Aalto-yliopiston kurssilla opettaja käytti tekemäänsä p*rn*a opetusmetodina
https://yle.fi/uutiset/lyhyesti/74-20122278
Mediataiteilija Aku Meriläinen piti Aalto-yliopistossa tänä syksynä toista kertaa kurssia otsikolla Valta ja performatiivisuus.
Kurssi on osa kuvataidekasvatuksen maisteritason opintoja. Se perustuu kurssiesitteen mukaan kriittiseen ja feministiseen pedagogiikkaan, mutta kokemuksellisella, kehollisella ja taideperustaisella tiedolla on myös tärkeä rooli. Kurssin vastuuopettaja oli Tiina Pusa. Luennoilla Meriläinen opetti yhdessä toisen opettajan kanssa.
Yksi kurssin tavoitteista on, että opiskelija kykenee havainnoimaan vallan ilmentymistä erityisesti kasvatuksellisissa vuorovaikutustilanteissa.
MS-tautia sairastava Meriläinen on tohtoriopiskelija ja taiteilija, joka tekee muun muassa rampapornoa. Osana opetusta hän näyttää kurssilaisille pornoa, jossa hän tyydyttää itseään kameran edessä.
Ainakin yksi kurssilainen koki tilanteen ahdistavana.
Kommentit (1904)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä nuo perustelut oli sinänsä ihan hyvät, mutta vikaan mentiin ennen kaikkea siinä, että näytettiin opettajan omia videoita. En ole herkkähipiäinen, mutta voisin kuvitella, että tuo tuntuisi itsestänikin vähän epämukavalta. Jonkun tilanteesta ulkopuolisen porno olisi henkisenä etäämpänä ja sitä olisi helpompi tarkastella analyyttisesti, mikä varmaankin on ollut tarkoitus.
Luulen, että hänellä on mennyt taiteilija- ja opettajaidentiteetti vähän sekaisin, ei ole osannut asettua opiskelijan asemaan ja täysin ymmärtää heidän kokemustaan, jos itse ajattelee tuota enemmän jonain taideprojektina. Hän sanoi itse, että hänellä ei ole juurikaan kokemusta opettajana toimimisesta. Hyvä kuitenkin, että vaikutti olevan aidosti pahoilla
Mikäs taho tuollaisesta maksaa apurahaa?
Ruskean reiän ritarikunta
Vierailija kirjoitti:
Jos tuota tyyppiä ei nyt heitetä sieltä pihalle, niin koko opinahjon maine ja kunnia on mennyt ikuisiksi ajoiksi.
Kun joku mainitsee Aaltoyliopiston niin ensimmäinen mielikuva ja ajatus on tuon tyypin opetusvideo. Aallon käyneitä ei voi palkata edes töihin. Eihän ne ole saaneet oikeaa opetusta ollenkaan. Tuo on varmaan vain jäävuoren huippu. Normaali opetus on yhtä kipeää.
Tuo ei ole tervettä toimintaa millään mittapuulla.
"Tuo on varmaan vain jäävuoren huippu. Normaali opetus on yhtä kipeää."
Nyt valoja päälle tässä hihhuloinnissa.
Luulin että nyt syksyllä Helsingin yliopiston luennolla Beyoncen twerkkausvideoiden näyttäminen oli pohjanoteeraus, mutta tämä vie kyllä ehdottomasti voiton!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Muistatteko vielä sen ajan kun yliopisto-opiskelu merkitsi sivistyksen ja tiedon hankkimisen korkeinta tasoa?
Olen niinkin kaukaisella ajalla kuin 80-luvun puolivälissä ollut HY:ssä kurssilla, jossa analysoitiin mm. silloisten pornolehtien kuvastoa, eikä siitä kukaan varmaan saanut erityistä vahinkoa sielulleen.
Porno on inhimillistä toimintaa, ja sen ymmärtäminen sellaisena vaatii että siihen perehdytään ja kuvataidekasvattajat ovat ihan sopiva ryhmä tähän, he kun joutuvat sitä varmasti kohtaamaan esim. oppilaiden puheissa.
