen enkä ollut valmistautunut siihen vauhtiin ollenkaan, koska kuvittelin että kaikki ensisynnytykset kestävät ikuisuuden. Anestesialääkäri ei ehtinyt tulla laittamaan epiduraalia enkä saanut ilokaasua, koska pyytäessäni sitä kätilö sanoi ivallisesti nauraen, että " ei taida ilokaasut sua enää paljon auttaa" .



Melkein heti alkoikin ponnistusvaihe, jonka aikana kiljuin lähes koko ajan, koska kivut olivat aivan älyttömät. Kätilö raivosi koko ponnistusvaiheen ajan, että ole jo hiljaa, suu kiinni jne. Onneksi ponnistusvaihekaan ei kestänyt kuin muutaman minuutin. Voi sitä onnea, kun kuvittelin kaiken olevan jo ohi... Mutta ei.



Sain pahat repeämät, joita kätilö sitten alkoi parsimaan. (niin ja tässä välissä kätilö leikkasi napanuoran, pesi ja puki lapsen eikä kertaakaan kysynyt, että olisiko isä kenties halunnut tehdä myös jotain, lykkäsi vaan lopulta nyytin syliin...) Kätilö antoi kaksi puudutuspiikkiä, mutta itkin koko toimituksen ajan, sillä tunsin jokaisen neulanpiston. Puudutus ei auttanut yhtään, se oli aivan hirvittävää. Kätilö vaan valitti, että " joo, kyllä kaksi puudutuspiikkiä riittää, pitääkö tänne lääkäri kutsua kun ei sua saa muuten parsittua..?" Olisipa kutsunutkin, kenet tahansa, niin hirveä tilanne se oli.



Lisäksi kätilö kommentoi useaan otteeseen kaikkea todella mautonta; " täällähän ollaan kuin teurastamossa" . Tunsin hirveätä syyllisyyttä. Miksen osaa synnyttää oikein? Miksi menin repeämään? Miksi? Miksen pystynyt olemaan hiljaa? Mikä minussa on vikana? Menetin paljon verta, mutta lisäverta en saanut, vaikka en pysynyt kolmeen viikkoon tolpillani verenhukan takia... Rautalääkettä vain piti napsia.



Olin nuori ensisynnyttäjä, 19-vuotias. En tiedä inhosiko kätilöni minua ikäni takia vai miksi, mutta traumat ovat ikuiset. En tiedä uskallanko synnyttää enää ikinä, sitä hätää en unohda mitä synnytyssalissa tunsin... Synnytyksestä on nyt yli kaksi vuotta eikä muistot ole helpottaneet yhtään. Syyllisyys vaivaa. Miksi minä?

... minkä helvetin olet joutunut käymään lävitse synnytyksen jälkeisessä ompelussa - itse kun kävin tuon lävitse myös :-(



Ensinnäkin... ET OLE SYYLLINEN mitenkään noihin tapahtumiin.

Ei ole sun vikasi, että repesit. Eikä kyse ole ollenkaan siitä, ettet osaisi oikein synnyttää. Esim. omassa tapauksessani syy repeämiseen oli se, että poika syntyi käsiposkella ja vielä siten että yksi hoitaja antoi vauhtia vatsan päältä painaen.



Se, että olet kivussasi huutanut ei myöskään ole mikään häpeilemisen tai syyllisyyden asia. Huuto on täysin luonnollinen reagointi siihen kun yrität laittaa kaikki voimasi peliin (vrt. kuulan työntäjiä - nekin huudahtavat) ja ihminen huutaa kun sattuu niin perkeleesti.



Sinussa ei ole siis mikään vikana!



Vika on täysin kätilössäsi! Hän ei olisi missään tapauksessa saanut kohdella noin ala-arvoisesti ja vähättelevästi.

Se, että sinua (niinkuin minuakin) parsittiin aivan naurettavan huonoilla puudutteilla on mielestäni täysin ammattitaidottomuutta ja ihmisen kiduttamista aivan turhaan.



Se, että et saanut edes lisäverta on aivan pöyristyttävää ja jälleen kerran täysin ammattitaidotonta.

Sinulta olisi ehdottomasti pitänyt kysyä haluatko verta vai rautatabletteja.



En tiedä, ehkä yksi syy kätilön käytökseen on voinut olla sun ikä. Mutta itse oli 30 v. ja vaikka kätilö oli muuten ihan mukava niin tuo ompelu tilanne teki synnytyksestä ihan järkyttävän traumaattisen.



Itse, en enää uskalla synnyttää alateitse, joten aion saada luvan sektiolle, ennenkuin tulen edes raskaaksi.



En tiedä voiko tapauksestasi enää tehdä huomautusta sairaalalle, mutta jos minä olisin sinä niin tekisin sen.

