Lue keskustelun säännöt.
Yläkoulun opettaja: jaksatko panostaa myös niihin oppilaisiin, joita opiskelu ei voisi vähempää kiinnostaa?
14.11.2024 |
Itse olen 20 vuotta omaa työskentelyä seuranneena huomannut seuraavan kaavan: yläkoulun aluksi yritän mahdollisimman hyvin tukea myös heitä, jotka eivät motivoidu mistään. Huomattuani (tämän havainnon pystyy tekemään n. puolen vuoden tuttavuuden jälkeen), että millään toimenpiteillä ei ole merkitystä, lopetan rajallisten resurssieni tarjoamisen heille ja katson, että koska annettu apu ei kiinnosta, on opiskelu omalla vastuulla. Esim. juuri loppuneella tunnilla kyllä huomasin, että oppilas ei tehnyt yhtään annettua tehtävää, mutta koska hän ei myöskään häirinnyt, en puuttunut asiaan. Perustelen tämän toimintani itselleni sillä, että aina on olemassa tietty määrä oppilaita, joiden opiskeluun ei voi vaikuttaa millään toimenpiteillä ja jotka toisaalta eivät elämässään tule tarjoamaani sivistystä missään tarvitsemaan. Tottakai heitäkin pyrin muulla tavoin kasvattamaan ja olemaan inhimillinen, mutta koulutöiden osalta en jaksa loputtomiin auttaa.
Inhimillistä vai olisiko aihetta alanvaihtoon?
Kommentit (101)
Vierailija kirjoitti:
Voi niitä vanhoja aikoja, kun "teoreetikot" kävivät oppikoulua ja "käytännön tekijät" kansalaiskoulua. Silloin saivat kaikki tasoistaan opetusta.
Niinpä. En ole ikinä ymmärtänyt, miksei oppikoulua voitu vain muuttaa ilmaiseksi. Kun perustelu peruskouluun siirtymiselle oli se, että kaikilla olisi perheensä varallisuudesta riippumatta tasavertaiset mahdollisuudet jatko-opintoihin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En ole itse opettaja, mutta heikosti motivoituneen nuoren vanhempi ja tottakai toivoisin, että opettajille riittäisi jaksamista auttaa myös tällaisia nuoria.
Ei kysymys ole jaksamisesta, kysymys on siitä, että tällaisia välinpitämättömiä oppilaita alkaa olla jokaisessa opetusryhmässä kourallinen ja näiden lisäksi muut tuen paperilliset oppilaat, joilta jopa löytyy sitä motivaatiota. Siinä voi itse kukin mielessään pohtia, jos luokassa on 25 oppilasta, joista kolmea ei vois vähempää kiinnostaa ja viisi sellaista, joista pari on integroitu, kolme tehostetulla ja siihen päälle valmistavalta luokalta tulleet oppilaat. Oppitunti kestää 45 minuuttia, miten opettajalla riittää aika opettaa ja valitseeko opettaja siitä rajallisesta ajasta sen avunannon heille, jotka pyytävät apua vai niille kolmelle joita ei opiskelu kiinnosta.
Yläasteelle siirryttäessä erityisluokkapaikat puretaan ja niitä haetaan uudelleen yläkouluun siirtyville. Näistä oppilaista osa saa erityisluokkapaikan ja loput siirtyy yleisopetuksen piiriin. Jos oppilas on koko ala-asteen opiskellut pienryhmässä ja saanut henkilökohtaista tukea opettajalta ja avustajalta, miten tällainen oppilas pystyisi opiskelemaan 2-3 kertaa isommassa yleisopetuksen ryhmässä ja miten sen yhden aineenopettajan aika enää riittää?
Täysin toimimaton yhtälö.
Tiedän tarkalleen miten raskasta opettajilla on nykyisin, kun luokissa puolet on erityisoppilaita enkä tässä nyt kritisoi ketään, mutta tavallaan tuo heitteillejättö on kyllä myös moraalitonta.
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tarkalleen miten raskasta opettajilla on nykyisin, kun luokissa puolet on erityisoppilaita enkä tässä nyt kritisoi ketään, mutta tavallaan tuo heitteillejättö on kyllä myös moraalitonta.
