Lue keskustelun säännöt.
Oletko kateellinen vapaaehtoisesti lapsettomille?
Kommentit (164)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla ei ole vielä lapsia, olen vasta 19-vuotias. Mutten ymmärrä, millainen ihminen haluaa olla ikiteini. Hoidan tällä hetkellä suht. usein sisarusten 1-5-vuotiaita lapsia, ja saan niistä vaan iloa. Toki ymmärrän, että lapsista on myös harmia, mutta tiedän silti, että haluan lapsia. Läheiset on elämässä tärkein asia, ja kuka voisi olla tärkeämpi kuin omat lapset <3
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olet siinä ihan oikeassa, että oman soppansa kanssa pitää oppia elämään. Mutta mikä sen parempi käyttökohde energialle, ajalle ja resursseille kuin lapset? Minä itte, puoliso, lemmikki, työ? Mielestäni lapsissa on parasta ihan se lapsi itsessään, kasvu ja kehitys ja rakkauden antaminen ja saaminen. Saan paljon enemmän kuin menetän. Paljon on kiinni asent
Eikä niinkään asenteesta vaan jos haluaa sitä niin sitten haluaa ja jos ei niin sitten ei. Asennettaan voi aina parantaa ja muuttaa mutta kyllä tuo on sellainen joko tai asia.
Jos on lapsia halunnut niin hankaluuksien ja vaivan tullessa sitä itse keittämäänsä soppaa on hyvä oppia rakastamaan. Lapset eivät ole omaan olemassaoloonsa voineet vaikuttaa, joten aikuisten tehtävä on kasvaa ns. isoksi, ottaa vastuuta ja hyväksyä se, että jälkikasvusta on myös vaivaa.
Aivan sama lapsettomuuden kanssa. Jos ei aidosti pohdi, mitä hyvää lapset tuovat elämään ja mitä menettää lapsettomana, niin voi syvästi kaduttaa sitten, kun on myöhäistä. Siksi tulisi puhua ja kirjoittaa kaikesta siitä hienostakin, mitä omat jälkeläiset tarkoittavat, sekä lapsettomuuden ikävistä puolista.
Vierailija kirjoitti:
En. Säälittää ressukat.
Suosittelen säästämään säälisi sellaisille, joilla on asiat huonosti. Meillä veloilla ei ole.
Mitä ihmettä? Miksi olisin kade? Itse olen halunnut lapsia (onneksi heidät on minulle myös suotu). He ovat minulle suuri lahja. Olen heistä suunnattoman kiitollinen ja iloinen. Nyt on jo useita lapsenlapsiakin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mietipä itseäsi tekemässä kuolemaa. Mitä kadut?
Sitä että teit liikaa töitä? Että riitelit pikkuasoista? Ettet jättänyt itsestäsi mitään jäkeesi? Että rakastit niin että sattui?
Kyllä rakastaminen, puolison ja lasten, lastenlasten rakastamien on se asia, jota ei varmasti kadu. Läheisyys, ilo ja nauru rakkaiden kanssa, se on elämää, sen jälkeen voi jättää maailman.
Itsestään voi jättää muutakin kuin jälkikasvun ja rakastaa niin, että sattuu voi muita-/muutakin kuin lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailmassa on muutamia tabuaiheita. Lapsista kuuluu aina sanoa, että ei niistä ikinä ole harmitusta tuntenut, vaan pelkkää iloa. Sama kuin avioero. Ikinä ei kukaan saa sanoa, että katuisi eroaan. Ja on näitä muutamia muitakin.
Tämä on sitä länsimaisen ihmisen ideologista kakkaa, missä mikään suuri päätös ei koskaan saa osoittautua virheeksi jälkeen päin. Aina kuuluu sanoa, että valinta on ollut oikea ja päivääkään en vaihtaisi.
Totta puhut! Hyvä!
Totta puhut! Abortin katuminen kuuluu näihin. Jää kammottava aukko joka pitää täyttää uudella lapsella hinnalla millä hyvällä, mutta sekään ei auta yhtään mitään. Kaipaa kuin elänyttä ja ehkä suhdetta lapsen toiseen vanhempaan joka meni paskaksi tai ei kehittynyt edes koskaan.
Ihan yhtä lailla tabu on sekin, että joku EI kadu tai sure aborttiaan. Ihmiset ovat jopa valmiita antamaan tukea ja ymmärrystä abortin tehneelle, mutta samat ihmiset saattavat myös järkyttyä siitä, kun joku ei tunnekaan abortin jälkeen katumusta, surua tai syyllisyyttä.
Ihmisillä on kova tarve sanella, mitä abortin tehnyt saa ajatella ja tuntea.
En, päinvastoin. Mietin että he eivät tiedä paremmasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Olen tyytyväinen että hankin lapsen hedelmöityshoidoilla.
Kavereissani on monta jotka ovat halunneet lapsen vasta nelikymppisinä ja osa saanutkin.
Itse aloitin yrittämisen jo ennen koronaa mutta sain vasta tänä vuonna.