Mitä se sellainen tukimus on jossa tutkitaan vain kaunista ja "moraalista"?
Ja siinäkin oli ko. kurssin pitäjät niissä kuvissa esiintymässä vai? Että opiskelijat pääsevät analysoimaan, miten hyvin opettaja hoitaa sivuhommansa seksityö
Ei, ei ainakaan tietääkseni - vastaukseni oli lähinnä siihen ajatukseen että aiemmin pornoa ei esiintynyt yliopistossa.
Olen samaa mieltä että oman materiaalin esittely ei ole fiksua. Mutta keskustelua seuratessa on käynyt ilmi että:
- maisteriopiskelijoita pidetään täysin lapsina, jotka eivät uskalla eikä ymmärrä kieltäytyä asioista, joista heillä on täysi vapaus kieltäytyä.
- ajatusta että pornokuvastoon tutustuminen olisi jotenkin lähtökohtaisesti väärin, ja siihen pitäisi rehtorin, poliisin ja rankingien tekijöiden puuttua.
Juu, ehdottomasti pitää nyt koko Aalto- yliopisto lakkauttaa. Lakkautetaan varmuuden vuoksi koko korkeakoulutus, kun eihän sitä koskaan tiedä. Ja sensuurilait on myös ehdottomasti saatava voimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva tietää, miten tuo eroaa seksuaalisesta ahdistelusta.
Osallistuminen oli vapaaehtoista. Kun puhutaan ahdistelusta osallistuminen ei ole vapaaehtoista.
Se on helppo sanoa, että tämä on vapaaehtoista ja paljon vaikeampi varmistaa, että opiskelija oikeasti pystyy luottamaan siihen.
Uskomatonta, että kaikkien "kurssilla jouduttiin lukemaan ahdistava kirja", "teatterikoulussa oli ahdistava harjoitus" ja "näyttelijä joutui pussaamaan vastanäyttelijää / esiintymään bikineissä / näyttämään tissit" -kohujen jälkeen porukka on sitä mieltä, että opettajan omien pornovideoiden näyttäminen osana pienessä ryhmässä toteutettavaa kurssia on ihan ongelmatonta, jos luento vaan on ilmoitettu vapaaehtoiseksi. Koska kyllähän kenellä tahansa 18-vuotiaalla pitää olla itsevarmuus niin hyvin kohdillaan, että uskaltaa olla menemättä ryhmäpaineen mukana. Tai että uskaltaa kertoa rehellisen mielipiteensä opettajan runkkuvideosta katselua seuraavassa keskustelussa.
Aika harvassa kohussa on muistaakseni ollut vaikka niin, että näyttelijä on aseella uhaten pakotettu hakeutumaan rooliin, jossa on vähäpukeisuutta/alastomuutta/seksikohtauksia. Silti niissä kohuissa ei ole riittänyt vastaukseksi, että no olit aikuinen ammattilainen, mitäs läksit.
Miten vaikeaa olisi ollut valita tuohon joku muu pornomateriaali? Siitä ei käsittääkseni ole maailmassa pulaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuon takia oikeat ihmiset käy vain amikset. Kyllä me tiedetään millaisia ne aristokraatit on.
Kiaroo ja perverssiä väkeä ylimystö ja oppineet.
Elämänkoulu opettaa todellisia elämässä kohdattavia arvoja ja käytännön maalaisjärjen oppeja.
Kouluja käy hölmöt. Amis riittää fiksulle väelle.
Tyhmät ne todistuksilla koreilee ja perseitään venythelee. Ylikouluttuneisuus on yksi tämän maan vaiva.
Liikaa koulutettua väkeä. Tänne pitää saada enemmän kouluttamatonta väkeä tekemään oikeita töitä, että hienosto saa työntää työn hedelmiä hanurisooloon.
