Duunarin tytär pääsi yliopistoon - Perhetaustan yhteys koulutusvalintoihin on voimistunut. Vanhempien koulutustaso on yhteydessä erityisesti

On ilmiselvää, että koulutettujen vanhempien osuus on kasvanut voimakkaasti, koska edeltävässä sukupolvessa on akateemisia huomattavasti aiempaa enemmän. Kuvittelisi yhteiskuntatieteilijöiden osaavan laskea yhteen 1 + 1. Omien vanhempien ikäluokka oli sitä, missä käytiin kansakoulua tai peruskoulu oli juuri perustettu ja tavallisin valinta oli ammatilliset opinnot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei se lukiossa oikeastaan näy. Meillä on oppilaita, joilla on duunarivanhenmat yhtä usein kuin korkeakoulututkinnon omaavat vanhemmat. Lukion suosio on yleisesti noussut peruskoulun jälkeen. Toki lukion ja ammatillisen koulutuksen ero edelleen on siinä, että lukiossa pitää ymmärtää hyvin suomea tai ruotsia, jos ei sitten hae kansainväliseen lukioon. Niitähän ei joka kaupungissa ole. Suonessa syntyneiden osuus lukiossa on suurempi kuin ammatillisessa koulutuksessa. 

Ehkei se lukiossa näy, mutta siinä kyllä, minne mennään lukion jälkeen. Vai mennäänkö minnekään.

Ja tämähän ei ole hyvä kehityssuunta ollenkaan. 

Yliopistoon pyrkijöiden määrä lisääntyy vuosi vuodelta. Johonkinhan sitä täytyy pyrkiä kun ei töitä saa, varsinkaan ilman koulutusta. Nämä karsitut sitten yrittävät usein vuosikausia päästä sinne, mistä kuvittelevat taivaan porttien aukeavan.

Alle 25-vuotiaiden työttömien koulutuspakkojärjestelmän jälkeen tämä porukka on hakeutunut johonkin ammatilliseen oppilaitokseen. Suurin osa siitä kuitenkin odottaa ja odottaa vain seuraavia yliopiston pääsykokeita. Ja sitten yli 30v maistereina maristaan, kun tarjolla ei ole kuin paskaduuneja. 

Vierailija kirjoitti:

Olen nainen. Isäni oli raksaduunari ja äitini siivooja. Olin koulussa hyvä ja vanhempani kannustivat siihen, mutta eivät tietysti osanneet kansakoulun käyneinä auttaa muuten. Joten luotin opettajiin, jotka olivatkin hyviä. Kun tuli aika hakea lukioon, opettaja erikseen otti vanhempainillassa puheeksi vanhemmilleni, että XX kannattaa laittaa lukioon koska se on hyvä. Vanhemmat luottivat opettajaan, joten sinne menin. Opiskelin rauhassa, sain kavereita eri taustoista eikä siinä ollut mitään ongelmia koska opin hyvin. Siitä ylioppilaaksi ja nyt FM. 

Tunnistan tuon eron tietysti mikä siinä on jos perhetaustat on erilaiset. Mutta ei ne nyt niin merkittävät ole. Ainakaan minulle ei olleet. Nyt olen hyväpalkkaisessa työssä jo toistakymmentä vuotta ja elämäni on hyvin keskiluokkaista. Muistan juureni, mutta en koe sitä haitaksi, vaan vahvuudeksi. Olen sieltä ponnistanut, mitä pidän omana näytteenäni että pärjään varmasti vastakin. Ja niin olen pärjännyt. Tiedän myös, että olen antanut ylpeyden aihetta vanhemmilleni, mikä tuntuu hyvältä. 

Minä vaan päätin, että menen lukioon eikä siitä puhuttu vanhempien ja opettajien kesken. Se oli vaan ilmoitusluontoinen asia. 

Harva oppilas tietää varmasti yläasteen jälkeen mille alalle haluaisi joten lukio takaa lisää mahdollisuuksia ja aikaa selventää asiaa. Lukion selätettyään on jo jonkinlainen käsitys tulevasta ammatista. 

Ei ainakaan meillä. Duunareita oltiin, ja 4:stä lapsesta kolme on maistereita ja yksi lukee vieläkin korkeammalle. 

Myös sisarusteni lapset ovat enimmäkseen korkeakoulutettuja vaikka sisaruksenikin olivat tavallisia työtätekeviä. 