Niin on. Huoltajien pitäisi huolehtia siitä, että lapsi saa tarvitsemaansa apua. Jos sitä ei tee, turha vikistä opettajille. Opettaja on lasten kanssa vain lyhyen aikaa ja hänellä on siellä 20-40 muutakin oppilasta kaitsettavana. Ei hän voi yksittäiseen oppilaaseen rajattomasti aikaa käyttää.
Vierailija kirjoitti:
Eikö sen kokeita huomaa, kuka osaa ja kuka ei.
Jollei saa kuin nelosia, niin sitten ehdot ja mahdollisesti luokallejäänti.
Tämä pitää saada takaisin.
Sen verran pitää kommentoida, ettei se koe ole ainoa mittari. Jos oppilas yrittää oppitunnilla tehdä jotain sen verran, että yltää vitoseen, autettuna, on opoilas sen vitosensa ansainnut (jos nyt hirveästi voi sitä vitosta ansaituksi numeroksi kutsua). Ei se oppilas niillä vitosilla vie kenenkään opiskelupaikkaa, monet jatkavatkin peruskoulun jälkeen korottamaan arvosanojaan.
Itse en vitosia anna, jollei oppilas osoita osaamisellaan, että hän on sen ansainnut. Annan neloasia niille, jotka ei tunnilla saa edes kynää esille ja nelosia tulee kokeesta.. Vitosen kriteeriin ei nimittäin paljon vaadita
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ohjaajana yläluokilla. En minäkään ala päätäni loputtomiin hakkaamaan seinään, jos tarjottu apu ei kelpaa. Ohjaan ja autan sitten niitä, jotka avun ottavat vastaan. Muutenhan työni olisi turhaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ole itse opettaja, mutta heikosti motivoituneen nuoren vanhempi ja tottakai toivoisin, että opettajille riittäisi jaksamista auttaa myös tällaisia nuoria.
Ei kysymys ole jaksamisesta, kysymys on siitä, että tällaisia välinpitämättömiä oppilaita alkaa olla jokaisessa opetusryhmässä kourallinen ja näiden lisäksi muut tuen paperilliset oppilaat, joilta jopa löytyy sitä motivaatiota. Siinä voi itse kukin mielessään pohtia, jos luokassa on 25 oppilasta, joista kolmea ei vois vähempää kiinnostaa ja viisi sellaista, joista pari on integroitu, kolme tehostetulla ja siihen päälle valmistavalta luokalta tulleet oppilaat. Oppitunti kestää 45 minuuttia, miten opettajalla riittää aika opettaa ja valitseeko opettaja siitä rajallisesta ajasta sen avunannon heille, jotka pyytävät apua vai niille kolmelle joita ei opiskelu kiinnosta.
Tähänpä oli omat ajatukseni ja näkemykseni täydellisesti tiivistetty. Itse en voisi nukkua öitäni rauhassa, jos en auttaisi oppimisvaikeuksista kärsiviä oppilaita, mutta loputtomiin en kyllä palveluksiani tarjoa heille, joilla olisi kykyä oppia, mutta mikään ei kiinnosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tarkalleen miten raskasta opettajilla on nykyisin, kun luokissa puolet on erityisoppilaita enkä tässä nyt kritisoi ketään, mutta tavallaan tuo heitteillejättö on kyllä myös moraalitonta.
En kritisoi ketään, mutta syytän opettajia moraalittomuudesta. Huomaatko ristiriitaa lausunnossasi?
Vierailija kirjoitti:
Tiedän tarkalleen miten raskasta opettajilla on nykyisin, kun luokissa puolet on erityisoppilaita enkä tässä nyt kritisoi ketään, mutta tavallaan tuo heitteillejättö on kyllä myös moraalitonta.
Eikös se heitteillejättö tapahdu tällöin yhteiskunnan taholta, kun työntekijän aika ja resurssit eivät riitä huomioimaan asiakasta? Opettaja kun ei pysty edes kahdentumaan, saati moninkerrtaistumaan. Systeemissä on vikaa, jos yläkouluun yleisopetukseen pääsee vailla perustaitoja alakoulusta. Pitäisikö siellä alakoulun alimmilla luokilla jo jättää oppilas luokalle, jos on selvää, että opiskelutaidot eivät vastaa seuraavan vuosiluokan vaatimuksia? Jos vain kuusi ensimmäistä vuotta heivataan eteenpäin erityisopettajan turvin yleisopetuksen luokassa, ei tällainen opoilas mitenkään pysty yläkoulun ainejärjestelmässä kymmenen opettajan tunneilla itsenäisesti huolehtimaan jokaisesta oppitunnistaan, kun se ei edes alakoulussa onnistunutyhden luokanopettajan alla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän, että niitä resursseja ei halua tuhlata ns hukkaan. Tuon kuitenkin oman kokemukseni passiivisena koululaisena esille.
