Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Hävettää! Sanoin puistossa eräälle äidille VAHINGOSSA olevani tk-lääkäri. :(
Juttelimme kaikenlaista ja tämä äiti kysyi, mitä teen työkseni. Jotenkin yllätyin kysymyksestä, ja suustani lipsahti "olen terveyskeskuslääkäri".
En tajua mistä tuo tuli! Enkä tietenkään voinut korjata virhettä enää, se vasta olisi ollut noloa. :(
Kommentit (1235)
Olen parikin kertaa sanonut kysyttäessä että minulla on 4 lasta vaikka on 3.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tuli puhetta Puheloisesta. Oli otsikoissa viime kesänä siitä, että ei osaa vetää kunnolla lippaan. No minä sitten tohkeissani selitin tälle vanhalle herralle, että niin se Puheloinenkin pääsi lööppeihin, kun ei osaa vetää kunnolla käteen. :) Mieheni tuli juuri huoneeseen ja kuuli, voitte kuvitella sitä naurua.. :)
Aaag...kuolen nauruun.
Pidin puhetta hääparille (joiden nimet olivat tyyliin Saana ja Jari).
Aloitin: Hyvät Jaana ja Sari!
Paperilla nimet luki oikein, mutta ajattelin, että edes alkulause onnistuisi ulkomuistista, katsoen hääparia eikä lunttilappua.
Ei onnistunut.
Kiitos APlle näistä hauskoista vuosista! Tämä ketju on legendaarinen ja sitä kaliiperia, jota ei pidä mennä lukemaan illalla, kun muu perhe on nukkumassa: nauruntyrskähdykset ja hervottomat hohotuskohtaukset kun herättävät muut! :)
Mikä hänen oikea ammatti sitten oli? Vai mikä lipsahdus tapahtui? En jaksa koko ketjua lukea
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Silloin kun oli vielä tunnuslukulista verkkopankkiin, niin minulta jäi aina yliviivaamatta käytetyt tunnusluvut ja siitä tuli tapa, että painoin vain mieleen minkä luvun olin jo käyttänyt. Jos välissä oli pidempi tauko, niin jotenkin veikkasin mikä numero oli vuorossa ja aina se oli oikea tai viereinen, jolloin tuli ilmoitus että se on seuraava tai edellinen tunnusluku. Kerran oli kulunut tosi kauan kun menin verkkopankkiin ja en vaan muistanut missä olin menossa. Verkkopankki ei ainakaan sillä kertaa ilmoittanut, että olisi mennyt lukkoon, joten jatkoin ehdottelua listalta kunnes tajusin, että taitaa olla toivoton homma. Seuraavana päivänä soitin pankin palveluun ja kerroin että olin sekoittanut tunnusuvut ja kokeillut muutaman kerran. Se virkailija toisessa päässä sanoi hämmästyneellä äänellä, että täällä näkyy 42 kirjautumisyritystä. Hups, nolotti kauheasti :D.
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun oli vielä tunnuslukulista verkkopankkiin, niin minulta jäi aina yliviivaamatta käytetyt tunnusluvut ja siitä tuli tapa, että painoin vain mieleen minkä luvun olin jo käyttänyt. Jos välissä oli pidempi tauko, niin jotenkin veikkasin mikä numero oli vuorossa ja aina se oli oikea tai viereinen, jolloin tuli ilmoitus että se on seuraava tai edellinen tunnusluku. Kerran oli kulunut tosi kauan kun menin verkkopankkiin ja en vaan muistanut missä olin menossa. Verkkopankki ei ainakaan sillä kertaa ilmoittanut, että olisi mennyt lukkoon, joten jatkoin ehdottelua listalta kunnes tajusin, että taitaa olla toivoton homma. Seuraavana päivänä soitin pankin palveluun ja kerroin että olin sekoittanut tunnusuvut ja kokeillut muutaman kerran. Se virkailija toisessa päässä sanoi hämmästyneellä äänellä, että täällä näkyy 42 kirjautumisyritystä. Hups, nolotti kauheasti :D.
Ai verkkopankkiko ei kerro minkä avainluvun haluaa? Ne on kyllä numeroitu ja merkitty.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Silloin kun oli vielä tunnuslukulista verkkopankkiin, niin minulta jäi aina yliviivaamatta käytetyt tunnusluvut ja siitä tuli tapa, että painoin vain mieleen minkä luvun olin jo käyttänyt. Jos välissä oli pidempi tauko, niin jotenkin veikkasin mikä numero oli vuorossa ja aina se oli oikea tai viereinen, jolloin tuli ilmoitus että se on seuraava tai edellinen tunnusluku. Kerran oli kulunut tosi kauan kun menin verkkopankkiin ja en vaan muistanut missä olin menossa. Verkkopankki ei ainakaan sillä kertaa ilmoittanut, että olisi mennyt lukkoon, joten jatkoin ehdottelua listalta kunnes tajusin, että taitaa olla toivoton homma. Seuraavana päivänä soitin pankin palveluun ja kerroin että olin sekoittanut tunnusuvut ja kokeillut muutaman kerran. Se virkailija toisessa päässä sanoi hämmästyneellä äänellä, että täällä näkyy 42 kirjautumisyritystä. Hups, nolotti kauheasti :D.