Meillä ei aikanaan ollut mahdollisuuksia opiskella, koska perhe oli suuri ja maatila pieni. Silloin olisi pitänyt lähteä maksulliseen keskikouluun ja siihen perheellämme ei ollut varaa. Raha ei ole enää ratkaissut koulutustasoa meidän lasten kohdalla. 

Vierailija kirjoitti:

Mun lukioluokkakavereiden vanhemmissa oli paljon maanviljelijöitä. Luokkakavereista moni meni yliopistoon ja muutama on väitellytkin. Lasketaanko maanviljelijä duunariksi vai yrittäjäksi?

Maanviljelijä on yrittäjä. Eivät luota laiskuuteen tai maatila menee nurin. 

Vierailija kirjoitti:

Harva oppilas tietää varmasti yläasteen jälkeen mille alalle haluaisi joten lukio takaa lisää mahdollisuuksia ja aikaa selventää asiaa. Lukion selätettyään on jo jonkinlainen käsitys tulevasta ammatista. 

Olisin varmaan hakeutunut teknillisille alalle, mutta lukiossa selkeni, että luonnontieteet kiinnostavat eniten. Uran aikana tekniikan ja luonnontieteiden osaaminen ovat yhdistyneet.

Vierailija kirjoitti:

Harva oppilas tietää varmasti yläasteen jälkeen mille alalle haluaisi joten lukio takaa lisää mahdollisuuksia ja aikaa selventää asiaa. Lukion selätettyään on jo jonkinlainen käsitys tulevasta ammatista. 

Yrittäjäperheen lapsena päätin ettei minusta ainakaan yrittäjää tule. Kävin lukion, yliopiston ja 19 vuoden työuran jälkeen kolme vuotta sitten minusta tuli duunariyrittäjä. 

Vierailija kirjoitti:

Kysymys on siitä, että vielä 40-luvulla syntyneillä koulutuspolku saattoi rajoittua rahanpuutteeseen ja ennen kaikkea perheen asenteisiin. Omat vanhempani kävivät oppikoulun ja yliopiston, vaikka vähävaraisista perheistä olivatkin. Heidän kotonaan tuettiin koulunkäyntiä ja kannustettiin paremmalle oksalle. kuten mummuni lobbasi kuulemma, että "ei tarvi koko ikäänsä raataa raskasta työtä kuten minä". Toisaalta heillä oli kavereita, joiden kotoa kannustettiin kovin vaan töihin ja koulunkäynti oli liian "kallista" keekoilua. Silti ei se nyt taloudellisesti enää 60-luvulla ollut mitään mahdotonta köyhemmänkin ponnistaa pidemmälle, jos vaan asenteet kotona oli oikeat ja oli valmis tekemään töitä sekä kärsimään opiskeluaikana lähes nälkää. Tällä tavalla moni lahjakaskin jäi vielä noista ikäluokista kansakoulupohjalta duuneihin ja heidän lapsensa sitten 60-70 -luvulla syntyneinä toteuttivat vanhempiensa unelmat. 

Mutta nyt on nuorina se sukupolvi, joiden vanhemmat on syntyneet 60-70 -luvuilla. Eli kouluja on käyty kasarilla ja ysärillä. Silloin ihan varmasti jokaiselle oli mahdollista käydä lukio ja opiskella ihan niin pitkälle kuin halusi. Tuet oli, kouluja oli joka puolella ja asenneilmasto oli opiskelua laajemmin tukeva. 

Eli suomennettuna fiksut geenit on pääosin jo edellisessä sukupolvessa käyneet koulunsa. Ei ole enää mitään piileviä kykyjä juurikaan ja ei kai ne lapset sitten siltä pohjalta kovin akateemisesti eteviksi ponnista. 

Eipä tuo genetiikka ihan noin mene. Lapsi voi hyvinkin olla fiksumpi kuin vanhempansa.

Ite olen yli 60v ja syntynyt perheeseen jossa jo oli 9 lasta ja itse olin 10.  Jälkeeni syntyi vielä kaksi lasta. Omat vanhemmat olivat käyneet koulua muutaman vuoden ja siinä se.  Vuotta nuorempi veljeni pääsi jo peruskoulun, mutta me 10 ei päästy tietenkään maksulliseen keskikouluun, koska edes matkoja ei olisi pystyttä kustantamaan. 

Siihen aikaan lähes kaikki jatkokoulutusmahdollisuudet sulkeutuivat, jos et ollut käynyt edes keskikoulua.  Siis kaikki paremmat koulutukset. Ammattikouluun sentään päästiin ja sinne mentiin, eli ymmärrettiin kouluttautua, vaikka vanhemmat ei aikoinaan olleet päässeet kouluun juuri ollenkaan. 

