Lue keskustelun säännöt.
17-vuotias ei halua enää tulla toiseen vuoroviikkokotiin
13.11.2024 |
Vuoroviikkoja ollut nyt kuutisen vuotta, itse muutin vuosi sitten uuden miehen luokse. Täällä on lapselleni kaikki järjestetty, vanhan huoneen tavarat tuotiin tänne kaikki. Teini on mielestäni viihtynyt ja tulee oikein hyvin toimeen miesystäväni kanssa. Mitään riitoja ei ole ollut.
Nyt on käynyt niin, ettei tule tänne vaihtopäivänä, vaan vasta joskus keskellä viikkoa, jos silloinkaan. Tykkää olla itsekseen ja nyt kun ei ole taaskaan tulossa, sanoo ettei vaan jaksa tulla.
Pitäisikö huolestua? Pakottaa tulemaan? Teinin isän kanssa emme ole väleissä, joten asiasta ei voi keskustella, mutta toistaiseksi hänelle on ollut ok, että teini on siellä.
Muita lapsia ei ole mukana kummassakaan kodissa.
Äitinä olen huolestunut, eikö tämä nyt toimikaan.
Kommentit (88)
61/88
|
13.11.2024 |
Vastaa
Lainaa
Ilmoita asiattomaksi
Lukiossa opiskelu on raskasta. Ei siihen enää halua lisää raskasta vuoroviikkomuuttamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pakottaminen ja jatkuva tilille laittaminen tuskin on kovinkaan hyvä ratkaisu. Miettisin ennemmin mitä tiedän nuoren elämästä, millaisia kavereita on, onko seurustelusuhde, mitä harrastaa, miten opiskelut etenevät? Tuossa saattaa olla selitys. Isän kodista saattaa yksinkertaisesti olla helpompi kulkea kavereille, kouluun ja harrastuksiin. Ja Isän kanssa saattaa olla arki niin sujuvaa, että paikanvaihdos sotkee kuvioita. Vaikka teinisi tulisi juttuun puolisosi kanssa, saattaa hän silti tuntea olonsa ulkopuoliseksi. Myös tuo paikanvaihto kontrolloidusti saattaa tuntua itsenäistyvästä nuoresta siltä, että se kuului lapsuuteen. Tuon ikäisellä saattaa olla jo kavereita jotka asuvat omillaan. Osalla on jo iltatyö tai ammatillisessa oppilaitoksessa ollaan työelämässä. Ehkä lähtisin miettimään, millaisen suhteen ja yhteistä tekemistä luon itsenäistyvän nuoren kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No kysy siltä pojalta, haluaako hän lopettaa vuoroviikot. Jos haluaa, kysy kumman luona hän haluaa jatkossa asua, ja jos valinta osuu isään, hyväksyt sen. Ehdota myös, että jatkaisi toisen vanhemman luona käymistä vuoroviikonloppuina.
Viettääkö 17 v viikonloput vanhemmillaan vaikka heidän kanssaan asuisikin?
Missä muuallakaan?
Kavereilla tai kavereitten kanssa jossain. Hyvä kun yöksi tulevat kotiin.
Jos teinillä on hyvä koti, hän ei ole öisin teillä tietymättömillä. 17-vuotias on lapsi.
17 vuotias ei ole lapsi, lapsilla ei ole ajokorttia mutta monella 17 vuotiaalla on, 17 vuotias on melkein täysikäinen ei lapsi. Aiemmin 17 vuotias sai mennä naimisiin ilman mitään erillisiä lupia. 17 vuotiaat on kavereiden kanssa ei äidin kanssa
Suurin murhe näköjään on, et lapsen isä saattaakin alkaa perimään elatusmaksuja. Eihän tässä muusta tunnu olevan kyse.
Ei kukaan täyden iän kynnyksellä olevalle tee noin törkeää temppua, et laittaa muuttamaan kodistaan uuteen "kotiin".
Vierailija kirjoitti:
Kotien välillä ramppaaminen on rankkaa
Tää kannattaisi miettiä jo kun siittää menemään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tapaat poikaa leffassa ja muualla yhteisen tekemisen merkeissä ja viestittelet usein ihan perus arjen kuulumisia. Ei tuon ikäiset juuri ydinperheessäkään vanhempien kanssa kotona nyhjää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä tästä oli tulla vähän teinin kiristysväline. Pidin elokuussa puhuttelun mahdollisesta tupakanpoltosta, kun vaatteet tuoksuivat aikalailla eikä kummassakaan kodissa ole tupakoitsijoita. Saarnasin kyllä melkein tunnin. Sitten annoin asian olla. Seuraavalla kerralla kun piti tulla, ilmoitti ettei halua tulla mun luo.
No, soitin isälleen ja kerroin mitä tapahtui viimeksi ja mitä teini oli nyt ilmoittanut. Onneksi mies on järkevä, tunnin päästä teini oli isänsä toimittamana ovellani. Illalla pyysin häntä keittiöön. keitin iltakahvit ja otin puheeksi käyttäytymisen. Kerroin miksi vaadin tietyt asiat ja vaadin samaa myös kouiunkäynnin suhteen että varmasti teet tehtävät ja opiskelet.
