Lue keskustelun säännöt.
Oletko kateellinen vapaaehtoisesti lapsettomille?
Kommentit (164)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun ikää jo päälle 50 ja omat lapset lenätneet pesästä on aivan karmeaa seurata lähipiirin velojen karmeita viidenkympin villityksiä. Osalla menee sekoilu tasolle, joka alkaa vaikuttaa mielenterveyden ongelmalta.
Jotenkin se, että on lapsia tai avioliitossa, pitää naiset maan pinnalla. Tulee vähän perspektiiviä elämään.
Mitä perspektiiviä ja miten? Miksi vain naisille?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt tiedä onko mun parin vela kaverin (+40-50 v) elämä nyt sitten sen kummempaa. On terveyshuollia, ikuista rahapulaa ja Marimekko vaatteiden otstelua, jos pitäisi kiteyttää näiden elämänsisältöä.
En ole tosta kateellinen.
Miten nuo asiat liittyvät lapsettomuuteen?
No kun lapsettoman elämä on niin pinnallista ja tyhjää eikä ne ymmärrä oikean elämän päälle yhtään mitään ja tärkeintä on saada vain se marimekon uusin rytky koska ovat niin minä minä minä
Jne mitä näitä nyt on
Tuollainen ajattelutapa on aika kummallinen. Lapseton voi elää vaikka kuinka täyttä elämää. Voi olla vaativaa uraa, harrastuksia. vapaaehtoistyötä, läheisiä ihmissuhteita jne. aivan kuten heilläkin, jotka ovat hankkineet lapsia. Ei toisten elämänsisällöstä ulkoapäin näe kuin korkeintaan sen uuden Marimekon rytkyn. Itselläni on aikuisia lapsia ja he ovat tärkeitä, mutta elämääni kuuluu muutakin. En kadehdi toisenlaista elämää viettäviä ihmisiä, sain sen, mitä halusin ja tiedostan, että se on enemmän kuin moni muu voi sanoa. En silti ole niin hölmö, että kuvittelisin oman elämäntapani olevan ainut, mikä tarjoaa aitoa elämänsisältöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika turhaahan sitä lasten hankkimista on katua, kun ei sitä päätöstä voi vaan peruuttaa. Pitää vaan elää sen soppansa kanssa minkä on keittänyt.
Kyllä ihan jokainen tietää, että lapset väsyttää, uuvuttaa, vie energiaa, tuovat huolta, ja oma aika, rahat ja kaikki menee sinne niihin lapsiin. Ihan jokainen tietää tämän, vaikka aina joku denialisti yrittää sössöttää että ihan mahtavaa on. Ehkä jonkun rusinat pullasta isän mielestä on pelkkää mahtavaa ja huippua, kun itse ei menetä omaa energiaansa.
Mitä ihmettä, aivan outoja puhut. Ei kaikkien lapset väsytä ja tuo huolia.
No olet sitten välinpitämätön lapsiasi kohtaan jos et yhtään tunne mitään huolta ikinä. Ja jätit lapsesi varmaan täysin heitteile kun ne oli vauvoja ja taaperoita. Et ikinä valvonut etkä mitään.
En todellakaan ole. Olen niin kiitollinen noista molemmista, nyt jo aikuistuneista lapsistani. Ovat niin ihania, rakkaita ja fiksuja tyyppejä. Asuvat molemmat eri paikkakunnilla, joten normaaliarjessa ei nähdä, mutta kuukausittain kylläkin. Nautin kovasti myös siitä perhe-elämä-ajasta, kun talossa oli melskettä ja menoa ja ruokaa sai keitellä isolla kattilalla. Nyt asutaan miehen ja koiran kanssa kolmisin, arki on helppoa, vaikka ison talon työt tässä onkin hoidettavana, mutta helppoa siihen nähden, miten paljon kotitöitä joskus oli. Nyt on aikaa omille harrastuksille ja rahaa matkustella, minkä tekee mieli. Jos pitäisi sanoa, että oliko elämä parempaa silloin, kun lapset asuivat kotona vai nyt, niin en osaisi vastata. Molemmissa puolensa. Nyt tietysti kun on ikää 50+, niin eri tavalla arvostaa niitäkin iltoja, kun ei tarvitse tehdä mitään, jos ei jaksa.
En missään nimessä. lapset jo aikuisia ja hyvin elämässä menestyneet. kenestään heitä ei ole ollut harmia missään vaiheessa. Ovat opiskelleet ja päässet hyviin ammatteihin.