Ai verkkopankkiko ei kerro minkä avainluvun haluaa? Ne on kyllä numeroitu ja merkitty.
Nordean verkkopankissa ainakin yli 3 v sitten oli vain pitkä lista 4-numeroisia lukuja, joista piti syöttää seuraava vapaa tunnusluku. Niitä ei ollut numeroitu ja verkkopankki pyysi seuraavaa vapaata tunnuslukua. Jos otit viereisen luvun kuin piti, niin verkkopankki ilmoitti jotenkin että luku on vierestä, ota seuraava tms. Mutta jos erehtyi enemmän, niin se ilmoitti vain että tunnusluku on väärin. Luvuista piti olla selvillä nimenomaan viivaamalla yli käytetty tunnusluku.
Eri pankeilla on ollut eri systeemit noissa tunnusluvuissa, turha alkaa kinastella tästä.
huonoitsetuntosuurinsyy kirjoitti:
Ammatin (paremmaksi) valehteleminen tuntemattomille ihmisille kertoo todella huonosta itsetunnosta. Eli hävetään sitä, mitä oikeasti tehdään, ja valehdellaan sitten jotakin paljon parempaa, ja hienompaa. Tässä on taustalla yleensä kotikasvatus. Eli jos kotona on lannistettu, ja nöyryytetty, että sinun ammattisi ja koulutuksesi ei ole yhtään mitään, niin ihminen voi alkaa tosissaan halveksia itseään ja omaa ammattiaan. Toki myös kotikasvatuksen lisäksi voi muu ilmapiiri vaikuttaa. Eli esim. ulkopuoliset ihmiset ovat voineet suhtautua halveksivasti henkilön ammattiin, ja henkilö on alkanut sitten halveksimaan sitä. Ystävät ja kaverit tuskin tähän vaikuttavat, sillä kuka hullu nyt haluaisikaan sellaisten ihmisten tuttu olla, jotka eivät ystävän tai kaverin ammattia hyväksy. Mutta tuntemattomille ihmisille ei voi mitään, eikä vanhempiaan vaihtaa.
Tämmöisestä naurettavasta valehtelemisesta pääsee eroon, kun hyväksyy itsensä sellaisena, kuin on ja sillä hyvä. Eli ei häpeä itseään, vaan kun kysytään ammattia, niin kertoo reilusti, mitä oikeasti tekee välittämättä siitä, arvostaako toinen sen jälkeen enää, vaiko ei. Eri asia on sitten sellaiset henkilöt, jolla on jo jokin pakonomainen tarve valehdella, eli valehtelu johtuu sairaudesta. Sellaisille suosittelen ammattiauttajan luo hakeutumista ja terapiaa.
Itselläni on varmaan tämä syndrooma jotenkin käänteisenä. Olen juristi, mutta en yleensä kehtaa sanoa sitä, vaan välttelen puolituttujen kanssa viimeiseen asti kaikkia ammattiin liittyviä puheenaiheita.
Jos joku kysyy mitä teen, saatan sanoa esim "perus toimistohommia". Pelkään että jos kerron olevani juristi, ja keskustelukumppani (esim toinen äiti puistossa) on omasta mielestään jotenkin "huonomman" ammatin harjoittaja niin tämä toinen saattaa tuntea jotain alemmuudentunnetta tai sen suuntaista. Todella monesti on käynyt niin, että jos lipsautan ammattini, niin suhtautuminen muuttuu saman tien ja mukava jutustelu kivan ihmisen kanssa loppuu siihen. Häpeän ja nolostelen jotenkin sitä, jos joku tuntee olevansa jotenkin "huonompi", tosi vaivaannuttava tunne. Toivoisin, että jokainen voisi olla ylpeä omasta ammatistaan. Itseni mukaanlukien...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Typerille ihmisille toisen ammatti on syy arvostella tai arvottaa toista ihmistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin häissä vieraina ja käteltiin hääparia ja heidän vanhempiaan. Jostain syystä sen sijaan että olisin onnitellut, sanoin kaikille kovaan ääneen "kiitos". Mitä lienen kiitellyt....
Nää on ihan parhaita :) Mulla on just flunssa, ja aina kun repeen nauruun, saan aivan hillittömän yskäkohtauksen. Tyttö marisee vieressä että miks mä nauran ja yskin koko ajan. Luulee että oon ihan kamalan kipeenä.
