Aalto-yliopiston kurssilla opettaja käytti tekemäänsä p*rn*a opetusmetodina
https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20122278
Mediataiteilija Aku Meriläinen piti Aalto-yliopistossa tänä syksynä toista kertaa kurssia otsikolla Valta ja performatiivisuus.
Kurssi on osa kuvataidekasvatuksen maisteritason opintoja. Se perustuu kurssiesitteen mukaan kriittiseen ja feministiseen pedagogiikkaan, mutta kokemuksellisella, kehollisella ja taideperustaisella tiedolla on myös tärkeä rooli. Kurssin vastuuopettaja oli Tiina Pusa. Luennoilla Meriläinen opetti yhdessä toisen opettajan kanssa.
Yksi kurssin tavoitteista on, että opiskelija kykenee havainnoimaan vallan ilmentymistä erityisesti kasvatuksellisissa vuorovaikutustilanteissa.
MS-tautia sairastava Meriläinen on tohtoriopiskelija ja taiteilija, joka tekee muun muassa rampapornoa. Osana opetusta hän näyttää kurssilaisille pornoa, jossa hän tyydyttää itseään kameran edessä.
Ainakin yksi kurssilainen koki tilanteen ahdistavana.
Kommentit (1904)
Vierailija kirjoitti:
Ei sentään polttanut kissanpentuja nuotiolla, mikä on demarijohdon tapa toimia kun ne murtautuu vieraiden kesämökeille tuhoamaan paikkoja.
Mihins pikkunyrkki yrittää seuraavaksi huitaista 😂? Oisko Marin ja jauhojengi mitään?
Onko tää nyt sitä parempaa kyldyyriä mitä hienossa aalto-yliopistossa esitetään ja mikä puuttuu kehä kolmosen ulkopuolelta? Nauraisin jos ei yököttäisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vassujen ja transien mielestä tämän on taiteen ja taideopetuksen huippua:
Viiden minuutin pituisella videolla Meriläinen hyväilee ja tyydyttää itseään pienellä kesäkurpitsalla. Meriläinen nuoleskelee vihannesta hellästi, ennen kuin vetää sen päälle kondomin ja työntää sen peräaukkoonsa. Video päättyy Meriläisen laukeamiseen. Taustalla soi sensuelli musiikki.
Monessa Nakurampa-tilin kuvassa seksuaalinen nautinto on yhdistetty johonkin arkiseen asiaan, kuten ilmapalloihin tai värikkäisiin lankarulliin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/9b0f733e-6f83-4507-8243-ee78c36c260b
Kyllähän se kuuluu jokaisen taideopiskelijan yleissivistyk
Ei ihan oikeasti kannata työntää sinne hanuriin kaikkea mitä mieleen juolahtaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Keskustellaanko myös lännenelokuvista näkemättä yhtǎän sellaista? Rahmaninovin pianokonsertoista kuulematta yhtään niistä? Kahvipöydässä ihan vapaasti, yliopistolla ei."
Keskusteletko pedofiliasta, kannibalismista ja sarjamurhaajista ilman empiriaa?
Porno on aivan laillinen median muoto. Kummallista rinnastaa se rikoksiin.
Porno ja rikollisuus kulkevat käsikädessä. Maailma on täynnä rikollista pornoa sekä rikollisten tuottamaa pornoa.
Kovin sinisilmäinen pitää olla, jos ei tätäkään tiedä.
Toki ihmiskauppa ja lapo yms. on rikollista, mutta porno sinänsä ei. Valtaosa aikuisista katsoo sitä ja nauttii siitä. Ainakaan Meriläisen tuottama porno ei lie rikollista.
<
Kyllä sitä laillista peruspornoakin usein tuottaa rikolliset ja takana on hyvin pimeä todellisuus.
Onko sinutkin aivopesty uskomaan että porno on feminismiä ja naisten voimaantumista, kun joku jättirusettipäinen milleniaalihörhö väitti niin ylellä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistatteko vielä sen ajan kun yliopisto-opiskelu merkitsi sivistyksen ja tiedon hankkimisen korkeinta tasoa?
Olen niinkin kaukaisella ajalla kuin 80-luvun puolivälissä ollut HY:ssä kurssilla, jossa analysoitiin mm. silloisten pornolehtien kuvastoa, eikä siitä kukaan varmaan saanut erityistä vahinkoa sielulleen.
