Järkyttävää lapsiperhearkea elävä pariskunta ilman tukiverkostoa - valtavia summia Woltiin
Turkulaispariskunta on joutunut ahdinkoon, koska ei ole lapsenhoitoapua (perheessä yksi lapsi) siksi aikaa kun pariskunta käy töissä, toinen tekee väitöskirjaa ja toinen valmistelee saman alan tieteellistä opetusta.
Niin, kaikilla ei ole läheisiä tai lähellä asuvia sukulaisia/ystäviä apuna lastenhoitoon.
Perhe käyttää vuodessa 150 tuntia järjestön välittämää lastenhoitoapua, jotta voi työskennellä ja nukkua.
Olen niin onnekas itse, että pystyin tekemään väitöskirjan aikoinaan lapsen nukkuessa tai leikkiessä itsekseen samassa huoneessa. Mutta kaikki eivät ole yhtä onnekkaassa asemassa.
https://www.hs.fi/alueet/art-2000010761686.html?utm_medium=promobox&utm…
Kommentit (404)
Vierailija kirjoitti:
Mitenhän sitä muuten ennen pärjättiin ilman näitä etätöitä? Ennen asiantuntijatkin kävivät ihan toimistolla, etäpäivät olivat enemmän poikkeus kuin sääntö.
Nykyään kaikkien pitäisi saada olla vaan etänä. Omallakin työpaikalla yksi nuori äiti haluaa, että hänelle järjestetään jatkuvasti etätyötä lasten takia, vaikka meidän työnkuvaan ei edes kuulu etätyötä ainakaan säännöllisesti (hoitoala).
Etätyö (jos työ on sellaista, että se on mahdollista) on vain positiivinen asia. Vähenee sairaspoissaolot, vähenee poissaolot lapsen sairastelun vuoksi, mahdollistaa työnteon niille, jotka eivät muuten pystyisi töitä tekemään, vähentää stressiä, vähentää matka-aikaa ja lisää vapaata aikaa/perheaikaa (ympäristö ja kukkarokin kiittää). SAa tehtyä työpisteen itselleen mieleiseksi, vähentää keskeytyksiä eikä tarvitse istua avokonttorissa, jossa ei pysty keskittymään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitenhän sitä muuten ennen pärjättiin ilman näitä etätöitä? Ennen asiantuntijatkin kävivät ihan toimistolla, etäpäivät olivat enemmän poikkeus kuin sääntö.
Nykyään kaikkien pitäisi saada olla vaan etänä. Omallakin työpaikalla yksi nuori äiti haluaa, että hänelle järjestetään jatkuvasti etätyötä lasten takia, vaikka meidän työnkuvaan ei edes kuulu etätyötä ainakaan säännöllisesti (hoitoala).
Etätyö (jos työ on sellaista, että se on mahdollista) on vain positiivinen asia. Vähenee sairaspoissaolot, vähenee poissaolot lapsen sairastelun vuoksi, mahdollistaa työnteon niille, jotka eivät muuten pystyisi töitä tekemään, vähentää stressiä, vähentää matka-aikaa ja lisää vapaata aikaa/perheaikaa (ympäristö ja kukkarokin kiittää). SAa tehtyä työpisteen itselleen mieleiseksi, vähentää keskeytyksiä eikä tarvitse istua avo
Kyllä, ehdottomasti, mutta ei se niinkään voi mennä, että työpaikka joutuu erikseen järjestämään työntekijälle etänä suoritettavia työtehtäviä, jotta työntekijä saa perhe-elämänsä sovitettua. Sitten työntekijän vaihtaa työpaikkaa.
Vierailija kirjoitti:
Uusavutonta arkea.
Sanoisin jopa että JÄRKYTTÄVÄ uusavutonta! Ei h-vetti, miten koulutetut ihmiset kehtaavat julkisesti omalla naamallaan tulla valittamaan omaa avuttomuuttaan.
No, ehkä koulutetuilla ei ole enää maalaisjärkeä hoitaa arkirutiineja. YHDEN lapsen kanssa!!! Moni yksinhuoltajakin opiskelee työnsä ohessa, hoitaa kodin ja (useammankin) lapsen YKSIN ilman tukiverkkoja ja Woltteja, mutta nämä kaksi eivät...
Jännä, olen yksinhuoltaja 3 v lapsi ja teen 3 vuorotyötä.En käytä wolttia ja minua kukaan auta.Mutta en valita lehtiin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin ihan ensin, että kyseessä olisi monilapsinen perhe, jossa ehkä jopa vammaisuutta tai erityistarpeita. Kävikin ilmi, että lapsia on yksi.