Itse olen huomautuksen tehnyt ja nyt odottelen vielä vastausta hoitooni liittyviin kysymyksiin.



Vaikkei se tee tuota kokemusta tekemättömäksi, niin itselleni tuli ainakin parempi fiilis kun kirjoitin kokemuksestani eteenpäin ja vaadin vastauksia itseäni askarruttaviin kysymyksiin.



Mutta syy ei siis ole sinun ja sinussa ei ole mitään vikaa.

Ja vaikka se niin kornilta kuulostaa, niin itse yritän ajatella, että vaikka kokemus oli jotain aivan sanoinkuvaamattoman hirveetä niin nyt olen taas vähän voimakkaampi ihminen... niinkuin varmasti sinäkin!

itku meinasi puolestasi päästä. Oli varmasti ihan hirveä kokemus. En ihmettelisi yhtään vaikka nyt vannoisit ettei enää ikinä....

luin kaikki läpi...ihan hirveetä...MIKSI ME EMME TEE VALITUSTA:::TUOLLAISET KÄTILÖT PITÄISI SAADA TYÖSTÄ POIS?

Kyllähän ne muistot ajan kuluessa jää taka-alalle, mutta uudesta lapsesta en kyllä vielä(kään) uskalla haaveilla. Pahintahan tietenkin oli ne ensimmäiset viikot synnytyksen jälkeen, kun olisi kaivannut ihmistä, joka olisi ymmärtänyt jotain siitä kokemuksesta. Mutta kukaan ei koskaan kysynyt, että miten minä voin vaan kaikki tulivat vaan ihastelemaan pientä nyyttiä. (joka toki oli kaiken ihastelemisen arvoinen ;))



Mietin aikaisemmin paljon sitä, että tekisin valituksen, mutta jostain syystä en vain kyennyt siihen. Kai ajattelin, että olen itse vain liian herkkänahkainen ja toisaalta tunsin itseni niin nuoreksi ja " typeräksi" . Tämä kätilökin kun kohteli minua kuin pikkuista lasta, jolle ei tarvinnut kertoa mitään... Synnytysasentoakaan en saanut valita (vaikka vauvalla ei siis ollut mitään hätää) vaan käskystä jouduin makuulla. Ja jotenkin sekin tuntui niin ikävältä, että kätilö vaan käy käsiksi intiimeihin paikkoihin sanomatta mitään. Että kai synnyttäjälläkin jokin ihmisarvo on?!



Seuraavassa synnytyksessä vaan pelottaa se, että vaikka kaikki suunniteltaisiin etukäteen niin siinä tilanteessa kun synnytys alkaa, sitä on taas ihan toisten armoilla ja kätilö voi kohdella ihan miten huvittaa.



Jaksamisia kaikille muille =)

Meillä oli sitten varmaankin sama henkilö " avustamassa" =o/ - kuulosti niin tutulta nimittäin.



Haluan silti kannustaa sinua olemaan hylkäämättä haavettasi useammasta lapsesta! Ihan oikeasti, tiedän miltä sinusta tuntuu - tismalleen ja tiedän, että on vaikeata päästä tuon pelon ylitse, mutta se on mahdollista.



Itse synnytin toisen lapseni Tammisaaressa (esikoinen siis syntyi Jorvissa - ja kokemus oli KARMIVA), Tammisaaressa kaikki toimi hienosti, ja edellisestä kokemuksestanikin johtuen minua kohdeltiin todella hienosti, tuntemuksia kuunneltiin jne. Suosittelen - älä anna tuon ikävän ihmisen ja huonon kokemuksen romuttaa suunnitelmianne. Uskalla luottaa sairaalan hoitohenkilökuntaan uudelleen =o) - ja vaihda sairaalaa!

Keskimmmäisen lapsen synnytyksessä oli karsea kätilö, sanoi heti aluksi että mitään puudutuksia et sitten tarvitse, kumma ettei jotkut kestä kipua. Ponnistusvaiheen alussa kätilö istui tympeänä toisella puolella huonetta ja kun pyysin apua, hän sanoi että ponnista kun huvittaa. Koko synnytys (5h) meni naljailua kuunnellessa ja lopuksi vielä vauvan jo synnyttyä naljailu jatkui ja kätilö ei laskenut suihkuun, sanoi että joudan sitten aamulla menemään osastolla suihkuun (vauva syntyi 8 illalla).



Tämä kätilö pilasi synnytykseni, oli masentava tunnelma ja tosi kivuliasta, vauvakin oli 4700g. En puhunut asiasta mihinkään, mutta jälkeenpäin ajateltuna olisi ehdottomasti kannattanut valittaa asiasta tai ainankin käydä läpi tuo synnytys. Kolmosta odottaessa panikoin jo ultrissa kun näin vihreäpukuisia kätilöitä. Onneksi kolmannella kerralla sain ihanan kätilön ja synnytys oli muutenkin ok.