Koin lapsena henkistä, fyysistä ja uskonnollista väkivaltaa. Näennäisesti kotona oli asiat hyvin mutta koko lapsuuden ajan mietin sekä alitajuisesti että tietoisesti eri vaihtoehtoja poispääsyyn. Olin koulussa pääasiassa ihan hyvä, joissakin aineissa todella hyväkin, mutta ajatukseni harhailivat usein muissa ajatuksissa enkä ainajaksanut keskittyä tunnilla. Kavereille halusin esittää coolia. Kukaan aikuinen ei kuitenkaan koskaan kannustanut tai sanonut missä olen hyvä- aina joku muu oli parempi ja huomionarvoisempi, joten en itsekään tiennyt mihin kannattaisi suunnata.
Ajattelin että helpoin ja nopein tie pois on mennä ammattikouluun muualla ja muuttaa koulun asuntolaan jotta kotioloista pääsee.
Vasta aikuisena opiskeltuani oppisopimuksella, sain opettajilta kehuja ja huomasin etten olekaan yhtään huono niissä missä luulin.
Jälkeenpäin olen miettinyt miten käänteentekevää olisi ollut jos edes joku olisi sanonut jotain kannustavaa minulle yläasteella- jos joku olisi sanonut vaikka silloin että missä näkee vahvuuteni.
Joten sanon, että älä holhoa sitä oppilasta mutta osoita että olet kiinnostunut hänen kuulumisistaan ja kehut edes jostain- se voi olla käänteen tekevää.
No aika nopeasti huomaa onko kyse toiminnanohjauksesta vai muusta mahdollisesta ongelmasta. Suht nopea on saada homma alkuun kun stalkkaa ne ohjattavat heti ja laittaa ne hommiin heti yleisohjeiden jälkeen. Sen jälkeen sulla on käsissä Ei kiinnosta-tyypit tai moniongelmaiset.
Ei kiinnosta-tyypit otan yksitellen puhutteluun välituntisin/ruokavälkillä, joihinkin pystyn vaikuttamaan, toisiin en. Useimpiin kyllä. Moniongelmaiset tiedetään jo ennalta, vaikea lukivaikeus yms, joilla yleensä jonkin tason apua (joskus erkalla, ohjaaja jne).
En laske minuutteja mitä kukin saa, pyrin saamaan kaikki mukaan tavalla tai toisella. Kokeesta saa 5 vasta jos kaikki vastaukset on oikein. Tällöin saa käyttää kirjaa apuna. Tästä sovitaan etukäteen ja sen edun saadakseen tarvitsee osallistua tunnilla. Muutoin paukkuu 4 ruutuun.
Paras apu koskaan on juoruilu, oppilaat puhuvat keskenään opettajista, tietävät mitä kukin tekee tai on tekemättä. Monesti kuulen uusilta oppilailta, että ai joo mä olen kuullut susta. Mitä enemmän vuosia tulee alle, sitä enemmän opettajan maine leviää joko hyvällä tai pahalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen ammattikoulun opettaja samanlaisella asenteella. Kylmä fakta on, että oppimaan ei voi pakottaa.
Tässä pätee vähän sama kuin alkoholistien tms. kanssa. Jos ihminen ei itse halua ottaa apua vastaan, ei häntä voi auttaa. Jotain pitää siis itsekin tehdä saadakseen apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ymmärrän, että niitä resursseja ei halua tuhlata ns hukkaan. Tuon kuitenkin oman kokemukseni passiivisena koululaisena esille.