Aivan ihanaa kuulla että muillakin on tämmöstä! Oon aina luullut että oo ainoa. Mulla kestää aina aikaa miettiä että kuinka vanhoja lapset tai itse olen kun sitä kysytään. Viimeks puistotutut naureskelivatkin kun mietin jonkun aikaa että kuinka vanha esikoinen on. Mulla on harvinainen sukunimi, ja kun mun pitää kirjottaa se johonkin tärkeään paperiin, tavaan nimeä monta kertaa että menee varmaan oikein. Ite sanon monesti sekasin just nää moi, hei ja huomenta, eli voi tulla "moimenta" jos mietin sanoa huomenta, ja toinen sanookin moi. Sekä jos mietin sanoa kiitos, ja vahingossa onkin tulossa kiitti, niin suusta tuleekin ulos "kiitto".
En pidä lainkaan esittelyistä uusien ihmisten kanssa. Kamalinta on jos mun pitää esitellä jollekin toisia ihmisiä. Mulle tulee aina tunne, että en muista niiden mun kavereiden / tuttujen / työkavereiden nimiä. Sekä jo se, että pitää esitellä itseni jollekin. Kättely ja nimen sanominen jollekin on epämiellyttävä tilanne, koska saatan sen mokaa sanomalla jotain tyhmää. Sen tähden jännitänkin niitä tilanteita paljon, ja en edes kuule sen toisen nimeä, ja vaikka se on mulle sanottu.
Sanon monesti ihan väärin sanoja. Pitää sanoa vaikka saapas, niin sanon ihan jonkun muun sanan. Sekä syysloma ja hiihtoloma menee aina väärinpäin.
Olen edellisessä työssä myös koputellut asiakkaan oveen huoneesta lähtiessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käykö muille niin, että esitellessä itsenne päädytte sanomaan nimenne just samaan aikaan kuin se vastapuoli, jolloin kumpikaan ei saa toisen nimestä mitään selvää? Mä onnistun aina tässä. Jännitän kättelyä ja esittäytymistä, tartun kädestä, ensin kumpikaan ei sano mitään ja sitten päätän sanoa nimeni ja niin päättää se toinenkin.
Eräissä pääsykokeissa mulle kävi kahtena vuonna peräkkäin kun menin haastatteluun. Sattui vielä sama haastattelija olemaan ja kummallakaan kerralla ei ollut hajuakaan, mikä sen tyypin nimi oli. Minun nimenhän se pystyi tarkistamaan papereista.
Mulle sattui sellainen moka, että yliopistolaisten illanistujaisten tervehdysseremonioiden yhteydessä näykkäsin yhtä proffaa niskasta. Käytäntöön kuului lyhyt halaus tervehtiessä ja mitenkä lie tullut purastua. Olen nainen ja tämä tyyppi on kaikkeen tietämä homo. Onneksi ei tullut sanomista, mutta mitä lienee arvellut.
Vierailija kirjoitti:
huonoitsetuntosuurinsyy kirjoitti:
Ammatin (paremmaksi) valehteleminen tuntemattomille ihmisille kertoo todella huonosta itsetunnosta. Eli hävetään sitä, mitä oikeasti tehdään, ja valehdellaan sitten jotakin paljon parempaa, ja hienompaa. Tässä on taustalla yleensä kotikasvatus. Eli jos kotona on lannistettu, ja nöyryytetty, että sinun ammattisi ja koulutuksesi ei ole yhtään mitään, niin ihminen voi alkaa tosissaan halveksia itseään ja omaa ammattiaan. Toki myös kotikasvatuksen lisäksi voi muu ilmapiiri vaikuttaa. Eli esim. ulkopuoliset ihmiset ovat voineet suhtautua halveksivasti henkilön ammattiin, ja henkilö on alkanut sitten halveksimaan sitä. Ystävät ja kaverit tuskin tähän vaikuttavat, sillä kuka hullu nyt haluaisikaan sellaisten ihmisten tuttu olla, jotka eivät ystävän tai kaverin ammattia hyväksy. Mutta tuntemattomille ihmisille ei voi mitään, eikä vanhempiaan vaihtaa.
Tämmöisestä naurettavasta valehtelemisesta pääsee eroon, kun hyväksyy itsensä sellaisena, kuin on ja sillä hyvä. Eli ei häpeä itseään, vaan kun kysytään ammattia, niin kertoo reilusti, mitä oikeasti tekee välittämättä siitä, arvostaako toinen sen jälkeen enää, vaiko ei. Eri asia on sitten sellaiset henkilöt, jolla on jo jokin pakonomainen tarve valehdella, eli valehtelu johtuu sairaudesta. Sellaisille suosittelen ammattiauttajan luo hakeutumista ja terapiaa.
