Lue keskustelun säännöt.
Mies ei voi luvata mitään, mutta näkee että me olemme pitkään yhdessä
29.10.2024 |
Ymmärrättekö tällaista, mies ei voi luvata mitään koska mitä tahansa voi tapahtua. Mutta muuten hän on kaikinpuolin ihan täydellinen, rakastava ja huomioiva. Sanoo että haluaa minut ja haluaa olla kymmenien vuosienkin päästä yhdessä. Tai sen hän näkee.
Ymmärrätkö tämän? Tavallaan ymmärrän, mutta tavallaan uskon että jos ei voi sitoutua samalla asenteella kuin minä, ei siitä mitään tule. En halua olla tuomitseva, mutta on vaikea ymmärtää.
Kommentit (163)
!!!??? Mikä kokonaistilanne ja tausta sekä teillä molemmilla että suhteellanne?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mikä kokonaistilanne ja tausta sekä teillä molemmilla että suhteellanne? Mies mokannut itsensä täysin jollain jossain todellisessa ja tärkeässä suhteessa? Sinä lääpällään häneen, joten näkee sitovansa itsensä sinuun kuin ankkuriin, jotta mitään kamalampaa ei enää tapahtuisi. Hän ei näe nyt, että uusi suurempi rakkaus voisi tulla hänen tielleen enää koskaan joten tyytyy sinuun. Jotakin käsittämätöntä voi tulevaisuus kuitenkin tuoda mukanaan - ja sitä hän toivoo jossain mielensä sopukassa... enkä jopa tuntee, että niin tulee vielä tapahtumaan ja silloin se on finito kanssasi... Mitä mieltä tästä?
Se, että haluaa olla toisen kanssa ei riitä. Sitoutuminen tarkoittaa, että ollaan yhdessä silloinkin, kun elämä heittää eteen sellaisia päiviä, joita kukaan ei halua. Ja päiviä, jolloin toisen seura ärsyttää. Jos ei ole sitoutunut, alkaa silloin miettiä muita ihmisiä.
Ap sun pitää päättää, riittääkö sulle suhde, jossa ei sitouduta oikeasti. Joillekin se riittää hyvin. Jotkut tarvitsee sitoutumisen jo pelkästään juridisista syistä. Jotkut, kuten minä, haluaa että toinen on täysin messissä, kävi miten kävi. Jos sitoutuminen on sinulle tärkeää, niin tee se hyvin selväksi. Älä jää odottelemaan, että toinen ymmärtää asian niin kuin sinä.
Vierailija kirjoitti:
Mikä kokonaistilanne ja tausta sekä teillä molemmilla että suhteellanne? Mies mokannut itsensä täysin jollain jossain todellisessa ja tärkeässä suhteessa? Sinä lääpällään häneen, joten näkee sitovansa itsensä sinuun kuin ankkuriin, jotta mitään kamalampaa ei enää tapahtuisi. Hän ei näe nyt, että uusi suurempi rakkaus voisi tulla hänen tielleen enää koskaan joten tyytyy sinuun. Jotakin käsittämätöntä voi tulevaisuus kuitenkin tuoda mukanaan - ja sitä hän toivoo jossain mielensä sopukassa... enkä jopa tuntee, että niin tulee vielä tapahtumaan ja silloin se on finito kanssasi... Mitä mieltä tästä?
Miten voit täysin ulkopuolisena sepittää tällaista.
Hän on ollut se joka on enemmän lääpällään. Hän on jopa sanonut ettei voi uskoa onneaan.
Juuri nyt tämä väittely on vaikuttanut väleihimme, mutta hänestä sekin on hyvä. Nyt on enemmän relaismia siitä minkälainen toinen on ja sekin on prosessi.
ap
No en ymmärrä. En jaksais tollaista pelleilyä, jos ollaan aikuisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pitää takaovea auki sille suurelle rakkaudelle. Olen kokenut tuon kahdessa suhteessa, olin se osapuoli joka sanoi ettei voi luvata.
Löysitkö myöhemmin suuren rakkauden?
Kauanko olette olleet yhdessä? Koetko, että mies on kovin rakastunut sinun?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen kolmatta vuotta tollaisessa suhteessa että mies vähän tuskaisena sanonu jopa sen yhden kerran kun tästä kevyesti riideltiin että hän ei vaan voi luvata täysin loppuelämää vaikka välittää (ja kaiketi rakastaa) kovasti ja on täysin sitoutunut eikä etsi todellakaan mitään muita.
Mulle tämä oli alkuun jotenkin vaikeaa mutta nyt mä uskon häntä ja luotan et meillä on yhteinen tulevaisuus. Hän on sellainen ihminen joka suhtautuu tosi vakavasti tällaisiin ja on sanonut mulle että ei voi mitään sellasta luvata jota ei voi täysin varmuudella pitää. Mutta haluaa ja on täysin sitoutunut ja tottakai mä tajuan ja näen itsekin et meidän suhde on todella hyvä, rakastava ja todella vakaalla pohjalla. Kesti kuitenki aika kauan et kaikki mun huolet tähän liittyen katosi!
