Lue keskustelun säännöt.
En saanut syömishäiriöön apua, enkä tiedä kehtaanko enää yrittää sitä saada
14.11.2024 |
Lyhyesti, oon käynyt psyk polilla jo jonkin aikaa. Lääkärin tapaamisia ehkä puolen vuoden välein ja hoitajan tapaamisia 2-3 viikon välein. Noin 2 vuotta sitten uskaltauduin lääkärin tapaamisella puhumaan syömiseen liittyvistä ongelmista. Olin laihtunut rajusti ja läheiset olivat huolissaan. Olin kuitenkin "vain" lievästi alipainoinen. Keskustelimme hetken näistä asioista lääkärin kanssa, ja kävin kaksi kertaa ravitsemusterapeutilla. Siellä ravitsemusterapeutti vaan kertoi, miten kuuluisi ja kannattaisi syödä. Sen kaiken tiesin jo, ja yritin sanoa että ongelma on suhteessani ruokaan. Koko aika meni vaan puhumiseen, että miten kuuluisi syödä. Tämän jälkeen koko syömisjutuista ei ole ollut puhetta hoitajan tapaamisilla tai yhtään missään.
Huomasin omakannassa diagnoosin "laihuushäiriö". No, pian syömättömyys vaihtui herkkujen ahmimiseen ja paino nousi melko nopeasti lievään ylipainoon ja pysyi siinä jonkin aikaa. Laihuushäiriön diagnoosi vaan poistui omakannasta eikä kukaan koskaan enää ottanut puheeksi syömisongelmia. Kaikki varmaan vaan oletti että ongelma on poissa.
No, nyt alkoi taas itseni näännyttäminen. Paino tippunut hurjaa vauhtia sieltä lievästä ylipainosta normaalin painon ja alipainon rajalle. En usko että pystyn lopettaa tätä paskaa sitten millään. Tuntuu etten kehtaa hakea tähän apua, kun viimeksi tuntui ettei ongelmaa otettu tosissaan ja lopulta sivuutettiin lihomisen myötä. Enkä edes tiedä haluanko apua, haluaisin päästä taas alipainoon, ja "parempaan" lopputulokseen kuin viimeksi. Sairasta, tiedän.
Tuntuu että olen ihan yksin tämän mörön kanssa. Olen jaksamisen äärirajoilla. Yritän vaan sinnitellä normaalissa elämässä ja olla niin kuin ei olisi mitään. Mutta tämä mörkö syö minua sisältä, ja mieli on musta. Ruoka ja ruokailutilanteet a h d i s t a a .
Kommentit (44)
Nämä ovat näitä omaa napaansa tuijottavien ongelmia. Pikkuisen vähemmän itsekeskeisyyttä ja asia ratkeaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Täällä onkin jo hyviä vinkkejä tilanteeseen. Kannattaa myös tutustua Sylin toimintaan. Tsemppiä ap!
T: itse syömishäiriöistä parantunut
Vierailija kirjoitti:
Nämä ovat näitä omaa napaansa tuijottavien ongelmia. Pikkuisen vähemmän itsekeskeisyyttä ja asia ratkeaa.
Suosittelen tutustumaan mm. anoreksian kuolleisuusasteeseen ennen kuin tulet kommentoimaan yhtään mitään enempää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä ovat näitä omaa napaansa tuijottavien ongelmia. Pikkuisen vähemmän itsekeskeisyyttä ja asia ratkeaa.
Suosittelen tutustumaan mm. anoreksian kuolleisuusasteeseen ennen kuin tulet kommentoimaan yhtään mitään enempää.
Osa on ulkonäkö keskeisimpiä kuin toiset. Toiset peilailee itseään peilistä ja toiset ei. Osa valokuvaa itseään ja osa ei. Ennen vanhaan syyllistettiin silläkin, että muissa maissa ihmiset näkee nälkää, jos ei syönyt toivotunlaisesti.. Eli lähes ihan kaikki oli sairastuneen syytä (oli sitten kokenut, mitä vainkaan). Eihän sille edes toisinaan, mitään voi, että ruokahalu katoaa.
Mä en ole saanut syömishäiriöön apua terveydenhuollosta. No teininä pääsin ravitsemusterapiaan, mutta joka kerta oli eri rt ja tehtiin aina ravitsemussuunnitelma...
Muuten ohjeet on olleet tasoa "ahmi hedelmiä jos on ahmittava".
Psykoterapiasta oli jonkin verran apua, käsiteltiin siellä kyllä lähinnä lapsuutta ja masennusta jne.
