Miksi lapsia ei hankita? Nuoret aikuiset vastasivat kolme isoa syytä korostuu
https://www.is.fi/perhe/art-2000010821500.html
Siinä on ekaa kertaa uutinen missä kerrotaan ne oikeasti syyt sille miksi lapsia haluavat ihmiset ei tee lapsia.
Nuo samat syyt on ollu varmaan vähintään 20 vuotta meidän ihmisten tiedossa mutta nyt vasta herättiin asiaan?
Syyt siis ovat
1. ei ole varaa tai ei ole töitä
2. ei ole kumppania
3. tälläiseen maailmaan/yhteiskuntaan ei vaan lapsia huvita tehdä
Kommentit (169)
Miksi haluaisit lapsia haluamattomien hankkivan lapsia, vaikka siinä tragediassa kaikki häviävät ja ovat onnettomia?
Vihdoinkin rehellistä puhetta. Olen korkeakoulutettu ja elämä on yhtä YT-kierrettä samalla kun korot ovat nousseet ja perusasiat kuten sähkö ja ruoka maksaa maltaita. Kahden aikuisen työssäkäyvän taloudessa elämä on suunnilleen tasapainossa, kunhan ei tarvitse mennä hammaslääkäriin, joudu työttömäksi tai autoon tule isompi remontti. Ostovoima ja sitä kautta säästämispotentiaali on isossa kuvassa niin pientä että kaikkia isoja hankintoja tulee lykätyksi. Lapset ovat myös niitä, ja vaikkei vauva maksa, tulonmenetykset kylläkin.
Töihinkin on ihan oikeasti vaikea päästä mikä on ainakin itselleni se pahin ahdingon aiheuttaja. -90 luvun laman ja köyhän lapsuuden kokeneena on edes vähän helpottavaa olla pari vuotta kohtuupalkkaisissa ansiotöissä. Aikamoinen riski heti heittäytyä äitiysvapaalle. Olen ennemmin lapseton kuin köyhyyskierteessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eduskunta vielä kaikessa viisaudessaan poisti työttömyyskorvauksista lapsikorotukset. Siinä vaiheessa jokainen euro olisi tarpeen, nyt samalla rahalla pitäisi elättää itsensä lisäksi myös lapset.
Hyvä että poisti koska jokaisen pitäisi elättää palkalla itsensä ja jälkikasvunsa.
Työnantaja voi päättää milloin tahansa irtisanoa kenet tahansa palkkalistoillaan olevan eikä siihen voi itse vaikuttaa mitenkään. En usko, että sinunkaan työpaikka on eläkevirka.
Miksi työnantaja irtisanoisi hyvän ja tärkeän työntekijän? Kuka ne työt sitten tekee jos se irtisanoo hyvän ja tärkeän työntekijän?
Joku toinen hyvä ja tärkeä työntekijä. Miksi maksaa kahdelle, kun on halvempaa laittaa yksi tekemään kahden hommat?
työttämät tekemään lapsia! osallistuisitte edes jotenkin yhteiskunnan pyörittämiseen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 ja 3 ovat pääosin tekosyitä, kun ei viitsitä sanoa ettei lapsiperheen arki kuulosta tavoittelemisen arvoiselta. Mieluummin nautitaan kumppanin kanssa elämästä täysin rinnoin.
Eli sun mielestä lapsia kannattaa tehdä jos tulot on niin pienet että hyvä kun itsensä elättää?
Yhteiskunta tukee meillä riittävästi, vaikka ei olisi tuloja ollenkaan.
Ei tue. Niitä tukiakin pienennetään ihan milloin sattuu. Itse en tekisi lapsia köyhyyteen kuten sinä.

Tukeepas, kaikkein köyhimmissä maissa tehdään eniten lapsia.
Olemme pariskunta "parhaassa lapsentekoiässä" (N28 ja M31). Asutaan omakotitalossa, josta kohtuullinen laina ja meillä on ihan kohtuulliset tulot. Asumisen ja taloudellisen tilanteen puolesta ei olisi esteitä lapsenteolle.