Itselläni on varmaan tämä syndrooma jotenkin käänteisenä. Olen juristi, mutta en yleensä kehtaa sanoa sitä, vaan välttelen puolituttujen kanssa viimeiseen asti kaikkia ammattiin liittyviä puheenaiheita.
Jos joku kysyy mitä teen, saatan sanoa esim "perus toimistohommia". Pelkään että jos kerron olevani juristi, ja keskustelukumppani (esim toinen äiti puistossa) on omasta mielestään jotenkin "huonomman" ammatin harjoittaja niin tämä toinen saattaa tuntea jotain alemmuudentunnetta tai sen suuntaista. Todella monesti on käynyt niin, että jos lipsautan ammattini, niin suhtautuminen muuttuu saman tien ja mukava jutustelu kivan ihmisen kanssa loppuu siihen. Häpeän ja nolostelen jotenkin sitä, jos joku tuntee olevansa jotenkin "huonompi", tosi vaivaannuttava tunne. Toivoisin, että jokainen voisi olla ylpeä omasta ammatistaan. Itseni mukaanlukien...
😂😂 sellainen humblebrag sieltä
Vierailija kirjoitti:
Nää on ihan parhaita :) Mulla on just flunssa, ja aina kun repeen nauruun, saan aivan hillittömän yskäkohtauksen. Tyttö marisee vieressä että miks mä nauran ja yskin koko ajan. Luulee että oon ihan kamalan kipeenä.
Aivan ihanaa kuulla että muillakin on tämmöstä! Oon aina luullut että oo ainoa. Mulla kestää aina aikaa miettiä että kuinka vanhoja lapset tai itse olen kun sitä kysytään. Viimeks puistotutut naureskelivatkin kun mietin jonkun aikaa että kuinka vanha esikoinen on. Mulla on harvinainen sukunimi, ja kun mun pitää kirjottaa se johonkin tärkeään paperiin, tavaan nimeä monta kertaa että menee varmaan oikein. Ite sanon monesti sekasin just nää moi, hei ja huomenta, eli voi tulla "moimenta" jos mietin sanoa huomenta, ja toinen sanookin moi. Sekä jos mietin sanoa kiitos, ja vahingossa onkin tulossa kiitti, niin suusta tuleekin ulos "kiitto".
En pidä lainkaan esittelyistä uusien ihmisten kanssa. Kamalinta on jos mun pitää esitellä jollekin toisia ihmisiä. Mulle tulee aina tunne, että en muista niiden mun kavereiden / tuttujen / työkavereiden nimiä. Sekä jo se, että pitää esitellä itseni jollekin. Kättely ja nimen sanominen jollekin on epämiellyttävä tilanne, koska saatan sen mokaa sanomalla jotain tyhmää. Sen tähden jännitänkin niitä tilanteita paljon, ja en edes kuule sen toisen nimeä, ja vaikka se on mulle sanottu.
Sanon monesti ihan väärin sanoja. Pitää sanoa vaikka saapas, niin sanon ihan jonkun muun sanan. Sekä syysloma ja hiihtoloma menee aina väärinpäin.
Olen edellisessä työssä myös koputellut asiakkaan oveen huoneesta lähtiessä.
Mulla ihan samat "oireet" 😂
Jos nopsasti pitää sanoa esim. joku tervehdys, voi suusta tulla mitä tahansa...
Mun tehtäviin töissä kuuluu myös firman juhliin liittyvät varaukset, esim. ravintola- ja hotellivaraukset tai pitopalveluiden tarjouspyynnöt jne. Pari viikkoa sitten olin varaamassa meidän pikkujouluihin pitopalvelua ja se pitopalvelun edustaja kysyi puhelimessa, että eikös me olla siellä Foorumissa?
Samana päivänä kahvitauolla yksi työkaveri luki lehteä ja mainitsi, että Ajatar sulkee liikkeensä Foorumissa ja me alettiin spontaanisti rallattelelemaan porukalla sitä Ajattaren klassikkomainosta. Monta. Kertaa.
No, mä sitten jo hieman väyneenä iltapäivällä sen kahvitauon jälkeen vastasin siihen pitopalvelun puheluun ja sen esittämään kysymykseen , että ollaanko me Foorumissa, rallatellen että "Ajatar on Foorumissa, Foorumissa Mannerheimin tiellä" mut me ollaan xx kadulla :D
Mitä ihmettä tapahtui? :D Mä olen kyllä yleensä ihan asiallinen ja normaali, enkä rallattele kysyjille puhelimessa työaikana.
Nämä tapaukset ovat vähän niin kuin Pirjo-sarjasta (Areenasta löytyy)
Alue: Aihe vapaa
Sanopa muuta. Tästä on muotoutunut aivan loistava ketju, jossa ihmiset kertovat arkisista käsittämättömistä lipsahduksistaan. Kiitos ap!