Ihan oikeasti. Yhden kanssa kyllä pärjää kaksi tervettä aikuista.
Liian iäkkäänä saatu lapsi, kun vuosikausia on panostettu vain itseensä ja uraansa. Sitten seuraa hirvittävä järkytys, kun lapsi vaatii ihan oikeasti aikaa ja vaivaa.
Onko 34-vuotias synnyttäjä todellakin iäkäs?
Ei ole. Ihan normaali
Kuvan perusteella olisin arvioinut molemmat 10 vuotta ikäistään vanhemmiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika monelle vanhemmalle tulee yllätyksenä, miten paljon aikaa lapsi vie. Ei siinä iltaisin väikkäriä kirjoitella, kun lapsi tulee päiväkodista. Silloin ollaan sen lapsen kanssa, jolla on ollut ikävä vanhempia pitkän päiväkotipäivän ajan.
Minä opiskelin kun vanhin oli pieni, kyllä siinä kirjoiteltiin psykologian esseetä lattialla maaten ja lapsi leikki vieressä. Onnistui hyvin
Ehkäpä vaativuudeltaan ja stressaavudeltaankin kuitenkin hieman eri asia vääntää jotain perusyliopistotutkintoa kuin tehdä väitöskirjaa.
No, aika moni suomalainen tekee sen töiden JA perheen ohella. Ihmettelen kyllä tuon perheen uusavuttomuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Luulin ihan ensin, että kyseessä olisi monilapsinen perhe, jossa ehkä jopa vammaisuutta tai erityistarpeita. Kävikin ilmi, että lapsia on yksi.
Ihan oikeasti. Yhden kanssa kyllä pärjää kaksi tervettä aikuista.
Liian iäkkäänä saatu lapsi, kun vuosikausia on panostettu vain itseensä ja uraansa. Sitten seuraa hirvittävä järkytys, kun lapsi vaatii ihan oikeasti aikaa ja vaivaa.
Onko 34-vuotias synnyttäjä todellakin iäkäs?
Ei ole. Ihan normaali
Yli 35-vuotiaat ovat lääketieteessä iäkkäitä synnyttäjiä. 34-vuotias on jo hyvin lähellä sitä ja sinällään melko iäkäs.
Vierailija kirjoitti:
Olen eri, mutta eikö tilanteeni kolmen lapseni kanssa ole samanlainen.
Olen oman elämäni toimija ja lapset ovat toivotuin ja tärkein asia elämässäni, ei tohtorintutkintoni tai muu vastaava.
Lasten ollessa pieniä hoidin heitä, en uhriutunut heistä. Aikuinen kykenee siirtämään omia toiveitaan eteenpäin ja odottamaan sopivaa hetkeä niiden toteuttamiseen. Lapset ovat lapsia vain hetken ja sitä aikaa ei saa koskaan takaisin.
Monet aikuiset ovat vielä hyvin keskeneräisiä eivätkä pysty hahmottamaan, mikä on elämässä tärkeintä. Itse perheellisenä ja pieni palkkaisena (korkeakoulutettuna) olen pystynyt synnyttämään kolme lasta, käymään töissä, opiskelemaan työn ohella, hoitamaan isääni hänen kuolemaansa asti (ensin omaan kotiinsa, sitten hän muutti meille), hoitamaan oamkotitaloa, tekemään ruuat koko porukalle ja tämä kaikki on ollut sitä mitä olen sydämestäni halunnut tehdä, ei mikään uhraus eikä kurjuus.
Olen aina halunnut täyteläisen ja rikkaan (en tarkoita rahallisesti) elämän ja suuren perheen. Nyt lapset ovat täysi-ikäisiä, miehen ja minun vanhemmat ovat kuolleet, lapsenlapsia on kaksi ja olemme miehen kanssa edelleen nuoria ja työelämässä mukana ja vapaita matkustelemaan ja harrastamaan sekä viettämään aikaa aikuisten lastemme kanssa ja huolehtimaan pikkuisista lastenlapsistamme. Elämä on täyteläisimmillään ja onnellisimmillaan silloin, kun antaa toisille aikaansa ja rakkauttaan.
Mitähän hampuuseja nuo todellisuudessa mahtaa olla, kun ei ole tuo nainen ainakaan päivääkään yli kuusikymppinen 39-vuotias..
