Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Muita joilla jäi nuoruus "elämättä"?
09.11.2024 |
Tapasin elämäni rakkauden yläasteella ja sille tielle jäin.
Yhteistä elämää takana 34 vuotta.
Mitä olen mielestänne menettänyt, rehellisesti?
Kommentit (120)
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsin nyt, että joku haluaa että olen tyytymätön lasteni hankintaan ja haluaisin erota.
Ei ole kyse siitä. Mä en vaan ole ikinä elänyt elämää, jossa olisin "kokenut, mokaillut ja oppinut" koska olen elänyt aika kilttiä elämää ja välittänyt aina muidenkin tarpeista.
En ole polttanut pilveä, reilannut, herännyt jonkun vieraan sängystä, kokeillut uutta tyyliä, asunut kaverin kanssa, hypännyt äkkilähdölle, opiskellut jotain mielenkiintoista, itkenyt sydänsuruja, sisustanut omaa kotia itselleni...
Kuvitelkaa pilveä polttava reilaava viisikymppinen nainen rastat päässä. Ap
Minä olen tehnyt nuo kaikki, mutta en koe nuita asioita mitenkään oleelliseksi elämässäni tai minuudessani. Minulla vain on hallitsevana piirteenä uusien kokemusten hankkiminen/jännityksenhakuisuus yli esim. turvallisuushakuisuuden, joten tietysti sitä on tullut tehtyä tuollaisia juttuja. Kaverini on yli parikymppinen sinkku, ja hänellä taas voimakkaana persoonapiirteenä turvallisuudenhakuisuus, joten hän ei ole tehnyt tuollaisia asioita eikä varmaan tule ikinä tekemäänkään. Asuu edelleen kotona eikä ylipäätään tee kauheasti muuta kuin urheilua ja opiskelua.
Pointtina siis, että riippumatta suhdestatuksesta ihmiset myös on erilaisia, etkä sinä olisi luultavasti tehnyt nuista asioista muuta kuin itsellesi sisustamista, vaikka olisit elänyt nuorena sinkkuna.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen myöntänyt että olen elänyt pitkälti perheelleni.
Mutta jos ei ole kasvanut aikuiseksi yhden ihmisen kanssa voi olla vaikea ymmärtää miten se yhteenkasvaminen sitoo yhteen. Mieheni on kuin osa minua. Kulkenut tavallaan koko elämänkaaren mukanani. Olimme lapsia kun toisiimme rakastuttiin ja koen että tunnen hänet läpikotaisin. Olemme kasvattaneet toinen toistamme vuosien varrella, joten tottakai mä mieheni kanssa olen kuin symbioosissa. Hän on mun tärkein ihminen.
Vapauden kaipuu tulee olemaan varmaan aina mulle ristiriitainen tunne. Haluaisin tehdä asioita ihan omilla ehdoillani, mutta en ole valmis luopumaan mistään, en varsinkaan miehestäni.
Siksi nuoruus ehkä mietityttää, että "mitä jos" olisikin elänyt tyypillisemmän nuoruuden. Luultavasti olisin onneton. Nyt olen lähinnä hyväksymässä, että mun elämäni on mennyt tällä tavalla ja tulevaisuus näyttää tällä hetkellä toistavan tuttua kaavaa.
En oikein tiedä mitä haluaisin OMASSA elämässäni tehdä, usein haaveet liittyvät yhteisiin juttuihin. Eli ne lapsenlapset ja terve vanhuus yhdessä!
Lapsista olen päästänyt normaalilla tavalla irti, en puutu joka asiaan. Olen lapsistani tosi onnellinen ja kiitollinen.
Työelämä tuntuu raskaalta tässä iässä, monestakin syystä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vasta nyt murehdit jotain mitä olisi voinut olla menneisyydessä, kuulostaa siltä, että olet kenties pikemminkin tyytymätön nykyhetkeen etkä menneisyyteen.
