Duunarin tytär pääsi yliopistoon - Perhetaustan yhteys koulutusvalintoihin on voimistunut. Vanhempien koulutustaso on yhteydessä erityisesti

Kannattaa muistaa myös se, että monia kiinnostaa raha, tämä painottuu ehkä enemmän miehillä?

Aiemmin yliopistosta valmistuminen johti käytännössä aina hyvään tulotasoon, mutta ei enää. Muutenkin 'ilmapiiri' on kiristynyt, moni miettii kannattaako opiskella monta vuotta ja valmistua iso laina niskassa vs. valmistua nopeasti ja alkaa tienaamaan.

Varmasti monille merkkaa akateeminen sivistys myös, mutta esim. lääkikseen (=varmasti hyvä palkka) pääsee harva, ja jos tulevalla 'tittelillä' ei niin ole väliä, voi alkaa vaikka putkimieheksi ja alkaa tienata hyvin jo 20+ vuotiaana. Tuosta voi myös saada uran perustamalla firman minkä kasvattaa sellaiseksi, että itselle jää jossain kohtaa lähinnä ne toimistohommat.

Nuorille taas monille joku tubettajan tmv. ura on enemmän haave, vs. missä ennen oli olla joku 'insinöööri'.

Ei päde. Suomessa koulutus on maksutonta ja siksi jokainen voi valita sellaisen koulutuspolun kuin haluaa ja mihin rahkeet riittävät.

Kysymys on siitä, että vielä 40-luvulla syntyneillä koulutuspolku saattoi rajoittua rahanpuutteeseen ja ennen kaikkea perheen asenteisiin. Omat vanhempani kävivät oppikoulun ja yliopiston, vaikka vähävaraisista perheistä olivatkin. Heidän kotonaan tuettiin koulunkäyntiä ja kannustettiin paremmalle oksalle. kuten mummuni lobbasi kuulemma, että "ei tarvi koko ikäänsä raataa raskasta työtä kuten minä". Toisaalta heillä oli kavereita, joiden kotoa kannustettiin kovin vaan töihin ja koulunkäynti oli liian "kallista" keekoilua. Silti ei se nyt taloudellisesti enää 60-luvulla ollut mitään mahdotonta köyhemmänkin ponnistaa pidemmälle, jos vaan asenteet kotona oli oikeat ja oli valmis tekemään töitä sekä kärsimään opiskeluaikana lähes nälkää. Tällä tavalla moni lahjakaskin jäi vielä noista ikäluokista kansakoulupohjalta duuneihin ja heidän lapsensa sitten 60-70 -luvulla syntyneinä toteuttivat vanhempiensa unelmat. 

Mutta nyt on nuorina se sukupolvi, joiden vanhemmat on syntyneet 60-70 -luvuilla. Eli kouluja on käyty kasarilla ja ysärillä. Silloin ihan varmasti jokaiselle oli mahdollista käydä lukio ja opiskella ihan niin pitkälle kuin halusi. Tuet oli, kouluja oli joka puolella ja asenneilmasto oli opiskelua laajemmin tukeva. 

Eli suomennettuna fiksut geenit on pääosin jo edellisessä sukupolvessa käyneet koulunsa. Ei ole enää mitään piileviä kykyjä juurikaan ja ei kai ne lapset sitten siltä pohjalta kovin akateemisesti eteviksi ponnista. 

Isovanhempieni (maanviljelijöitä kannakselta) lapset koulutettiin kaikki (luokanope, joku merkonomin tapainen en tiedä tarkemmin ja aineenope) ja lapsenlapsista kaikki on käyneet lukion ja opiskelleet pidemmällle (lääkäriä, lakimiestä, opettajaa, insinööriä)... Näiden serkkujeni lapsista nuorinkin on nyt lukiossa, en tiedä mihin muut ovat lukiosta jatkaneet.

Isovanhempien opetus oli että opiskele, muuta et mukaasi saa jos lähtö tulee.

