Oletko kateellinen vapaaehtoisesti lapsettomille?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi moni jolla on lapsia tuntuu jotenkin halveksivan lapsettomia? Mistä se tunne tulee? Se on toki sääli jos joku ei lapsia saa vaikka haluaisi mutta monilla ei lapsia ole koska ovat itse valinneet niin. Mitä säälittävää siinä on tai miksi sitä toisen valintaa kohtaan pitää olla niin vihamielinen? Miksi pitää vertailla kumpi on parempi vaihtoehto kun kyseessä on eri ihmiset niin ei kaikki vain ole kaikille mieleistä.

 

Tai olisko niin, että se vaan tuntuu susta siltä? Ei oikeasti juuri ketään kiinnosta onko sulla lapsia vai ei, yhtä vähän kuin sua kiinnostaa onko jollain toisella lapsia vai ei. Voi olla että oma äiti on katkera kun ei saanut haluamiaan lapsenlapsia, tai joku vanhanaikainen uskovainen ikivanha täti-ihminen joka arvostelee kaikkia nuoria sukulaisia, siitä että on lapsia ja siitä että ei ole. Aina kun täällä kysytään veloista jotain, lapsell

Velat ovat mielestäsi siis vain huomionkipeitä? Mitä tarkoitat tuolla "hienolla elämäntyylillä?

Mietipä itseäsi tekemässä kuolemaa. Mitä kadut?

Sitä että teit liikaa töitä? Että riitelit pikkuasoista? Ettet jättänyt itsestäsi mitään jäkeesi? Että rakastit niin että sattui?

Kyllä rakastaminen, puolison ja lasten, lastenlasten rakastamien on se asia, jota ei varmasti kadu. Läheisyys, ilo ja nauru rakkaiden kanssa, se on elämää, sen jälkeen voi jättää maailman.

Olen. Lapseton kaveripariskunta käy joka toinen viikonloppu jossain viikonloppulomalla kylpylässä tai vastaavassa. Itse kokkaan tänään taas nistipataa ja veikkaan, että kohta tulee taas instaan kuvia jostain kivasta ravintolasta. Lisäksi vielä raivostuttaa, että olen näin kateellinen pska. 

Vierailija kirjoitti:

Olen. Lapseton kaveripariskunta käy joka toinen viikonloppu jossain viikonloppulomalla kylpylässä tai vastaavassa. Itse kokkaan tänään taas nistipataa ja veikkaan, että kohta tulee taas instaan kuvia jostain kivasta ravintolasta. Lisäksi vielä raivostuttaa, että olen näin kateellinen pska. 

Jos yhtään lohduttaa niin olet ainakin rehellinen ja se jos mikä on hieno piirre ihmisessä! 

Asia ei enää koske, kun on liikaa ikää äidiksi, mutta nuorempana tämä joskus ihmetytti: Kun äidit tulivat sanomaan, että miten älykäs ja onnekas sinä olet, kun olet tajunnut jäädä lapsettomaksi. Että vaikka lapset ovat ihania, eikä niitä kadu, niin minun elämänvalintani näyttää silti paremmalta!

Tämä on mielenkiintoinen avautuminen mm. siltä kannalta, ettei tämä ole minulle valinta. Toisin sanoen he eivät tunne minua ollenkaan. Miten järkevää on kadehtia mitään sellaista?

Vierailija kirjoitti:

Mietipä itseäsi tekemässä kuolemaa. Mitä kadut?

Sitä että teit liikaa töitä? Että riitelit pikkuasoista? Ettet jättänyt itsestäsi mitään jäkeesi? Että rakastit niin että sattui?

Kyllä rakastaminen, puolison ja lasten, lastenlasten rakastamien on se asia, jota ei varmasti kadu. Läheisyys, ilo ja nauru rakkaiden kanssa, se on elämää, sen jälkeen voi jättää maailman.

Miksi itsestään pitäisi jättää mitään? Ei siinä kauaa mene kun kukaan ei enää koskaan lausu sinunkaan nimeäsi.

Vierailija kirjoitti:

Asia ei enää koske, kun on liikaa ikää äidiksi, mutta nuorempana tämä joskus ihmetytti: Kun äidit tulivat sanomaan, että miten älykäs ja onnekas sinä olet, kun olet tajunnut jäädä lapsettomaksi. Että vaikka lapset ovat ihania, eikä niitä kadu, niin minun elämänvalintani näyttää silti paremmalta!

