Kun yksinoloon tottuu niin haluaako enää ollenkaan kumppania?

Ei halua.

No, onneksi emme kaikki ole samanlaisia, joten jokaiselle sopii omanlaisensa elämä, T. Parisuhteessa ja tyytyväinen. 

Vierailija kirjoitti:

Olisi kieltämättä tosi outo ajatus ruveta yhtäkkiä tekemään kompromisseja ja sietämään toisen henkilön jatkuvaa läsnäoloa outoine tapoineen, ruokineen, sukulaisineen. Eikä mulla oikeastaan edes ole mitään sellaista tarjottavaa että tekisin kehenkään niin suuren vaikutuksen että edettäisiin edes vakituseen suhteeseen. Innostun itse helposti mutta tylsistyn vielä helpommin.

Onneksi avioliitossakaan ei ole pakko asua yhdessä.

Mä olen tottunut yksinoloon, mutta kyllä mä silti ehdottomasti haluaisin kumppanin. Ei tarvitse miettiä sekuntiakaan vastausta tähän kysymykseen :)

Ei kaipaa, mutta voi ainakin harkita yhdessäoloa, jos joku erityinen tulee vastaan. Tuskin yhteen enää suostuisin muuttamaan. Tyytyväinen yksineloon!

N ollut 20v sinkku

Mä olen aina viihtynyt yksin ja kaipaan yksinoloa. Eron jälkeen elin 6v lapsen kanssa kahdestaan. Mutta kyllä mun täytyy sanoa, että hyvä parisuhde on vielä ihanampi asia, kuin yksin oleminen. En vaihtaisi takaisin

Kahdeksan vuotta nyt yksin eron jälkeen. Juu ei kiitos mitään miestä enää tähän taloon. 

Vierailija kirjoitti:

Mä olen aina viihtynyt yksin ja kaipaan yksinoloa. Eron jälkeen elin 6v lapsen kanssa kahdestaan. Mutta kyllä mun täytyy sanoa, että hyvä parisuhde on vielä ihanampi asia, kuin yksin oleminen. En vaihtaisi takaisin

Korjaan, että kaipaan välillä yksinoloa. Esim. käyn lenkillä yksin, luen kirjaa tai mies ja lapsi ovat menoissaan; kivaa olla hetki itsekseen

7 vuotta eron jälkeen yksin ja tuntuihan se taivaan lahjalta kun tuli suhde sen jälkeen

Minulle sopii erillissuhde parhaiten. Ei kaikkien tarvitse muuttaa yhteen.

Vierailija kirjoitti:

Haaveilen kyllä kumppanista mutten jaksa vaivautua kotoa maailmalle sellaista etsimään. Itsekseen on niin helppoa ja mukavaa.

Sama minulla. Treffailut eivät yhtään innosta. 

Ei enää seurustelua, mulle riitti. Ex oli kuin isokokoinen lapsi jonka jälkiä jouduin siivoamaan. Ei asuttu onneks yhdessä. Astiat jätti olohuoneen pöydälle, aina jäi vähän ruokaa lautaselle. Jos laittoi koneeseen astiat ei huuhdellut niin ruoat valui sinne koneen pohjalle. Paskarannut jäi pönttöön, ei viitsinyt sen vertaa vessaharjaa käyttää. Siivous oli vähän niin ja näin, ällötti olla hänen kämpässä kuin haisi tupakalle, aina joutui tuulettamaan vaatteet kun tuli kotiin. 

En kyllä voisi kuvitellakaan asuvani jonkun ihmisen kanssa. Olen välillä todella välinpitämätön arjen asioista, kun ajatukset on tiiviisti työssä. Kämppä on silloin hyrskynmyrskyn. Kyllä siellä olisi toisen paha olla, itse en huomaa, kun vasta silloin kun alkaa puhtaat astiat olla vähissä. Sitten teen suursiivouksen ja vannon, että nyt pidän kämpän siistinä. Useita kuukausiakin voi mennä ihan nätisti, sitten alkaa taas luomisprosessi...

Ja muutenkin. Saatan keikauttaa elämänrytmin niin, että kirjoitan yöllä ja nukun aamupäivät. Nyt, kun elämänkumppani asuu omillaan, asia on OK. Yhdessä ollaan oltu toistakymmentä vuotta. 

No eipä kyllä oikein kaipaa. Sellainen seurustelukumppani voisi olla kiva, jonka kanssa nähtäisiin pari kertaa viikossa, mutta ei kiinnosta deittailuvaihe, joten on tosi epätodennäköistä, että sellainen löytyisi. Ajatuskin siitä, että pitäisi etsiä sitä sopivaa, tuntuu luotaantyöntävältä. Eli varmaan olen jatkossakin tyytyväisenä yksin.

Ei tod.

Vierailija kirjoitti:

Mä olen tottunut yksinoloon, mutta kyllä mä silti ehdottomasti haluaisin kumppanin. Ei tarvitse miettiä sekuntiakaan vastausta tähän kysymykseen :)

Samat sanat :)

Kun oivaltaa minkälaista luksusta on elää vain omilla ehdoillaan on jo kantavalla kamaralla :)

Mä en halua. Olen viisikymppinen nainen ja ollut parikymmentä vuotta ilman minkään sortin kumppania tai edes seksiä. En semmoisia enää todellakaan halua.

Mä ehdin jo rakastua sinkkuuteen. Ei tarvii miettiä toista ihmistä, ei tarvii olla harrastamassa seksiä, saa mennä ihan miten haluaa. Tuli tunne, että oon tyytyväinen, vaikka olisin loppuelämän itsekseni.

Mutta nyt tapasin sattumalta ihanan miehen, joten taidan taas pariutua, jos tää tapailu sujuu hyvin.

Vierailija kirjoitti:

No eipä kyllä oikein kaipaa. Sellainen seurustelukumppani voisi olla kiva, jonka kanssa nähtäisiin pari kertaa viikossa, mutta ei kiinnosta deittailuvaihe, joten on tosi epätodennäköistä, että sellainen löytyisi. Ajatuskin siitä, että pitäisi etsiä sitä sopivaa, tuntuu luotaantyöntävältä. Eli varmaan olen jatkossakin tyytyväisenä yksin.

Etsi suoraan seksikumppani. Voi hänenkin kanssaan olla kivaa tunnetta.