Lue keskustelun säännöt.
Hävettää! Sanoin puistossa eräälle äidille VAHINGOSSA olevani tk-lääkäri. :(
Juttelimme kaikenlaista ja tämä äiti kysyi, mitä teen työkseni. Jotenkin yllätyin kysymyksestä, ja suustani lipsahti "olen terveyskeskuslääkäri".
En tajua mistä tuo tuli! Enkä tietenkään voinut korjata virhettä enää, se vasta olisi ollut noloa. :(
Kommentit (1235)
Kuulun niihin ihmisiin, jotka hermostuneena puhuvat paljon enemmän, kuin olisi järkevää. En ikinä osaa vastata lyhyesti esim. työhaastattelussa, vaan jään höpöttämään jotain irrelevanttia. Monesti kerron itsestäni ihan tarpeettoman paljon ja vielä hölmöjä asioita. En vain saa suutani kiinni.
Pari viikkoa sitten olin veljeni häissä. Siellä oli myös serkkujeni perhe, ja olin jo ennakkoon pelännyt, että joutuisimme samaan pöytään, kuten tietysti kävikin. Varsinkin serkun vaimo on ihan kuolettavan tylsää ja vaivaannuttavaa seuraa ja pahin painajaiseni olisi, että joutuisin viettämään heidän kanssaan aikaa. Siinä sitten kuulin heti tervehtimisen jälkeen kutsuvani heidät lapsineen sekä kotiimme ETTÄ viikonlopuksi kesämökillemme! Mieheni katsoi minua, kuin vähä-älyistä. Olen toivoton...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teininä mulla oli kaksi puhelua meneillään yhtä aikaa, toinen kaverini kanssa ja toinen ukkini kanssa. Sekoitin kuitenkin puhelut keskenään ja ehdin selittää ukilleni hyvin reippaasti edellisillan suihinotosta ennen kuin tajusin mokani. Voi luoja miten häpesin.
Itse olen varsinainen nolojen tilanteiden nainen, joka päivä aiheutan hämmästystä, itselleni ja muille, omalla toiminnallani. Olen mm. yrittänyt puhelimen soidessa vastata kaukosäätimeen, yrittänyt katsoa miltä näytän nukkuessani/silmät kiinni ja varsinkin sanat menevät jatkuvasti sekaisin: töissä jos olen puhunut englantia edelliselle asiakkaalle, on todennäköistä, että tervehdin seuraavaakin sanoen "Hi/hello", vaikka olisi kuinka suomalainen tahansa.. Moippa ja muut ovat kohdallani jo ihan normaaleja. Viime keskiviikkona toivotin aamulla työkavereilleni huomenen sijaan hyvää viikonloppua... En tiedä liittyykö asiaan ja turha varmaan mainita, mutta kyllä, minulla on vaaleat hiukset ;D
[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 19:13"]
Mä kerran päivystyksen jälkeen hain kahvia huoltsikalta ja tilasin "kahvin suun kautta". Varmaan olis tullut tarpeeseen suoraan suoneen kieltämättä.
[/quote]
Tuli heti mieleen tämä:
http://www.findance.com/uutiset/19683/pariskunta-nauttii-kahvinsa-peraaukon-kautta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="20.07.2013 klo 21:29"]
Kerran baarissa hyvännäköinen mies tiskillä tilasi juomaa vilkaisten samalla minuun. Ajattelin, että hän vitsailee, kun sanoi: "Y-y-yksi olut". Olin juonessa mukana ja jatkoin: "mu-mu-mulle kans!" Siitä mies riemastuneena avaa keskustelun: "Ä-ä-änkytätkö sinäkin?", johon minä supernolona: "E-e-en..."
[/quote]
Anteeksi jos pilaan tämän ketjun, mutta änkytyksestä kärsivänä tämä nosti aikamoisen vihan pintaan. Olet idiootti.