Mitä nyt kavereiden lapsiperhe elämää sivusta seurannut ja kuunnellut murheita niin en halua omia lapsia. Yhdellä on joku diagnoosi ehkä adhd? Jota nyt sitten selvitetään eri lääkäreillä ja terapeuteilla, isä ei näihin osallistu eli äiti hoitaa kaiken ja ottaa palkattomia vapaapäiviä töistä. Toisen kaverin teinillä on huumeongelma. Kolmas tappelee yksinhuoltajana lapsikatraansa kanssa, neljäs valittaa kun lapset teettää työtä ja rajoittaa elämää, hän itse kaipailee sinkkuaikoja. Minusta ei tuohon hullunmyllyyn tule koskaan olemaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei se loputon vapaa-aika tuntuisi vapaalta ilman lapsia. Olisin varmaan ihan onneton kun elämässä ei olisi sisältöä.
Minun käy sääliksi ihmiset, jotka eivät löydä muuta sisältöä elämäänsä kuin lapset. Jotenkin vaikea ymmärtää, miten kukaan voi olla niin yksioikoinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En, en tuntisi olevani ihminen, jos minulla ei olisi lapsiani ja lapsenlapsiani. Elämäni on ollut helppoa aina, en ole lapsistani rasittunut koskaan, isovanhemmat samassa kaupungissa ja innokkaita hoitajia silloin aikoinaan. Pari velaa lähipiirissä, pitänyt heiltä estää puhelut, ovat yksinäisiä ja soittelivat tuon tuostakin, vanhuus kurkkii ovella ja tyhjää tuntuu olevan, en jaksa kuunnella. Molemmilta miehet lähti kun olivat n. 45 v, kumpikin mies otti uuden kumppanin ja tekivät lapsia.
Kateus on kyllä väärä sana. Mutta kyllähän se hävettää, että omaa itsekkyyttäni pakotin oman lapseni kärsimään ja kuolemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se loputon vapaa-aika tuntuisi vapaalta ilman lapsia. Olisin varmaan ihan onneton kun elämässä ei olisi sisältöä.
Lapset eivät ole ainoa mahdollinen sisältö elämässä. Esimerkiksi itse seuraan henkistä perinnettä, enkä olisi varmaan koskaan päätynyt kyseisen perinteen pariin tai edes pystyisi sitä harjoittamaan jos minulla olisi lapsia. Omasta näkökulmastani myös lapset ovat ilman muuta ihan merkityksellinen sisältö elämässä, mutta uskon että monella lapsellisella voi myös odottaa aikamoinen sudenkuoppa sitten kun lapset ovat aikuisia. Jos ei ole osannut hankkia elämäänsä lasten lisäksi mitään muuta sisältöä aiemmin, siinä kohtaa on melko varma kriisi edessä. Tämäkin kertoo siitä, että lapset eivät ole se elämän tärkein ja perustavanlaatuisin sisältö.
Olen iäkäs ihminen jolla lapsia, lähipiirillä ja ystävillä myös. Ei yhtään perhettä ole, jossa lapset olisivat elämän ainoa sisältö. Suunnattoman typerä ajatuskin. Kaikille omat harrastukset ja menot ihan kuten kuuluukin. Kaikki käyvä yksin ja puolison kanssa lomilla, jne. Tuo sinun henkinen perintöni kuulostaa juurikin suunnattoman tyhjyyden täyttämisestä. Et vain sitä itse tunnista etkä uskalla tunnustaa.
Vierailija kirjoitti:
En, en tuntisi olevani ihminen, jos minulla ei olisi lapsiani ja lapsenlapsiani. Elämäni on ollut helppoa aina, en ole lapsistani rasittunut koskaan, isovanhemmat samassa kaupungissa ja innokkaita hoitajia silloin aikoinaan. Pari velaa lähipiirissä, pitänyt heiltä estää puhelut, ovat yksinäisiä ja soittelivat tuon tuostakin, vanhuus kurkkii ovella ja tyhjää tuntuu olevan, en jaksa kuunnella. Molemmilta miehet lähti kun olivat n. 45 v, kumpikin mies otti uuden kumppanin ja tekivät lapsia.
Aamen. 🙏😇
En, vaan säälin heitä. Toisaalta tietysti hyvä, että tiedostavat omat puutteensa potentiaalisina vanhempina.
Vierailija kirjoitti:
En, vaan säälin heitä. Toisaalta tietysti hyvä, että tiedostavat omat puutteensa potentiaalisina vanhempina.
Tyhmyys on lisääntymisen edellytys. Väestön ÄO on laskenut jo sukupolvien ajan :(
Lapset eivät ole ainoa mahdollinen sisältö elämässä. Esimerkiksi itse seuraan henkistä perinnettä, enkä olisi varmaan koskaan päätynyt kyseisen perinteen pariin tai edes pystyisi sitä harjoittamaan jos minulla olisi lapsia. Omasta näkökulmastani myös lapset ovat ilman muuta ihan merkityksellinen sisältö elämässä, mutta uskon että monella lapsellisella voi myös odottaa aikamoinen sudenkuoppa sitten kun lapset ovat aikuisia. Jos ei ole osannut hankkia elämäänsä lasten lisäksi mitään muuta sisältöä aiemmin, siinä kohtaa on melko varma kriisi edessä. Tämäkin kertoo siitä, että lapset eivät ole se elämän tärkein ja perustavanlaatuisin sisältö.