Tämä on mielenkiintoinen avautuminen mm. siltä kannalta, ettei tämä ole minulle valinta. Toisin sanoen he eivät tunne minua ollenkaan. Miten järkevää on kadehtia mitään sellaista?

Tuo on ihan hirveää kuulla vanhalta ihmiseltä! Että ei hän saanut elää sellaista elämää kuin olisi halunnut kun piti elää jo ennalta määrätyllä tavalla. Miten niitä lapsia vain tuli. Sellainen ihminen kannustaa elämään juuri kuten itse haluaa nyt kun siihen on mahdollisuus jota hän ei ikinä saanut.

Olen aivan 100% varma, että sitä voi elää täysin tyydyttävää ja onnellista elämää myös ilman lapsia.

Itselleni oli kuitenkin aina jotenkin täysin selvää, että haluan lapsia ja mielummin useampia kuin yhden. Olen nyt onnellinen kolmen lapsen äiti enkä osaa kuvitella mistä olisin kateellinen lapsettomalle: olenhan itse osani valinnut (niin hyvässä kuin pahassa)

En vaan olen iloinen kaikista kolmesta, joista on kasvanut vastuullisia hyvin pärjääviä nuoria aikuisia. 

En todellakaan. Lapsemme ovat pitkään toivottuja ja odotettuja. Kun toivo oli mennyt ja lääkäri kertoi, etten todennäköisesti koskaan saisi elävää lasta, yllättäen saimmekin ensimmäisen, pian toisen, kolmannen ja neljännen. Pikkulapsiaika oli ihanaa, eikä se missään vaiheessa huonommaksi ole muuttunut, nyt jo lapset aikuisia ja hyvät välit kaikilla.

Ollaan kavereiden kanssa ihan avoimesti puhuttu tällaisista tuntemuksista. Olen itse vela ja noin puolet läheisistä ystävistäni on perheellisiä joilla on alle kouluikäiset lapset. Eli he elävät niitä kuuluisia ruuhkavuosia. 

Kukaan ei kadu lapsiaan tai niiden hankkimista, mutta kyllä kaikki ovat myöntäneet että vaikka tavallaan tiesivät mihin ryhtyivät, niin silti pikkulapsiarjen hektisyys ja uuvuttavuus oli jotain mihin eivät osanneet varautua. He tietävät, että kyse on vain yhdestä elämänvaiheesta, joten "kateus" omaa lapsetonta elämääni kohtaan on väärä sana. Ehkä paremmin kuvaisi sana "kaipuu". 

Onhan se ihan taivahan tosi, että minulla on perheellisiä ystäviäni enemmän käytössäni aikaa ja rahaa omiin juttuihini. Voin myös halutessani ottaa melko helposti ja spontaanisti erilaisia irtiottoja arjesta. Työ on tietenkin velvollisuus joka sanelee rytmin viitenä päivänä viikossa, mutta sen ulkopuolella voin levätä jos väsyttää ilman että sitä ennen täytyy kumppanin kanssa järjestellä ja sopia lapsista huolehtimiset. 

Kukaan perheellisistä ystävistäni ei vaihtaisi lapsiaan minun arkeeni, mutta jos voisivat, he mielellään vaihtaisivat osia pieniksi hetkiksi silloin tällöin. 

Ehkä joskus hankalalla hetkellä 5 sekuntia. Olen tavattoman onnellinen lapsistani, mielestäni he ovat parasta Vaikka muitakin hienoja asioita on.

Mutta ei kaikkien pidä haluta lapsia, kukin tehköön miten haluaa. Ei vastakkainasettelua! 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

MIkä on elämän tarkoitus? Jollei ole lapsia, mistä saa sisältöa ja aitoa iloa ja rakkautta? Niinpä. Sitä katuisin, jollen olisi lapsia tehnyt. Olisi pitänyt tehdä vielä useampi, nyt vain neljä.

On vähän rajallinen kuva rakkaudesta jos se yltää vain omiin jälkeläisiin. Inhimillistä toki mutta pientä.

 

Se on meillä geeneissä. Eläimiä ollaan siinä kuin muutkin, luonto on meidät tehnyt sellaiseksi, että jälkeläiset on se tärkein asia, ja se todellakin on elämän tarkoitus, koska kaikki elämä perustuu siihen lisääntymiseen, niin kasveilla, eläimillä kuin ihmisilläkin.