Tää on 100% totta. Muutos tehdään nykyhetkessä, ja suunnitelmat kohdennetaan tulevaisuuten, eikä jäädä menneisyyteen märehtimään
No mä mielestäni kuvailin nykyhetkeäni ja haaveilen lapsenlapsista. Nykyhetkeäni en osaa muuttaa siihen suuntaan, että voisin tehdä kaikkea jännittävää ja viihdyttävää jäämällä pois työelämästä. Mies on hyvä eikä häntä ole syytä vaihtaa. Lapset elävät omaa elämäänsä ja tuen missä pystyn heitä.
Mutta missä se elämän yllätyksellisyys ja ne tunnekuohut?
Mietin uskaltaako tässä iässä vielä opiskella uuden ammatin, e
Kiitos! Pidin kovasti tästä viestistä! Ap
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsin nyt, että joku haluaa että olen tyytymätön lasteni hankintaan ja haluaisin erota.
Ei ole kyse siitä. Mä en vaan ole ikinä elänyt elämää, jossa olisin "kokenut, mokaillut ja oppinut" koska olen elänyt aika kilttiä elämää ja välittänyt aina muidenkin tarpeista.
En ole polttanut pilveä, reilannut, herännyt jonkun vieraan sängystä, kokeillut uutta tyyliä, asunut kaverin kanssa, hypännyt äkkilähdölle, opiskellut jotain mielenkiintoista, itkenyt sydänsuruja, sisustanut omaa kotia itselleni...
Kuvitelkaa pilveä polttava reilaava viisikymppinen nainen rastat päässä. Ap
Pitkässä suhteessa oppii monesti paljon enemmän oikeasta elämästä kuin sinkkuna tai vaihtuvien kumppanien kanssa. Se kuulostaa oudolle, että sinulla ei ole ollut sydänsuruja, useimmilla pareilla kuitenkin on erilaisia vaikeuksia ja harmituksia suhteessaan. Opiskella voit vaikka 70 vuotiaana. Uuden kodinkin voitte varmasti hankkia jos elämä on sen takia jäänyt elämättä.
Jos ei ole luonteeltaan rastoja käyttävä, pilveä polttava, baareissa juokseva, vieraista sängyistä heräävä äkkilähtöjä ottava ihminen, niin ei niitä tekisi sinkkunakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärsin nyt, että joku haluaa että olen tyytymätön lasteni hankintaan ja haluaisin erota.
Ei ole kyse siitä. Mä en vaan ole ikinä elänyt elämää, jossa olisin "kokenut, mokaillut ja oppinut" koska olen elänyt aika kilttiä elämää ja välittänyt aina muidenkin tarpeista.
En ole polttanut pilveä, reilannut, herännyt jonkun vieraan sängystä, kokeillut uutta tyyliä, asunut kaverin kanssa, hypännyt äkkilähdölle, opiskellut jotain mielenkiintoista, itkenyt sydänsuruja, sisustanut omaa kotia itselleni...
Kuvitelkaa pilveä polttava reilaava viisikymppinen nainen rastat päässä. Ap
Minä olen tehnyt nuo kaikki, mutta en koe nuita asioita mitenkään oleelliseksi elämässäni tai minuudessani. Minulla vain on hallitsevana piirteenä uusien kokemusten hankkiminen/jännityksenhakuisuus yli esim. turvallisuushakuisuuden, joten tietysti sitä on tullut tehtyä
Tässä on myös ajateltavaa. En näkisi tosiaan itseäni tekemässä mitään radikaalia, koska pidän kodistamme ja nautin rauhallisesta arjesta.
Ja tästä se ristiriita kumpuaakin, koska joskus voisi olla joitain jännääkin. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
"Haluaisin tehdä asioita ihan omilla ehdoillani, mutta en ole valmis luopumaan mistään, en varsinkaan miehestäni".
Voit tehdä asiat omilla ehdoillasi ilman, että luovut miehestäsi siinä samalla. Elämä on jatkuvaa muutosta, kasvua ja fyysisesti sekä terveydellisesti väistämättä myös taantumaa meille kaikille.
