Lue keskustelun säännöt.
Kun yksinoloon tottuu niin haluaako enää ollenkaan kumppania?
Kommentit (72)
Jos tämä nykyinen suhde ei onnistu, en tiedä pystynkö enää ikinä suhteeseen kenenkään kanssa. Niin kamalia kokemuksia oli avioeron jälkeen, ennenkuin nykyinen löytyi. Ja nykyisessäkin suhteessa on tehty töitä, just paljon tuon suhteen, et kun molemmat on tottuneet olemaan yksin ja tässä iässä on jo niin omat kuviot ja rutiinit muodostunut molemmille.
Parisuhdeongelmat on tosiaan itse aiheutettuja, koska helpommalla pääsee usein, jos vaan pysyttelee sinkkuna. Valitettava totuus nykymaailmassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
On pitkäaikainen kumppani, jonka kanssa ei lasten ollessa kotona harkittukaan yhteen muuttamista. Mutta edelleen on omat asunnot ja tapaillaan ja matkustellaan kyllä yhdessä ja yövytään viikonloppuisin toistemme luona. Ihan hyvin on toiminut.
Elät mun unelmaa!
Olisi ihana tuollainen etäkumppani. Omat tuvat molemmilla, mutta perhe on yhteinen ja kainaloon saa tulla🤗
En ainakaan itse enää näe että voisin olla koskaan parisuhteessa, 31 vuotiaana kun ei ole koskaan edes seurustellut niin tuntuu todella kaukaiselta ajatukselta. Tässä iässä on jo kehittynyt kaikki omat rutiinit, tavat ja tottunut tekemään aivan kaiken oman mielen mukaan. Ehkä joku sellainen kevyempi parisuhde jossa asutaan eri osoitteissa voisi toimia oikean ihmisen kanssa. Omaa tyytyväisyyttäni sinkkuuteen lisää kun seuraa kavereiden ruuhkavuosia vaimojensa kanssa, ei itsestäni olisi asumaan naisen kanssa! Ainut huono puoli on että ei niin komeana miehenä pelkän seksielämän järjestäminen on mahdottoman vaikeaa, mutta siihenkin on jo tottunut ja ehkä se pahin libido on jo kadonnut mitä oli n. 10-15v sitten.
Kun tulee ikää sitä tajuaa miten paljon hienompaa kaikki on ilman kumppania... olisipa sen tajunnut jo aivan nuorena :)
Jäätyäni sinkuksioli kovasti haku päällä, mutta nyt tuntuu vaikealtauskoa, että enää koskaan ottaisin jonkun johon sitoutua jne. Saati asumaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Välillä keski-ikäisenä tuntui, että en kaipaa miessuhdetta enkä seksiä. Nuorempana oli montakin. Viime aikoina on taas alkanut kiinnostaa. Ei saman katon alle, mutta jonkinlainen seurustelusuhde kumminkin.
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan enää yhtään miestä sottaa mun asuntoa ja horiin kaikki sapuskat.
Ei todellakaan enää ikinä yhtään naista sottaa mun asuntoa ja sekoita kaikkia asioita älyttömyyksillään. Naiset ovat ihmiskunnan syöpä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
En haluaisi enää kenenkään kanssa asua, mutta tapailu silloin tällöin on mukavaa.
Sama täällä. En varsinaisesti kaipaa parisuhdetta, itsekseen on ihan mukavaa. Saa rauhassa olla oma omituinen itsensä ilman arvostelua tai kommentteja. Vihoviimeinen tikki olisi jonkun äijänretaleen sietäminen samoissa neliöissä. Jos sellainen ihme kävisi että tapaisin sielunkumppanin voisin harkita suhdetta. Omissa osoitteissa jatkettaisiin kuitenkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei todellakaan enää yhtään miestä sottaa mun asuntoa ja horiin kaikki sapuskat.
Ei todellakaan enää ikinä yhtään naista sottaa mun asuntoa ja sekoita kaikkia asioita älyttömyyksillään. Naiset ovat ihmiskunnan syöpä!