Sain ensimmäisen lapseni nuorena. Lapsen isä sairastui raskauteni aikana ja jäin yksin, minulla ei ollut tukiverkostoa. Minulla ei ollut autoa ja tuloni vaatemyyjänä olivat pienet. Silti nautin joka hetkestä, vaikka olin välillä yksinäinen, väsynyt ja uupunut. Annoin lapselleni kaiken. Olin läsnä ja onnellinen. Muutaman kerran pyysin lastenhoitoapua neuvolan kautta, mutta sitten lopetin sen. Nyt esikoinen jo 14 ja minä pian 35 ja vaikka olin nuori silloin, olen onnellinen, että sain olla äiti pienille lapsille tuona aikana. Tuntuu, että vuosi vuodelta odotetaan enemmän äitinä ja työntekijänä jne.
Nykyään tuloni ovat nelinkertaiset noihin aikoihin nähden ja elämäni on muuttunut. Joku voisi sanoa eikö nyt olisi oikea aika tehdä lapsi - ei, en tekisi tässä maailmantilanteessa lisää lapsia. Ehkä aika on kullannut muistot. Mutta maailmantilanne on pelottava.
Huomaa kyllä että vauvapalstalla ei kovin paljon kirjoita mitkään akateemiset ihmiset tai muuta sellaiset ihmiset, joiden työ on haastavaa ajattelutyötä. Ihmisen aivot ovat sellaiset, että voit ajatella sitä arjen pyörittämistä tai sitten voit ajatella sitä tutkimuaiheitta tai muut työongelmaa. Jos olet miettimässä jotakin vaikeaa pulmaa, ja samaan aikaan lapsi kiljuu että maitolasi kaatui ja pissat tuli housuun, niin koko ajatusrakennelma romahtaa. Samoin jos on kroonisesti väsynyt, korkeampi ajattelu ei suju. Tämä on ilmeisesti aivan vieras ajatus niille, jotka puhuvat että etätöissä voi hoitaa lasta kätevästi.
Itsellä on haastava ajattelutyö, kaksi lasta alle kahden vuoden välein ja mies sairastui kroonisesti. Voin sanoa ihan suoraan, että työni kärsi ja tilanne oli vaikea ja inhottava, vaikka oli päiväkoti ja kaupat lähellä. Esimerkiksi ihan tavalliset flunssat tuntuivat kauheilta, kun oli univelkaa, herätyksiä koko ajan ja päivällä painoi mieltä, että valtava ja haastava työmäärä odottaa. Sitä ei jaksaisi edes ajatella ja lapset ovat koko ajan jotakin vailla. Ei väitöskirjatöistä tai vastaavista voi olla sillä tavalla pois, että ilmoittaa töihin että on hoitamassa kipeää lasta tai että on itse kipeä, ja sitten makailee lapsen kanssa viltin allaja päivän suurin työ on se että käy kaupassa ja tekee ruokaa. Niitä ajattelutöitä ei tee kukaan muu ja ne jäävät ikuiseksi ajoiksi tekemättä ja rahoitus loppuu, jos vain menee perheen ehdoilla. Se päivän ainoa kirkas hetki on pakko käyttää töihin.
Itsekin ajattelen että tämä pariskunta vaikuttaa vähän uusavuttomalta ja metatyöt ja rutiinit ja niissä pysyminen auttaisivat heitä paljon ja myös että siperia opettaa, ja jos tulee tarpeeksi raskasta niin alkaa keinojakin löytymään. Mutta olisi vaan Suomellekin jos tutkijat ja ajattelutyötä tekevät eivät enää tekisi ollenkaan lapsia. Esimerkiksi sairaanhoitajilla ja kaupan kassoilla on varmasti todella raskasta oman työn ja lapsiperhe-elämän kanssa, mutta heidän työt jäävät työpaikalle ja joka kuukausi tulee kiinteä palkka. On raskasta tehdä tutkimusta ja jos sitä ei saa määräajassa tehtyä, rahoituskin loppuu. Tällaisella perheellä on ihan erilaiset haasteet kuin tavallisilla duunariperheillä.
Vierailija kirjoitti:
Huomaa kyllä että vauvapalstalla ei kovin paljon kirjoita mitkään akateemiset ihmiset tai muuta sellaiset ihmiset, joiden työ on haastavaa ajattelutyötä. Ihmisen aivot ovat sellaiset, että voit ajatella sitä arjen pyörittämistä tai sitten voit ajatella sitä tutkimuaiheitta tai muut työongelmaa. Jos olet miettimässä jotakin vaikeaa pulmaa, ja samaan aikaan lapsi kiljuu että maitolasi kaatui ja pissat tuli housuun, niin koko ajatusrakennelma romahtaa. Samoin jos on kroonisesti väsynyt, korkeampi ajattelu ei suju. Tämä on ilmeisesti aivan vieras ajatus niille, jotka puhuvat että etätöissä voi hoitaa lasta kätevästi.