Ennenminkin surettaa ystävän puolesta, joka on aivan yksin. Ei minkäänlaista perhettä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kaikki tuntemani velat ovat siinä neljänkympin kieppeillä alkaneet hädissään miettiä että jospa sittenkin tekisi sen yhden lapsen! Osa ei toki enää siinä kohtaa sitä saa vaikka haluaisikin.
Vierailija kirjoitti:
Olet siinä ihan oikeassa, että oman soppansa kanssa pitää oppia elämään. Mutta mikä sen parempi käyttökohde energialle, ajalle ja resursseille kuin lapset? Minä itte, puoliso, lemmikki, työ? Mielestäni lapsissa on parasta ihan se lapsi itsessään, kasvu ja kehitys ja rakkauden antaminen ja saaminen. Saan paljon enemmän kuin menetän. Paljon on kiinni asent
Eikä niinkään asenteesta vaan jos haluaa sitä niin sitten haluaa ja jos ei niin sitten ei. Asennettaan voi aina parantaa ja muuttaa mutta kyllä tuo on sellainen joko tai asia.
Jos on lapsia halunnut niin hankaluuksien ja vaivan tullessa sitä itse keittämäänsä soppaa on hyvä oppia rakastamaan. Lapset eivät ole omaan olemassaoloonsa voineet vaikuttaa, joten aikuisten tehtävä on kasvaa ns. isoksi, ottaa vastuuta ja hyväksyä se, että jälkikasvusta on myös vaivaa. Oma elämä on mukavampaa ja lasten elämä ja tule
Tarkoitatko tätä katumus kysymystä? Siinä olen kanssasi samaa mieltä että omaa asennetta on korjattava jos alkaa tuntea katumusta koska kuten sanoit se soppa on jo siinä keitettynä eikä katumus sitä enää muuta vaan pahentaa tilannetta. Sen katumuksen tunteenkin voi yrittää asenteellaan pienentää koska ei se hyödytä mitään vaan pahimmassa tapauksessa laiminlyö niitä tilanteeseen täysin syyttömiä lapsia.
Siksi onkin niin tärkeää puhua hyvistä ja huonoista puolista tämän asian suhteen jotta kaikilla on edes joku käsitys mitä se on. Ei voi vain hehkuttaa miten hienoa ja ihanaa on koska ei mikään aina ole ja sitten tulee katuvia ja pettyneitä ihmisiä kun totuus lävähtää naamalle eikä ole yhtään osannut varautua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nyt kun ikää jo päälle 50 ja omat lapset lenätneet pesästä on aivan karmeaa seurata lähipiirin velojen karmeita viidenkympin villityksiä. Osalla menee sekoilu tasolle, joka alkaa vaikuttaa mielenterveyden ongelmalta.
Ompas erikoista. Eikö ne ole elänyt nuorena ollenkaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En nyt tiedä onko mun parin vela kaverin (+40-50 v) elämä nyt sitten sen kummempaa. On terveyshuollia, ikuista rahapulaa ja Marimekko vaatteiden otstelua, jos pitäisi kiteyttää näiden elämänsisältöä.
En ole tosta kateellinen.
Miten nuo asiat liittyvät lapsettomuuteen?
No kun lapsettoman elämä on niin pinnallista ja tyhjää eikä ne ymmärrä oikean elämän päälle yhtään mitään ja tärkeintä on saada vain se marimekon uusin rytky koska ovat niin minä minä minä
Jne mitä näitä nyt on
Tuollainen ajattelutapa on aika kummallinen. Lapseton voi elää vaikka kuinka täyttä elämää. Voi olla vaativaa uraa, harrastuksia. vapaaehtoistyötä, läheisiä ihmissuhteita jne. aivan kuten he
Sanoin - "sen kummempaa". En näe, että heidän elämänsä olisi niin upeaa, että se korvaisi omat lapset. Tässä kysyttiin, että oletko kateellinen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi ihmeessä olisin? Olen ihan vapaaehtoisesti lapseni tehnyt.
Miksi moni jolla on lapsia tuntuu jotenkin halveksivan lapsettomia? Mistä se tunne tulee? Se on toki sääli jos joku ei lapsia saa vaikka haluaisi mutta monilla ei lapsia ole koska ovat itse valinneet niin. Mitä säälittävää siinä on tai miksi sitä toisen valintaa kohtaan pitää olla niin vihamielinen? Miksi pitää vertailla kumpi on parempi vaihtoehto kun kyseessä on eri ihmiset niin ei kaikki vain ole kaikille mieleistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä, aivan outoja puhut. Ei kaikkien lapset väsytä ja tuo huolia.
No olet sitten välinpitämätön lapsiasi kohtaan jos et yhtään tunne mitään huolta ikinä. Ja jätit lapsesi varmaan täysin heitteile kun ne oli vauvoja ja taaperoita. Et ikinä valvonut etkä mitään.