Ensimmäisen lapseni sain Kätilöopiston Haikaranpesässä. Kätilö oli aivan ihana, rohkaiseva ja kannustava niin kuin pitääkin. Toisen lapseni sain Kätilöopiston ns. tavallisella puolella, ja kätilöstä jäi vähän ikävä maku.



No, yö oli kyllä heillä tosi kiireinen, joten kätilöä ei juurikaan näkynyt, mutta sekin mitä näkyi, niin hän määräili minua toimimaan niin kuin hänelle itselleen oli helpointa, eikä juurikaan kuunnellut minun toiveitani. Ammetta ei ollut, joten toivon jakkarasynnytystä niin kuin ensimmäiselläkin kerralla, mutta en saanut (vauva oli muka niin iso, että olisi turvallisempaa olla pöydällä - no olihan se 4kg, mutta ei mielestäni mikään jätti kuitenkaan). Minun piti olla melkein koko synnytys kamalassa asennossa synnyspöydällä ja häntäluuni murtui...:/

Se,että häntäluusi murtui,ei johtunut synnytysasennosta,vaan nimenomaan isosta vauvasta. Luita ei todellakaan mikään asnto pysty rikkomaan.

Iso vauva synnytytetään ns. poikkipöydällä ½-istuvassa-asennossa nimenomaan vauvan turvallisuuden vuoksi. Nelikiloisella tai isommalla vauvalla on kohonnut riski jäädä hartioistaan kiinni. Jos tämä hartiadystokia tapahtuu, on kyseessä vauvan kannalta todella hätätilanne. Kaikki keinot ovat tarpeen ja aika joka on käytettävissä on vain joitakin minuutteja. Jos tämä tilanne ilmenee jakkaralla, tuo kallisarvoinen aika kuluu jakkaralta synnytyssängylle siirtymiseen, missä vauvaa päästään paremmin auttamaan. Noissa ylimääräisissä minuuteissa saattaa mennä jotain korvaamatonta, vauvan terveys tai jopa henki.

Se,että häntäluusi murtui,kertoo jo siitä,että kyseessä oli uhkaava hätätilanne vauvankin kannalta, ts. syntymä oli milleistä kiinni. Kätilösi ei mielestäni ollut tympeä, vaan pelasti " määräämällä" sinut tiettyyn synnytysasentoon vauvasi elämään.

kyseinen kätilö olisi voinut PERUSTELLA syyn synnyttäjälle, eikä jättää tätä ihmetyksen valtaan. Jokainen äiti varmasti tahtoo lapsensa parasta ja uskon että tämä äiti nyt ymmärtää syyn selällään synnyttämiseen. Kyseisessä tilanteessa äidillä on varmasti ollut aika suuri epäluottamus kätilöä kohtaan.

Se ei tee vielä hyvää kätilöä että tietää kaiken mahdollisen synnytyksen riskeistä vaan se että kuuntelee synnyttäjää ja muistaa kertoa perustelut tietyille asioille. Kyllä sanoisin että nimenomaan oli tympeä kätilö.

sunasol:

Se,että häntäluusi murtui,kertoo jo siitä,että kyseessä oli uhkaava hätätilanne vauvankin kannalta, ts. syntymä oli milleistä kiinni. Kätilösi ei mielestäni ollut tympeä, vaan pelasti " määräämällä" sinut tiettyyn synnytysasentoon vauvasi elämään.

Tälläisissä ketjuissa korostuu aina synnyttäjän subjektiivinen kokemus. Edellämainitussa tapauksessa Sparvenille (muistinko nimimerkin oikein?) ei ilmeisesti tullut synnytystilanteessa kunnon selvyyttä synnytysasennon syystä. Monesti kätilö perustelee hoitolinjaukset kyllä synnyttäjälle,mutta kuten kaikki synnyttäjät tietävät, tilanne on sellainen,ettei varmasti edes puoletkaan ulkoapäin lausutuista sanoista mene tajuntaan. Tietenkään en voi tietää kertoiko tuo kätilö selkeästi synnyttäjälle syyt, miksi tiettyä synnytysasentoa suositellaan.

Paras olisikin,jos kätilön kanssa voisi keskustella pari päivää synnytyksen jälkeen synnytyksen vielä kerran läpi. Silloin pahimmat huurut ovat jo laskeutuneet. Se ei kuitenkaan aina ole mahdollista kätilön vapaapäivien tai synnytyssalin kiireen vuoksi. Siksi olisi tosi hyvä, jos kaikki, joiden mieliä jokin synnytyksessä jää kaivertamaan, pyytäisivät tätä synnytyskeskustelua vaikka kotiutumisen jälkeenkin. Kätilö voi soittaa kotiin ja keskustella synnytyksestä tällöinkin. Vasta silloin voi oikeasti sanoa oliko kätilön toimissa moitittavaa vai ei.