Porno on inhimillistä toimintaa, ja sen ymmärtäminen sellaisena vaatii että siihen perehdytään ja kuvataidekasvattajat ovat ihan sopiva ryhmä tähän, he kun joutuvat sitä varmasti kohtaamaan esim. oppilaiden puheissa.
Mitä se sellainen tukimus on jossa tutkitaan vain kaunista ja "moraalista"?
Kyse ei mielestäni ole siitä että katsottiin pornoa, vaan siitä että opettaja halusi näyttää oppilailleen nimenomaan omaa itseään runkkaamassa.
Olen itse opetusalalla, ja mielestäni tuossa ylitetään sellainen opettajan ja opiskelijan välinen raja, jota ei tule ylittää. Opettajan ei kuulu olla oppilaidensa kanssa liian tuttavallinen, ja se että laitat omat opiskelijasi katsomaan kuinka työnnät munakoisoa p*rseeseen väkisinkin tekee opetustilanteesta epämukavan.
Olisi näyttänyt jonkun muun tekemää pornoa, vai estikö tekijänoikeus?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vassujen ja transien mielestä tämän on taiteen ja taideopetuksen huippua:
Viiden minuutin pituisella videolla Meriläinen hyväilee ja tyydyttää itseään pienellä kesäkurpitsalla. Meriläinen nuoleskelee vihannesta hellästi, ennen kuin vetää sen päälle kondomin ja työntää sen peräaukkoonsa. Video päättyy Meriläisen laukeamiseen. Taustalla soi sensuelli musiikki.
Monessa Nakurampa-tilin kuvassa seksuaalinen nautinto on yhdistetty johonkin arkiseen asiaan, kuten ilmapalloihin tai värikkäisiin lankarulliin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/9b0f733e-6f83-4507-8243-ee78c36c260b
Kyllähän se kuuluu jokaisen taideopiskelijan yleissivistykseen katsella kun rampa muusu työntää kesäkurpit
Oletko kyseisen opettajan kumppani?
Ja lisään vielä, kyllä meriläisen toimintakin pornollaan täyttää rikoksen tunnusmerkit. Mutta toki hän uniikkina lumihiutaleena ei joudu mihinkään vastuuseen toiminnastaan. Hänelle on annettu VIP tehdä tekojaan täysin vapaasti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Keskustellaanko myös lännenelokuvista näkemättä yhtǎän sellaista? Rahmaninovin pianokonsertoista kuulematta yhtään niistä? Kahvipöydässä ihan vapaasti, yliopistolla ei."
Keskusteletko pedofiliasta, kannibalismista ja sarjamurhaajista ilman empiriaa?
Porno on aivan laillinen median muoto. Kummallista rinnastaa se rikoksiin.
Porno ja rikollisuus kulkevat käsikädessä. Maailma on täynnä rikollista pornoa sekä rikollisten tuottamaa pornoa.
Kovin sinisilmäinen pitää olla, jos ei tätäkään tiedä.
Toki ihmiskauppa ja lapo yms. on rikollista, mutta porno sinänsä ei. Valtaosa aikuisista katsoo sitä ja nauttii siitä. Ainakaan Meriläisen tuottama porno ei l
Porno ei ole vain rikollisuutta eikä vain voimaantumista, vaan se voi olla molempia ja paljon kaikenlaista muuta. Mielenkiintoinen ilmiö.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sentään polttanut kissanpentuja nuotiolla, mikä on demarijohdon tapa toimia kun ne murtautuu vieraiden kesämökeille tuhoamaan paikkoja.
Mihins pikkunyrkki yrittää seuraavaksi huitaista 😂? Oisko Marin ja jauhojengi mitään?
pitäkää te vaan nyrkkijuttunne itsellänne ja mieluummin poissa perseestä. Ainakin opetustilanteessa ja julkisilla paikoilla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistatteko vielä sen ajan kun yliopisto-opiskelu merkitsi sivistyksen ja tiedon hankkimisen korkeinta tasoa?
Olen niinkin kaukaisella ajalla kuin 80-luvun puolivälissä ollut HY:ssä kurssilla, jossa analysoitiin mm. silloisten pornolehtien kuvastoa, eikä siitä kukaan varmaan saanut erityistä vahinkoa sielulleen.
Porno on inhimillistä toimintaa, ja sen ymmärtäminen sellaisena vaatii että siihen perehdytään ja kuvataidekasvattajat ovat ihan sopiva ryhmä tähän, he kun joutuvat sitä varmasti kohtaamaan esim. oppilaiden puheissa.