Se, että nyt kaipaat itsenäisyyttä, on minusta täysin normaalia! Voit aivan hyvin laittaa lapsillesi ja miehellesi vaikka yhteisen viestin, jossa kerrot lähteneesi kylpylään rentoutumaan ja nauttimaan hoidoista. Sinä saat tehdä niin. Jätät puhelimen huoneeseen, ja lähdet rentoutumaan altaille. Tai mitä, mitä halaut tehdä.
Miehesi on vain yksinkertaisesti sopeuduttava. Ei parisuhde ole ikuinen lupaus olla koskaan elämättä vain itselleen.
Suosittelen myös pariterapiaa tässä kohtaa. Asioiden ei tarvitse olla huonosti sinne mennessä. Mutta suhde voi mennä huonoon suuntaan, jos toinen pelkää päästää toisesta "irti".
Nuoruuden kehitysvaihe 20-30v. on tärkeä osa identtitenttiä, johon kuuluu monenlaista kokeilua. Jos se elämästä jää välistä ja hypätään suoraan keski-iän perhe-elämä tyyppiseen-elämään, voi jossain vaiheessa tulla nuoruuden kehitystehtävän vaiheet uudelleen elettäväksi ja alkaa ikäänkuin etsiä itseään, kun se vaihe on jäänyt elämättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vasta nyt murehdit jotain mitä olisi voinut olla menneisyydessä, kuulostaa siltä, että olet kenties pikemminkin tyytymätön nykyhetkeen etkä menneisyyteen.
Tää on 100% totta. Muutos tehdään nykyhetkessä, ja suunnitelmat kohdennetaan tulevaisuuten, eikä jäädä menneisyyteen märehtimään
No mä mielestäni kuvailin nykyhetkeäni ja haaveilen lapsenlapsista. Nykyhetkeäni en osaa muuttaa siihen suuntaan, että voisin tehdä kaikkea jännittävää ja viihdyttävää jäämällä pois työelämästä. Mies on hyvä eikä häntä ole syytä vaihtaa. Lapset elävät omaa elämäänsä ja tuen missä pystyn heitä.
Mutta missä se elämän yllätyksellisyys ja ne tunnekuohut?
Mietin uskaltaako tässä iässä vielä opiskella uuden ammatin, ehkä aloittaa jonkin uuden harrastuksen joka olisi h
Miksi kaipaat tunnekuohuja?
Kriisi tarkoittaa myös mahdollisuutta. Nyt sinulla on mahdollisuus vielä vaikka mihin ettei tarvi kuolinvuoteella katua ainakaan, että et jättänyt tätä keski-iän hetkeä käyttämättä.
Voit opiskella, matkustaa kokeilla lisätyönä vaikka eriä alaa tai vaikka tehdä hiusten ja vaatteiden tyylivaihdon, jos et mitään isompaa uskalla. Olet töissä, joten miehestäsi et ole mitenkään riippuvainen. Puhu miehellesi. Ehkä hänkin haluaa muutosta. Ehkä vaikka repäisette ja muutatte muualle sieltä koti kolosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koskaan käynyt läpi biletys/baari"vaihetta". "Kavereita" oli läpi koulujen, mutta oikein koskaan kutsuttu mihinkään ja monesti jälkikäteen sai kuulla, miten viikonloppuna oli ollut sitä ja tätä.
Näistä tulee aina mieleen, että varmaan aika monelta 1930-luvulla ja sitä ennen syntyneeltä on jäänyt biletysvaihe myös elämättä, etenkin jos on syntynyt jonnekin Pudasjärven peräkylään. Ei ne ehkä kuitenkaan kaikki elämäänsä eläneet tätä surren.