Itse ohjaan lapsia työkseni. Kerran kadulla nainen kysyi miten pääsee erääseen paikkaan. Neuvoin häntä : tuosta vasemmalle, odota että valo vaihtuu vihreäksi , ylitä suojatie...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 15:54"]
[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 12:53"]
[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 02:01"]
Mut tunnistaa tästä, mut iha sama :D
Olin ulkomailla bussissa matkalla kaverille, kun edessäni seisoi joukko poikia, about mun ikäsiä, tulosta koulusta. Olin tosi ajatuksissani, hieman darrassa, ja syystä jota en vielä edelleenkään, tänänäkään päivänä tiedä, läppäsin hyvännäköstä edessä seisonutta poikaa perseelle. Siis ei silleen kevyesti, vaan läimäytin oikeen kunnolla.
Pojat hiljeni ja purskahti sitten nauruun. Mä meinasin kuolla, siis oikeasit kuolla, yleensä olen niin ujo etten uskalla katsoa silmiin puhuessa kuumille miehille.
Yritin seivata sekoiluni laittamalla kännykän korvalle, ja puhumalla kiihkeästi suomea, että ne ajattelisivat minun olevan edes joku outo ulkomaalainen turisti, ja se selittäisi käytöstä hieman. Kännykkä pirahti tietysti soimaan, kun äiti soitti.
Oli pakko jäädä seuraavalla, vaikka en edes tuntenut seutua, kun häpesin niin paljon.
[/quote]
Idiootti!
[/quote]
Säikähditkö kun tajusit että se olisi voinut olla sinun sulhosi :(
[quote author="Vierailija" time="22.10.2013 klo 02:01"]
Mut tunnistaa tästä, mut iha sama :D
Olin ulkomailla bussissa matkalla kaverille, kun edessäni seisoi joukko poikia, about mun ikäsiä, tulosta koulusta. Olin tosi ajatuksissani, hieman darrassa, ja syystä jota en vielä edelleenkään, tänänäkään päivänä tiedä, läppäsin hyvännäköstä edessä seisonutta poikaa perseelle. Siis ei silleen kevyesti, vaan läimäytin oikeen kunnolla.
Pojat hiljeni ja purskahti sitten nauruun. Mä meinasin kuolla, siis oikeasit kuolla, yleensä olen niin ujo etten uskalla katsoa silmiin puhuessa kuumille miehille.
Yritin seivata sekoiluni laittamalla kännykän korvalle, ja puhumalla kiihkeästi suomea, että ne ajattelisivat minun olevan edes joku outo ulkomaalainen turisti, ja se selittäisi käytöstä hieman. Kännykkä pirahti tietysti soimaan, kun äiti soitti.
Oli pakko jäädä seuraavalla, vaikka en edes tuntenut seutua, kun häpesin niin paljon.
[/quote]
Tulipa tästä mieleen oma moka.
Mulla on tapana usein taputtaa miestä pepulle, tai ihan kunnolla kouria peppua ohikulkiessani, siis kun ollaan kotona kahdestaan. Mies myös puristelee mun peppua, ja on ihan päivittäistä ja toivottua tämä molemminpuolinen kouriminen.
