Muita joilla jäi nuoruus "elämättä"?

Kokeile Karita Tykän Relax -valmennusta! Online-ryhmä, jossa meditaatiota ja luentoja. On auttanut minua pääsemään lähemmäksi itseäni ja pohdinnoissa siitä mitä pohjimmiltani elämältä haluan :) 

Vierailija kirjoitti:

Ymmärsin nyt, että joku haluaa että olen tyytymätön lasteni hankintaan ja haluaisin erota.

Ei ole kyse siitä. Mä en vaan ole ikinä elänyt elämää, jossa olisin "kokenut, mokaillut ja oppinut" koska olen elänyt aika kilttiä elämää ja välittänyt aina muidenkin tarpeista.

En ole polttanut pilveä, reilannut, herännyt jonkun vieraan sängystä, kokeillut uutta tyyliä, asunut kaverin kanssa, hypännyt äkkilähdölle, opiskellut jotain mielenkiintoista, itkenyt sydänsuruja, sisustanut omaa kotia itselleni...

Kuvitelkaa pilveä polttava reilaava viisikymppinen nainen rastat päässä. Ap

Kuvittelen mielelläni naisen, joka elää itselleen ja vaikka sitten polttelee pilveä Tyynenmeren rannalla Kaliforniassa, jonne hän lähti hetken mielijohteesta 💕

Moni asia sinulla on jäänyt välistä, mutta monta asiaa voi tehdä viisikymppisenä myös. Sinä itse olet enää este sille. 

Käy kapakoissa nyt tässä iässä. Moni käy sun iässä siellä, ei ole pelkästään nuorien juttu.

Vapaus. Riittääkö nyt? Vapaa tekemään asiat omalla tavallaan.

Miehen kanssa tehdään yhdessä aamupalaa, mennään yhdessä nukkumaan, lapset haluavat tulla jouluna aina meille syömään, työelämässä olen koska mieheni haaveili kesämökistä ja maksamme siitä velkaa vielä vuosia. 

Kompromisseja ja joustamista koko elämä.

Haluan näyttää kauniilta mieheni rinnalla, sinkkuna saattaisin vähän hellittää. 

Kun tulen kotiin ja keitän kahvia, keitän aina myös miehelleni. Jos joku lapsista soittaa, haluan vastata. Olen aina muita varten ja teen asiat muita ajatellen.

Jännitystä siitä, että uskallan hypätä matkalle ja pärjäisin YKSIN. En olisi velvollinen ilmoittamaan kenellekään mitä teen ja minne menen. Yksin en uskaltaisi kuitenkaan lähteä enkä usko että mieheni päästäisi, olisi musta niin huolissaan.

Olen kuin se Muumimamma yhdestä jaksosta. :) Ap

 

Tunnistan tästä kommentista asian joka aina nostattaa niskakarvani pystyyn kun työpaikan tietyt vanhemmat naiset kertovat asioistaan. Kuulostaa nimittäin siltä että ap ei ole oikeasti itsenäinen aikuinen vaan liian syvässä symbioosissa muiden ihmisten elämää elämässä. Se että se kauhistuttaa minua, ei tietysti tarkoita sitä, että se on totta. Ehkä ap liioittelee.  Minulla itselläni on luultavasti vähän ylikorostunut vapauden ja riippumattomuuden tarve. Mutta jos mies kuolee ja lapset muuttavat kauas, onko aplla mitään omaa joka kantaa elämässä?     

Vierailija kirjoitti:

Nuoruus meni ohi yksinään sosiaalisesti kömpelönä ja pelokkaana. Nyt aikuisena olen edelleen yksinäinen ja sosiaalisesti kömpelö ja pelokas. Olen katkera kaikesta tästä.

Ja ihan syystä oletkin!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"No sitähän mä tässä juuri kuvailin, että elämässäni ei ole ollut juurikaan jännitystä koska ne "jännittävät" nuoruusvuodet jäi väliin. Ja se on menetettyä aikaa siltä osin. Ap"

Ei riitä, sä et oo vieläkään tarpeeksi tietonen sun tunteista. Jokainen tunne lähtee jostain perustarpeesta, ja sä et oo vielä niitä kyennä havainnollistamaan. Oot vaan selittäny miten ja missä sitä tarvetta oisit toteuttanu

Vapaus. Riittääkö nyt? Vapaa tekemään asiat omalla tavallaan.

Miehen kanssa tehdään yhdessä aamupalaa, mennään yhdessä nukkumaan, lapset haluavat tulla jouluna aina meille syömään, työelämässä olen koska mieheni haaveili kesämökistä ja maksamme siitä velkaa vielä vuosia. 

Kompromisseja ja joustamista koko elämä.

Haluan näyttää kauniilta mieheni rinnalla, sinkkuna saattaisin vähän hellittää. 

 

Miksi syytät muita siitä, että et pidä itse puoliasi. Olet töissä siksi, että mies halusi ostaa mökin? Mitä ihmettä? Eroamaankaan et pääse, kun mies ei päästä, koska et oikein pysty huolehtimaan itsestäsi? Ja sitten väität huolehtivasi aina muista. Ihan outo sepustus. 