Nainen on ihana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No ei oikeastaan. Ajatuksen tasolla kiva, ja jos ihastuu johonkuhun niin kyllähän sitä sitten alkaa haaveilemaan kaikenlaisista mahdollisuuksista. Mutta ei sitä mitenkään epätoivoisesti kaipaa
Ja helpompi päästää irti ihastuksesta, jolla ei ole järjellistä tulevaisuutta
Vierailija kirjoitti:
Jos sielunkumppanin sattuu löytämään, mutta harvassahan sellaiset on
Ennen kuin tilanne normalisoituu, olet pitkään epämukavuusalueella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun yks kaveri nyt 47v mies. Hän oli parisuhteissa 15vuotiaasta 44 ikävuoteen. Koko ton välisen ajan hän oli sinkkuna ehkä 7kk. Käytännössä ei ole ikinä ollut yksin.
Hänelle yhtäkkiä riitti se elämä ja otti viimeisestä naisesta eron. Hän pakkas kamat helsingistä ja muutti mökille. Kun kävin moikkaamassa häntä kesällä, niin oli sillä aikamoiset tilat ja jutut siellä mökillä missä asuu. Hän sanoi ettei aio ikinä enää ottaa kumppania ja nyt 3v ollut täysin yksin. Ei ole mitään kontaktia naisiin sillai, että olis mitää panoja ja muuta. Hnä sanoi, että elää eämänsä parasta aikaa. Pois hälinästä, pois paskasta ja kaikki negatiivinen on pois elämästä.
Kyllä siihen vaan tottuu. Haaveilen edelleen parisuhteesta, mutta samalla kyseenalaistan onko minusta siihen? Olen kuitenkin ollut enimmäkseen elämässäni yksin. Ei minulla ollut teininäkään minkäänlaisia suhteita ja eka poikaystäväkin vasta 21 vuotiaana. Se kesti 3 vuotta. Sen jälkeen oli pari seurustelu yritelmää, jonka jälkeen vain luovutin. Jotenkin tuntui aina, etten ole sellainen mitä miehet yleensä haluaa. Että miksi yritin alunperinkään kun oon liian outo.
Ei mua ole tarkoitettu parisuhteeseen. Tai ainakin olen onnistunut uskottelemaan itselleni niin. Ja silloinhan se tilanne on helppo hyväksyä: ei kukaan mua kuitenkaan oikeastaan haluaisikaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun tulee ikää sitä tajuaa miten paljon hienompaa kaikki on ilman kumppania... olisipa sen tajunnut jo aivan nuorena :)
Nuorena valitettavasti etsii hyväksyntää muilta ihmisiltä. Edes jossain määrin, vaikka itsekin olin sieltä kaikkein erakkomaisimmasta päästä. Vasta ikä auttaa. Onneksi. Sentään jotain hyvää vanhenemisessakin.
En halua edes tapailla ketään koska ärsyttää kaiken maailman arvostelu mitä kuitenkin kuulee kun toinen tulee käymään.
Nyt kun olen kumppaniin tottunut, niin kaipaan yksinoloa.
Kohta 8 vuotta sinkkuna, enkä varmaan enää edes osaisi olla toisen ihmisen kanssa. On tässä kuitenkin tuota nuoriso-osastoa, niin en ole täysin yksin.
Ei. Mutta vastakkaisen sukupuolen kohtaamiselta ei kokonaan voi välttyä, niin joskus sattuu vahinkoja. Ihanan miehen kanssa tulee flirttiä, ja kun se etenee vähän pidemmälle, niin sitten äkkiä ollaankin intiimisti tekemisissä ja hups, parisuhteessa. Vaikka koko ajan tiedostaa, ettei halua suhdetta. Sen uuden ihmisen suhteen on aina niin utelias, että ei malta lopettaa kesken.
Olen ollut pitkässä liitossa ex-naiseni kanssa. Nyt jo 5 vuotta sinkkuna. En koe tarvetta enää suhteelle. Yritin muutaman kerran, mutta tapailukin tuntuu raskaalta jostain syystä. Minulla on mukavaa itsekseni ja omien harrastusteni parissa. Ehkä tämä voi vielä muuttua joskus, mutta tällä hetkellä ei tunnu siltä.
On pitkäaikainen kumppani, jonka kanssa ei lasten ollessa kotona harkittukaan yhteen muuttamista. Mutta edelleen on omat asunnot ja tapaillaan ja matkustellaan kyllä yhdessä ja yövytään viikonloppuisin toistemme luona. Ihan hyvin on toiminut.