No, viimeksi ollessani naispuolisen kaverin luona tyttöjen kanssa istumassa iltaa, niin illan emäntä siinä laittoi jotain tarjottavaa pöytään, kun meikätyttö tämän takaa kävellessään puristaa oikein kunnolla perseestä!! Voin kertoa, että kaikki paikalla olijat olivat aika hämmentyneitä, ja sain siinä vähän selitellä, että öh joo, luulin sua mun mieheksi, eikun siis peppu oli niin tutunoloisesti siinä... Loppuillasta sain kuulla useammankin vitsin aiheesta, itseäni kyllä vieläkin vähän nolottaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Piti selata monta sivua taaksepäin, nyt pyyhin naurunkyyneleitä silmistä :'D
Olen asiakaspalvelutyössä, mutta omaan kauhean huonon kasvo-nimimuistin. Eli tervehdin useaan otteeseen isossa liikkeessä liikkuvia asiakkaita. Eräs rouva kysyi minulta asiasta A, ja lähti kiertelemään. Kohta hän palasi takaisin ja aloin selittää hänelle asiasta, kun olin selvittänyt sen. PAITSI ettei se ollutkaan sama nainen. Hämmentyneen näköinen rouva sitten vaan katsoa minua kummissaan "että mitäh?". Parin asiakkaan jälkeen alkuperäinen rouva tulikin paikalle, EIKÄ ollut edes yhtään samannäköinen toisen kanssa :'D
yritän petrata small-talk-taitojani, mutta välillä vaan aivot tekee tenän. Mokasin jotain pientä, ja koitin keventää tunnelmaa "se on kun on näin lyhyet piuhat..." hetken mietin missä meni vikaan, asiakkaan laittaessa kuittia kukkaroonsa, ja sitten välähtää "eikun PITKÄT, pitkät piuhat.. eheheh tässä se taas nähtiin". Asiakas lähti yhtä yrmeänä kuin tulikin :D
Asiakkaana oli eräs "julkkis". Ensin en tätä tunnistanut, sitten varmasti väläytin O__O-ilmeen, ja sitten aloin ääni täristen (mikä mua vaivaa??) selittämään tälle erään kasvin hoito-ohjetta. "se.. se.. tarvitsee tasaista kastelua, ja paljon vaaleaa, ei tarvitse leikellä.... VALOA; ehehehe VALOA se tarvitsee".... huoh.
Töistä lähtiessä asiakaspalvelu jää päälle ja yritän silmäkontaktia kaikkiin vastaantulijoihin ja hymyilen kuin vähäjärkinen.
Ai niin! Pelastuin ihan sattumalta kerran, kun sekoitin taas henkilöitä. Tulin tauolta, ja näin kassalla tutut kasvot. Muistin tämän olevan mieheni mukava sukulainen, ja moikkasin lämpimästi "No heippa! kiva nähdä tuttujakin täällä!".. Nainen tuijottaa minua... "No katsos, kyllähän minä sinut muistankin". Siinä vaiheessa minä havahdun siihen, ettei ääni olekaan oikea, että mistäs hitosta me mahdetaan tuntea. Ei nainenkaan minua oikeasti tunnistanut, käytiin sitten historian lyhin "on se ollut kuumaa, eikös olekin, jaa puhelin soi, tervetuloa vaan uudestaankin"-keskustelu. Vasta loppupäivästä tajusin, että tämä oli vanha liikunnanopettajani :D eikä todellakaan mikään suosikki-ihmiseni....Puuh.
Tunnistin itseni monesta eri kommentista, varsinkin jos mielessä on kaksi sanaa jotka tarkoittavat samaa enkä osaa päättää kumpaa käytän ja niistä tuleekin sitten yhdistettyä sana. Yleensä se vielä menee jotakuinkin näin: älä oo tollane nönnö! Eiku nyssy! Siis piti sanoa nönnö..! Eiku..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla on kuukauden ikäinen vauva ja ihmiset tulevat aika paljon juttelemaan kun käydään kaupassa yms. Olin joku hetki sitten jutellut yhden naisen kanssa vauvan pitsimyssystä että onko se itse tehty vai kaupasta ostettu ja taas tälläkin kertaa oli se sama myssy päässä kun erään toisen ihmisen kanssa jutellessa juttelu kääntyi vauvaan ja sen ikään ja yhtäkkiä nainen kysyi että "niin onko tuo ihan sinun itse tekemä vaiko..?" Johon sitten heti vaan sanoin että ei, ei, vaan ostettu, jonka jälkeen keskustelukumppanini ilme meni aika oudoksi ja keskustelu vähän lopahti siihen. Tajusin vasta hetki tilanteen mentyä, että niin, se taisi kysyä ihan siitä vauvasta eikä myssystä..