Ammattikoulutkin voisivat modernisoida ilmettään wokemmalla otteella. Olisi komeaa kun autopuolella opettaja sanoisi että tänään sen aiemmin suunnitellun kansiremontin sijasta työntelemmekin työkaluja perseisiimme.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Opiskelija kokee, että luennolla näytetyllä pornoteoksella oli yhteiskunnallista painoarvoa, sillä muunsukupuolisten ja vammaisten kehojen seksuaalisuus on vieläkin marginalisoitua ja peiteltyä. "
Se, että p*rnossa on p*nis jota runkataan ei ole marginalisoitua eikä muutu marginalisoiduksi, vaikka runkkaaja identifioituisi muunsukupuoliseksi.
Muunsukupuolisen kehoa ei yleensä muutenkaan erota miehen/naisen kehosta muuten kuin siten, ko. henkilö mahdollisesti kertoo sanallisesti olevansa muunsukupuolinen.
...ja kokee olevansa rampa. Tällekkin oireyhtymälle löytyy tieteellinen luokitus, sisältää myös aimo annoksen narsismia.
Kokee olevansa sairas, kun on ms-tauti diagnosoitu.
Nimenomaan avainsana tässä on "kokee"
No tiesin olevani sairas, kun minulla todettiin syöpä. Se pisti mielen aika sekaisin. Kropankin sit leikkauksen ja hoidon myötä. Hoitojen jälkeen vasta koin olevani sairas, vaikka käytännössä olin terveempi, kuin ennen hoitoja.
Ms-tauti ei poistu millään hoidoilla. Siinä on yleensä vain paheneva ennuste. Diagnoosin saanut on varmasti myös jo kokenut oireita. Joten varmasti kokee olevansa sairas.
Pitäisiköhän tuolle tyypille kertoa, että a) se ei ole seksityöntekijä/taiteilija, jos sen OF ei tuota rahaa, vaan pelkkä idiootti itsensä paljastelija, b) keskiverto suomalainen tykkää muuten maisema- tai eläintauluista ja c) MS-diagnoosilla ollaan vammainen ennemmin tai myöhemmin, sitä ei tarvitse mitenkään erikseen kokea.
Vierailija kirjoitti:
Dickpicit on nykyään laittomia mutta sitten joku urpo näyttää itseään runkkaamassa koko kurssille. ok.
Ei dickpicit ole laittomia, mitä ihmettä nyt taas. Et vaan saa lähettää niitä sellaiselle, joka ei anna lupaa niiden lähettämiseen. Opiskelijoille kerrottiin etukäteen arveluttavasta sisällöstä. Ei ollut pakko olla paikalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Dickpicit on nykyään laittomia mutta sitten joku urpo näyttää itseään runkkaamassa koko kurssille. ok.
Ei dickpicit ole laittomia, mitä ihmettä nyt taas. Et vaan saa lähettää niitä sellaiselle, joka ei anna lupaa niiden lähettämiseen. Opiskelijoille kerrottiin etukäteen arveluttavasta sisällöstä. Ei ollut pakko olla paikalla.
Kerrottiinko opiskelijoille varmasti että siellä on itse kurssin vetäjä videolla repimässä hanuriaan?
Vierailija kirjoitti:
Dickpicit on nykyään laittomia mutta sitten joku urpo näyttää itseään runkkaamassa koko kurssille. ok.
Niin se pitää osata tehdä oikein 🤥
Tutun lapsi opiskelee Aalto-yliopistossa. Raukkaparka.
Ei taida äitinsä enää kehdata kehua sillä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olisi kiva tietää, miten tuo eroaa seksuaalisesta ahdistelusta.
Osallistuminen oli vapaaehtoista. Kun puhutaan ahdistelusta osallistuminen ei ole vapaaehtoista.
Se on helppo sanoa, että tämä on vapaaehtoista ja paljon vaikeampi varmistaa, että opiskelija oikeasti pystyy luottamaan siihen.