Täh? Miten muka jäi nuoruus elämättä jos tapasit elämäsi rakkauden yläasteella? Sua siis harmittaa, ettet ollut kul-likarusellissa 35-ikävuoteen asti? Kumpa te normot osaisitte arvostaa sitä mitä teillä on.

Tapasit elämäsi rakkauden yläasteella ja olette olleet siitä asti yhdessä? Hyvä teille, mutta miten tuo liittyy nuoruuden elämiseen tai elämättömyyteen? En tajua.

Itselläni meni osa nuoruudesta vaikean masennuksen kourissa ja väärien ihmisten kanssa (ystävyyssuhteita), se oli mielestäni nuoruuden tuhlaamista. Onneksi oli silti paljon muutakin nuoruudessa, kuin vain masennuksen kanssa taistelua ja vääriä ihmisiä. 

Jos olet ollut elossa, OLET elänyt.!

Eli  jo edesmenneen, aikanaan kuuluisan  piirtäjän ja taiteilijan ,monille lapsena tarinoillaan ja saduillaan mieleen jääneen  'Kylli-tädin',eli Kyllikki Kosken viisasta lausetta ja elämänviisauttaan siteeraten :

" Ei sellaista olekaan kuin 'elämätön elämä' .

Se on aivan turhaa puhetta jälkeenpäin elämäänsä taaksepäin tarkastellen .

Ei, sen ajan mitä olet ollut elossa ,olet myös sen ajan elänyt ja sillä siisti.

Ihan riippumatta siis siitä mitä olet elämässäsi ajallasi  (ja ajallesi) tehnyt .

Noissa Kyllikki Kosken sanoissa on mielestäni  paljon syvää ja kypsää elämänviisautta,joista me häntä nuoremmat voisimme ottaa opiksi. 

(... ja tämä koskee siis ihan taatusti meitä kaikkia,

olisihan 'Kylli-täti' (jos eläisi) pitkälti yli satavuotias !)

Miettimisen aihetta:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärsin nyt, että joku haluaa että olen tyytymätön lasteni hankintaan ja haluaisin erota.

Ei ole kyse siitä. Mä en vaan ole ikinä elänyt elämää, jossa olisin "kokenut, mokaillut ja oppinut" koska olen elänyt aika kilttiä elämää ja välittänyt aina muidenkin tarpeista.

En ole polttanut pilveä, reilannut, herännyt jonkun vieraan sängystä, kokeillut uutta tyyliä, asunut kaverin kanssa, hypännyt äkkilähdölle, opiskellut jotain mielenkiintoista, itkenyt sydänsuruja, sisustanut omaa kotia itselleni...

Kuvitelkaa pilveä polttava reilaava viisikymppinen nainen rastat päässä. Ap

Minun on vaikeampi kuvitella viisikymppinen nainen joka "ei uskaltaisi ja jota mieskään ei päästäisi" yksin matkustamaan. Yksin matkustavasta 50-vuotiaasta naisesta on monta muutakin versiota kuin ikuista nuoruutta elävä rastapää. Tämä, miten visioit asioita, kertoo kyllä vähän siitä että olet viihtynyt omassa pikku kuplassasi aika tiukasti. 

 Kaikki ovat kateellisia joillekin jotka ovat noin kauan yhdessä olleet, tuotahan kaikki oikeasti hakevat. Nuoruuden pois jääminen kohdallasi on omaa saamattomuuttasi.

Nyt lähes 50-vuotiaana on kyllä hauskaa salaa muistella elettyjä sex & drugs & rock'n'roll -aikoja. Muistoja ei onbeksi kukaan vie multa pois. Tosiasia on, että 50-vuotias mieheni on jo ihan jämähtänyt, eikä halua tehdä mitään kreisii. Itse yritän keksiä elämääni kaikkea kivaa välillä. Ja kivalla en todellakaan tarkoita ryhmäjumppatunteja tai kansalaisopiston ilmaisluentoja kosmologiasta.

Vierailija kirjoitti:

Täh? Miten muka jäi nuoruus elämättä jos tapasit elämäsi rakkauden yläasteella? Sua siis harmittaa, ettet ollut kul-likarusellissa 35-ikävuoteen asti? Kumpa te normot osaisitte arvostaa sitä mitä teillä on.

Voihan tuo olla mieskin, mutta oikeassa olet muuten.

Vierailija kirjoitti:

Nyt lähes 50-vuotiaana on kyllä hauskaa salaa muistella elettyjä sex & drugs & rock'n'roll -aikoja. Muistoja ei onbeksi kukaan vie multa pois. Tosiasia on, että 50-vuotias mieheni on jo ihan jämähtänyt, eikä halua tehdä mitään kreisii. Itse yritän keksiä elämääni kaikkea kivaa välillä. Ja kivalla en todellakaan tarkoita ryhmäjumppatunteja tai kansalaisopiston ilmaisluentoja kosmologiasta.