Työn ja perhe-elämän yhteensovittaminen vain kuulostaa niin vaikealta, omassa työssäni työn alkamisajankohta vaihtelee 7-13 välillä olematta kuitenkaan selkeää kaksivuorotyötä (että olisi oikeutettu laittamaan lasta vuoropäiväkotiin). Lisäksi työpaikan kulttuuri on sellainen, että sovituista (työ)ajoista ei oikein pidetä kiinni vaan ylitöihin saattaa joutua pyytämättä ja yllättäen. Työn puolesta ei voi vain työajan loppuessa laittaa hanskoja naulaan ja jatkaa huomenna, vaan tehtävä loppuun asti ja vielä lisäksi ns. lopputyöt. Työ tehdään enimmäkseen pareittain, ja kroonisesti myöhästelevän työparin takia koko päivän aikataulu kusee. Esimies on samanlainen krooninen myöhästelijä, eikä saa työpariani kuriin. En voi luottaa siihen, että pääsisin vaikka klo 16.30 mennessä hakemaan lasta päiväkodista.
Miehellä puolestaan on kokonaistyöaika, eli hänellä ei ole mitään selkeitä työpäivän alkamis- ja päättymisaikoja. Jos työpaikalla on ns. tilanne päällä, hän ei voi poistua koska on vastuullisessa asemassa työpaikalla.
Toki jos molemmat vaihtaisimme työpaikkoja, sellaisiin joissa olisi selkeät työvuorot joista saa poistua silloin kun aika on eikä työt seuraisi kotiin, niin sitten olisi helpompi sitoutua päiväkodin aikatauluihin (ja myöhemmin koulun vanhempainiltoihin ja harrastuskuskauksiin). Tässä maailmantilanteessa ei kuitenkaan työpaikan saaminen ole mikään oletusarvo vaan työn saaminen on aika kiven alla.
Isovanhempien avun varaan ei voi laskea, sillä meidän vanhemmistamme yksi on jo kuollut ja kaksi asuu 2 h matkan päässä. Yksi asuu suht lähellä (20 min matkan päässä), mutta perussairaudet vievät voimia.
Noiden lisäksi nykyään erotaan niin usein ettei kannata lapsia alkaa tekemään. Liian nopeasti aletaan suunnittelemaan perhettä vaikka ei edes toista täysin tunneta.
Mitä nopeammin ihmiset häviää sitä parempi.
Vierailija kirjoitti:
Noiden lisäksi nykyään erotaan niin usein ettei kannata lapsia alkaa tekemään. Liian nopeasti aletaan suunnittelemaan perhettä vaikka ei edes toista täysin tunneta.
Höpsis ennen vanhaan mentiin naimisiin muutaman kk:n tuntemisen jälkeen samoin lapset tehtiin nuorina. Ja pysyttiin yhdessä loppuun asti.
Vierailija kirjoitti:
1 ja 3 ovat pääosin tekosyitä, kun ei viitsitä sanoa ettei lapsiperheen arki kuulosta tavoittelemisen arvoiselta. Mieluummin nautitaan kumppanin kanssa elämästä täysin rinnoin.
Valtavasta alapeukku määrästä huolimatta, kuulun itse kyseiseen väestönryhmään ja tiedän mistä puhun. Lapset ovat rasite, jota ei kaivata... sitten voidaan ehkä hankkia, jos on varaa kokopäiväiseen lastenhoitajaan. Muutoin mieluummin matkustellaan ja käydään ravintoloissa ja konserteissa. Lasten ympärillä pyörivä arki ei ole minäkeskeisessä kulttuurissamme enää muodissa. Muita minäkeskeisyyden ilmentymiä ovat loputtomat oikeudet vailla mitään velvollisuuksia ja jatkuvasti netissä itkeminen kun joku sanoi tai teki jotain väärin, tuli taas niiin paha mieli. Sukupolveni on tehty sokerista, hattarasta ja sosiaalisestamediasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 ja 3 ovat pääosin tekosyitä, kun ei viitsitä sanoa ettei lapsiperheen arki kuulosta tavoittelemisen arvoiselta. Mieluummin nautitaan kumppanin kanssa elämästä täysin rinnoin.
Eli sun mielestä lapsia kannattaa tehdä jos tulot on niin pienet että hyvä kun itsensä elättää?
Yhteiskunta tukee meillä riittävästi, vaikka ei olisi tuloja ollenkaan.