Mitä se sellainen tukimus on jossa tutkitaan vain kaunista ja "moraalista"?
Kyse ei mielestäni ole siitä että katsottiin pornoa, vaan siitä että opettaja halusi näyttää oppilailleen nimenomaan omaa itseään runkkaamassa.
Olen
Ehkä tarkoitus oli näyttää hänen omaa pornoaan, koska se asettuu mielenkiintoiseen ja harvalukuiseen marginaaliin ja hänellä on omakohtainen kokemus sen tekemisestä? Minusta ihan kiinnostava lähtökohta keskustelulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sentään polttanut kissanpentuja nuotiolla, mikä on demarijohdon tapa toimia kun ne murtautuu vieraiden kesämökeille tuhoamaan paikkoja.
Mihins pikkunyrkki yrittää seuraavaksi huitaista 😂? Oisko Marin ja jauhojengi mitään?
pitäkää te vaan nyrkkijuttunne itsellänne ja mieluummin poissa perseestä. Ainakin opetustilanteessa ja julkisilla paikoilla
Sinulta ei lopu repertuaari ahteriin tungettavista asioista. No, anna tulla vaan kaikki kerralla. Jotain tarvetta tämä sinussa ilmeisimmin tyydyttää. Minulla on flunssa ja aikaa kuunnella 🙂.
Vierailija kirjoitti:
Ja lisään vielä, kyllä meriläisen toimintakin pornollaan täyttää rikoksen tunnusmerkit. Mutta toki hän uniikkina lumihiutaleena ei joudu mihinkään vastuuseen toiminnastaan. Hänelle on annettu VIP tehdä tekojaan täysin vapaasti.
Jonkun täytyis sit varmaan kokea olleensa rikoksen uhri. Hhhmmm.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistatteko vielä sen ajan kun yliopisto-opiskelu merkitsi sivistyksen ja tiedon hankkimisen korkeinta tasoa?
Olen niinkin kaukaisella ajalla kuin 80-luvun puolivälissä ollut HY:ssä kurssilla, jossa analysoitiin mm. silloisten pornolehtien kuvastoa, eikä siitä kukaan varmaan saanut erityistä vahinkoa sielulleen.
Porno on inhimillistä toimintaa, ja sen ymmärtäminen sellaisena vaatii että siihen perehdytään ja kuvataidekasvattajat ovat ihan sopiva ryhmä tähän, he kun joutuvat sitä varmasti kohtaamaan esim. oppilaiden puheissa.
Mitä se sellainen tukimus on jossa tutkitaan vain kaunista ja "moraalista"?
Kyse ei mielestäni ole siitä että katsottiin pornoa, vaan siitä että opettaja halusi näyttää oppilailleen nim
Minusta opettajan ei tule esim. olla oppilaidensa tai heidän huoltajiensa someseuraaja tai millään tavalla seurustella heidän kanssaan opetustilanteen ulkopuolella. Opiskelin itse yliopistossa ysärillä ja minua häiritsi joidenkin opettajien tapa käydä opiskelijoidensa kanssa kaljalla.
Tämä ei ole ihan verrannollinen tapaus, mutta kyllä pornossa ja ylipäänsä seksissä aika lailla yksityiselämän puolelle mennään. On aika vaarallista sekoittaa opiskelijan ja opettajan välistä rajaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistatteko vielä sen ajan kun yliopisto-opiskelu merkitsi sivistyksen ja tiedon hankkimisen korkeinta tasoa?
Olen niinkin kaukaisella ajalla kuin 80-luvun puolivälissä ollut HY:ssä kurssilla, jossa analysoitiin mm. silloisten pornolehtien kuvastoa, eikä siitä kukaan varmaan saanut erityistä vahinkoa sielulleen.
Porno on inhimillistä toimintaa, ja sen ymmärtäminen sellaisena vaatii että siihen perehdytään ja kuvataidekasvattajat ovat ihan sopiva ryhmä tähän, he kun joutuvat sitä varmasti kohtaamaan esim. oppilaiden puheissa.
Mitä se sellainen tukimus on jossa tutkitaan vain kaunista ja "moraalista"?