"mitään kreisii"...? Et ole 50v, älä viitsi.

Et varmasti yhtään mitään. Itsellänikin nuoruus jäi näin jälkikäteen ajateltuna elämättä, mutta tietyllä tapaa eri syystä eli itsekin olin varattu (mutta ihan vääränlaiselle ihmiselle) just kaikki ne ns parhaat nuoruusvuodet ja luonnollisestikaan en edes vilkuillut sivuille eli missasin kaikki mahdollisuudet sen oikean (tai edes oikeamman) tapaamiselle. Se minulle oikea ihminen kun ei myöskään koske toisen omaan.

Lisäksi opiskeluvuodet jäi kokematta koska menin nuorena nopeasti töihin ja olin usein  matkalla aamuvuoroon töihin kun opiskelijat haalareissaan vasta vaelsi kotiinsa. Jostain syystä minua silti pidetään ihmisenä joka on nuorena mennyt yli siitä mistä aita on matalin ja keskittynyt vaan bilettämiseen ja hauskanpitoon.. Joopa.

Vierailija kirjoitti:

 Kaikki ovat kateellisia joillekin jotka ovat noin kauan yhdessä olleet, tuotahan kaikki oikeasti hakevat. Nuoruuden pois jääminen kohdallasi on omaa saamattomuuttasi.

Totta. Monta mätää tyyppiä elämässäni tavannut, olispa joku joka olis rakastanut koko elämän. 

Suosittelen että lähdet reissuun yksin! Vaikka ihan täällä Suomessa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt lähes 50-vuotiaana on kyllä hauskaa salaa muistella elettyjä sex & drugs & rock'n'roll -aikoja. Muistoja ei onbeksi kukaan vie multa pois. Tosiasia on, että 50-vuotias mieheni on jo ihan jämähtänyt, eikä halua tehdä mitään kreisii. Itse yritän keksiä elämääni kaikkea kivaa välillä. Ja kivalla en todellakaan tarkoita ryhmäjumppatunteja tai kansalaisopiston ilmaisluentoja kosmologiasta.

"mitään kreisii"...? Et ole 50v, älä viitsi.

Kuulostaa enemmän 60-70 -vuotiaalta. Ei 50-vuotiaat junnut sano "kreisii" 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos vasta nyt murehdit jotain mitä olisi voinut olla menneisyydessä, kuulostaa siltä, että olet kenties pikemminkin tyytymätön nykyhetkeen etkä menneisyyteen. 

Tää on 100% totta. Muutos tehdään nykyhetkessä, ja suunnitelmat kohdennetaan tulevaisuuten, eikä jäädä menneisyyteen märehtimään

No mä mielestäni kuvailin nykyhetkeäni ja haaveilen lapsenlapsista. Nykyhetkeäni en osaa muuttaa siihen suuntaan, että voisin tehdä kaikkea jännittävää ja viihdyttävää jäämällä pois työelämästä. Mies on hyvä eikä häntä ole syytä vaihtaa. Lapset elävät omaa elämäänsä ja tuen missä pystyn heitä.

Mutta missä se elämän yllätyksellisyys ja ne tunnekuohut?

Mietin uskaltaako tässä iässä vielä opiskella uuden ammatin, ehkä aloittaa jonkin uuden harrastuksen joka olisi h

Tee vaan? Mun vanhemmat olleet myös 16-vuotiaasta asti yhdessä, mutta kyllä äiti on silti matkustanut yksin ja kavereiden kanssa. Sydänsuruja ei ole kyllä koskaan kokenut eikä varmaan pilveäkään polttanut, tupakan polttaa kuulemma joskus naisten illassa pari kertaa vuodessa. Se on hänelle sellaista "hurjaa". Opiskellut aina lisää, yli viiskymppisenäkin vielä opiskelee. Tehnyt myös töitä aina, toki kohtuullisissa määrin verrattuna isään joka on vastannut perheen taloudellisesta tilanteesta. Äitini on myös harrastanut ja osallistunut järjestötoimintaan, on aktiivi erilaisissa luottamustehtävissä, pitää runoiltoja jne.

Ei nuorena löydetty kumppani ja perhe-elämä tarkoita sitä, että pitäisi jämähtää. Tai no toki se on joidenkin mielestä jämähtämistä, että on sen saman kumppanin kanssa koko elämän, saanut lapsia ja pitänyt päämajaa samassa paikassa, mutta itse näen elämässä myös sen kaiken muun enkä vain nuita peruspuitteita. Itse olen nähnyt sen ympäristössäni niin, että nimenomaan ne nuorena kumppaninsa löytäneet ovat saaneet energiaa, tukea ja struktuuria elämään siitä parisuhteesta, ja olleet monilla tavoin onnekkaita. Tunnen myös useamman nuorena miljonääriksi tulleen, ja heitä yhdistää myös tuo, että ovat olleet alle parikymppisestä saakka saman kumppanin kanssa, ja elämässä tietyt peruspalikat kunnossa ja aina tuki takana.