Jos pitäisi valita aborttikiellon tai rajattoman aborttioikeuden välillä, kumman ottasit?
Eli abortin saisi jopa viimeiselle päivälle ennen synnytystä tai sitä ei saisi ollenkaan?
Kommentit (117)
Vierailija kirjoitti:
Rajaton oikeus. Hengen suojelu on pimahtaneella tasolla, ei piitata esim. Ollenkaan siitä millaisen elämän lapsi tulee saamaan, samoin vanhuksia tekohengitetään todella omituisella tavalla. 60 jälkeen pitäisi tarjota enää kipulääkkeitä. Lääketeollisuus kuppaa kuitenkin heitä, ja valtion resurssit menevät tähän. Sitten ollaan huuli pyöreänä kun ei tule lapsia, kun kaikki rahat menevät vanhusten tekohengittämiseen
Epätoivotun lapsen suhteen monessa yhteiskunnassa ongelmat hoidetaan jälkiabortilla eli lapsensurmalla. En tiedä uskaltaisiko joku edes tehdä aborttia pitkälle edenneeseen raskauteen, luulisi että on vakava terveysriski naisellekin. Sikiön pakkosynnyttäminen tai vauvan ryöstäminen naiselta r aiskaajalle tai valtiolle taas on täysin epäinhimillistä naiselle. Yksikään syntyvä henki ei ole sen arvoista, että nainen tuhoutuu mahdollisesti hyväksikäytön seurauksena. Oksettaa nykyinen lainsäädäntö ja asenneilmapiiri asian ym
Mutta kohdunvuokraus on kuitenkin ihan ok koska kaikkien sitä hinkuvien on saatava oma vauva?
No onpas vaihtoehdot, mutta kyllä näistä silti mieluummin rajaton aborttioikeus. En usko, että niitä abortteja silti kovin kepeästi tehtailtaisiin. Aika vapaahan tuo oikeus Suomessa on jo nytkin, eikä täällä sen enempää abortteja tehdä kuin tiukempien aborttilakien maissa, ja se mitä tehdään, tehdään sentään hygieenisesti ja mahdollisimman turvallisesti valvotuissa oloissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Järjetön kysymyksenasettelu, mutta näistä ilman muuta rajaton aborttioikeus.
Miksei lapsi saa syntyä elävänä?
Lapsia "saa" syntyä ja syntyy elävänä jatkuvasti ympäri maailman. Äiti saa kuitenkin päättää ettei halua lasta ja siksi päättää tehdä abortin. Esim. wikipediasta löytyy ihan perushyvä artikkeli asiasta jos et ymmärrä aborttia käsitteenä vielä.
En ymmärrä sellaisen abortin käsitettä mikä tehdään yleisesti hyväksytyn rajan jälkeen ja tästä ajetaan harmitonta normia.
Muutenkin kummallista nykyisten ehkäisimien aikana ettei raskautta voi halutessaan estää ilman jo alkaneen elämän päättämistä.
Kuule kun "nykyisten ehkäisimien" aikanakaan ei voi estää sitä, että haluttu sikiö osoittautuukin elinkelvottomaksi tai vaikka sitä että joutuu raiskauksen uhriksi. Eikä ne nykyiset ehkäisimet ole ikinä sataprosenttisen varmoja vaikka niitä miten olisi käyttänyt.
Pöljä kysymyksen asettelu, kuten moni on todennut.
Aborttikielto edellyttäisi useita muita lakeja ja säädöksiä siihen liittyen:
-yhteiskunta tarjoaa riittävän hyvinvointipalvelun ja toimeentulon sekä äidille että lapsille;
-raiskausraskauksissa syyllinen mies kastroidaan muiden korvausten ohelle
-parisuhteessa ja kaikissa suostumuksellisissa yhdynnöissä siittäjän on sitouduttava syntyvän lapsen vanhemmaksi myös kasvattajana ja huoltajana. Tähän ankarat sanktiot (synnyttäjän hyväksi), jos siittäjä/isä lipsuu velvollisuuksistaan.
