Miksi annat lapsesi olla huono koulussa?

Onkohan siitä tehty tutkimusta, miten vanhempien kiinnostus vaikuttaa lapsen koulumenestykseen. Veikkaan että positiivisesti. 

Vanhempien merkitys on ihan merkittävä  vaikka kaikki eivät mitään kympin/ysin  oppilaita voi ollakaan ihan synnynnäisten ominaisuuksien vuoksi. Mutta ongelma taitaa olla se, että usein näiden lasten vanhemmatkin ovat saaneet huonoja arvosanoja koulussa eivätkä siksi pidä koulussa pärjäämistä niin oleellisena elämässä pärjäämisen kannalta. Eikä se toki aina niin olekaan, mutta kyllä hyvä koulumenestys aika paljon paremmat lähtökohdat antaa elämälle kuin tyhjästä ponnistaminen.

Veikkaan että tällä kaverilla ei oo lapsia joka tän ketjun aloitti. 

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan että tällä kaverilla ei oo lapsia joka tän ketjun aloitti. 

Minä taas veikkaan, että hänellä on lapsia, jotka ovat kasvaneet hyvissä keskiluokkaisissa oloissa, ja joilla ei ole ihmeempiä nepsyongelmia. Koska sellaisille lapsille se kahdeksikko tulee melko lailla vaivatta.

ei kai kukaan täysjärkinen ajattele että kenekään kykyjä tai osaamista mitataan mitenkään absoluuttisesti peruskoulun kokeiden avulla. Arvosanoista stressaamalla saadaan aikaan vain ja ainoastaan negatiivista. Vai kuinka paljon kukaan aikuinen arvostaa jos joku tulee ilmoittelemaan että paskasti menee ja et osaa mitään vaikka duunissas. No mut tällänen ketju kertoo taas vain ja ainostaan täydellisestä ymmärtämättömyydestä ihmisyyttä kohtaan. Pääasia olisi vissiin suorittaa jotain jonkun muun vaatimusten mukaan. Mutta sitähän suurin osa ihmisistä tekee. Ja ei ihme että ollaan niin pihalla ja voidaan huonosti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan että tällä kaverilla ei oo lapsia joka tän ketjun aloitti. 

Minä taas veikkaan, että hänellä on lapsia, jotka ovat kasvaneet hyvissä keskiluokkaisissa oloissa, ja joilla ei ole ihmeempiä nepsyongelmia. Koska sellaisille lapsille se kahdeksikko tulee melko lailla vaivatta.

Sitä ei tarvi veikata et sä oot spede.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko joku vastata tähän, kenen lapsi tuo kokeista kotiin seiskoja? Tiedän että teitä on, päätellen siitä kuinka paljon lapsen koulussa järjestetään uusintakokeita. Ja kuinka monenlaisia koejärjestelyitä vuosien mittaan on kokeiltu. Esim. kokeet joka kappaleen jälkeen, kokeet johon saa tehdä lunttilapun (suuri osa ei kuulemma vaivautunut siihenkään, oma lapsi kirjoitti 6 sivua), kertaustunti ja heti perään koe jne.

Mitä vikaa on numerossa 7? Ei uusintakokeeseen joudu jos saa numeron seitsemän. 

Samalla osaamisella voi saada numeroksi vaikkapa 7 tai 9. Kokeista 8, ahkera viittaja saa numeroksi 9 ja viittaamaton 7. 

Vierailija kirjoitti:

Samalla osaamisella voi saada numeroksi vaikkapa 7 tai 9. Kokeista 8, ahkera viittaja saa numeroksi 9 ja viittaamaton 7. 

Ja nykyään oppilaalla pitää olla monia eri mahdollisuuksia antaa näyttöä osaamisesta. Voi tehdä lisätehtäviä jne. Eli sen kasin saa kyllä raavittua aika usein kasaan kovalla yrityksellä.

Vierailija kirjoitti:

Tätä olen kovasti ihmetellyt. Yläkoululaiset eivät lue lainkaan kokeisiin ja sitten tulee suurimmalle osalle viitosella alkavia numeroita.