Ei meilläkään vanhemmat kannustaneet kouluun, mutta eivät kieltäneetkään.  Nyt oma lapset kaikki korkeasti kouluttautuneita. Heitä kyllä on kannustettu ja olen toki ymmärtänyt koulutuksen merkityksen nykymaailmassa. Lapsille oli itsestään selvää, että opiskelemaan mennään.  Ja niin se kyllä oli itsellekin aikoinaan selvää. Ei tullut mieleenkään, että ei olisi ammattia hankkinut. Itselläni on pätevyys kahteen ammattiin. 

Jossain perheissä vanhemmat päättää ja määrää mitä lapsesta pitää tulla. Pakotetaan lukioon ja lääkikseen vaikka kiinnostaisi enemmän maalarin tai automekaanikon työ.

Vierailija kirjoitti:

Hei historia tule hakemaan homehtuneet ja menneeseen jämähtäneet ”sankari” tarinat takaisin. 

Tarinan olisi voinut kirjoittaa minun 50-luvulla syntyneestä äidistä, mutta ei enää minusta 70-luvulla syntyneestä. Ei meidän sukupolvi, ellei muistini pätki miettinyt mitä kukin voi tehdä, jne perhetaustan, sukupuolen, jne takia. Siksi olen vähän hämilläni kun on siirrytty ns luokka ja sukupuoli ajatteluun, ja niitä taas kovasti korostetaan. 

En oo ikinä ajatellut et vanhempien koulutus vaikuttaisi toisen asteen koulutukseen hakeutumiseen. Ennemmin jatko-opintoihin. 

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmilla sukupolvillä toistuu usein hieman katkeran omainen tarina siitä, kuinka vanhemmat olivat kouluttaneet vaikka vaan yhden lapsista. Tätä muut sitten pitävät jo saatuna perintönä. En ole ikinä tätä ymmätänyt ysärin lapsena, kun ihan itse kouluttauduin ja elätin itseni lukiosta saakka. Oliko tilanne sitten toinen 70-80-luvuilla vai kateusko siellä vaan puhuu?

Tilanne oli täysin erilainen ennen peruskoulun tuloa. Silloin jo 4. luokan jälkeen 11-vuotiaana piti mennä maksulliseen keski/yhteiskouluun, jos halusi lukioon. Vaikka olisi saanut vapaaoppilaspaikan, piti maksaa koulukirjat. Maaseudulla ei välttämättä ollut yhteiskoulua sopivan matkan päässä, vaan piti asua viikot toisella paikkakunnalla. Se maksoi. Esim. isovanhempani hankkivat työpaikat toiselta paikkakunnalta ja muuttivat vain siksi, että kahden lapsen asuminen koulupaikkakunnalla kodin ulkopuolella tuli heille tosi kalliiksi.

Ja sinä varmasti sait opiskeluaikanasi opintotukea ja tarvittaessa lisäksi valtion takaamaa opintolainaa. Ei niitäkään ollut ennen. Jos halusi opiskella lainan avulla, piti löytää takaajat opintolainalle, mikä ei ollut köyhän perheen lapselle helppoa.

Vierailija kirjoitti:

Kysymys on siitä, että vielä 40-luvulla syntyneillä koulutuspolku saattoi rajoittua rahanpuutteeseen ja ennen kaikkea perheen asenteisiin. Omat vanhempani kävivät oppikoulun ja yliopiston, vaikka vähävaraisista perheistä olivatkin. Heidän kotonaan tuettiin koulunkäyntiä ja kannustettiin paremmalle oksalle. kuten mummuni lobbasi kuulemma, että "ei tarvi koko ikäänsä raataa raskasta työtä kuten minä". Toisaalta heillä oli kavereita, joiden kotoa kannustettiin kovin vaan töihin ja koulunkäynti oli liian "kallista" keekoilua. Silti ei se nyt taloudellisesti enää 60-luvulla ollut mitään mahdotonta köyhemmänkin ponnistaa pidemmälle, jos vaan asenteet kotona oli oikeat ja oli valmis tekemään töitä sekä kärsimään opiskeluaikana lähes nälkää. Tällä tavalla moni lahjakaskin jäi vielä noista ikäluokista kansakoulupohjalta duuneihin ja heidän lapsensa sitten 60-70 -luvulla syntyneinä toteuttivat vanhempiensa unelmat. 