Olen nainen. Isäni oli raksaduunari ja äitini siivooja. Olin koulussa hyvä ja vanhempani kannustivat siihen, mutta eivät tietysti osanneet kansakoulun käyneinä auttaa muuten. Joten luotin opettajiin, jotka olivatkin hyviä. Kun tuli aika hakea lukioon, opettaja erikseen otti vanhempainillassa puheeksi vanhemmilleni, että XX kannattaa laittaa lukioon koska se on hyvä. Vanhemmat luottivat opettajaan, joten sinne menin. Opiskelin rauhassa, sain kavereita eri taustoista eikä siinä ollut mitään ongelmia koska opin hyvin. Siitä ylioppilaaksi ja nyt FM. 

Tunnistan tuon eron tietysti mikä siinä on jos perhetaustat on erilaiset. Mutta ei ne nyt niin merkittävät ole. Ainakaan minulle ei olleet. Nyt olen hyväpalkkaisessa työssä jo toistakymmentä vuotta ja elämäni on hyvin keskiluokkaista. Muistan juureni, mutta en koe sitä haitaksi, vaan vahvuudeksi. Olen sieltä ponnistanut, mitä pidän omana näytteenäni että pärjään varmasti vastakin. Ja niin olen pärjännyt. Tiedän myös, että olen antanut ylpeyden aihetta vanhemmilleni, mikä tuntuu hyvältä. 

Vierailija kirjoitti:

Nämä on naisten juttuja nämä. Yksikään tuntemani mies, joka on ponnistanut duunaritaustasta akateemiseen maailmaan ei ole vinkunut aiheesta, vaan päinvastoin ollut asian suhteen rento. Jopa hieman ylimielinen, että ettehän te ole ihmistä kummempia näköjään vaikka miten vanhempanne olivat sitä ja tätä. Ei nämä asiat ole miehillä niin pinnalla. Naisilla sen sijaan tuntuu olevan loputtomasti aikaa uhriutumiseen, vaikka oltaisiin jo tohtori-tasolla. Tällainen itkeminen mahdollistaa ainoastaan sen, että kohta muutkin alkaa uskoa että se akateemisesti koulutettu duunarin lapsi on jotenkin paskempi akateeminen kuin muut. Ei kannata tehdä sellaista karhunpalvelusta itselleen.

Tässä ei ole kyse mistään uhriutumisesta, vaan vaarallisesta kehityssuunnasta, että koulutus uhkaa muuttua yhä enenevässä määrin perinnölliseksi asiaksi. Koska olemme pieni kansa, jokaisen tulisi käyttää kaikki se potentiaali, joka heissä on. Jos kuvitellaan, että tässä porukassa nimenomaan rikkaiden tenavista löytyvät terävimmät aivot vaativimpiin hommiin, ollaan kyllä kaukana totuudesta. Jos kehitys jatkuu näin, he ovat kuitenkin pian ainoita pitkälle kouluttautuneita.

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän sen että johonkin lääkikseen tai oikikseen päästäkseen sun on oltava jossain hyvä.

Mutta jos ihan yleisellä tasolla puhutaan, en pidä yliopistoon pääsemistä tai sieltä valmistumista mitenkään ihmeellisenä saavutuksena.

Itsellä lukion keskiarvo 6.9 ja helposti valmistuin maisteriksi.

Lääkikseen pääsy on lastenleikkiä verrattuna esim. matikan laitokselta valmistumiseen.

Vierailija kirjoitti:

AMK ja YAMK on vielä duunaritasoa, vaikka nimikikkailu onkin "korkeakoulu".

YAMK rinnastuu maisterin tutkintoon

Vierailija kirjoitti:

Akateemisissa perheissä usein vaaditaan tiettyä tasoa. Yllättävän monet pitävät arvosanaa 7 todella hyvänä ja jos vanhemmat eivät vaadi parempaa ja kannusta niin ei numerot tuosta nousekaan.