En ole tuo jolle vastasit. En ihan näin äärimmäisyyteen vetäisi. Paljon riippuu lapsesta ja vanhemmasta myös. Toiset huolestuvat kaikesta, toiset eivät jää huolen aiheisiin vatvomaan, panevat ne vain merkille ja jatkavat elämää Jotkut lapset valvottavat vielä esiteineinä, toiset nukkuvat läpi yön jo ihan pieninä. Jotkut lapset eivät aiheuta huolta samalla tavalla kuin toiset, paljon riippuu luonteesta ja temperamentista. Jollakulla voi olla, että vielä murrosiän ohikin päästään ilman isompia huolia mutta nuorena aikuisena lapsi alkaa käyttää päihteitä tms. ja huolta alkaa olla vasta sitten. Tällaistakin joku vanhempi miettii jo taaperoa nukuttaessaan, toinen huolehtii vasta, jos on syytä. Osa ei tietenkään välitä, mutta en ihan siihen vaihtoehtoon hyppäisi ensimmäisenä olettamana.
Vierailija kirjoitti:
Miksi moni jolla on lapsia tuntuu jotenkin halveksivan lapsettomia? Mistä se tunne tulee? Se on toki sääli jos joku ei lapsia saa vaikka haluaisi mutta monilla ei lapsia ole koska ovat itse valinneet niin. Mitä säälittävää siinä on tai miksi sitä toisen valintaa kohtaan pitää olla niin vihamielinen? Miksi pitää vertailla kumpi on parempi vaihtoehto kun kyseessä on eri ihmiset niin ei kaikki vain ole kaikille mieleistä.
Yhtälailla jotkut velat puhuu todella rumasti lapsia saaneista ja heidän lapsistaan. Väittävät, että ei kai sitä nyt kukaan kehtaa katua jos on lapsia tehnyt.
No mä olen ihan itse lapsen halunnut enkä koskaan ole häntä katunut. On ollut vaikeuksia esim. sairauksien vuoksi, mutta kertaakaan en ole lastanut katunut. Mä tiesin jo teininä haluavani olla äiti. Muiden päätökset lasten suhteen ei vaikuta mun elämään mitenkään eikä kiinnosta onko joku vapaaehtoisesti lapseton. Ei vaikuta muhun millään tavalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä ihmettä, aivan outoja puhut. Ei kaikkien lapset väsytä ja tuo huolia.
No olet sitten välinpitämätön lapsiasi kohtaan jos et yhtään tunne mitään huolta ikinä. Ja jätit lapsesi varmaan täysin heitteile kun ne oli vauvoja ja taaperoita. Et ikinä valvonut etkä mitään.
En ole tuo jolle vastasit. En ihan näin äärimmäisyyteen vetäisi. Paljon riippuu lapsesta ja vanhemmasta myös. Toiset huolestuvat kaikesta, toiset eivät jää huolen aiheisiin vatvomaan, panevat ne vain merkille ja jatkavat elämää Jotkut lapset valvottavat vielä esiteineinä, toiset nukkuvat läpi yön jo ihan pieninä. Jotkut lapset eivät aiheuta huolta samalla tavalla kuin toiset, paljon riippuu luonteesta ja temperamentista. Jollakulla voi olla, että vielä murrosiän ohikin päästään ilman isompia huolia mutta nuorena aikui
Sitä vaikeaa lasta on myös helpompi katua. Jotkut ovat jo ihan pienistä asti hyvin hankalia. Mukavaa elämää on mukavan ihmisen kanssa helppo viettää oli kyseessä sitten vauva tai vaari mutta jotkut ovat ihmisinä sellaisia että repivät muut ympäriltään niin äärimmilleen että ihme on jos siinä voi vain hymyssä suin seisoa ja sanoa ettei kaduta yhtään.
Vierailija kirjoitti:
En missään nimessä. lapset jo aikuisia ja hyvin elämässä menestyneet. kenestään heitä ei ole ollut harmia missään vaiheessa. Ovat opiskelleet ja päässet hyviin ammatteihin.
Ennenminkin surettaa ystävän puolesta, joka on aivan yksin. Ei minkäänlaista perhettä.
Ei taida sullakaan olla puolisoa kun roikut ystävässä vertailemassa elämäänne. Olet yksineläjä ressukka kun lapset ovat lähteneet omilleen. Vela ystäväsi säälii sinua.
Kumma kun aina omasta mielestään menestyneellä on joku surtava "surkimus" ystävä vertailukohteena jotta voi omaa sädekehäänsä kiillottaa ja tuntea itsensä paremmaksi.