Olin ystäväni seurana Ikeassa hänen etsiessä tavaroita uuteen asuntoonsa. Ystäväni löysikin reilun kärryllisen tavaraa, jota sitten lähdimme kuljettamaan autolle. Ystävä käveli edellä, ja jätti minut työntämään niitä ostamiaan tavaroita ja astioita. Matkalla oli kuitenkin katukivetyksen reuna, ja kun en siitä viitsinyt täysillä rysäyttää kärryjen kanssa etteivät lasit mene rikki, huusin ystävälleni hiukan närkästyneeseen sävyyn että "tuu nyt herranjestas auttamaan näiden kanssa äläkä juokse niin kovaa". Edelläni kävellyt mies kääntyi hämmentyneen näköisenä, katsoi käsiään ja sanoi että "no... mulla on kädet kyllä vähän täynnä, mutta kai mä voi auttaa", laski ostoksensa siihen mun kuljettamaan kärryyn ja nosti sen katukiveyksen reunan yli. Mä en osannut kuin kiittää kauniisti, kun en kehdannut siinä alkaa selittää etten mä nyt sentään noin justiina ole!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Huippu ketju, kiitos nostosta! Sai taas nauraa vedet silmissä.
Itselläni on omista toilailuistani jäänyt mieleen ensimmäinen Pariisinreissu.. Olin kauppakeskuksessa lapseni kanssa ja etsiskelin eläinkauppaa. Mieheni oli neuvonut minulle sijainnin, vaan eipä näkynyt. No, aikani pyörittyäni päädyin kysymään vastaantulijalta eläinkaupan sijaintia. Ranska kun ei oikein suju, käytin englantia. Kysäisin siis vastaantulevalta rouvalta "Excuse me, where is the petshop?"
Nainen katsoi minua oudosti eikä vastannut mitään. Ajattelin ettei hän puhu englantia, joten kysyin vielä kolmelta muultakin vastaantulijalta. Yksi nauroi makeasti, muut nyrpistelivät nenäänsä. Lopulta nuorehko mies pysähtyi nauraen kertomaan emissä eläinkauppa on, ja ystävällisesti mainitsi lopuksi että pet tarkoittaa ranskaksi pierua..
Jälkeenpäin ollaan tälle naureskeltu, mutta silloin olisin voinut vajota maan rakoon. Lapsikaan ei muista reissusta muuta kuin äidin epätoivoisen pierukauppaetsinnän.
[quote author="Vierailija" time="14.04.2011 klo 13:17"]
katoin kerran yhen dokkarin (ruotsinkielinen) jossa puhuttiin ihmisen muistista ja siitä miten ihminen reakoi nopeisiin ja yllättäviin kysymyksiin. Harmi kun en enää muista tarkemmin mutta siinä esim haastattelija ulkona pysäytti ihmisiä ja esitti tosi nopeasti helppoja kysymyksiä. Tyyliin montako sisarusta sinulla on, millon lapsesi on syntynyt, mikä on lapsesi /sinun nimesi, entä mikä on ammattisi jne.
Suurin osa noista vastaajista vastasi väärin. :D Siis tähän oli ihan joku teoria miksi ihminen vastaa /muistaa väärin. Mutta tosiaan en muista enää sen tarkemmin. ;)
Että näitä tosiaan voi sattua.
[/quote] Tätä lukiessani kuvittelin tilanteen; joku tulee äkkiä kysymään minulta noita kysymyksiä, montako sisarusta sinulla on? "3. Eikun hetkinen, siis mä olen se kolmas!"