Mutta nyt on nuorina se sukupolvi, joiden vanhemmat on syntyneet 60-70 -luvuilla. Eli kouluja on käyty kasarilla ja ysärillä. Silloin ihan varmasti jokaiselle oli mahdollista käydä lukio ja opiskella ihan niin pitkälle kuin halusi. Tuet oli, kouluja oli joka puolella ja asenneilmasto oli opiskelua laajemmin tukeva. 

Eli suomennettuna fiksut geenit on pääosin jo edellisessä sukupolvessa käyneet koulunsa. Ei ole enää mitään piileviä kykyjä juurikaan ja ei kai ne lapset sitten siltä pohjalta kovin akateemisesti eteviksi ponnista. 

Omalla isälläni meni niin, että hänen sisko lähettiin opintopolulle ja isän oletettiin jatkavan maatilaa ja koulut jäi käymättä. Sisko sitten seisoi maha pystyssä alttarilla ja hänestä tuli sitä kautta maanviljelijä. Isä karkasi armeijan jälkeen velvollisuuksiaan toiselle puolelle suomea autotehtaalle ja sitä kautta hänestä tuli sen alan yrittäjä. Mulla jäi se lukio kesken, kun mustakin tuli yrittäjä. 

Turha juttu, näin on ollut iät ja ajat.

Se vaikuttaa hyvin vahvasti aikaan ennen koulua sekä vuosiin peruskoulun aikana. Meille kouluun tulee oppilaita laidasta laitaan. Joidenki, ei kaikkien, duunaritaustauisten perheiden lapsille ei ole luettu päivittäin kirjoja niin että lapsi olisi oppinut ihmettelemään ja keskustelemaan kuvista. Sanavarasto on jo lähtökohtaisesti huomattavasti suppeampi kuin koulutetun väen lapsilla, eikä sitä ehditä kouluaikana kuroa välttämättä umpeen. Lapsen huomio kiinnitetään luonnollisesti vanhempien oman viitekehyksen siisteihin juttuihin, joihin ei kuulu välttämättä kulttuurielämykset urheilua lukuunottamatta. Oppilaat sosiaalistuvat koulussa niihin, jotka eivät liiemmin vaivaudu. Joillekin voi olla jo alakoulussa selvää, että minä menen amikseen. Opellekin se tuntuu jo kyllä monesti selvältä samassa kohdassa, jos se lukeminen ei ole oikein vieläkään lähtenyt käyntiin. 

#uniikkilumihiutale

Vierailija kirjoitti:

Se vaikuttaa hyvin vahvasti aikaan ennen koulua sekä vuosiin peruskoulun aikana. Meille kouluun tulee oppilaita laidasta laitaan. Joidenki, ei kaikkien, duunaritaustauisten perheiden lapsille ei ole luettu päivittäin kirjoja niin että lapsi olisi oppinut ihmettelemään ja keskustelemaan kuvista. Sanavarasto on jo lähtökohtaisesti huomattavasti suppeampi kuin koulutetun väen lapsilla, eikä sitä ehditä kouluaikana kuroa välttämättä umpeen. Lapsen huomio kiinnitetään luonnollisesti vanhempien oman viitekehyksen siisteihin juttuihin, joihin ei kuulu välttämättä kulttuurielämykset urheilua lukuunottamatta. Oppilaat sosiaalistuvat koulussa niihin, jotka eivät liiemmin vaivaudu. Joillekin voi olla jo alakoulussa selvää, että minä menen amikseen. Opellekin se tuntuu jo kyllä monesti selvältä samassa kohdassa, jos se lukeminen ei ole oikein vieläkään lähtenyt käyntiin. 

Olen koulutetunväen lapsi ja näin vanhempanani lähinnä vilaukselta.

- avainkaulalapsi

Meillä on suvussa ainakin sukupolvi toisensa jälkeen ihmiset yhä enemmän korkeammalle kouluttautuneita ja esi-isät ovat olleet etupässä käsityöläisiä tai torppareita. Poikkeuksiakin on ja ovat sellaisia vähemmän kouluja käyneitä, jotka ovat edenneet muilla avuilla kuin koulutuksella työelämässä varsin korkeallekin ja joku on menestynyt yrittäjänä. Poliittisesti sukumme on ainakin nykyään neutraali eikä meillä politiikasta edes kukaan puhu enkä myöskään edes tiedä mikä on lähipiirini poliittinen kanta eikä se kyllä kiinnostakkaan.