Mulla on ollut tosi hyvät 4 vuotta syömisen kanssa. Nyt olen raskaana ja ahmimista on taas tullut, paino vaan nousee... pelottaa että onko apua saatavilla (kun en oksenna. Mut olisko sittenkään)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Psykoterapiasta olisi varmasti paras hyöty.
Ravitsemusterapeutille jos menet, niin olisi hyvä olla osaamista syömishäiriöistä ja ongelmallisesta ruokasuhteesta. Mielellään joku lyhytpsykoterapiakoulutus myös.
Epävakaa, traumoista kärsivä päihdeaddikti ja syömishäiriöinen ravintoterapeutille, välillä vähän hoitajalle, tässä kyllä nähdään taas että tuo koneisto on olemassa vain itseään varten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mielenterveystalon sivuilla on toimivia omahoito ohjelmia. Tässä linkki syömisongelmien hoito-ohjemaan https://www.mielenterveystalo.fi/fi/omahoito/syomisongelmien-omahoito-o…
Näytti nopealla vilkaisulla löytyvän myös ahmimisen omahoito-ohjelma.
Syömishäiriö mullakin. Ei ole riittäväsi syötävää ja diabetes. Kuolema kolkuttaa. Kiitos porvarihallinnolle. Ja joku persufa sisti kuittaa, "mene töihin". Eivät ota jalatonta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kuulostaapa ikävältä, toivon kovasti, että asiasi järjestyisivät!
Olen itsekin melkoisessa suossa tällä hetkellä. Minulla on ollut parin vuoden ajan kovasti terveysongelmia, jotka alkoivat luunmurtumaepisodista. Olin tuolloin alipainoinen, minkä ajateltiin vaikuttaneen luuston kuntoon; silloin vihjailivat aika paljon syömishäiriöstä. Painoni on noussut reippaasti, ja olen nykyään keskikokoinen. Olen kuitenkin henkisesti huonommassa kunnossa kuin koskaan, syön vain pari kertaa viikossa ja tunnen silti oloni turpeaksi ja raskaaksi. En kestä itseni kanssa enää ja antaisin mitä vain päästäkseni takaisin entiseen kehooni, vaikka se hauras olikin. Ensi viikolla olisi lääkärikäynti selkäongelmien takia, ja mietin kovasti, uskaltaisinko ottaa näitä asioita puheeksi. Pelkään joutuvani pilkan kohteeksi, koska olen nyt isompi kuin aiemmin. En itsekään usko ansaitsevani apua.
Voimia jokaiselle, joka heräsi tänäkin aamuna itseään vihaten!
Vierailija kirjoitti:
Kuulostaapa ikävältä, toivon kovasti, että asiasi järjestyisivät!
Olen itsekin melkoisessa suossa tällä hetkellä. Minulla on ollut parin vuoden ajan kovasti terveysongelmia, jotka alkoivat luunmurtumaepisodista. Olin tuolloin alipainoinen, minkä ajateltiin vaikuttaneen luuston kuntoon; silloin vihjailivat aika paljon syömishäiriöstä. Painoni on noussut reippaasti, ja olen nykyään keskikokoinen. Olen kuitenkin henkisesti huonommassa kunnossa kuin koskaan, syön vain pari kertaa viikossa ja tunnen silti oloni turpeaksi ja raskaaksi. En kestä itseni kanssa enää ja antaisin mitä vain päästäkseni takaisin entiseen kehooni, vaikka se hauras olikin. Ensi viikolla olisi lääkärikäynti selkäongelmien takia, ja mietin kovasti, uskaltaisinko ottaa näitä asioita puheeksi. Pelkään joutuvani pilkan kohteeksi, koska olen nyt isompi kuin aiemmin. En itsekään usko ansaitsevani apua.
Voimia jokaiselle, joka heräsi tänäkin aamuna itseään vihate
Sä et ole oikeita ongelmia nähnytkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Taidat olla pullukka edelleen. Jatka vaan laihduttamista. Aina on varaa tiputtaa muutama kilo
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nämä ovat näitä omaa napaansa tuijottavien ongelmia. Pikkuisen vähemmän itsekeskeisyyttä ja asia ratkeaa.
Suosittelen tutustumaan mm. anoreksian kuolleisuusasteeseen ennen kuin tulet kommentoimaan yhtään mitään enempää.
Nää on turhia loisia jotka vaan kuluttaa resursseja ja itsekkyydellään tuhoaa läheiset. Hyvä vaan, että kuolevat pois
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Palstalla ei taida tänään olla lainkaan aikuisia kirjoittelemassa. Taitavat olla elämässä omaa elämäänsä.
