Hävettää! Sanoin puistossa eräälle äidille VAHINGOSSA olevani tk-lääkäri. :(

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vauva oli n 5kk ja lääkäri kysyi että milloin pikkuinen on syntynyt niin menin ihan lukkoon ja vastasin että "Mä en todellakaan muista"

Menin ihan punaiseks ja olisin voinut vajota maan alle:)

Kuka nyt ei oman lapsen syntymäpäivää muista..

Tää oli meidän viiden lapsi.

Minulla ei ole vielä lapsia mutta olen aivan toivoton muistamaan päiviä jne. Kauhuissani odottelen jos lapsia hankin kuinka ihmiset kyselevät kuinka pitkällä raskaus on..

Minä tiedän samanlaisen tapauksen ja lääkäri lähetti äidin ja lapsen takaisin odotushuoneeseen miettimään lapsen syntymäaikaa.  (mielestäni paska lääkäri)

Todella inhottavaa, sen ymmärrän että raskaus kestää sen 9 kk mutta niiden viikkojen kanssa tulen varmasti sekoilemaan.

Menin kerran baari-illan pääteeksi ostamaan ranskikset grilliltä itselkeni ja taksi jonossa odottaville ystävilleni. Jostain syystä kun aloin tekemään tilausta, puhuin venäläisellä tms. aksentilla. En sitten enää kehdannut vaihtaa normaaliin suomeen vaan hoidin omani ja ystävieni tilaukset huonolla suomella.

Hahah samalla kun luin tätä ketjua niin mieheni keitteli makaronia niin että hellassa oli väärä levy päällä :D Kävi ahkerasti sekoittelemassa kattilaa välillä ja ihmetteli kun ei vesi porise.

Itse sekoilen aina ikäni kanssa. En juhli synttäreitäni joten en koskaan muista ikääni. Usein vastaan lapseni iän tyyliin: Olen viisi. Eikun siis kaksikymmentä viisi!!" (taas pieleen) Sitten en kehtaa enää korjatakaan ja olen jokaiselle tuttavalle eri ikäinen.

Vielä pahempi kun seuraavaksi joku tarkentaa että "Aa olet siis syntynyt v-89?" "....No odotappas mä lasken...jos nyt on vuosi 2017 nii..."

Mutta ei mennyt kerran yhdellä naapurin äidilläkään ihan putkeen, kun sanoin olevani 28 niin hän vastasi että "Sä olet sitten saanut esikoisesi 21 vuotiaana kuten minäkin!" Vastasin iloisena että joo. Esikoiseni on 4 vuotias.

643 jatkaa. Olenhan minäkin ylentänyt itseni kerran eri ammattiin! Olen copywriter ja aloin sitten jollekin selittämään mitä teen työkseni kun ajatus yhtäkkiä katkesi. Sanoin "Mä kirjoitan- ööh- niinku--" kun vastapuoli ystävällisesti avusti että "Oletko kirjailija?" "Joo olen! Kiitos, ajatus ihan katkesi enkä saanut sanaa päähäni!" Minä kiittelen ja myöhemmin tajuan että pieleenhän se meni (taas).

Samoin olen lapsuudenkaveriin yhtäkkiä törmätessäni sanonut olevani kotiäiti. "Mitäs sä nykyään teet?" "No en mitään, tässä olen lasten kanssa." Minä vastaan vaikka olen kyllä ihan töissä ja opiskelen myös. No ei voi mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kattokaa JUNA!".

Hahaa :D! Voin kuvitella tämän tilanteen niin elävästi.

Lapseton kaverini oli viettänyt päivän minun lasteni kanssa. Illalla hän oli lähtenyt illanviettoon muiden (lapsettomien) ystäviensä kanssa ja huudahtanut heille "Tuolla menee lentokone!!!" Olivat kaverit katsoneet kummissaan :)

Vierailija kirjoitti:

Ei ne kaikki ole jotain kokemattomia ja puolikielisiä joita ei muualle huolita.