En kyllä ole aivan samaa mieltä siitä, että lääkärin tunnistaa jo kaukaa... Mistä muka? Mieheni nimittäin on lääkäri, ja useimille vieraammille se tulee TÄYSIN yllätyksenä, siis kyselevät monttu auki että "Eikä?! On vai? No en olis kyllä ikinä arvannut!". Onko se sitten hyvä vai huono juttu, ettei lääkäriys näy? Miehestäni varmaankin hyvä, koska hän ei mielellään kerro ammattiaan, useimmiten vaan sanoo olevansa terveydenhuoltoalalla, jos jotain pitää sanoa.
ap: ehkä toivot alitajuntaisesti, että olisit lääkäri tai se on joskus ollut haaveammattisi ja siksi tällainen vastaus sinulta lipsahti? Aika hauska kyllä :)
Ei tätä sais lukea samalla kun nukuttaa vauvaa syliin :)
Ihana tuo virkistävän juoman tilaaja!
Olen ollut naimisissa 6 vuotta ja sukunimeni vaihdoin silloin. Yks päivä lähetti toi toimistolle paketin ja pyysi kuittauksen semmoseen elektroniseen kapulaan johon pitää kirjoittaa nimi näytölle muovisella kynällä (en ollutkumma kyllä ennen sellasta nähnyt). Menin niin hämilleni että allekirjoitin sen tyttönimelläni. Tajusin heti ja sanoin pojalle että oho kirjoitin siihen vanhan nimeni kun se on just vaihtunut...hehhe..(vaikka en ollut kuuteen vuoteen kirjoittanut vanhaa sukunimeäni mihinkään) Lähetti vaan nauroi ja sanoi ettei se haittaa. Olin sillä hetkellä varma että olin tehnyt kauhean petoksen ja keksin hätävalheeksi tuon "nimi on just vaihtunut". Tyhmä minä.
Olin tuttavani juhlissa, ja päädyin juttelemaan siellä hänen sukulaisensa kanssa. En ollut koskaan ennen tavannut tätä sukulaista. Yleensä olen ihan sosiaalinen, mutta jostain syystä olin tuossa tilanteessa vähän vaivaantunut ja hermostunut. Jotenkin juttu kääntyi sitten hirvikolareihin. Kerroin tälle tyypille, että olen lähdössä pian eräälle Oulun alapuolella sijaitsevalle paikkakunnalla. Sopersin siihen jotain, että "No eihän se ole kiva ajaa pimeällä yksin niitä pikkuteitä. Ties vaikka mikä poro tulisi vastaan". Keskustelukumppani näytti ensin järkyttyneeltä (olin nuori tyttö stadista, luuli varmaan, että en tiedä mitä eroa on porolla ja hirvellä), sitten repesi nauramaan, että tarkoitinko hirviä. Joo, just niitä... Tuli kyllä niin TYHMÄ olo :(. Toi poro lipsahti ihan vahingossa mun suusta.
Toinen tosi kiusallinen tilanne tuli eteen, kun olin jakamassa kauppakeskuksessa flyereita. Se oli joku yrityksen tarjouskuponki, ja meitä kehotettiin oikein tyrkyttämään niitä asiakkaille. Yleensä ihmiset ojentavat kätensä ja tulevat kohti, jos heitä oikein paljon kiinnostaa. No yksi mies käveli sitten mua kohti, hänellä oli lehti käsisään. Piti sitä lehteä pystyssä, ja esitteli lehden kantta. Ihmettelin kovasti, miksi mies kantaa tota lehteä noin hassusti. Siinä se tuli mua kohti ja "ojentui" myös, laitoin flyerin siihen sen lehden päälle. Mies jäi katsomaan tosi hämmentyneenä, ja sitten tajusin.. Ei se tullut multa sitä flyeriä hakemaan, vaan taisi olla promoamassa tota lehteä :D. Näytti sitä varmaan mulle, että tässä olis tällainen lehti tarjolla. Tosiaan tipautin vaan sen tarjouskupongin siihen, mies sanoi jotain "öö...heh..." ja kipitin tulipunaisena muualle.