Terkan ope

Suurimmalle osalle? Miten voi olla. 

Aina voi kehittää itseäsi ja opetella vaikka mitä, vaikka et sitä kouluaikana tekisikään. Jos se koulunkäynti ja oppiminen on lapselle vaikeaa, niin mitä sitä lasta sillä kiduttamaan, että uhraa kokolapsuutensa hyiin numeroihin. Itse huolehdin siiitä, että koulu käydään loppuun ja saadaan päättötodistus peruskoulusta ja ammattikoulusta. Lahjontaa siihen tarvittiin, mutta homma hoisettiin loppuun asti ja nyt on vakituisessa työpaikassa.

Jos lapsella on jokin oppimiseen liittyvä häiriö niin ei hän välttämättä ala tekemään läksyjä. Itse yritin jo eskarissa auttaa lastani, ostin tehtävä kirjoja kotiin ja joskus harjoteltiin yhdessä. Eskarin opettajalla oli joku ihmeellinen tarve ryhtyä määräilemään ja alistamaan minua, hän ylitti valtuutensa kun sanoi että sinä et saa auttaa lasta kotona. Hänellä oli jokin ihmeellinen minua vastaan, jota en ymmärrä. Hän aiheutti ison vahingon. No kun lapseni kanssa joskus kuitenkin harjoittelin tämän pipipää opettajan sanoista huolimatta lapsi saattoi vain heittää kaikki koulukirjat lattialla kun hän ei halunnut tehdä läksyjä. Mutta hänellä on diagnoosi, ei hän pystykkään käymään koulua samoin kuin me vanhemmat pystyttiin mikä on ollut  myös iso asia ja isku meille. Mutta ap:n kaltaiset ihmiset eivät voi koskaan ymmärtää näitä asioita koska heillä itsellään on ollut niin helpot ja terveet lapset. Mutta vanhemmuus mitataan vasta jos saat vähän haastavamman lapsen jonka kanssa asiat ei menekkään niin yksioikoisesti. Mikä on ap:n oma tekosyy olla pohtimatta asiaa vanhempien näkökulmasta ettei kaikilla ole akateemisia taitoja eikä kykyjä ja se voi olla myös synnynnäistä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni vanhempi ei välitä eikä vaadi. Ihan käsittämätöntä, kun eräskin tuttava äiti vähän kuin naureskellen kertoi ettei 14v tyttö osaa viisarikelloa. Itse vaatisin opettelemaan kellon enkä kehtaisi ikinä sanoa kenellekään ettei tuon ikäinen osaa. 

Itseäni myös ärsyttää vanhemmat, jotka eivät ole kiinnostuneita jälkikasvunsa tulevaisuudessa pärjäämisestä. Esimerkiksi eräs tuttuni, joka ei vaadi teiniltään juuri mitään. Hänelle on se ja sama opiskeleeko lapsensa vai ei. Toki kouluun on mentävä, mutta teiniä ei kannusteta tavoittelemaan parempaa kuin mitä on lapsuuden perheessä. Tuttuni on pienipalkkainen yh, jolla itselläänkään ei ole koulutusta. On siis sitä mieltä, koska hänkin on pärjännyt elämässään, niin kyllä lapsensakin pärjää. Eli hänelle on ihan sama jättääkö lapsensa koulut käymättä. Ei kannusta mitenkään. Kyllä kuulemma aina pärjää, kun hänkin on pärjännyt.

Mutta tuo on oman kokemukseni ja havaintojeni perusteella aika yleistä pienipalkkaisissa työläisperheissä, että ei osata ajatella asioista ns. keskiluokkaisesti. Eli ei ole tavoitteellisuutta, kykyä ajatella laajemmin pitkällä tähtäimellä.

Valitettavasti synnyin itse tuollaiseen työläisperheeseen, mutta onnekseni kavereissani oli keskiluokkaisista perheistä olevia. Sitä kautta opin vähän erilaista ajattelumallia. Esimerkiksi talousajattelua kuinka säästäminen ja rahankäytön hallinta on tärkeää, kuinka tärkeää on huolehtia hampaistaan, opin käytöstapoja kuten tervehtimisen tärkeys, jne.