30- luvulla oli tansseja, oli ravintoloita, tanssilavoja pienilläkin paikkakunnilla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koskaan käynyt läpi biletys/baari"vaihetta". "Kavereita" oli läpi koulujen, mutta oikein koskaan kutsuttu mihinkään ja monesti jälkikäteen sai kuulla, miten viikonloppuna oli ollut sitä ja tätä.
Näistä tulee aina mieleen, että varmaan aika monelta 1930-luvulla ja sitä ennen syntyneeltä on jäänyt biletysvaihe myös elämättä, etenkin jos on syntynyt jonnekin Pudasjärven peräkylään. Ei ne ehkä kuitenkaan kaikki elämäänsä eläneet tätä surren.
30- luvulla oli tansseja, oli ravintoloita, tanssilavoja pienilläkin paikkakunnilla
Oma isoäitini vietti paikoitellen hyvinkin railakasta elämää
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei keneltäkään jää mikään aikakausi elämättä, ellei sitten makaa koomassa.
Ei jääkään mutta ne voi mennä nopeasti ohi eikä niistä kerry mitään muistoja tai kokemusta. Ne vaan "eli" mitä ei voi sanoa että olisi elänyt.
Kuuluuko elämästä jäädä muistoja/kokemuksia?
Miksi?
Jotta ei toistaisi samoja virheitä vuodesta ja vuosikymmenestä toiseen.
Vierailija kirjoitti:
... olisihan 'Kylli-täti' (jos eläisi) pitkälti yli satavuotias !)
Aleksanteri Suuri olisi (jos eläisi) pitkälti yli 2300-vuotias!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos vasta nyt murehdit jotain mitä olisi voinut olla menneisyydessä, kuulostaa siltä, että olet kenties pikemminkin tyytymätön nykyhetkeen etkä menneisyyteen.
Tää on 100% totta. Muutos tehdään nykyhetkessä, ja suunnitelmat kohdennetaan tulevaisuuten, eikä jäädä menneisyyteen märehtimään
No mä mielestäni kuvailin nykyhetkeäni ja haaveilen lapsenlapsista. Nykyhetkeäni en osaa muuttaa siihen suuntaan, että voisin tehdä kaikkea jännittävää ja viihdyttävää jäämällä pois työelämästä. Mies on hyvä eikä häntä ole syytä vaihtaa. Lapset elävät omaa elämäänsä ja tuen missä pystyn heitä.
Mutta missä se elämän yllätyksellisyys ja ne tunnekuohut?
Mietin uskaltaako tässä iässä vielä opiskella uuden ammatin, e
Eikös kaikki kaipaa? Pitäähän elämän tuntua!
Tavallaan ymmärrän, mutta tavallaan en yhtään. Etenkään siis tuota, että erityisesti kaipaa elämäänsä jotain jännää ja tunnekuohuja jne jos kuitenkin pohjimmiltaan on hyvin tasaista ja tietyllä tapaa tylsääkin arkea rakastava tyyppi. Sehän on ihan parasta kun elämä on aidosti omannäköistä vaikka se olisikin kenties jostain menevämmän ihmisen vinkkelistä katsottuna ihan pystyynkuollutta.
Itsekin olen just tuollainen tylsähkön turvallisuushakuinen perhe- ja parisuhdeihminen enkä todellakaan olisi halunnut kokea mitään siitä suoraan sanottuna paskasta mitä sinkkuelämä ja hetken tuntemisen jälkeen täysin vääränlaiseksi paljastuneet kumppanit on elämääni tuoneet. Ei ole todellakaan ollut mitään positiivista siinä jännyydessä ja arvaamattomuudessa mitä nuoruuteeni ja nuoreen aikuisuuteeni kuului.
Lisäksi tuo aika rikkoi jotain minussa niin perinpohjaisesti etten enää siitä kunnolla koskaan jaloilleni päässyt. Yksin tietenkin osaan jo elää, mutta toista en uskalla päästää enää lähelleni vaikka yhä edelleen olen se sama perhe- ja parisuhdeihminen mitä aina ennenkin. Sitä omaa perhettä ja pitkää, vakiintunutta parisuhdetta en vain koskaan saanut enkä tule enää saamaankaan.
