Nainen, mitä jos 3kk tapailemasi mies haluaisi laittaa tapailun tauolle heikon taloudellisen tilanteensa takia? Voiko jatkaa myöhemmin?
Mieheltä on siis viety hallitusten uudistusten takia iso osa tuista, eikä hän pysty enää viettämään normaalia elämää samalla tavalla ennen kuin saa tilanteeseen muutosta (muutoksenhaut käynnissä).
Hän voi suunnilleen olla vain kotona ja ostaa ruokaa, eikä tehdä mitään muuta. Parturissakaan ei ole enää varaa käydä.
Voisitko jatkaa tapailua sitten kun tilanne on parempi?
Kommentit (32)
En muutenkaan tapailisi miestä joka elää tuilla, joten en jatkaisi.
Pitäisin tuollaisen ehdotuksen esittäjää varsin idioottina.
Ei oltais ikinä edes ryhdytty suhteeseen niin en osaa sanoa. Olen itse ihan hyvätuloinen eikä tarvetta miehen mua elättää mutta tuo kertoo ihmisestä niin paljon muutakin, emme vaan olisi päätyneet yhteen. Vaikka olis kaupan kassa niin sekin täysin ok, tuo ei.
En tosiaankaan edes jatkaisi tuollaisen ruikuttajan ja uhriutujan kanssa samaa matkaa metriäkään pidemmälle kuin olen siihen mennessä jo jatkanut. Kertoo ihan riittävästi tyypistä jos uhriutuu ja ulisee muita syytellen omasta tilanteestaan eikä tikkuakaan ristiin sen parantamiseksi laita. Luuseri kiertoo vaan.
Ei voi. Oikeassa parisuhteessa voidaan kestää myös niukkoja aikoja, tuo kuvailemasi tilanne antaa ihan vääränlaisen kuvan siitä, miksi sinä olet naisen kanssa tai nainen sinun. Tehkää jotain ilmaista.
Hommatkaa lapsia niin tuet nousee
en ymmärrä mitä tekemistä taloudellisen tilanteella on tapailun kanssa, olen tapaillut muutamaa miestä joilla hädintuskin oli rahaa yhtään mihinkään, me käytiin metsässä kävelemässä yms, ilmaisia juttuja tehtiin, en oleta että mies tarjoaa kahvit ja mennään hänen rahoillaan ravintoloihin jne vaikka miehellä olisikin rahaa
En jatkaisi tapailua myöhemmin. Koska tuo miehen asenne että pistää tapailun poikki koska tuet putosivat kuulostaa uhriutumiselta.
Pitäisin tekosyynä. Olettaisin että on löytänyt jonkun kiinnostavamman ja siksi haluaa minut pois kuvioista.
Olen naimisissa ja puoliso töissä, joten tämä on hypoteettista. Mun mielestä seurustelua ei voi laittaa tauolle taloudellisen syyn takia, koska se vaikuttaa silloin siltä, että ei ole kiinnostunut toisesta ihmisestä omana itsenään vaan vain hänen kanssaan tehtävistä kivoista asioista. Tai voi olla kyse myös siitä, että ajattelee olevansa toiselle vain lompakko, mutta ei kai tukien varassa elävä helposti sillä tavalla ajattelisi. Mitä tulee siihen, alkaisinko ylipäätään seurustella sellaisen kanssa joka elää tuilla, niin riippuu siitä mistä syystä se tuilla eläminen johtuisi - opiskelu, sairaus ja elämäntapatyöttömyys ovat kaikki aika erilaisia asioita keskenään.
Täh? Eihän tää varmaan ole aito kysymys?
Ei seurusteleminen edellytä jotain tiettyä tulotasoa, ainakaan molemmilta. Jos jommalta kummalta löytyy sen verran pätäkkkää, että pääsee matkustamaan toisen luo tai edes muuten pitämään yhteyttä - niin sehän riittää.
Vierailija kirjoitti:
Ei oltais ikinä edes ryhdytty suhteeseen niin en osaa sanoa. Olen itse ihan hyvätuloinen eikä tarvetta miehen mua elättää mutta tuo kertoo ihmisestä niin paljon muutakin, emme vaan olisi päätyneet yhteen. Vaikka olis kaupan kassa niin sekin täysin ok, tuo ei.
Entä jos tekee esim. kaupan kassalla 10h/kk ja saa päälle tukia runsaasti?
Ei ole olemassa mitään syitä laittaa tapailua tauolle, ellei MOLEMMAT ole niin kaukana toisistaan ja MOLEMMAT ole niin köyhiä, ettei tapailuun vaan ole konkreettisesti varaa.
Näinhän se menee 👴🏻👍🏻🥳