Geeneistä huolimatta itselleni on aina ollut täysin selvää, että en perusta perhettä. Tiesin sen jo pikku tyttönä enkä ole muuttanut mieltäni aikuisenakaan. Kohta minun on sitä paitsi liian myöhäistä jatkaa sukua, mutta en kadu siltikään tekemääni valintaa. Rakkautta saan ihan riittävästi omalta puolisoltani.

Siinä mielessä kyllä, koska kärsin lapsettomuudesta. Mieluummin olisin tyytyväinen lapsettomuuteen, kun minun on hankala tulla raskaaksi. Jos olisin hedelmällisempi, niin en olisi kateellinen. 

Olen vapaaehtoisesti lapseton enkä kadu sitä. Mutta ei kannata kadehtia ketään. Se mitä sinä saat hyvässä ja pahassa jää sitä lapseton vaille ja se mitä lapseton saa hyvässä ja pahassa jaat sinä sitä vaille.

Toivoisin myös, että ihmiset ymmärtäisivät, että kaikkien lapsettomien elämä ei ole samanlaista. Itse esimerkiksi autan kuukausittain isoilla summilla lähipiirini nuoria lapsiperheitä ja opiskelijoita. Juuri aloin maksamaan yhden autokoulua. 

En. Mutta säälin ihmisiä joilla on pieniä lapsia.

En ole aina halunnut lapsia, mutta kolmekymppisenä sain päähänpiston hankkia yhden. Lapsi on nyt yläkoulussa ja ihana, en ole katunut. Mutta huomaan myös että mulla kävi tuuri, suuri osa sen luokkakavereista on ollut sellaisia, että en ikipäivänä haluaisi niitä vaivoikseni. Mun lapsi on fiksu ja hauska ja ahkera, saa enimmäkseen kymppejä kokeista enkä ole ikinä saanut siitä negatiivista palautetta mistään.

Se oli jo pienenä kiltti ja rauhallinen, mutta silti pikkulapsiaika oli aika perseestä.

Toisaalta jos nyt pitäisi päättää, en varmasti enää hankkisi lapsia. Maapallon ja yhteiskunnan tilanne on ihan toinen kuin 14 v. sitten. Enkä olisi yhtään pahoillani jos en saisi ikinä lapsenlapsia. Tuon yhdenkin tulevaisuudessa on ihan tarpeeksi murehtimista.

Ei se loputon vapaa-aika tuntuisi vapaalta ilman lapsia. Olisin varmaan ihan onneton kun elämässä ei olisi sisältöä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nyt kun ikää jo päälle 50 ja omat lapset lenätneet pesästä on aivan karmeaa seurata lähipiirin velojen karmeita viidenkympin villityksiä. Osalla menee sekoilu tasolle, joka alkaa vaikuttaa mielenterveyden ongelmalta.

 

Jotenkin se, että on lapsia tai avioliitossa, pitää naiset maan pinnalla. Tulee vähän perspektiiviä elämään. 

 

Jos kutsuu sitä perspektiiviksi että kuvittelee jokaisen muunkin ihmisen maailman pyörivän sen naisen oman lapsen ympärillä. 

Miksi ihmeessä? Lapsia saanut hyvin harvoin katuu, vaikka lehdistä nykyisin tasaisin väliajoin saa lukea tästäkin 'tabusta'. Lähes aina lapsi antaa enemmän kuin ottaa. Nykyisin tätä ei vain ole tapana sanoa ääneen. Kaiken kaikkiaan naurettavaa tämä jankkaus, kuka kadehtii ja mitä. Näin 57 v iässä pikkulapsivaihe tuntuu muutenkin elämässä niin lyhyeltä jaksolta, että se suorastaan harmittaa. Minulla on ollut elämässäni vuosikymmeniä aikaa tehdä myös kaikkia muita asioita. 

Velana itse ajattelen että ihminen joka saa elää omannäköistään elämää on tyytyväinen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että joskus asiat ei kyllästyttäisi, tuskastuttaisi jne. Silloin vaikka kun itse kokkaa viidettä viikkoa samaa ruokaa pienellä rahalla perheelleen ja tuttu lapseton pariskunta somettaa jostain kylpylästä. Se on ihan inhimillistä ja elämä, se hyväkään, ei ole aina ilotulitusta. Toivottavasti se saa vaikka ajatellemaan että voisko jotain kivaa saada omaan arkeen tms.