Äidiksi 44-vuotiaana, kokemuksia!

Vierailija kirjoitti:

Oma äitini sai minut 45-vuotiaana. Kolme isovanhempaani ehtivät kuolla ennen kuin täytin kaksitoista, ja nyt kolmekymppisenä minua surettaa jo valmiiksi, että sairaat vanhempani eivät ehkä koskaan ehdi nähdä omaa jälkikasvuani, jos sellaista saan. Tai ainakin lasten ja isovanhempien viettämät yhteiset vuodet jäävät suurella todennäköisyydellä kovin vähäisiksi. Muutamallakin vuodella on muistojen kannalta väliä kun on kyse pienistä lapsista. Kaikkein raskaimmalta tuntuu seurata oman isän muistisairauden etenemistä kun itse vielä vasta haaveilee omasta lapsesta. Tilanne olisi tietenkin eri, jos vanhempani sattuisivat olemaan vielä terveitä tai itse olisin ruvennut hankkimaan lapsia nuorempana. 

Anteeksi, jos olen turhan pessimistinen, mutta halusin tuoda vaihteluksi lapsen näkökulmaa. Positiivisena puolena vanhoissa vanhemmissa on kuitenkin ollut nyt omassa aikuisuudessani se, että eläkeläisillä ole mihinkään kiire! 

Minun äitini oli 24, kun synnyin. Olin 8-vuotias, kun kolmas isovanhempani kuoli. Muutenkin elämässäni on ollut vaikka mitä harmia, vaikka vanhempani olivat nuoria saadessaan minut. Eivät osanneet kasvattaa ja olla tukena.

Itsekin toivoisin vielä saavani lapsen. Ikää on 43v. Toisaalta järki sanoo että lapsiluku täynnä, mutta se valtava kaipuu saada vielä yksi...

Valitettavasti ei ole kokemuksia, kun olen mies 46 v. Kertoisin kyllä, jos olisi.

Ei ehdi. Hyvänen aika näitä mummoikäisiä, jotka ajattelevat vain itseään eikä lainkaan  sitä mahdollista lasta, jonka väkisin tekevät tänne. Tuossa iässä mm. Kehitysvamman mahdollisuus ja muut riskit nousevat merkittävästi puhumattakaan siitä, mitä iäkkäät vanhemmat aiheuttavat lapselle.

Vierailija kirjoitti:

Ei ehdi. Hyvänen aika näitä mummoikäisiä, jotka ajattelevat vain itseään eikä lainkaan  sitä mahdollista lasta, jonka väkisin tekevät tänne. Tuossa iässä mm. Kehitysvamman mahdollisuus ja muut riskit nousevat merkittävästi puhumattakaan siitä, mitä iäkkäät vanhemmat aiheuttavat lapselle.

Jos noin ajattelisi, ei kannattaisi lisääntyä minkään ikäisenä. 

Tiedän muutaman ikäisenäsi ja vanhempanakin lapsen saaneen, jopa yhden ensisynnyttäjän. Heillä meni kaikki hyvin eikä ole ollut ongelmia myöskään ikäerossa lapseen. Siinä suhteessa kannustan. Minä jänistin, kun olin 44, ajatellessani olevani jo liian vanha, mutta nyt on kulunut jo monta vuotta ja olisi vieläkin teoriassa mahdollista saada lapsi. Nyt kun katson taaksepäin, olisi ehkä kannattanut.

Toisaalta sinulla on nyt pieni lapsenlapsi, jota voit helliä ja hoivata ilman vanhemmuuden vastuuta, yövalvomisia jne. Voisit olla hänelle se tärkeä läheinen ja rakas aikuinen koko täydellä sydämelläsi, mutta jos sinulla on oma pieni vauva, jää isovanhemmuus vähemmälle. Sitäkin kannattaa miettiä.

Mun mummo sai äitini nelikymppisenä, ja sain pitää mummoni 25-vuotiaaksi asti. Nyt olen jo lähemmäs 40, ja toiset isovanhemmat edelleen elossa.

Mistä muut sen tietäisivät? Minulla on vaihdevuodet 3-kymppisenä.

Vierailija kirjoitti:

Hyvänen aika näitä mummoikäisiä, jotka ajattelevat vain itseään eikä lainkaan  sitä mahdollista lasta, jonka väkisin tekevät tänne.

Tämä. Naiset poikivat lisää ja lisää vaikka valmiiksi ylikansoitetulle saastuneelle pallolle kuolemaan, ja miehet tekevät tarpeensa emättimeen ilman kortsua vaikkeivat lapsia halua.

Pelkkiä vaistojemme orjuuttamia elukoita me olemme kaikki tyynni.

Vanhemmat teki mut parikymppisinä. Kummatkin isoisät kuoli ennenkuin synnyin (sodassa traumatisoituneita miehiä) ja isoäidit ollessani 12 ja 13. En tiedä, eroaisiko se paljon siitä, jos vanhemmat olisivat tehneet mut vanhempana ja isovanhemmat eläneet normaalipituisen elämän.

Vierailija kirjoitti:

Jaksatko kuuskymppisenä riidellä agstisen teinin kanssa?

Miksi ei jaksaisi siinä missä nuorempanakin? Ihan töissäkin oletettavasti jaksaa käydä, ja itse ainakin olen iän myötä tullut rauhallisemmaksi ja kärsivällisemmäksi. En näe ongelmaa.

Oma äitini sai minut 32-vuotiaana, ja häpesin aina vanhannäköistä ja hyvin vanhoilliset ajatukset omaavaa äitiäni. Hän ei ollut yhtään kiinnostunut ulkonäöstään tai vaateistaan ja yritti kasvattaa minua samoin kuin hänet oli lapsena kasvatettu. Että sinänsä se äidin ikä ei tee kenestäkään huonompaa tai parempaa tai enemmän hävettävää. 

Olen itse nyt 43v ja mietin että josko vielä yksi lapsi. Kaksi nuorinta on 3,5v ja 1v ja tulin melko helposti raskaaksi.

En kyllä ymmärrä tätä nk.vauvakuumeilua yli nelikymppisenä, kun aloittajalla kuitenkin on jo lapsi. Jotenkin ymmärtäisin, jos olisi tavannut uuden rakkauden, mutta kuka tähän hommaan nyt isäksi valjastetaan? On aloittajallakin ollut vuosikymmeniä aikaa vauvoja tehdä. Ihan älytöntä kuumeilla vaihdevuosissa.

Vauvakuume johtuu siitä että tajuaa että niitä ei voi enää tehdä ja mieli laittaa ajatuksen päähän josko yhä. Ihmettelen myös näitä hedelmällisiä luomusikiämisiä sillä monella nuoremmallakaan ei ilman hoitoja onnistu. 

Hoidat tyttäresi lasta monta viikkoa putkeen niin saat tuta

Vai vauvakuume?????? Eiköhän ne kuumeilut ole jo kuumeiltu tuossa iässä?