Uskomatonta, että kaikkien "kurssilla jouduttiin lukemaan ahdistava kirja", "teatterikoulussa oli ahdistava harjoitus" ja "näyttelijä joutui pussaamaan vastanäyttelijää / esiintymään bikineissä / näyttämään tissit" -kohujen jälkeen porukka on sitä mieltä, että opettajan omien pornovideoiden näyttäminen osana pienessä ryhmässä toteutettavaa kurssia on ihan ongelmatonta, jos luento vaan on ilmoitettu vapaaehtoiseksi. Koska kyllähän kenellä tahansa 18-vuotiaalla pitää olla itsevarmuus niin hyvin kohdillaan,
18-vuotias ei yleensä tee vielä maisteriopintoja.
Vierailija kirjoitti:
"Mutta mitä mieltä olet siitä jos olisi ollut jonkun muun tekemä, ja sitä olisi sitten vapaaehtoisesti katsottu? Pitäen mielessä että kysymyksessä eivät ole lapset, vaan tuevat ammattilaiset jotka todennäköisesti joutuvat työssään tekemisiin vähintään pornokuvastoon liittuviin kysymyksiin (tai välihuutoihin tunnilla)?"
En ole tuo, jolta kysyttiin, mutta vastaan silti: minusta pornoa (ja montaa muutakin ahdistavaa sisältöä) voi ja pitää käsitellä opinnoissa. Tässä nyt kuitenkaan ei ollut sellainen tilanne, että kyseessä olisi ollut jonkun muun tekemä teos, joten en näe, miten tämä liittyy asiaan.
Katsottuani tuon vastaukseni saamia alanuolia, vaikuttaisi siltä että joillakuilla on ongelmia tuon pornokuvaston käsittelyssä yleensä.
Vierailija kirjoitti:
Tämä on sitä wokea kun joskus joku kysyy mitä se on? Pitäisi hyväksyä tuollainen sairas juttu koska pitää suvaita kaikkea erilaista!
Woketaiteen nimessä voi tehdä kaikkea mistä normaalisti poliisi kävis hakemassa. Ei saa ihmetellä ja paheksua! 🤷
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sairas ukko.
Taitaa olla milleniaali, niiltä puuttuu yleensä monta ruuvia. Eivät tajua mikä on sopivaa ja mikä ei.
Äläs nyt jauha paskaa. Minä olen milleniaali ja minulla ei ole mitään tarvetta työnnellä esineitä perseeseeni. Vielä vähemmän kuvata se videolle ja väittää taiteeksi.
Sanoinkin YLEENSÄ. Jokainen milleniaali ei ole pihalla kuin öumiukko mikä on sopivaa ja mikä ei, mutta jokainen joka siitä on pihalla on milleniaali.
Teidän sukupolvella tuntuu olevan käsitys että mitä hyvänsä voi tehdä, koska teillä on omasta mielestänne oikeus. Pääministerikin voi twerkata ja käyttää persnarua, milleniaalien mielestä.
Ällöttää tämä yhteiskunnan pornoistuminen. Miksi se porno saa ihmisten päät noin sekaisin? Eikö mitään muuta mietittävää enää ole? Töissäkin pitää esitellä omaa pornoaan.
Vierailija kirjoitti:
Pitäisiköhän tuolle tyypille kertoa, että a) se ei ole seksityöntekijä/taiteilija, jos sen OF ei tuota rahaa, vaan pelkkä idiootti itsensä paljastelija, b) keskiverto suomalainen tykkää muuten maisema- tai eläintauluista ja c) MS-diagnoosilla ollaan vammainen ennemmin tai myöhemmin, sitä ei tarvitse mitenkään erikseen kokea.
Eiköhän se riitä, että ymmärtää, ettei oman materiaalin käyttö ole ok.
Miten kukaan voi sanoa toisen puolesta, miten hän saa kokea oman sairauden?
Se ei tee tuosta touhusta normaalia tai yliopistoon kuuluvaa.