Ei tue. Niitä tukiakin pienennetään ihan milloin sattuu. Itse en tekisi lapsia köyhyyteen kuten sinä.
Tukeepas, kaikkein köyhimmissä maissa tehdään eniten lapsia.
Siellä ei köyhillä ole ehkäisyä saatavilla tai se on liian kallista. Edelleenkään lapsia tekisi köyhyyteen Suomessa saati jossain sellaisessa maassa, jossa ehkäisy on liian kallista eikä lapsia ole varaa kouluttaa.
Vierailija kirjoitti:
työttämät tekemään lapsia! osallistuisitte edes jotenkin yhteiskunnan pyörittämiseen
Sinäkö ne kaikki väkisin pakkosynnytetyt, epätoivotut pelinappulalapset sitten hoidat ja maksat toki kaikki viulut ehtymättömästä haavehattararesurssipankistasi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 ja 3 ovat pääosin tekosyitä, kun ei viitsitä sanoa ettei lapsiperheen arki kuulosta tavoittelemisen arvoiselta. Mieluummin nautitaan kumppanin kanssa elämästä täysin rinnoin.
Sinulle ehkä tekosyitä. Jollekin muulle oikea syy. Sinun mielipiteesi ei määrää.
Uskottele tätä toki itsellesi ihan niin paljon kuin tahdot
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1 ja 3 ovat pääosin tekosyitä, kun ei viitsitä sanoa ettei lapsiperheen arki kuulosta tavoittelemisen arvoiselta. Mieluummin nautitaan kumppanin kanssa elämästä täysin rinnoin.
Eli sun mielestä lapsia kannattaa tehdä jos tulot on niin pienet että hyvä kun itsensä elättää?
Yhteiskunta tukee meillä riittävästi, vaikka ei olisi tuloja ollenkaan.
Ei tue. Niitä tukiakin pienennetään ihan milloin sattuu. Itse en tekisi lapsia köyhyyteen kuten sinä.
Tukeepas, kaikkein köyhimmissä maissa tehdään eniten lapsia.
Siellä ei köyhillä ole ehkäisyä saatavilla tai se on liian kallis
Ei Suomi ole köyhä, täällä maksetaan siitä että teet lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Eduskunta vielä kaikessa viisaudessaan poisti työttömyyskorvauksista lapsikorotukset. Siinä vaiheessa jokainen euro olisi tarpeen, nyt samalla rahalla pitäisi elättää itsensä lisäksi myös lapset.
Hyvä että poisti koska jokaisen pitäisi elättää palkalla itsensä ja jälkikasvunsa.
Työnantaja voi päättää milloin tahansa irtisanoa kenet tahansa palkkalistoillaan olevan eikä siihen voi itse vaikuttaa mitenkään. En usko, että sinunkaan työpaikka on eläkevirka.
Miksi työnantaja irtisanoisi hyvän ja tärkeän työntekijän? Kuka ne työt sitten tekee jos se irtisanoo hyvän ja tärkeän työntekijän?
Halvempi työntekijä.
Tätä ei kyllä tapahdu missään päin Suomea
Vierailija kirjoitti:
työttämät tekemään lapsia! osallistuisitte edes jotenkin yhteiskunnan pyörittämiseen
Ei kiitos. Huono-osaisuudella on tapana periytyä eivärkä nämä sitä paitsi pysty maksamaan lapsesta aiheutuvia menoja. Muille jää maksettavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noiden lisäksi nykyään erotaan niin usein ettei kannata lapsia alkaa tekemään. Liian nopeasti aletaan suunnittelemaan perhettä vaikka ei edes toista täysin tunneta.
Höpsis ennen vanhaan mentiin naimisiin muutaman kk:n tuntemisen jälkeen samoin lapset tehtiin nuorina. Ja pysyttiin yhdessä loppuun asti.
Ja sen muutaman kuukauden tuntemisen aikaan oli jo lapsi alulla, joten oli pakko mennä naimisiin. Suomessa syntyi ihan hirveän paljon "keskosia", jotka oli täysiaikaisen lapsen kokoisia.
En saanut vaimoa ajoissa. Nyt ikää on 40v, joten alkaa olla epärealistista haaveilla perheen perustamisesta enää tässä vaiheessa.
Ei työpaikka sulle vauvaa tuo