Itsellä on haastava ajattelutyö, kaksi lasta alle kahden vuoden välein ja mies sairastui kroonisesti. Voin sanoa ihan suoraan, että työni kärsi ja tilanne oli vaikea ja inhottava, vaikka oli päiväkoti ja kaupat lähellä. Esimerkiksi ihan tavalliset flunssat tuntuivat kauheilta, kun oli univelkaa, herätyksiä koko ajan
Niin varmaan on, jos ajattelu itsessään synnyttää aivojen sisäistä kirvelyä
"Niin varmaan on, jos ajattelu itsessään synnyttää aivojen sisäistä kirvelyä"
En tiedä millaiset superaivot teikäläisellä mahtaa olla, mutta voin vannoa että vaikka Einstein, Wittgenstein tai Steve Jobs eivät hoitaneet pikkulapsia samaan aikaan kun tekivät töitään. On tyypillistä suomalaista pientä ajattelua ja osasyy Suomen heikontuneeseen talouteen, että täällä kansakin haluaa, että kaikki ovat samanlaisia pikku ympyröissään pyöriviä taviksia, jotka käyvät tekemässä jotain yksinkertaista työtä ja tulevat sitten puuhakkaasti touhuilemaan kotiin.
En lue koko ketjua, kommentoin sivua 20. Asiantuntijatyö etänä ja lastenhoito on mielestäni mahdoton yhdistelmä jos ajattelee että työtä tekee ajatuksella sen 8 tuntia päivässä. Eli ei ole ratkaisu siihen että vanhemman poissaolot lapsen sairauden takia vähenee jos työn odotetaan olevan laadukasta. Useampaan työhön kuuluu kuitenkin puhelut ja neuvottelut etänä, ei ole muille reilua jos joku on puolet ajasta "muissa tehtävissä". Väitän että etätyön yleisyys Suomessa on yksi syy siihen että talouskasvu sakkaa koska töitä ei tehdä kunnolla.
Tällä palstalla on usein ihan järkeviä mielipiteitä, ehkä hiukan vähenemään päin ja joistakin paistaa tyytymättömyys nykyaikaa kohtaan. Joukkoon mahtuu monenlaista sukankuluttajaa. Uusavuttomia on sekä akateemisissa että duunareissa. Pienituloinen ei voi itkeä maksullisen lastenhoidon perään ja voltata kun niihin ei ole varaa.
Moni ilkkuu täällä sitä, miten kaksi etätöissä olevaa aikuista ei pärjää yhden lapsen kanssa. Ajatus tuli kieltämättä omaankin mieleeni. Olen itse selvinnyt kahden lapsen yh:na (lapset isällään joka toinen vkl), pienipalkkaisena ja lähes täysin ilman tukiverkkoja. Sain kyllä ruuat tehtyä itse ja monta muutakin asiaa.
MUTTA
- perheellä oli ollut aika paljon muutakin kuin lapsen hoito ja työt: toisen äiti oli kuollut ja isä tarvinnut ilmeisesti paljon apua, lisäksi työreissut. Jos tällaisia poikkeuksellisen raskaita reissuja on säännöllisesti, kyllä se kuluttaa.
- lapsella oli ilmeisesti ollut isoja nukkumishaasteita ja perheessä oli sairastettu paljon.
Ja ennen kaikkea, miksi asenne on se, että kaikki pitää aina vaan jaksaa, toisten uupumiselle nauretaan ja vähätellään ja kerrotaan, että itsehän läksit. Miksi? Eikö olisi paljon parempi yrittää rakentaa yhteiskuntaa, jossa lapsiperheet voisivat hyvin ja ihmiset uskaltaisivat tehdä lapsia vaikka ei olisikaan miljoonan säästöjä ja kymmentä mummia hoitoapuna? Miksi on tyhmää kritisoida sitä, että lapsiperheet ajetaan mahdollisimman ahtaalle minimaalisten säästöjen takia?