Omassa tk:ssa on virkalääkäreitä, monet heistä yleislääketieteen erikoislääkäreitä.

Eräs heistä löysi mulle oikean diagnoosin sen jälkeen kun olin 4 v käynyt lukuisissa tutkimuksissa ja tietyn alan erikoislääkärien (sekä yksityisiä että yliopistosairaalan lääkäreitä) vastaanotoilla yhteensä yli 10 kertaa.

Tämä tk-lääkäri näki metsän puilta, ei vain tuijottanut yhtä suppeaa "kohdetta" niin kuin ne speasialistit vaan osasi etsiä syytä myös muualta.

Nyt odotan leikkausta ja toivottavasti pääsen vaivasta vuosien piinan ja hyödyttömien tutkimusten jälkeen.

Miten tää sun sairauskertomus tähän aiheeseen liittyy? Suosittelisin ajattelemaan jotain muuta vaihteeksi kuin omaa napaa. Perusta vaikka oma ketju sairastamisellesi!

Vierailija kirjoitti:

Menin kerran baari-illan pääteeksi ostamaan ranskikset grilliltä itselkeni ja taksi jonossa odottaville ystävilleni. Jostain syystä kun aloin tekemään tilausta, puhuin venäläisellä tms. aksentilla.

Ai kauheeta :). Sitten kun siinä grillillä olisi sattunut vaikka pahoinpitelytilanne ja poliisi etsisi todistajaksi suomea venäläisellä murteella puhuvaa naista... Okei, kaukaa haettua, mutta kaikenlaistahan voi sattua.

Kasasin kiireessä ja pienessä paniikissa tavaroitani ja puhuin samalla puhelimeen kaverin kanssa jonka kanssa olin menossa ulos. Jossain välissä huusin kaverille "myöhästyn ihan varmasti bussista, en löydä mistään kännykkää!". Toisessa päässä oli hetken hiljaista ja varovainen vastaus "tuota... sä puhut siihen". Nyt jo naurattaa, silloin nolotti. 

Vierailija kirjoitti:

Avaan oven ja huutelen seuraavaa asiakasta omalla nimelläni. Koputan oman työhuoneeni ovea sisään mennessä ja joskus myös mennessäni sieltä ulos. Nolointa on, jos asiakas istuu silloin huoneessa.

Minäkin koputan joskus omaa oveani! Nolompaa on koputtaa vessan ovea ulostullessa jos joku lähettyvillä... muutaman himmeän katseen saanut...

Vierailija kirjoitti:

urbaani legenda.

Kaupan myyjä oli suosittelemassa asiakkaalle juustoa juustotiskillä. Tunnetusti juusto oli voimakastuoksuinen ja sitä voi syyllä kuvata, että tuoksuu varvasvälille (ainakin noin myyjien keskuudessa).

Jostain syystä tuo myyjä oli suositellut juustoa asiakkaalle ja sanonut että kannattaa maistaa, on tosi hyvän ja vahvan makuinen vaikka haiseekin jalkovälille......... ;)

Kuolen nauruun!!!!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Kattokaa JUNA!".

Hahaa :D! Voin kuvitella tämän tilanteen niin elävästi.

Lapseton kaverini oli viettänyt päivän minun lasteni kanssa. Illalla hän oli lähtenyt illanviettoon muiden (lapsettomien) ystäviensä kanssa ja huudahtanut heille "Tuolla menee lentokone!!!" Olivat kaverit katsoneet kummissaan :)

Oltiin kerran ystäväpariskunnan kanssa pihalla. Yksi orava juoksi ihan siitä meidän jalkojen juuresta ja tuttavamies huudahti "kato, orkku!". Hänen vaimonsa ei ollut huomannut eläintä ja oli vähän ihmeissään, mikä miehelle tuli.

Omassa lapsuudessa me sanottiin oravia orkuiksi, merkitys on vähän muuttunut vuosien varrella.

Toinenkin moka tuli mieleen. Olen siis tuo Junan huutaja.