Näillä lisäyksillä täysi aborttikielto voisi toimiakin. Paitsi tapauksissa, joissa äidin oma henki vakavasti vaarantuu raskauden takia.
Mahtaako länsimaissa abortin tekijöistä edes yksi prosentti olla rikoksen uhreja 🙄

Siinähän oli hyviä ehdotuksia.
Lapsen surmaaminen tulisi olla aivan vihoviimeinen vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rajaton oikeus. Hengen suojelu on pimahtaneella tasolla, ei piitata esim. Ollenkaan siitä millaisen elämän lapsi tulee saamaan, samoin vanhuksia tekohengitetään todella omituisella tavalla. 60 jälkeen pitäisi tarjota enää kipulääkkeitä. Lääketeollisuus kuppaa kuitenkin heitä, ja valtion resurssit menevät tähän. Sitten ollaan huuli pyöreänä kun ei tule lapsia, kun kaikki rahat menevät vanhusten tekohengittämiseen
Epätoivotun lapsen suhteen monessa yhteiskunnassa ongelmat hoidetaan jälkiabortilla eli lapsensurmalla. En tiedä uskaltaisiko joku edes tehdä aborttia pitkälle edenneeseen raskauteen, luulisi että on vakava terveysriski naisellekin. Sikiön pakkosynnyttäminen tai vauvan ryöstäminen naiselta r aiskaajalle tai valtiolle taas on täysin epäinhimillistä naiselle. Yksikään syntyvä henki ei ole sen arvoista, että nainen tuhoutuu mahdollisesti hyväksikäytön seurauksena. Oksettaa n
Ei ole. Ei ole mitään tilannetta tai syytä, milloin olisi ok erottaa vauva äidistään. Jos joku kokee rakkautta vauvoja kohtaan, sitä voi ilmentää heidän äideistään huolehtimalla, tuollainen vauvojenryöstely tai manipulointi tuottamaan maailmaan lisää itseä on ihan yhtä oksettavaa. Vauva kuuluu yhteen äitinsä kanssa ja yhteiskunnat jotka toimivat toisin, muuttuvat elinkelvottomiksi
Vierailija kirjoitti:
Mahtaako länsimaissa abortin tekijöistä edes yksi prosentti olla rikoksen uhreja 🙄
Ja sinä laittaisit nämä raiskatut naiset pakkosynnyttämään silti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pöljä kysymyksen asettelu, kuten moni on todennut.
Aborttikielto edellyttäisi useita muita lakeja ja säädöksiä siihen liittyen:
-yhteiskunta tarjoaa riittävän hyvinvointipalvelun ja toimeentulon sekä äidille että lapsille;
-raiskausraskauksissa syyllinen mies kastroidaan muiden korvausten ohelle
-parisuhteessa ja kaikissa suostumuksellisissa yhdynnöissä siittäjän on sitouduttava syntyvän lapsen vanhemmaksi myös kasvattajana ja huoltajana. Tähän ankarat sanktiot (synnyttäjän hyväksi), jos siittäjä/isä lipsuu velvollisuuksistaan.
Näillä lisäyksillä täysi aborttikielto voisi toimiakin. Paitsi tapauksissa, joissa äidin oma henki vakavasti vaarantuu raskauden takia.
Siinähän oli hyviä ehdotuksia.
Lapsen surmaaminen tulisi olla aivan vihoviimeinen vaihtoehto.
Mutta ei täysin poissuljettu. Ainakaan väkivaltaisissa olosuhteissa tuotetulle siittäjälle ei saisi missään oloshuteissa luovuttaa huoltajuutta. Yhtä lailla kun valtio takavarikoi rikoksentekovälineistön (siitin), sen tulee takavarikoida myös rikoshyöty (lapsi). Sakot ja ruokkomaksut voi siittäjälle osoittaa. Ja uhrille eli synnyttäjälle tietysti korvaukset
Rajaton oikeus. Jos viimeisillä hetkillä haluaa abortin, niin olisi tappanut syntyvän lapsenkin.