Akateemisissa perheissä myös lapset tietävät, että vanhemmilla on hyvät ammatit ja osaavat verrata elintasoaan muihin. Haluavat itsekin oman elintasonsa säilyvän.

Automaattisesti perhetausta ei vaikuta lapsen koulutustoiveisiin. Usein myös haetaan sinne kouluihin mihin kaveritkin ja tiedetään millä keskiarvolla pääsee ja se motivoi. 

Ei välttämättä hyvät arvosanat vaan malli. Monet huipulle päässeet, esim presidentit Stubb ja Niinistö sekä usea ministeri, ei ole olleet kovin hyviä koulussa vaan keskinkertaisia. Taustojen vaikutus tulee siinä että on yritteliäisyyttä ja kykyä suunnata resurssit siihen mihin on tarvis. Ei kannata käyttää kaikkia paukkuja peruskouluun ja lukioon vaan keskittyä panostamaan siihen mikä on etenemisen kannalta tärkeää. Siinä näkyy geenien vaikutus että osaa valikoida.

Aika vaikea sanoa... jos mietin sukulaisia, niin heidän jälkikasvunsa koulutuksessa ei ole mitään selkeää kaavaa. Suku on molemmin puolin kouluttamatonta, mutta heidän jälkikasvustaan löytyy niin tohtoreita, maistereita, amk:n käyneitä kuin pelkän lukion tai ammattikoulun käyneitä. Suvun ainoan yliopistokoulutetun vanhemman toinen lapsi on käynyt yliopiston ja toinen lukion. Erään ammattikoulun käyneen vanhemman toinen lapsi on maisteri ja toinen käynyt ammattikoulun, jne.

Vierailija kirjoitti:

Akateemisissa perheissä usein vaaditaan tiettyä tasoa. Yllättävän monet pitävät arvosanaa 7 todella hyvänä ja jos vanhemmat eivät vaadi parempaa ja kannusta niin ei numerot tuosta nousekaan.

Akateemisissa perheissä myös lapset tietävät, että vanhemmilla on hyvät ammatit ja osaavat verrata elintasoaan muihin. Haluavat itsekin oman elintasonsa säilyvän.

Automaattisesti perhetausta ei vaikuta lapsen koulutustoiveisiin. Usein myös haetaan sinne kouluihin mihin kaveritkin ja tiedetään millä keskiarvolla pääsee ja se motivoi. 

Mistä sitten johtuu se, että insinööri saa  paljon suurempaa palkkaa kuin yliopistossa opiskellut maisteri?

Eihän se vielä perheestä "akateemista" tee, jos aviopuolisoista toinen on maisteri ja toinen lähihoitaja.

Kaiken maailman maisterit sitä kuvittelee olevansa niin fiiniä porukkaa.

Vierailija kirjoitti:

En kyllä jaksa tätä loputonta ulinaa tästä aiheesta. On turha tehdä itsestään uhria siinä vaiheessa kun on läpäissyt noita esteitä. Joo, vanhempani olivat duunareita ja minulla ei ole ollut samat eväät kuin korkeakoulutettujen lapsilla, mutta mitä väliä? Tutkinto on sama. Päinvastoin kannattaa iskeä itseensä ylpeyttä että nousin sieltä. Mitä se tämä itkeminen oikein on? Ei Mauno Koivisto ulissut miten se oli satamaduunari ja kävi iltaoppikoulun ja sitten yliopiston eikä saanut tasoitusta. Vähän itsetuntoa nyt, vaikka miten olisi duunarin lapsi. Ne muut ei muuta mitään omassa toiminnassaan eikä maailma ole tasa-arvoinen, ainoa joka voi vaikuttaa on itse.

En ole koskaan tajunnut, että duunari olisi jotenkin huonompi kuin korkeakoulutettu. Lapsena pidin vain sellaisia ihmisiä ikävinä, jotka kuvittelivat olevansa parempia kuin muut. En edes huomannut mitään luokkajakoa, kun pidin kaikkia tasa-arvoisina. Duunareissakin on fiksua porukkaa, ja korkeakoulutetuissa myös vähemmän fiksua.