Sähän oot kuin se Kelan käsittelijä, joka tiesi, mitä vammaisen lapseni hoito vatii ja mitä ei, kun hänellä oli tuttu, jonka lapsella oli samanlainen vamma kuin omallani. Ei myöntänyt vammaistukea tämän perusteella. Vaarallisia tuollaiset ohmiset, jotka luulevat tietävänsä kaiken yhden tutun perusteella.

En tiedä, mutta varmaan osittain siksi, että on vanhempia ja jopa opettajia, joiden mielestä seiska on hyvä numero. Kun oma lapseni oli sen ikäinen, että alkoi saada numeroarvioita kokeista ja todistukseen, hänen opettaja erikseen vanhempainillassa halusi muistuttaa vanhempia, että seiska ei ole huono numero. Samoin kun joskus tuli kaverini kanssa puheeksi lasten kokeet, hän oli sitä mieltä että seiska on hyvä, vasta alle 6 on huono koenumero.

Itse olen edelleen sitä mieltä, että toistaitoinenkin lapsi pääsee peruskoulusta kohtuu pienellä vaivalla yli kasin keskiarvoon. Ja esim oma lapseni on tästä vallan hyvä esimerkki, hän on järjettömän laiska ja hänellä on ollut oppimisvaikeuksia ja vaikeuksia lukemisessa. Siitä huolimatta on mennyt perille, että yhtään seiskaa ei kotiin tuoda ja vaikka se vaatiikin hieman perään katsomista, niin käytännössä kaseihin ja siitä yli on riittänyt kun edes auttavasti kuuntelee tunnilla, tekee läksyt (joihin ei ole kyllä koskaan mennyt 15min enempää) ja lukee koealueen kertaalleen. En kerrassaan ymmärrä mitä ne lapset tekee, jotka saa jatkuvasti seiskoja, ei mitään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni vanhempi ei välitä eikä vaadi. Ihan käsittämätöntä, kun eräskin tuttava äiti vähän kuin naureskellen kertoi ettei 14v tyttö osaa viisarikelloa. Itse vaatisin opettelemaan kellon enkä kehtaisi ikinä sanoa kenellekään ettei tuon ikäinen osaa. 

Itseäni myös ärsyttää vanhemmat, jotka eivät ole kiinnostuneita jälkikasvunsa tulevaisuudessa pärjäämisestä. Esimerkiksi eräs tuttuni, joka ei vaadi teiniltään juuri mitään. Hänelle on se ja sama opiskeleeko lapsensa vai ei. Toki kouluun on mentävä, mutta teiniä ei kannusteta tavoittelemaan parempaa kuin mitä on lapsuuden perheessä. Tuttuni on pienipalkkainen yh, jolla itselläänkään ei ole koulutusta. On siis sitä mieltä, koska hänkin on pärjännyt elämässään, niin kyllä lapsensakin pärjää. Eli hänelle on ihan sama jättääkö lapsensa koulut käymättä. Ei kannusta mitenkään. Kyllä kuulemma aina pärjää, kun hänkin on pärjännyt.

Mutta tuo on oman kokemukseni ja havaintojeni perusteella aika yleistä pienipalkkaisissa työläisperheissä, että ei osata ajatella asioista ns. keskiluokkaisesti. Eli ei ole tavoitteellisuutta, kykyä ajatella laajemmin pitkällä tähtäimellä.

Valitettavasti synnyin itse tuollaiseen työläisperheeseen, mutta onnekseni kavereissani oli keskiluokkaisista perheistä olevia. Sitä kautta opin vähän erilaista ajattelumallia. Esimerkiksi talousajattelua kuinka säästäminen ja rahankäytön hallinta on tärkeää, kuinka tärkeää on huolehtia hampaistaan, opin käytöstapoja kuten tervehtimisen tärkeys, jne.