Rajattomalla oikeudella olettaisin jokaisen toimivan omien eettisten arvojen perusteella. Kuinka moni oikeasti tekisi raskauden keskeytyksen vasta siinä vaiheessa kun lapsella on mahdollisuudet selviytyä kohdun ulkopuolella?
Vierailija kirjoitti:
Mahtaako länsimaissa abortin tekijöistä edes yksi prosentti olla rikoksen uhreja 🙄
Riippuu määritelmästä. Fyysisellä väkivallalla toteuten uhkauksen todennäköisesti ei, mutta aivan varmasti joienkin vähemmistökulttuurien parissa todennäköisesti hyvinkin yleinen velvollisuus eli sosiaalinen pakko. Tyyliin: menetät elantosi jos et synnytä. Tämä on ihan sama kuin r aiskaaminen väkivallan uhalla, jos nainen on ehdollistunut kyseiseen kulttuuriin, eikä hänellä ole realistisia vaihtoehtoja siitä irtaantua. Ja jos irtaantuu, saattaa menettää henkensäkin
Lisäksi suomessa miesten parisuhde-ideat ovat edelleen luokkaa: seksiä mulle tai ei parisuhdetta, synnytä mulle lapsia tai ei parisuhdetta. Näissäkin liikutaan hippasen siinä rajalla, että onko kyseessä seksuaalinen hyväksikäyttö ja kiristäminen. Siinä mielessä kohdunvuokrauspalveluja voisi olla saatavilla samaan tapaan kuin prostituutiotakin, että tällaiset hyväksikäyttäjätapaukset voisivat tehdä hyväksikäyttönsä reilusti päivänvalossa ja viranomaisten valvonnassa. Nyt tilanne on se, että kaikki tämä tapahtuu täysin kulisseissa, eli sitä ei säännellä tai valvota mitenkään. Sellaiset naiset, jotka eivät hyväksikäyttöön suostu, voivat reippaasti irtisanoutua tällaisesta ja ohjata miehet töihin sekä käyttelemään rahojaan naisten sijaan
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pöljä kysymyksen asettelu, kuten moni on todennut.
Aborttikielto edellyttäisi useita muita lakeja ja säädöksiä siihen liittyen:
-yhteiskunta tarjoaa riittävän hyvinvointipalvelun ja toimeentulon sekä äidille että lapsille;
-raiskausraskauksissa syyllinen mies kastroidaan muiden korvausten ohelle
-parisuhteessa ja kaikissa suostumuksellisissa yhdynnöissä siittäjän on sitouduttava syntyvän lapsen vanhemmaksi myös kasvattajana ja huoltajana. Tähän ankarat sanktiot (synnyttäjän hyväksi), jos siittäjä/isä lipsuu velvollisuuksistaan.
Näillä lisäyksillä täysi aborttikielto voisi toimiakin. Paitsi tapauksissa, joissa äidin oma henki vakavasti vaarantuu raskauden takia.
Siinähän oli hyviä ehdotuksia.
Lapsen surmaaminen tulisi olla aivan vihoviimeinen vaihtoehto.
Et soisi edes vaikeasti ja kuolettavasti vammaiselle sikiölle tulee aborttia ennen kuin sikiölle on kehittynyt kyky tuntea kipua (tämä toteutuu nykyisillä aikarajoilla)? Millainen hirviö olet?
Vierailija kirjoitti:
Rajattomalla oikeudella olettaisin jokaisen toimivan omien eettisten arvojen perusteella. Kuinka moni oikeasti tekisi raskauden keskeytyksen vasta siinä vaiheessa kun lapsella on mahdollisuudet selviytyä kohdun ulkopuolella?
