Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Te, joiden isä ei ollut (henkisesti) läsnä...
12.11.2024 |
En tarkoita välttämättä nyt eroperheitä tai esim. väkivaltaisia isiä, vaan sellaisia joiden vanhemmat oli yhdessä, mutta isä ei ollut lapsena syystä tai toisesta läsnä. Kuinka tämä on vaikuttanut teihin lapsena ja vanhemmiten?
Olen nyt kolmenkympin korvilla oman perheen perustamisen myötä alkanut havahtumaan siihen, että katkeruus isääni kohtaan on kasvanut ja isän naaman näkeminen jopa suorastaan vtuttaa. Ihan teatterilta tuntuu. Että kuka toi äijä on, joka äitini kanssa asuu, ei sitä isäksi ainakaan voi sanoa? Vanhempiani luona käyn viikottain edelleen, ja äitini kanssa meillä on ihan tavallinen lämmin suhde ja hän on ihana mummo. Mutta isän naamasta näkee, että ei sitä kiinnosta omat lapset tai lapsenlapsetkaan. Tosin, eipä mun lapsetkaan mene huutamaan ukkia, kyllä ne menee sukkana mummon luo ja antavat ukin olla ihan omassa rauhassaan. Näen niiiiin paljon itseäni lapsena tässä toiminnassa, ja ehkä siksi v-käyrä nousee.
Oma isäni oli lapsuudessa töiden jälkeen aina kotona, ei alko-ongelmia tms., mutta ei se sanonut koskaan hyvää yötä, ei lukenut iltasatua, ei ottanut syliin, ei lohduttanut, ei ruokkinut, ei oikeastaan edes puhunut saati leikkinyt. Isoveljeäni kohtaan isä on ollut aivan samanlainen, ja kun veli muutti pois kotoa, hän ei ole sen jälkeen isällemme puhunut ja harvoin käy äitiämmekään moikkaamassa, kun isä asuu samassa talossa. Isää ei tunnu asia vaivaavan, äitiä kyllä. Äiti ei silti ole koskaan isäämme meille haukkunut, eli kokemukset ovat ihan omia. Joskus kuulin, että isää ei ole koskaan perhe-elämä kiinnostanut. Noh, sen hän on kyllä tuonut omille lapsilleenkin vahvasti esille...
Onko jollain vastaavia kokemuksia?
Kommentit (23)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole olemassa mitään äitejä tai isejä.
On olemassa synnyttäjä ja siittäjä.
Synnyttäjä voi olla mies ja siittäjä äiti joten voisitko täsmentää kysymystäsi ja kertoa kumpaa sukupuolta isäksi kutsumasi henkilö tässä tapauksessa on?
Alue: Aihe vapaa
Meillä on isän kanssa emotiaalinen haava meidän välillä. Hän on valitettavasti omien sodan käyneiden vanhempiensa kasvatusilmapiirin tuotos ja se näkyy puhumattomuutena ja mököttämisenä sekä myös ihan pois tilanteesta pakenemisena silloin, kun pitäisi puhua suoraan ja tärkeistä, vaikeista aiheista. Hän kyllä on omalla tavallaan yrittänyt olla välillä hyväkin isä ja tuoda vakautta perheeseen, mutta hän purkasi paljon puhumatonta pelkoa lapsuudessani meihin ja loukkaantui minulle aikuisen tavalla ollessani lapsi. Se oli itselleni kova hylkäys ja on valitettavasti aiheuttanut elinikäisen hylkäämisenpelon. Miellyttämisestä olen opetellut eroon vasta oikeasti aikuisena ja edelleen isätraumasta puhuminen saa minut itkemään. Vaikka olen nelikymppinen nainen. Kaikille muille pystyn puhumaan suoraan mutta hänelle ajatus puhumisesta on pelottavin asia mitä voin kuvitella tekeväni. Ihan vaan siksi koska pelkään että hän ei ottaisi sitä vastaan ja loukkaantuisi - ja hylkäisi. Joten meillä on pinnalliset ha vaikeat välit joista molemmat kärsii.
Vanhemman ja lapsen välinen suhde vaikuttaa koko elämän ajan, halusi sitä ajatella tai myöntää tai ei.