Ja vaikkei inhimillinen näkökulma kiinnostaisi, niin taloudellisestikin lapsiperheiden yksin jättäminen on tyhmää: kansantalouden kannalta olisi välttämätöntä, että lapsia syntyisi. Lapsiperheille suunnatut tuet ja palvelut voitaisiin vaikka kymmenkertaistaa ilman, että se kaataisi valtion taloutta, syntyvyyden lasku sen sijaan on äärimmäisen kallis ongelma. Yhdellä tunnin junalla kustannettaisiin tuhansia tunteja edullista hoitoapua ja edistettäisi samalla myös nuorten hoitajien toimeentuloa, mutta ei, kun yksin pitää jaksaa, kirkkain kruunu ja sitä rataa.
Vierailija kirjoitti:
Huomaa kyllä että vauvapalstalla ei kovin paljon kirjoita mitkään akateemiset ihmiset tai muuta sellaiset ihmiset, joiden työ on haastavaa ajattelutyötä. Ihmisen aivot ovat sellaiset, että voit ajatella sitä arjen pyörittämistä tai sitten voit ajatella sitä tutkimuaiheitta tai muut työongelmaa. Jos olet miettimässä jotakin vaikeaa pulmaa, ja samaan aikaan lapsi kiljuu että maitolasi kaatui ja pissat tuli housuun, niin koko ajatusrakennelma romahtaa. Samoin jos on kroonisesti väsynyt, korkeampi ajattelu ei suju. Tämä on ilmeisesti aivan vieras ajatus niille, jotka puhuvat että etätöissä voi hoitaa lasta kätevästi.
Itsellä on haastava ajattelutyö, kaksi lasta alle kahden vuoden välein ja mies sairastui kroonisesti. Voin sanoa ihan suoraan, että työni kärsi ja tilanne oli vaikea ja inhottava, vaikka oli päiväkoti ja kaupat lähellä. Esimerkiksi ihan tavalliset flunssat tuntuivat kauheilta, kun oli univelkaa, herätyksiä koko ajan
Tämä on asia joka varmasti riippuu ihan ihmisestä. Työkaverini on kahden lapsen yksinhuoltaja, teki tohtorin tutkinnon työn ohessa sekä vielä vapaaehtoistöitä. Hän sanoo, että samalla kun tekee ihan jotain muuta, kuin miettii niitä tutkielman asioita, ne tavallaan kypsyvät itsekseen taustalla ja selkiintyvät ihan eri tavalla kuin jos niitä pohtisi keskittyneesti.
Allekirjoitan itsekin tämän. Oman tutkimukseni jumikohdissa suurimman avun on tuonut ovesta ulos astuminen ja metsään kävely koiran (ja usein lasten) kanssa. Kun unohtaa sen solmukohdan ja tekee ihan muuta, niin yht äkkiä asia vaan selviää päässä. Tämä sama tapahtuu usein autoillessa.
Mutta toki on niitä ihmisiä, jotka vaativat täyden tuntikausien keskittymisen saadakseen aikaan etenemistä. Mutta kaikki siis eivät tosiaan ole tälläisia. Nykymaailmassa tietenkin helpommalla etenevät ne, joiden aivot toimivat hyvin joustavalla tavalla ja jotka sietävät keskeytyksiä ja päiviä täynnä tilkkutäkkiä vailla mahdollisuutta keskittyä yhteen asiaan koko työpäivän ajaksi.
Mutta onko kenellekään oikeasti koskaan ollut edes sellaisia mahdollisuuksia paitsi suurilla johtajilla, joilla sihteeri, siivooja ja autonkuljettaja huolehtivat arjen sujumisesta? Mutta he ovatkin sitten olleet aika käsiä ja pystyneet hyvin kapeaan toimintaan. Ei millään pahalla.
Nyt puhut puppua. Ensimmäinen kappale ei voi tuollaisenaan pitää paikkaansa, tuossa on kolmen ihmisen työt. Vuorokaudessa ei ole riittävästi tunteja, että olisit suoriutunut kunnialla yksin kaikesta kuvailemastasi.
Jos olette jo isovanhempia, ettei voi olla iältänne nuoria. Olette todennäköisimmin myöhäisessä keski-iässä. Toivoisin edes jotain tasoa trollauksiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa kyllä että vauvapalstalla ei kovin paljon kirjoita mitkään akateemiset ihmiset tai muuta sellaiset ihmiset, joiden työ on haastavaa ajattelutyötä. Ihmisen aivot ovat sellaiset, että voit ajatella sitä arjen pyörittämistä tai sitten voit ajatella sitä tutkimuaiheitta tai muut työongelmaa. Jos olet miettimässä jotakin vaikeaa pulmaa, ja samaan aikaan lapsi kiljuu että maitolasi kaatui ja pissat tuli housuun, niin koko ajatusrakennelma romahtaa. Samoin jos on kroonisesti väsynyt, korkeampi ajattelu ei suju. Tämä on ilmeisesti aivan vieras ajatus niille, jotka puhuvat että etätöissä voi hoitaa lasta kätevästi.