Koin lapsena henkistä, fyysistä ja uskonnollista väkivaltaa. Näennäisesti kotona oli asiat hyvin mutta koko lapsuuden ajan mietin sekä alitajuisesti että tietoisesti eri vaihtoehtoja poispääsyyn. Olin koulussa pääasiassa ihan hyvä, joissakin aineissa todella hyväkin, mutta ajatukseni harhailivat usein muissa ajatuksissa enkä ainajaksanut keskittyä tunnilla. Kavereille halusin esittää coolia. Kukaan aikuinen ei kuitenkaan koskaan kannustanut tai sanonut missä olen hyvä- aina joku muu oli parempi ja huomionarvoisempi, joten en itsekään tiennyt mihin kannattaisi suunnata.
Ajattelin että helpoin ja nopein tie pois on mennä ammattikouluun muualla ja muuttaa koulun asuntolaan jotta kotioloista pääsee.
Vasta aikuisena opiskeltuani oppisopimuksella, sain opettajilta kehuja ja huomasin etten olekaan yht
Kiitos tärkeästä ja koskettavasta vietistäsi. Olen alkuperäinen kirjoittaja ja korostan, että pyrin kyllä huomioimaan kaikkia opiskelijoita ja myös kannustamaan heitä sekä antamaan mahdollisuuksien mukaan positiivista palautetta. Mutta omalla kohdallani tämä tapahtuu sitten muilla tavoilla, kun siellä opetuksen tyrkyttämisellä. Esim. sitten välitunneilla jutellaan mopoista tms.
Vierailija kirjoitti:
Voi niitä vanhoja aikoja, kun "teoreetikot" kävivät oppikoulua ja "käytännön tekijät" kansalaiskoulua. Silloin saivat kaikki tasoistaan opetusta.
Paitsi ne lahjakkaat ja motivoituneet "teoreetikot", jotka eivät päässeet oppikouluun, koska vanhemmilla ei ollut varaa tai halua kustantaa lapsen oppikoulua. Tunnen itsekin tällaisia.
Omasta mielestäni yläkoulun ja lukion (saati ammattikorken/yliopiston) opettajan ammatin ydin on kovin erilainen: yläkoulun opettajan tärkein ominaisuus on kyky kohdata nuori kunnioittavasti ja tukea hänen kasvuaan ihmisenä. Se, miten hyvin hän oppisisällöt opettaja on - edelleen toki vain omasta mielestäni - on toissijainen. Lukiossa sitten tämä kääntyy tietysti toisinpäin, vaikka sielläkin toki tehdään kasvatustyötä.
Jos itse mietit, mitkä opettajat yläkoulusta ovat jääneet mieleen niin eiköhän ne kaikki parhaat ole niitä parhaita tyyppejä?
Ja tämä siis vain tuli mieleen siitä, että omasta mielestäni opettaja voi tukea kyllä myös heitä, joita mikään ei kiinnosta muilla tavoin kuin itse asioita opettamalla.
Vierailija kirjoitti:
Panostan oppilaisiin tasapuolisesti. En käytä kehenkään muita enemmän resursseja, koska se ei ole reilua. En ole yksityisopettaja. Ilmoitan kyllä nuoren vanhemmille, jos motivaatio-ongelmia tms. on. Vanhemmat ovat vastuussa avun hankkimisesta.
Tämänhän voi tulkita niin, että panostaa kaikkiin yhtä vähän?
Suomen koulujärjestelmä tulisi yksityistää. Vain ne joilla on valmiudet opiskella pääsisivät kouluun, loput voisi lähettää vaikka cuubaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Panostan oppilaisiin tasapuolisesti. En käytä kehenkään muita enemmän resursseja, koska se ei ole reilua. En ole yksityisopettaja. Ilmoitan kyllä nuoren vanhemmille, jos motivaatio-ongelmia tms. on. Vanhemmat ovat vastuussa avun hankkimisesta.
Tämänhän voi tulkita niin, että panostaa kaikkiin yhtä vähän?
Toki voi. Ja ihan järjellä voi myös päätellä, että opettajalla ei ole oppituntien (45min) aikana yksinkertaisesti mahdollisuuksia panostaa jokaiseen oppilaaseen paljon. Se on fyysisesti mahdotonta. Jos oppilaita on vaikkapa 32, ei yhdelle oppilaalle voi antaa puolta tuntia ajasta ja jakaa loppua 15 minuttia niiden 31 kanssa.
Mites se vanhempien vastuu?