Sähän oot kuin se Kelan käsittelijä, joka tiesi, mitä vammaisen lapseni hoito vatii ja mitä ei, kun hänellä oli tuttu, jonka lapsella oli samanlainen vamma kuin omallani. Ei myöntänyt vammaistukea tämän perusteella. Vaarallisia tuollaiset ohmiset, jotka luulevat tietävänsä kaiken yhden tutun perusteella.

No kyllähän siitä nyt on sata ja yksi tutkimusta kuinka koulutustaso ja yhteiskuntaluokka periytyy. On sukuja joissa sukupolvi toisensa jälkeen on sossupummeja. On sukuja joissa ollaan lääkäreitä. Se, että jonkun lääkärin lapsesta tulee sossupummi tai toisinpäin, ei tee asiasta mitään mutuilua. Tottakai on poikkeuksia, mutta yleisesti koulutetuissa perheissä myös lasten koulutukseen panostetaan enemmän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moni vanhempi ei välitä eikä vaadi. Ihan käsittämätöntä, kun eräskin tuttava äiti vähän kuin naureskellen kertoi ettei 14v tyttö osaa viisarikelloa. Itse vaatisin opettelemaan kellon enkä kehtaisi ikinä sanoa kenellekään ettei tuon ikäinen osaa. 

Itseäni myös ärsyttää vanhemmat, jotka eivät ole kiinnostuneita jälkikasvunsa tulevaisuudessa pärjäämisestä. Esimerkiksi eräs tuttuni, joka ei vaadi teiniltään juuri mitään. Hänelle on se ja sama opiskeleeko lapsensa vai ei. Toki kouluun on mentävä, mutta teiniä ei kannusteta tavoittelemaan parempaa kuin mitä on lapsuuden perheessä. Tuttuni on pienipalkkainen yh, jolla itselläänkään ei ole koulutusta. On siis sitä mieltä, koska hänkin on pärjännyt elämässään, niin kyllä lapsensakin pärjää. Eli hänelle on ihan sama jättääkö lapsensa koulut käymättä. Ei kannusta mitenkään. Kyllä kuulemma aina pärjää, kun hänkin on pärjännyt.

Mutta tuo on oman kokemukseni ja havaintojeni perusteella aika yleistä pienipalkkaisissa työläisperheissä, että ei osata ajatella asioista ns. keskiluokkaisesti. Eli ei ole tavoitteellisuutta, kykyä ajatella laajemmin pitkällä tähtäimellä.

Valitettavasti synnyin itse tuollaiseen työläisperheeseen, mutta onnekseni kavereissani oli keskiluokkaisista perheistä olevia. Sitä kautta opin vähän erilaista ajattelumallia. Esimerkiksi talousajattelua kuinka säästäminen ja rahankäytön hallinta on tärkeää, kuinka tärkeää on huolehtia hampaistaan, opin käytöstapoja kuten tervehtimisen tärkeys, jne.

Sähän oot kuin se Kelan käsittelijä, joka tiesi, mitä vammaisen lapseni hoito vatii ja mitä ei, kun hänellä oli tuttu, jonka lapsella oli samanlainen vamma kuin omallani. Ei myöntänyt vammaistukea tämän perusteella. Vaarallisia tuollaiset ohmiset, jotka luulevat tietävänsä kaiken yhden tutun perusteella.

No kyllähän siitä nyt on sata ja yksi tutkimusta kuinka koulutustaso ja yhteiskuntaluokka periytyy. On sukuja joissa sukupolvi toisensa jälkeen on sossupummeja. On sukuja joissa ollaan lääkäreitä. Se, että jonkun lääkärin lapsesta tulee sossupummi tai toisinpäin, ei tee asiasta mitään mutuilua. Tottakai on poikkeuksia, mutta yleisesti koulutetuissa perheissä myös lasten koulutukseen panostetaan enemmän.

Älä nyt mene muuttamaan ja selittelemään muuksi tuota "eräs tuttuni". Mutta joo, sä varmaan luulet olevasi huippu kaikessa, vaikka ole keskiarvon alapuolella. Näitähän nykyään riittää, että käydään yliopisto, vaikka älylahjat ei siihen riitä. 