Itsellä on haastava ajattelutyö, kaksi lasta alle kahden vuoden välein ja mies sairastui kroonisesti. Voin sanoa ihan suoraan, että työni kärsi ja tilanne oli vaikea ja inhottava, vaikka oli päiväkoti ja kaupat lähellä. Esimerkiksi ihan tavalliset flunssat tuntuivat
Tämä on asia joka varmasti riippuu ihan ihmisestä. Työkaverini on kahden lapsen yksinhuoltaja, teki tohtorin tutkinnon työn ohessa sekä vielä vapaaehtoistöitä. Hän sanoo, että samalla kun tekee ihan jotain muuta, kuin miettii niitä tutkielman asioita, ne tavallaan kypsyvät itsekseen taustalla ja selkiintyvät ihan eri tavalla kuin jos niitä pohtisi keskittyneesti.
Allekirjoitan itsekin tämän. Oman tutkimukseni jumikohdissa suurimman avun on tuonut ovesta ulos astuminen ja metsään kävely koiran (ja usein lasten) kanssa. Kun unohtaa sen solmukohdan ja tekee ihan muuta, niin yht äkkiä asia vaan selviää päässä. Tämä sama tapahtuu usein autoillessa.
Mutta toki on niitä ihmisiä, jotka vaativat täyden tuntikausien keskittymisen saadakseen aikaan etenemistä. Mutta kaikki siis eivät tosiaan ole tälläisia. Nykymaailmassa tietenkin helpommalla etenevät ne, joiden aivot toimivat hyvin joustavalla tavalla ja jotka sietävät keskeytyksiä ja päiviä täynnä tilkkutäkkiä vailla mahdollisuutta keskittyä yhteen asiaan koko työpäivän ajaksi.
Mutta onko kenellekään oikeasti koskaan ollut edes sellaisia mahdollisuuksia paitsi suurilla johtajilla, joilla sihteeri, siivooja ja autonkuljettaja huolehtivat arjen sujumisesta? Mutta he ovatkin sitten olleet aika käsiä ja pystyneet hyvin kapeaan toimintaan. Ei millään pahalla.
Tiedän. Itse en vain ole tuollainen, vaan vaadin täyden hiljaisuuden ja keskittymisrauhan. Muuten ei mistään tule mitään. Suoraan sanottuna kadehdin ihmisiä, jotka pystyvät tuohon. Esimerkiksi omaa siskoani. En tiedä, mitkä aivot on jaettu minulle ja mitkä hänelle, sillä olemme kuin yö ja päivä tässä asiassa.
Siinä ajassa kun etenemme molemmat opiskeluissamme samaa tahtia, niin olen itse keskittynyt vain opintoihini, minulla ei ole perhettä ja teen töitä vain kaksi päivää viikossa, mutta siskoni käy arkipäivät töissä ja hänellä on kaksi lasta (+mies). Hän lohduttaa mua aina sanomalla, että hänen on nimenomaan helpompi keskittyä tekemällä samalla jotain fyysistä (toimii fysioterapeuttina päivisin) kuin istua pähkäilemässä asioita pöydän ääressä. Hänellä on mukana aina vihko, jonne kirjoittaa ylös päivän aikana mieleen tulleita väläyksiä.
Niin, lastenhoitoa tuossa tilanteessa saa kyllä rahalla jatkossakin ja varmasti sopiva tapa heille.
Kaikki eivät saa lastenhoitoa edes rahalla eikä ole lähipiiriä hoitamassa lasta, jos lapsella on jokin sairaus tai vamma, mikä lisää hoitoisuutta. Tällöin voidaan saada kuitenkin omalla rahalla paljon kalliimpi lähihoitaja hoitamaan lasta tai omaishoidon kautta silloin kun sattuu saamaan.
En tiedä, mitä hyvätuloinen, hyvissä ammateissa oleva pariskunta valittaa kun heillä on vielä terve lapsi. Voivat itse maksaa lastenhoidosta ja tehdä ruokaa pakkaseen, niin ei tarvitse Wolttailla.