Menin ensimmäistä kertaa yliopiston hammaslääkäriin. Klinikka oli tavallisessa kerrostalossa keskustassa. Astuin pieneen metallihissiin ja painoin nappia kolmanteen kerrokseen. Hissin ovien väliin jäi pieni rako, josta näin kerrosten vilahtelevan ohi. Hissi pysähtyi, mutta ovet eivät auenneet ja paniikikseni näin, että olimme kerrosten välissä. Odotin hetken ja tunsin jo hien nousevan otsalle, kun ovet eivät auenneet edes aukaisunapista. Hissin ovessa oli kyltti, jossa luki että "toinen ovi aukeaa". Mikä ihmeen toinen ovi??! Hikisin sormin yritin saada ovea väkisin auki, kun ajattelin, että sen takana oleva ovi on se toinen ovi. Mitään ei tapahtunut ja mietin, että voi hvetti, täällä sitä ollaan jumissa hississä ilman kännykkää. Ovi ei suostunut vieläkään aukeamaan. Olin jo itku kurkussa Kunnes...

...Kuulin puheääntä takaani. Käännyin hitaasti ympäri ja näin kahden vanhemman rouvashenkilön seisovan rappukäytävässä odottamassa, että tulen pois hissistä 😂. En tiedä kauanko olivat siinä seisseet katselemassa kun äherrän peräseinässä olevan oven kimpussa. Poistuin nopeasti paikalta ja tälle on naurettu monesti. Tällaiset hissit pitäisi kyllä kieltää lailla!

Grillikioski, josta sai kesäisin pehmistä:

Jonossa muut tilasivat hampurilaisia ja kun viimein tuli minun vuoroni, tilasin jäätelöhampurilaisen. Myyjä tuijotti minua typertyneenä muutamia sekunteja kunnes sai sanottua että - ei ole kuin vaniljaa 😁

Joku kysyy kelloa ja vastaan, euro kaksikymmentä (13.20).

Olen kertaalleen esitellyt itseni eräässä tilaisuudessa Aapelin (nimi muutettu) veljeksi. Olen siis tietysti sisko. Ja lasten syntymäajat menee sekaisin (viisi lasta...), henkilötunnuksen loppuosan muistan ainoastaan esikoisen kohdalta ja syntymäpäivän joudun lääkärikäynneillä tarkistamaan kelakortista kahden nuorimmaisen kohdalta... Mutta ihanaa kuulla etten ole ainoa jolla muisti pätkii. Lapset aika lähekkäin syntyneitä eli olisikohan vuosien aikana kertyneellä univajeella jotain osuutta yhdistettynä työssäkäyntiin ja aikaisiin aamuihin ?

Viime viikolla joku kyseli työhistoriaani, mutta en millään muistanut mitä parin vuoden aikana on tapahtunut, joten jotenkin vain ohitin kysymyksen. Omaa ikää on kanssa ihan mahdotonta muistaa :D

Joskus menneisyydessä olin hakemassa e-pillereitä apteekista ja kyselin josko niitä voisi aloittaa jo ennen kuukautiskierron alkamista. Sain siihen vastauksen, että toki voi ja vastasin, että hyvä, kun on tuo juhannus juuri tulossa niin olisi silloin kiva... Farmaseutti varmaan pohti mihin Hannu Salaman juhannustansseihin olin oikein matkalla, kun oli niin tärkeää päästä paljaalla pelaamaan :D

Vastasin kerran työpaikalla puhelimeen työkaverini nimellä. Jaoimme työhuoneen ja hän oli paikanpäällä. En tajua, mikä oikosulku päässäni kävi. Työkaveri nauroi kippurassa ja kysyi, että esiinnynkö useinkin hänenä.

Olin aloittanut uudessa työssä. Puheli soi ja siihen pyydettiin tietyn nimistä henkilöä. Tokaisin takaisin, että ei täällä ketään Meri Koskea ole töissä. Paiskasin puhelimen kiinni ja samalla muistin: esimiehen sukunimi oli Merikoski.