Ei kukaan, tuo on täysin luonnonvastaista. Mutta koska mikään ei turvaa äidin ja lapsen elämää raskauden aikana, on ihan mahdollista että siittäjä esim. muuttaa mielensä tai olosuhteet muuttuvat raskauden aikana niin, että lapsi joutuisi kärsimään kohtuuttomasti elämänsä aikana. Tällöin naisen on joko synnytettävä lapsi kidutukseen tai tapettava itsensä raskauden aikana säästääkseen lapsen kärsimykseltä
Kukaan ei tee mielellään aborttia.
Parempi yksinäisten nuorten äitien ja nuorten perheitten tuki = vähemmän abortteja. Köyhien tuista varastava hallitus ottaa nyt päälleen sem synnin että ajavat yhä useamman nuoren tähän tekoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos abortti tehdään juuri ennen synnytystä, niin silloinhan se on käytännössä synnytys.
Silloin se on käytännössä murha.
Bborttikielto tulee yhteiskunnalle edullisemmaksi, kuin vankiloiden täyttäminen. Joten, jos olisi pakko valita, kallistuisin sille kannalle.
Sikiö on naisen ruumiinosa. Ja mikään, mikä on toisen kehon sisällä (esim. tämän sukuelin, sikiö, jne.) ei kuulu ulkopuolisille. Tällainen argumentaatio on pelkkää samanlaista pötypuhetta ja sumutusta, kuin että suhteessa tai avioliitossa naisen pimppa kuuluisi miehelle. Ei kuulu KOSKAAN, end of story
Vierailija kirjoitti:
Kukaan ei tee mielellään aborttia.
Parempi yksinäisten nuorten äitien ja nuorten perheitten tuki = vähemmän abortteja. Köyhien tuista varastava hallitus ottaa nyt päälleen sem synnin että ajavat yhä useamman nuoren tähän tekoon.
Juuri näin ja lapsia tulisi suojella myös siittäjiltä. Jos siittäjä on rikollinen, lasta ei tulisi altistaa tälle. Miesten "huoltajuus" on keksitty meemi, millä mies omistelee elävää lasta kuin koiraa, orjana omiin haluihinsa
Vierailija kirjoitti:
Pöljä kysymyksen asettelu, kuten moni on todennut.
Aborttikielto edellyttäisi useita muita lakeja ja säädöksiä siihen liittyen:
-yhteiskunta tarjoaa riittävän hyvinvointipalvelun ja toimeentulon sekä äidille että lapsille;
-raiskausraskauksissa syyllinen mies kastroidaan muiden korvausten ohelle
-parisuhteessa ja kaikissa suostumuksellisissa yhdynnöissä siittäjän on sitouduttava syntyvän lapsen vanhemmaksi myös kasvattajana ja huoltajana. Tähän ankarat sanktiot (synnyttäjän hyväksi), jos siittäjä/isä lipsuu velvollisuuksistaan.
Näillä lisäyksillä täysi aborttikielto voisi toimiakin. Paitsi tapauksissa, joissa äidin oma henki vakavasti vaarantuu raskauden takia.
Eipä taida olla mitään tuollaista käytännössä voimassa Yhdysvalloissa tai Puolassa, että ihan hyvä keskustelunavaus. Aborttikielto johtaa väistämättä käytännössä siihen, että abortteja ei saa edes niissä tapauksissa, joissa se on aiheellista, eikä miehiä ole koskaan laitettu kunnolla vastuuseen siittämistään lapsista.
Miten abortoit täysi aikaisen sikiön ? Meinaatko eutanasiaa lapselle joka syntyy ? Oletko noin tyhmä vai esitätkö ?
Helppohan tässä on valita rajaton aborttioikeus. Abortti on raskauden keskeytys, eli riippuen raskauden vaiheesta abortin myötä ulos tulee joko elinkelvoton sikiö tai elinkelpoinen vauva.