Luulen,että monissa tässä ketjussa käydyissä tapauksissa on suurin syy kätilön ja synnyttäjän yhteisen kemian puute. Kaikki luonteet eivät käy hyvin yksiin, ei synnytyksessäkään.

mutta itse en kokenut sitä tarpeelliseksi. Kun lapsi oli hengissä vierelläni niin muu oli sillä hetkellä merkityksetöntä. Tiesin että kätilö olisi ollut eri kuin synnytyksessäni mutta eiköhän eri kätilökin olisi vastaavassa tilanteessa osannut kertoa perustelut päätöksille.



Itselleni on jäänyt sellainen kuva että täällä etelän synnytyssairaaloissa melkeinpä jokaisen kohdalla yritetään että synnyttäisit sängyssä selällään, oli sitten pieni tai iso lapsi. Näin oli minulla että myös huonetoverillani, joka oli tekemässä viidettä lastaan ja kyllä varmasti tiesi missä asennossa hänellä on hyvä yrittää ponnistaa. Oli joutunut vaatimalla vaatimaan että saa ponnistaa eri asennossa kuin mitä selällään sängyssä.



Ja omalla kohdallani ei taatusti avautumisvaiheen kätilö perustellut, eikä kertonut mitään. Kun jotakin piti tehdä niin jäi sellainen kuva että nyt tehdään näin kun se on kätilölle helpompaa. Ei siis sanonut perusteluita vaikka niitä kysyin minä tai mieheni, katsoi vain tuskastuneen näköisenä ja painui ovesta ulos. Tämän henkilön käsiin olisi pitänyt jättäytyä. Eipä herättänyt minkäänlaista luottamusta!!!

Minusta on kyllä erikoista, että olen synnyttänyt kaksi melkein samankokoista lasta (eka 3,7 kg ja toka 4,1kg) ja molemmissa on ollut pitkä " laskeutumisvaihe" eli olen joutunut reilun tunnin pidättelemään ponnistamista ja odottamaan, että vauva laskeutuu (kohdunsuu on siis ollut auki, mutta vauva vielä korkealla). Tämä vaihe on ollut kaikista kamalin vaihe synnytyksessä, ja sitä pelkään jo etukäteen, kun ajattelen tulevaa kolmatta synnytystä. Erikoista on se, ettö ensimmäisessä synnytyksessä pystyasentoa suositeltiin, toisessa se kiellettiin.

Ensimmäisessä synnytyksessä minua siis nimenomaan kannustettiin olemaan pystyasennossa, seisomaan, ja kun en sitä jaksanut, sain olla jakkaralla. Pystyasento edistää lapsen laskeutumista, siksi siihen erityisesti rohkaistiin. Toisessa synnytyksessä minut määrättiin synnytyspöydälle, jossa sainkin sitten olla aika kauan (reilusti yli tunnin), asento oli tosi huono ja kuten sanottu, häntäluuni murtui viimeisessä rutistuksessa. Sanoin, että haluaisin seisoa ja synnyttää jakkaralla, mutta se ei kätilölle sopinut. Syyksi hän sanoi lapsen koon, mikä oli minusta kyllä vähän erikoinen perustelu.

Vaikka olisi lopuksi ponnistanut kätilön toiveen mukaan puoli-istuvassa asennossa pöydällä, olisin kai voinut edeltävän tunnin kävellä ja istua jakkaralla, jos olisin halunnut? Varmaan ammesynnytyskään ei olisi onnistunut " lapsen koon takia" eli siis kätilön mukavuudenhalun... Ehkä olis hyvä, että ammeellinen sali ei ollut vapaana, ettei tarvinnut siitäkin asiasta alkaa vääntää...

Olen itse th-alalla, joten tiedän hieman asioista myös työntekijöiden näkökulmasta. Valitettavasti meitä on alalla kuin alalla moneen junaan...

sunasol:

Tälläisissä ketjuissa korostuu aina synnyttäjän subjektiivinen kokemus. Edellämainitussa tapauksessa Sparvenille (muistinko nimimerkin oikein?) ei ilmeisesti tullut synnytystilanteessa kunnon selvyyttä synnytysasennon syystä. Monesti kätilö perustelee hoitolinjaukset kyllä synnyttäjälle,mutta kuten kaikki synnyttäjät tietävät, tilanne on sellainen,ettei varmasti edes puoletkaan ulkoapäin lausutuista sanoista mene tajuntaan. Tietenkään en voi tietää kertoiko tuo kätilö selkeästi synnyttäjälle syyt, miksi tiettyä synnytysasentoa suositellaan.

.