Aikanaan kunnostauduin Alkossa pyytämällä pullon Liebfraumilchiä (ei ollut itsepalvelumyymälöitä silloin) ja yhden askin punaista Marlboroa. Jouduin poistumaan tyhjin käsin.

Olen myös tervehtinyt peilikuvaani, unohtanut ostokset kauppaan ties kuinka usein, pohtinut, että onko nyt syksy vai kevät, kaivanut käsilaukusta ravintolan pöydälle tamponirasian työpaikan juhlavilla illallisilla (etsin tupakka-askia, enää en polta), toilaillut erilaisten teknisten vimpainten kanssa (hajotan tavaroita uskomattoman tehokkaasti), kutsunut lastani veljeni nimellä, noussut bussiin roskispussi kädessä...

Teen asiakaspalvelutyötä ja olen niin rutinoitunut tervehtimään ihmisiä, että teen sitä välillä myös kun itse asioin jossain myymälässä. Isot marketit eivät tätä saa aikaiseksi, mutta heti kun olen pienemmässä myymälässä, saatan tervehtiä muita sisään tulevia asiakkaita. Kuinkahan moni on jäänyt miettimään, että kuka hitto tuo oli, olisiko mun pitänyt tuntea?!

Kerran juttelin pomolle jostain asiasta, ja kun oltiin saatu asia selväksi, sanoin: "Noniin, moimoi". Pomo hieman hämmentyneenä mutisi siihen takaisin "Öööh...moi...." Jäätiin kuitenkin molemmat siihen samaan tilaan, eikä kumpikaan ollut poistumassakaan minnekään.

Tänään mun äiti soitti mulle ja näytössä vilkkui "äiti". Tuijotin näyttöä ja mietin, että miten mun oma nimi voi näkyä tässä, vaikka joku soittaa mulle?! Vähän alkoi naurattaa kun lamppu syttyi. Joo, on mulla joku muukin nimi kuin äiti...

Olen muutaman kerran mennyt kaupasta tms tullessani istumaan matkustajan paikalle ja ihmetellyt, miksi auto ei lähde liikkeelle... Olen siis yksin ollut liikkeellä. Noloa nousta autosta ja kiertää kuskin paikalle. :)

Minäkin koputan välillä huoneeni ovea kun menen ulos (teen asiakastyötä)...

Oltiin kerran lähdössä tyttöporukalla mökkeilemään ja lupasin ottaa appelsiineja mukaan. No eikös juuri se pussi unohtunut ja tunnustin sitten muille että "unohdin ottaa mukaan alushousut". Muut olivat ihan että mitä??!! Silloin vasta tajusin mitä suustani oli tullut. Kyllä nauratti. Siitä riitti sitten hauskaa pitkäksi aikaa... :)))

Mä olen ihmetellyt aiemmin kerrostalossa asuessa kun ovi ei aukea, kunnes huomasin oudon nimen ovessa, väärä kerros.

Olen myös yrittänyt avata kotiovea työpaikan "lätkällä" ja työpaikan ovella tietysti ihmettelen kun ovi ei aukea auton avainta painamalla tai näyttämällä. Ja tätä on sattunut useammin kun kerran joten työkaverit pitänevät minua hieman hajamielisenä.

Vaikein kysymys on kuinka vanha olet, joku aika sitten taas kerran minulta kysyttiin ikää, niin vaikka kuinka yritin en keksinyt millään kuinka vanha olen, lopulta mun täytyi tunnustaa etten muista ja sanoa syntymävuoteni josta sitten yhdessä laskettiin mun ikä.

Kerran kerroin täyttäväni 32. päivä 4 vuotta, enkä itse huomannut asiassa mitään outoa, kunnes työkaveri kysyi että olisko se toisinpäin kuitenkin? No niin tietysti.

Nämä nyt ei varsinaisesti kovin hauskoja ole näin kirjoitettuna mutta aina siinä hetkessä oikeaa arkipäivän tilannekomiikkaa, jotka keventää aina tunnelmaa.