Vierailija kirjoitti:
Syömishäiriö mullakin. Ei ole riittäväsi syötävää ja diabetes. Kuolema kolkuttaa. Kiitos porvarihallinnolle. Ja joku persufa sisti kuittaa, "mene töihin". Eivät ota jalatonta.
Miksi muiden pitäisi maksaa sinun elämisesi?
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole saanut syömishäiriöön apua terveydenhuollosta. No teininä pääsin ravitsemusterapiaan, mutta joka kerta oli eri rt ja tehtiin aina ravitsemussuunnitelma...
Muuten ohjeet on olleet tasoa "ahmi hedelmiä jos on ahmittava".
Psykoterapiasta oli jonkin verran apua, käsiteltiin siellä kyllä lähinnä lapsuutta ja masennusta jne.
Mulla on ollut tosi hyvät 4 vuotta syömisen kanssa. Nyt olen raskaana ja ahmimista on taas tullut, paino vaan nousee... pelottaa että onko apua saatavilla (kun en oksenna. Mut olisko sittenkään)
Maksa itse omat terapiasi, niin saat niin paljon apua ja tukea kuin tarvitset. Helppoa, eikös vain?
Vierailija kirjoitti:
Mä en ole saanut syömishäiriöön apua terveydenhuollosta. No teininä pääsin ravitsemusterapiaan, mutta joka kerta oli eri rt ja tehtiin aina ravitsemussuunnitelma...
Muuten ohjeet on olleet tasoa "ahmi hedelmiä jos on ahmittava".
Psykoterapiasta oli jonkin verran apua, käsiteltiin siellä kyllä lähinnä lapsuutta ja masennusta jne.
Mulla on ollut tosi hyvät 4 vuotta syömisen kanssa. Nyt olen raskaana ja ahmimista on taas tullut, paino vaan nousee... pelottaa että onko apua saatavilla (kun en oksenna. Mut olisko sittenkään)
Olet siis lihonut? Pitäiskö pullukan katsoa peiliin ja mennä vaikka lenkille?
Pitää itse aukaista se suu vaikka kuinka vaikealta tuntuisi. Hirveältä kuullostaa mutta ihmisten pitää hieman enemmän alkaa ottamaan vastuuta omasta hyvinvoinnista ja paranemisesta eikä olettaa että terveydenhuollossa ollaan ajatustenlukijoita ja heillä on taikanappi josta painamalla asiakkaat paranee.
Monella ihmisellä on hyvät tuet ammattilaisilta, mutta maleskellaan systeemeissä vuosikausia ilman mitään omaa panostusta. Sitten itketään että systeemi petti.
Sinuna katsoisin Tabitha Farrar -nimisen naisen kanavan youtubesta. Voisit alkaa auttaa itse itseäsi ja häneltä saisit vähän vinkkejä. T.F. on itse sairastanut aikanaan anoreksiaa 12 v(?) ja toipunut ilman ulkopuolista apua. Hän puhuu asiasta ilman mitään psykohömppää ja äititraumoja yms. Eli hänen lähestymistapansa keskittyy ihmisen biologiaan ja siihen, mitä kalorirajoitus saa aikaan ihmisessä. Kaksi hyvää kirjaakin on kirjoittanut, joita suosittelen. Taitaa myös pitää blogia, jos tykkäät enempi lukea.
Minusta sinun kannattaa yrittää puhua asiasta sille hoitajalle, jolla käyt, vaikka puoliväkisin, ja vaikka se olisi vaikeaa. Kirjoita paperille ne asiat, jotka haluat tai tuntuu että pitäisi sanoa, ja ota paperi mukaan käynnille, ettet unohda niitä stressaavassa tilanteessa. Ota mukaan mahdollisimman paljon konkretiaa, siis millaiset asiat syömisessäsi ovat epäterveitä käytännön tasolla. Esim. '"Joskus syön vain xxx (mitä sitten syötkin) päivässä. Tiedän, ettei se ole normaalia, mutta en pysty muuttamaan tilannetta, ja olen tästä tosi ahdistunut."
Olen huomannut, että terveydenhuollon ammattihenkilöille kannattaa kertoa käytännön esimerkkejä siitä, miten oma oireilu ilmenee. Pelkkä "Olen huolissani syömisestäni (tai jostain muusta asiasta)" ei välttämättä riitä, jotta asia menisi perille. Kirjoita muutaman minuutin "hissipuhe", josta käy selväksi, että sinulla on oikeasti ongelma. Parissa kolmessa minuutissakin ehtii sanoa yllättävän paljon, kun on valmistautunut. Näin asiasta puhuminen ei kaadu ajanpuutteeseen. Ja sano vaikka heti aluksi, että sinulla on huolenaihe, josta haluat puhua ainakin hetken aikaa.