Mä olen myös näitä ihmisiä, jotka ei tosiaankaan muista mihin sen auton jätti. Kerran olin isäni ja äitini kanssa, isäni meni jo edeltä autolle. Tajusin taas unohtaneeni, missä auto on.. Ajattelin ovelasti seurata äitini takana, että ei tarviis mainita tätä unohdusta. No äitinikin oli sitten unohtanut.. Molemmat seistiin idioottina kauppakeskuksen edessä hämmentyneenä, ja pohdittiin mistä tultiin. Isäni auto oli tietenkin meidän nenän edessä, ja oli isä hekotti siellä ihan täysillä :D. Ei ollut ainutlaatuinen kerta, silti isäni jaksaa aina muistuttaa asiasta.
Jos olen yksin liikenteessä, unohdan myös tosi usein mihin jätin auton. Joudun aina etsimään sitä pitkin parkkipaikkaa.. Yläasteella ja lukiossa meidän piti aina heittää ruokailuun mennessä reppu käytävälle. En koskaan muistanut, mihin sen oikein viskasin. Samanlaisia laukkuja ja reppuja oli aika monella muullakin, oli kiva sitten etsiä laukkua pitkin käytäviä..
Olen tosi hajamielinen.. Unohdan usein työpaikkaruokalaan mennessä lautasen. Sitten otan ruokaa kauhalla ja ihmettelen, että jotain nyt puuttuu.. Myös kännykkä ja avaimet ovat aina hukassa, ja alan panikoimaan kun en löydä. Toissapäivänä menin metrolla kampista kaisaniemeen, ja mulla oli puhelin kädessä. Kaivoin äkkiä repusta juomapullon, että ehtisin juoda vettä metromatkan aikana. Muistin laskeneeni puhelimen metron penkille. Jäin pois, ja huomasin puhelimen puuttuvan mun taskusta.. Aloin ihan paniikissa etsimään sitä, ehdin jo miettiä mihin pitää soittaa (ja miten soitat ilman puhelinta), millä rahalla ostan uuden jne jne. Lopulta löysin puhelimeni repusta, olin viskannut sen sinne juomapullon kanssa. Puhelin on mulla löytynyt myös jääkaapista, sohvan sisästä (!), sängyn alta ja muuta mukavaa... Avaimet unohdan tosi usein oveen, yleensä naapuri tulee sanomaan asiasta. Hävettää :/
[quote author="Vierailija" time="10.06.2011 klo 23:31"]
Meillä oli kerran kamala kiire syömään anopille, mutta aviomieheni halusi käydä ensin hakemassa opiskelijakirjastosta yhden kirjan. Ajoimme siis pikaisesti sinne, mutta siellä ei ollut parkkipaikkoja, jolloin kuskina ollut mies suostutteli mut kipaisemaan pikapikaa hakemaan sen kirjan, ja vakuutti että se on ihan helppo löytää sieltä kirjastosta. No, minä juoksin kirjastoon, mutta kirjaa ei todellakaan ollut helppo löytää, vaan jouduin juoksemaan ties kuinka monenteen kerrokseen sitä hakemaan, ja kiire sen kuin kasvoi. Lopulta löysin sen kirjan, mutta olin raivoissani kun tulin ulos, koska me oltiin tosi pahasti myöhässä siinä vaiheessa. Niinpä kirjastosta ulos päästyäni hyppäsin auton etupenkille ja annoin tulla täysilaidallisen siitä, mitä miehestäni sillä hetkellä ajattelin. Siinä vaiheessa kuskin paikalta kuului rauhallinen miehen ääni: "Sä taidat olla väärässä autossa." Juu, niin olin, ja koomisinta oli se, ettei se auto edes muistuttanut meidän omaa autoa, oli ihan eri värinenkin... mä olin vaan hypännyt ensimmäiseen kadulla näkemääni autoon. Voi luoja.
[/quote]
paras!