No, istui rauhassa, välillä keskusteltiin ja mietittiin, mihin kouluun hakee keväällä. Onneksi molemmat olemme lukion kannalla, joten siitä ei tarvi tapella. Mutta siis selkeä linja pitää vetää teinien kanssa.
Kiitos vielä vastauksista.
En todellakaan ole huolissani mistään elatusmaksuista, nytkin laitoin pojalle rahaa että voi käydä ulkona syömässä ja viestiteltiin koulupäivästä. Tarkoitus oli vain sanoa, että isän kanssa emme ole väleissä ja hän saattaa jotain vaatia, se nyt on pienin murhe. Sitten vaatii, onhan se ihan kohtuullistakin!
Sain näistä vastauksista ajateltavaa.
AP
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niinistön sanoja mukaillen, kannattaa katsoa peiliin
AP kuule, on ihan eri asia sietää omassa tutussa kodissaan (eli teidän vanhassa kodissa) vierasta äijää, kun muuttaa pysyvästi kyseisen äijän kanssa saman katon alle, vielä ihan vieraaseen kotiin.
Lapsesi on ajatellut sinun tunteitasi enemmän kuin sinä hänen tätä muuttoa miettiessä. Ei ole halunnut pahoittaa tunteitasi tai estää uutta onneasi, joten on suhtautunut muuttoon näennäisen positiivisesti. Mutta eihän se ole sama asia. Mieti nyt itsekin, haluaisitko muuttaa vaikka tätisi tai setäsi (sinänsä ihan tuttuja ihmisiä!) kanssa saman katon alle, vaikka olisikin hienompi talo ja tulisitte ihan kivasti juttuun. Vai pitäisitkö mieluummin oman kotisi ja tunteen yksityisyydestä.
Kun tähän lisätään vielä vuoroviikottelun henkinen raskaus, ihmettelen ainoastaan sitä, että lapsesi tulee ylipäänsä ollenkaan käymään. Itse olisin hänenä ilmoittanut, että kaikki vanhempien pillin mukainen ravaaminen päättyy nyt.
Anna pojan mennä. Teit valintasi, kun muutit tässä kohdin miehen kanssa yhteen. En siitä syyllistä, mutta pidän melko naiivina ja lapsekkaana, ettet muka ymmärrä, mikä ihme pojalle tuli. Ei
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun olin 17, en olisi halunnut olla vanhempieni kotona ollenkaan - haaveilin jo omasta elämästä omassa asunnossa. Minulla siis oli hyvä koti, yhdessä asuvat vanhemmat ja iso huone isossa omakotitalossa, mutta iästä johtuen olisin jo tahtonut irrottautua vanhemmistani. En myöskään halunnut ("jaksanut") lähteä minnekään yhteisille reissuille vanhempieni kanssa, liikuin mieluummin itsenäisesti.
Joten: usko poikaasi, kun sanoo, että missään ei ole mitään vikaa. Hän on 17-vuotias ja siinä se.
Vierailija kirjoitti:
Lapset nyt ylipäänsä suostuvat tuohon vuoroviikkoasumiseen vain pakon edessä. Kuka haluaa asua kahdessa kodissa? Ei kukaan. Tai toisten lemmenpesässä? Ei kukaan. Pienet lapset tekevät, miten käsketään, koska ovat pieniä ja kaipaavat toista vanhempaa. Jotain teiniä kiinnostaa kuin kilo kiviä.
Ja ylipäätään asumaan porukoidensa kanssa vain pakon edessä. Kyllä yli kymmenvuotias haikailee jo omaa kotia ja yksityisyyttä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ehkä hän ei vaan halua jatkaa kahden asunnon välillä ramppaamista.
Joutuuko hän itse omalla kyydillä tai julkisilla tulemaan teille? Ehkä kyseessä on vain laiskuus. Mulla on samanikäinen siskonpoika, joka ei mihinkään jaksa mennä kotoota, ellei kuskaa autolla.
Autolla kuskattuna kyllä lähtee mielellään.
Mun lapsilla on kavereita, jotka olen tuntenut yli kymmenen vuotta. En silti haluaisi heitä meille asumaan.
Mieheni kansaa onkin sovittu, että yhteen muutto vasta kun lapset on muuttaneet. Vaikka kuin menisi hyvin yhdessä kun lapset on.
Vierailija kirjoitti:
Kauanko itse kulkisit kahden kämpän väliä. Lasten on pakko mennä mihinkä viedään mutta kun alkaa tulla omaa tahtoa, ei heittopussina enää onnistu. Voittehan puhua näköpuhelimella.
Nyt minun on pakko tähän kertoa oma kokemus. Asuimme lapsen isän kanssa pari vuotta vuoroviikoin meidän vanhassa kodissa, enkä kokenut itse siirtymää kyllä millään lailla raskaaksi. Kodit oli ja on nytkin lähekkäin, jos jotain unohtui niin siitäpä se kilsan päästä löytyi. Nyt lapsi kulkee mopoautolla parin viikon välein vaihdolla. Kai se sitten kärsii kun kerran niin joku kolmas ja neljäs osapuoli tietää sanoa.