Tärkeintä on, että ylipäätään suorittaa koulun loppuun. Eipä niillä arvosanoilla ole mitään merkitystä enää sen jälkeen, kun on päässyt toisen asteen koulutukseen. Eikä vastaavasti toisen asteen arvosanoilla ole mitään merkitystä enää sen jälkeen, kun on päässyt korkea-asteen koulutukseen tai työelämään.

Vierailija kirjoitti:

Tätä olen kovasti ihmetellyt. Yläkoululaiset eivät lue lainkaan kokeisiin ja sitten tulee suurimmalle osalle viitosella alkavia numeroita.



Terkan ope

Minkälaisista perheistä nänä ovat? Ovatko edes suomalaistaustaisia?

Eikö arvosanat edelleenkin pyritä antamaan Gaussin käyrän mukaisesti? Eli jos jokainen oppilas nostaa osaamistasoaan, arvosana pysyy samana. Vitsillä sanottuna helpompi on nostaa arvosanaansa sabotoimalla toisten opiskelua kuin tehostamalla omaansa.

Vierailija kirjoitti:

Kaikillahan ei ole älliä opiskeluun. Tuo usein unohtuu. Ärsyttää ja loukkaa, kun lukee kirjoituksia joissa näsäviisastellaan kuinka koulutus kannattaa ja on vain laiskuutta huonot numerot todistuksessa.

Esimerkiksi minä opin lukemaan vasta kahdeksan vuotiaana ja koulussa matematiikan numero oli aina viitonen. En vain ymmärtänyt matematiikkaa, vaikka kuinka yritin. Olin luokan hiljaisin oppilas, mutta samalla kärsin keskittymisvaikeuksista. Kotoa en saanut mitään tukea koulunkäyntiini. Syynä ehkä työläisperhe, jossa ei koulutuksen tärkeyttä ymmärretty. Vanhempiani ei kiinnostanut läksyni, koenumeroni, vanhempainillat ym. Jouduin sinnittelemään kaikesta läpi yksin.

 

Olen kuitenkin pärjännyt elämässäni ihan ok. Pääsin parikymppisenä vakituiseen työhön johon ei tarvinnut koulutusta. Koko työurani tienannut vain 2000 euron bruttopalkkaa, mutta olen säästänyt pahan päivän varalle koko työurani ajan ja nautin yksinkertaisesta elämästä. Olen nyt 40+ ikäinen ja toivon työpaikkani säilyvän eläkeikään asti. Sillä tiedostan täysin sen, jos työttömäksi jään, niin en enää työllisty. Olen keski-ikäinen kouluja käymätön ihminen ja uuden oppiminen ei niin vain onnistu, ellei kyse ole suht yksinkertaisesta työstä.

Tottakai olisin opiskellut, jos rahkeet pään sisällä olisi riittäneet. Mutta tämä nyt oli minun kohtaloni ja näillä aivoilla on täytynyt pärjätä ja hyväksyä se, että ylemmäksi ei ole ollut mahdollisuutta päästä. Ja tyytyväinen olen ollut ratkaisuuni jättää lapset tekemättä. En olisi pystynyt tarjoamaan heille sitä mitä he olisivat ansainneet.

Minulla aika samanlainen tilanne, mutta olen tosi masentunut asiasta. 10 vuotta nuorempi kuin sinä. En pidä siitä, ettei ällini riitä. Minulla on keskittymisvaikeuksia ja pää on usein pilvissä. Olen myös herkkä eri äänille, hajuille ja tiloille, jotka liian avaria. Olin tosi hiljainen oppilas, en häirikkö; en halua kuvitellakaan, mitä minulle olisi käynyt, jos minut olisi laitettu häiriköiden keskelle erityisluokkaan ala- ja yläasteella.

Kävin kyllä lukion, mutta sain siellä burn outin johtuen lukiosta että perhe-elämästä (vanhempani sekoilivat ja olin hiljaa asiasta, koska hävetti).