Kyse ei mielestäni ole siitä että katsottiin pornoa, vaan siitä että opettaja halusi näyttää oppilailleen nim
No enpä tiedä mitä marginaalista on tavallisen miehen runkkupuuhissa ja munan esittelyssä, sitä samaa seksuaalisen häirinnän sarjaa, jota naiset joutuu muutenkin tahtomattaan kokemaan. Tuo muusuilu ja rampailu nyt on pelkkää silmänlumetta, et saa rahoituksen ja siunauksen omille toimilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistatteko vielä sen ajan kun yliopisto-opiskelu merkitsi sivistyksen ja tiedon hankkimisen korkeinta tasoa?
Olen niinkin kaukaisella ajalla kuin 80-luvun puolivälissä ollut HY:ssä kurssilla, jossa analysoitiin mm. silloisten pornolehtien kuvastoa, eikä siitä kukaan varmaan saanut erityistä vahinkoa sielulleen.
Porno on inhimillistä toimintaa, ja sen ymmärtäminen sellaisena vaatii että siihen perehdytään ja kuvataidekasvattajat ovat ihan sopiva ryhmä tähän, he kun joutuvat sitä varmasti kohtaamaan esim. oppilaiden puheissa.
Mitä se sellainen tukimus on jossa tutkitaan vain kaunista ja "moraalista"?
Kyse ei mielestäni ole siitä että katsottiin pornoa, vaan siit
Minun proffani kutsui opiskelijoita kotiinsa illallisille, ryypiskelemään ja keskustelemaan. Ulkomailla varsinkin hyvin tavallista. Oli hauskaa ja opettavaista. Kukin tavallaan lain puitteissa.
Voiko enää alemmas tästä vajota.
Millainen oli tämän hullun oma mieskatse kun runkkuvideota esittäessä katseli oppilaiden ilmeitä muna pystyssä?!! Huhhuh mikä sairas paskakasa.
Vierailija kirjoitti:
Voiko enää alemmas tästä vajota.
Millainen oli tämän hullun oma mieskatse kun runkkuvideota esittäessä katseli oppilaiden ilmeitä muna pystyssä?!! Huhhuh mikä sairas paskakasa.
Kertoi istuneensa selin opiskelijoihin nimenomaan välttäääkseen tuollaista asetelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei sentään polttanut kissanpentuja nuotiolla, mikä on demarijohdon tapa toimia kun ne murtautuu vieraiden kesämökeille tuhoamaan paikkoja.
Mihins pikkunyrkki yrittää seuraavaksi huitaista 😂? Oisko Marin ja jauhojengi mitään?
pitäkää te vaan nyrkkijuttunne itsellänne ja mieluummin poissa perseestä. Ainakin opetustilanteessa ja julkisilla paikoilla
Sinulta ei lopu repertuaari ahteriin tungettavista asioista. No, anna tulla vaan kaikki kerralla. Jotain tarvetta tämä sinussa ilmeisimmin tyydyttää. Minulla on flunssa ja aikaa kuunnella 🙂.
en ole ahteriin mitään ikinä työntänyt ja tuskin työnnän. Tässä keskustelussa ainoa ahteriin jotain työntänyt taitaa olla tämä voimaantunut amatööri-pedagogi :D
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vassujen ja transien mielestä tämän on taiteen ja taideopetuksen huippua:
Viiden minuutin pituisella videolla Meriläinen hyväilee ja tyydyttää itseään pienellä kesäkurpitsalla. Meriläinen nuoleskelee vihannesta hellästi, ennen kuin vetää sen päälle kondomin ja työntää sen peräaukkoonsa. Video päättyy Meriläisen laukeamiseen. Taustalla soi sensuelli musiikki.
Monessa Nakurampa-tilin kuvassa seksuaalinen nautinto on yhdistetty johonkin arkiseen asiaan, kuten ilmapalloihin tai värikkäisiin lankarulliin.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/9b0f733e-6f83-4507-8243-ee78c36c260b
Kyllähän se kuuluu jokaisen taideopiskelijan yleissivistyk
Eikö äiti opettanut että ruoalla ei saa leikkiä? Vihannekset kuuluu laittaa perseeseen toista kautta.
No ei, mutta on taideteollisen proffaksi päässyt kiduttamalla kissan kuoliaaksi ja runkkaamalla sen päälle. Siihen nähden jotain edistystä tapahtunut, Aku sentään ronkkii vain itseään. Sitkun pitäis vielä ne videot itellään, eikä laittais opiskelijoita katsomaan moista sontaa.