Aloittajalle: Mun pojalla kestää lähteä mihin tahansa. Kavereiden kanssa: ei jaksa. Salille: joojoo ihan kohta. Jopa shoppailemaan tai ulos syömään: ei nyt jaksa. Samalla tavalla tuntuu kehtuuttavan tehdä siirtymä isän ja äidin kodin välillä. Joskus ei vaan jaksa, tuntuu työläältä. Ja jos uuteen kotiin ei ole vielä ihan tehnyt ns majaansa niin silloin se tuntuu varmaan vielä työläämälle kuin vanha tuttu paikka.
Kysy siltä mikä maksaa?
Vierailija kirjoitti:
Mun lapsilla on kavereita, jotka olen tuntenut yli kymmenen vuotta. En silti haluaisi heitä meille asumaan.
Mieheni kansaa onkin sovittu, että yhteen muutto vasta kun lapset on muuttaneet. Vaikka kuin menisi hyvin yhdessä kun lapset on.
Minun poikani, 17v, kysyy ensimmäisenä kotiin tullessaan 'missä Jari on, ai, no millon se tulee, aina se on [x-paikassa]'. Lapsella on kyky kiintyä alkujaan vieraaseen aikuiseen, kunhan se aikuinen on vaan aidosti mukana, kiinnostunut ja oikeudenmukainen. Ja sillä aikuisella kiintyä lapseen. Aika surullinen näkemys muiden kuin omien biologisten vanhempien kanssa elävien lasten elämästä muuten tuo mikä monella tuntuu olevan. Ja kun perheenjäsenellä on pieni perhekoti, niin vaikea mun näkemäni perusteella myös niellä. Ymmärrän kuitenkin, että ero tuntuu pelottavalta ajatukselta, saatika se että omien lasten toinen vanhempi löytäisi /on löytänyt jo rinnalleen uuden ihmisen.
Vierailija kirjoitti:
Eipä tuo ihmekään ole. Muistan itsekin vielä kirkkaasti miltä lapsena tuntui olla tuollaista kauppatavaraa mikä viedään ensin yhteen paikkaan ja kohta toiseen.
Tähän lisäksi vielä se, että 'kotona' laukkaa tai asuu ihan vieraita ihmisiä, niin ei sellainen ole mitään oikeaa elämää.
Kannattaa vähän miettiä sitä lastenhankintaa sen lapsen itsensäkin kannalta, eli jos suhteet ei kestä ja kumppanit vaihtuu joka vuosi niin onko järkeä.
Enkä tarkoita että huonossa suhteessa pitäisi roikkua väkisin lapsen takia.
En nyt aloittajan teksteistä saa ihan sitä kuvaa, että hypätään ja laukotaan ja kumppanit vaihtuu..
Kärsiköhän mun lapsirukkani kovin kun vietti pienenä aikaa säännöllisesti molemmissa mummuloissa, kummitädin luona ja sitten vielä omien vanhempienkin kanssa piti muuttaa joka toinen vkonloppu mökille. Välillä mukanakaan ollut kuin äiti, miehellä kun oli reissutyö. Sitten ei enää kotonakaan kai osannut olla, koska jatkuva naukuminen että jonkun kaverin luo pitää päästä yöksi. Siellä niitä oli iso lössi, vieraiden aikuisten kanssa saman katon alla millon missäkin.
Voi lapsiparkaa :'(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lapset nyt ylipäänsä suostuvat tuohon vuoroviikkoasumiseen vain pakon edessä. Kuka haluaa asua kahdessa kodissa? Ei kukaan. Tai toisten lemmenpesässä? Ei kukaan. Pienet lapset tekevät, miten käsketään, koska ovat pieniä ja kaipaavat toista vanhempaa. Jotain teiniä kiinnostaa kuin kilo kiviä.
Tutuilla yläkouluun mennessä lapset on yleensä ilmoittaneet, että tämä edestakaisin ravaaminen loppuu nyt ja sitten he ovat valinneet jommankumman kodin pysyväksi paikakseen, yleensä sen, jonka lähellä kaverit asuvat. Ei sitä ole ihmetelty tai kauhisteltu, lapsi vain on väsynyt siihen, että on oikeastaan koditon.
Kumma etten koskaan ole kokenut olevani koditon, vaikka aikana on jakautunut, ja jakautuu kahden asunnon välillä. Siis kaupunkiasunnon ja mökin. Käytännössä koko elämäni. Mökiltä käytiin joskus jopa koulussa ja nyt tietysti teen sieltä käsin usein töitä. Taitaapa olla vielä paljon aikuisia jotka ovat viettäneet kesänsä jossain muualla kuin kotona, koko lapsuutensa ajan. Mulla on kavereina sellaisiakin jotka on vanhemman työn perässä muuttaneet usein..