Vierailija kirjoitti:

Isovanhempieni (maanviljelijöitä kannakselta) lapset koulutettiin kaikki (luokanope, joku merkonomin tapainen en tiedä tarkemmin ja aineenope) ja lapsenlapsista kaikki on käyneet lukion ja opiskelleet pidemmällle (lääkäriä, lakimiestä, opettajaa, insinööriä)... Näiden serkkujeni lapsista nuorinkin on nyt lukiossa, en tiedä mihin muut ovat lukiosta jatkaneet.

Isovanhempien opetus oli että opiskele, muuta et mukaasi saa jos lähtö tulee.

Kun lähtö tulee, niin koulutuksella ei tee mitään.

Mun mieheni on duunariperheestä. Hän suoritti korkeakouluopinnot loppuun ja on koulutusta vastaavassa työssä. Kahdesta siskosta toinen pääsi kyllä opiskelemaan, muttei saanut ikinä mitään valmiiksi, työtön. Toinen on ollut hanttihommissa ja työtön koko ikänsä.

Vanhemmat eivät ole osanneet tukea lainkaan koulunkäyntiä. Appi esimerkiksi hoki koko ajan, miten vain tyhmä lukee, viisaan ei tarvitse. Ööö, no sitten ei tyttäret päässseetkään mihinkään.

Vanhemmilla sukupolvillä toistuu usein hieman katkeran omainen tarina siitä, kuinka vanhemmat olivat kouluttaneet vaikka vaan yhden lapsista. Tätä muut sitten pitävät jo saatuna perintönä. En ole ikinä tätä ymmätänyt ysärin lapsena, kun ihan itse kouluttauduin ja elätin itseni lukiosta saakka. Oliko tilanne sitten toinen 70-80-luvuilla vai kateusko siellä vaan puhuu?

Äidin maanviljelijäperheestä 2/3 lapsista kävi lukion ja meni yliopistoon. Ja se viimeinenkin pärjäsi ammattikoulun jälkeen ja lopulta päätyi yrittäjäksi pikkufirmaan josta jäi lopulta eläkkeelle kohtalaisen varakkaana. Omat vanhemmat sitten oli keskiluokkaa ja koulutettuja ja lukio ja mahdollisesti yliopisto oli oletuksena alusta lähtien. 

Minä olen köyhien alkoholistien lapsi peräpusikosta. Kävin maksuttomat koulutukset, kirjoitin kotikunnan lukiosta, muutin Helsinkiin solukämppään, opiskelin maisteriksi, sain duunia, hoidin kunnolla ja ylenin. Tapasin matkallani monta kaltaistani. Ei tullut meille kellekään mieleen, että näin ei voisi tehdä, joten en ihan ymmärrä aloitusta.

Vierailija kirjoitti:

Ei se lukiossa oikeastaan näy. Meillä on oppilaita, joilla on duunarivanhenmat yhtä usein kuin korkeakoulututkinnon omaavat vanhemmat. Lukion suosio on yleisesti noussut peruskoulun jälkeen. Toki lukion ja ammatillisen koulutuksen ero edelleen on siinä, että lukiossa pitää ymmärtää hyvin suomea tai ruotsia, jos ei sitten hae kansainväliseen lukioon. Niitähän ei joka kaupungissa ole. Suonessa syntyneiden osuus lukiossa on suurempi kuin ammatillisessa koulutuksessa. 

Ehkei se lukiossa näy, mutta siinä kyllä, minne mennään lukion jälkeen. Vai mennäänkö minnekään.

Ja tämähän ei ole hyvä kehityssuunta ollenkaan. 

Hei historia tule hakemaan homehtuneet ja menneeseen jämähtäneet ”sankari” tarinat takaisin.