Harmittaa. Ei mun elämästä pitänyt tulla yhtään tällaista.
Miksi ihmiset luulevat että jos ei ole vetänyt viinaa tai huumeita tai ei ole maannut monen ihmisen kanssa että elämä on jäänyt elämättä?
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmiset luulevat että jos ei ole vetänyt viinaa tai huumeita tai ei ole maannut monen ihmisen kanssa että elämä on jäänyt elämättä?
Yksi syy on se miten viihdeteollisuus on jo vuosikymmeniä myynyt tätä illuusiota. Jotkut ostavat.
Mussa on nämä kaksi puolta.
Olen energinen, aktiivinen, sosiaalinen, jännitystä kaipaava, ekstrovertti taiteilijasielu, joka haluaa kokeilla kaikkea hurjaa.
Mutta sitten kuitenkin olen omaa rauhaa rakastava, ujo, rakkailla ihmisillä itseni ympäröinyt herkkä introvertti, joka haluaa vaan olla ns. turvassa ja voida hyvin.
Käyttäisin tässä esimerkkinä vaikkapa tuota pilvenpolttoa, että ajatuksen tasolla kokeilisin sitä välittömästi, mutta tosiasiassa tunnistan kaikki mahdolliset riskit, enkä ikinä tekisi sitä. Mutta jos tilaisuus tulisi, en voi olla täysin varma kokeilisinko sitten kuitenkin ja katuisin jälkeenpäin. Ap
Vierailija kirjoitti:
Olen myöntänyt että olen elänyt pitkälti perheelleni.
Mutta jos ei ole kasvanut aikuiseksi yhden ihmisen kanssa voi olla vaikea ymmärtää miten se yhteenkasvaminen sitoo yhteen. Mieheni on kuin osa minua. Kulkenut tavallaan koko elämänkaaren mukanani. Olimme lapsia kun toisiimme rakastuttiin ja koen että tunnen hänet läpikotaisin. Olemme kasvattaneet toinen toistamme vuosien varrella, joten tottakai mä mieheni kanssa olen kuin symbioosissa. Hän on mun tärkein ihminen.
Vapauden kaipuu tulee olemaan varmaan aina mulle ristiriitainen tunne. Haluaisin tehdä asioita ihan omilla ehdoillani, mutta en ole valmis luopumaan mistään, en varsinkaan miehestäni.
Siksi nuoruus ehkä mietityttää, että "mitä jos" olisikin elänyt tyypillisemmän nuoruuden. Luultavasti olisin onneton. Nyt olen lähinnä hyväksymässä, että mun elämäni on mennyt tällä tavalla ja tulevaisuus näyttää tällä hetkellä toistavan tuttua kaavaa.
Jos työelämä on ainut mikä nyt voisi muuttaa asiaa, niin tee se! Sulla on kaikki todella hyvin kun sulla on miehen tuki.
Itse olen ollut totaali yh alle 3- kymppisenä, opiskeli ja kävin töissä. Raskasta ja niukkaa on ollut elämä, ei ketään johon tukeutua.
Ja kyllä, ennen lapsia menin ja tulin niinkuin tykkäsin, mitä siitä? Ei siutä bailaamisesta mtään jää käteen, olisin vaihtanu sun hyvään parisuhteeseen koska vain. Ei mennyt niin.
Nykyään molemmat lapset opiskelevat yliopistoissa, todella niukkaa yrittää tukea heitä elämässä eteenpäin. Huomisesta vaan pitää yrittää selvitä.
Alue: Aihe vapaa
Näistä tulee aina mieleen, että varmaan aika monelta 1930-luvulla ja sitä ennen syntyneeltä on jäänyt biletysvaihe myös elämättä, etenkin jos on syntynyt jonnekin Pudasjärven peräkylään. Ei ne ehkä kuitenkaan kaikki elämäänsä eläneet tätä surren.