Siksi onkin niin tärkeää puhua hyvistä ja huonoista puolista tämän asian suhteen jotta kaikilla on edes joku käsitys mitä se on. Ei voi vain hehkuttaa miten hienoa ja ihanaa on koska ei mikään aina ole ja sitten tulee katuvia ja pettyneitä ihmisiä kun totuus lävähtää naamalle eikä ole yhtään osannut varautua.
Tämä on hyvin kirjoitettu ja pätee sekä lapsiperheellisiin että vapaaehtoisesti lapsettomiin. Ennen lapsiperheellisyys nähtiin normina ja moni hyppäsi siihen kelkkaan sen kummemmin miettimättä. Nykyisin alkaa vaikuttaa jopa siltä, että vapaaehtoinen lapsettomuus nähdään ihannoituna valintana ja lapsiperhe-elämä pelkkänä stressinä ja Prismassa tiuskimisena. Velaus on ollut aiempaa yleisempi valinta vasta tovin ja suurin osa veloista lienee kaukana vaikka eläkeiästä, joten sen valinnan koko seurauksia ei vielä tiedetä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi moni jolla on lapsia tuntuu jotenkin halveksivan lapsettomia? Mistä se tunne tulee? Se on toki sääli jos joku ei lapsia saa vaikka haluaisi mutta monilla ei lapsia ole koska ovat itse valinneet niin. Mitä säälittävää siinä on tai miksi sitä toisen valintaa kohtaan pitää olla niin vihamielinen? Miksi pitää vertailla kumpi on parempi vaihtoehto kun kyseessä on eri ihmiset niin ei kaikki vain ole kaikille mieleistä.
Yhtälailla jotkut velat puhuu todella rumasti lapsia saaneista ja heidän lapsistaan. Väittävät, että ei kai sitä nyt kukaan kehtaa katua jos on lapsia tehnyt.
No mä olen ihan itse lapsen halunnut enkä koskaan ole häntä katunut. On ollut vaikeuksia esim. sairauksien vuoksi, mutta kertaakaan en ole lastanut katunut. Mä tiesin jo teininä haluavani olla äiti. Muiden päätökset lasten suhteen ei vaikuta mun elämään mitenkään eikä kiinnosta onko joku
Totta tuokin. Olen itseasiassa sitä mieltä että nämä ääripäät valehtelevat. Se joka puhuu rumasti lapsista jne haluaisi oikeasti itsekin lapsen mutta ei syystä tai toisesta saa ja se jolla on lapsi ja lällättelee muka säälien lapsettomille ja pitää niitä mahtipontisia puheita miten elämästä ei tiedä mitään ilman lapsia katuu enemmän kuin mitään sitä että lapsia meni tekemään. Ei valintaansa tyytyväinen ihminen koe tarvetta aukoa päätä muille heidän valinnoistaan vaan kuten sinäkin siihen suhtaudutaan neutraalisti.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki tuntemani velat ovat siinä neljänkympin kieppeillä alkaneet hädissään miettiä että jospa sittenkin tekisi sen yhden lapsen! Osa ei toki enää siinä kohtaa sitä saa vaikka haluaisikin.
Siinä tapauksessa et ole veloja tuntenut.
Olen lapsistani ja lapsenlapsistani äärettömän kiitollinen. Kun seuraan lapsetonta sukulaisparia, säälin heitä. Tyhjää, sisällötöntä, näköalatonta, varsinkin nyt seitsenkymmpisinä. Meill' puhdasta iloa, turvaa ja jatkuvuutta lapsissamme ja lapsenlapsissamm. Emme eläneet turhaan vain itsellemm. Jatkoimme ketjua. Nyt on hyvä kuolla.
Eikä niinkään asenteesta vaan jos haluaa sitä niin sitten haluaa ja jos ei niin sitten ei. Asennettaan voi aina parantaa ja muuttaa mutta kyllä tuo on sellainen joko tai asia.
Jos on lapsia halunnut niin hankaluuksien ja vaivan tullessa sitä itse keittämäänsä soppaa on hyvä oppia rakastamaan. Lapset eivät ole omaan olemassaoloonsa voineet vaikuttaa, joten aikuisten tehtävä on kasvaa ns. isoksi, ottaa vastuuta ja hyväksyä se, että jälkikasvusta on myös vaivaa. Oma elämä on mukavampaa ja lasten elämä ja tulevaisuus parempaa, jos aikuinen hyväksyy muuttuneen elämänsä ja oppii iloitsemaan lapsistaan. Tässä kontekstissa tarkoitin sen, että oma asenne vaikuttaa.