Ehkä tässä on semantiikan lisäksi kyse yhteensopivuudesta. Itse olen ahdistuja, enkä pitkään aikaan uskalla luvata kenellekään mitään, koska olen epävarma kaikesta. Pohjimmiltaan kyse on minusta eikä suhteesta. Minulle sopisi sellainen rauhallinen ja vakaa peruskallio, joka sanoisi että hänellä on aikomus olla yhdessä eikä ole lainkaan epävarma omista ajatuksistaan riippumatta siitä mitä minä mielessäni pyörittelen. Jos toinenkin olisi tällainen pyörittelijä kuin minä, niin ei tulisi mitään, ajaisimme toisemme hulluiksi.
Sinänsä, riippumatta siitä mitä sanotaan tai mietitään, mielestäni kukaan ei ole luotettava. Toiset vain stressaavat enemmän tulevaisuudesta kuin toiset, ja joku voi olla rehellinen pitämästään takaportista ja joku toinen voi valehdella toiselle ja itselleenkin.
Mistä näistä tietää. Kai pitäisi itsekin relata ja lakata murehtimasta eroa ennen kuin se on tullutkaan.
Lapsia en kuitenkaan esittelisi ennen kuin luottamus on saavutettu. Se sitten tulee ajan kanssa ja jos ei tule vaikka vuoden sisään, niin heippa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mä olen kolmatta vuotta tollaisessa suhteessa että mies vähän tuskaisena sanonu jopa sen yhden kerran kun tästä kevyesti riideltiin että hän ei vaan voi luvata täysin loppuelämää vaikka välittää (ja kaiketi rakastaa) kovasti ja on täysin sitoutunut eikä etsi todellakaan mitään muita.
Mulle tämä oli alkuun jotenkin vaikeaa mutta nyt mä uskon häntä ja luotan et meillä on yhteinen tulevaisuus. Hän on sellainen ihminen joka suhtautuu tosi vakavasti tällaisiin ja on sanonut mulle että ei voi mitään sellasta luvata jota ei voi täysin varmuudella pitää. Mutta haluaa ja on täysin sitoutunut ja tottakai mä tajuan ja näen itsekin et meidän suhde on todella hyvä, rakastava ja todella vakaalla pohjalla. Kesti kuitenki aika kauan et kaikki mun huolet tähän liittyen katosi!
Kiitos kuulostaa kyllä tutulta!
ap
Vierailija kirjoitti:
Ehkä tässä on semantiikan lisäksi kyse yhteensopivuudesta. Itse olen ahdistuja, enkä pitkään aikaan uskalla luvata kenellekään mitään, koska olen epävarma kaikesta. Pohjimmiltaan kyse on minusta eikä suhteesta. Minulle sopisi sellainen rauhallinen ja vakaa peruskallio, joka sanoisi että hänellä on aikomus olla yhdessä eikä ole lainkaan epävarma omista ajatuksistaan riippumatta siitä mitä minä mielessäni pyörittelen. Jos toinenkin olisi tällainen pyörittelijä kuin minä, niin ei tulisi mitään, ajaisimme toisemme hulluiksi.
Sinänsä, riippumatta siitä mitä sanotaan tai mietitään, mielestäni kukaan ei ole luotettava. Toiset vain stressaavat enemmän tulevaisuudesta kuin toiset, ja joku voi olla rehellinen pitämästään takaportista ja joku toinen voi valehdella toiselle ja itselleenkin.
Mistä näistä tietää. Kai pitäisi itsekin relata ja lakata murehtimasta eroa ennen kuin se on tullutkaan.
Lapsia en kuitenka
En nyt tarkoita olla ilkeä mutta oletko miettinyt asiaa sen toisen osapuolen näkökulmasta? Hyvin monelle ellei kaikille varmaan kelpaisikin luotettava peruskallio, joka ei pyörittele päässään tai muuten muita kuvioita, ja jonka sitoutumista ei tarvitsisi epäillä lainkaan. Se peruskalliokin varmaan haluaisi samanlaisen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen kolmatta vuotta tollaisessa suhteessa että mies vähän tuskaisena sanonu jopa sen yhden kerran kun tästä kevyesti riideltiin että hän ei vaan voi luvata täysin loppuelämää vaikka välittää (ja kaiketi rakastaa) kovasti ja on täysin sitoutunut eikä etsi todellakaan mitään muita.
Mulle tämä oli alkuun jotenkin vaikeaa mutta nyt mä uskon häntä ja luotan et meillä on yhteinen tulevaisuus. Hän on sellainen ihminen joka suhtautuu tosi vakavasti tällaisiin ja on sanonut mulle että ei voi mitään sellasta luvata jota ei voi täysin varmuudella pitää. Mutta haluaa ja on täysin sitoutunut ja tottakai mä tajuan ja näen itsekin et meidän suhde on todella hyvä, rakastava ja todella vakaalla pohjalla. Kesti kuitenki aika kauan et kaikki mun huolet tähän liittyen katosi!
Kiitos kuulostaa kyllä tutulta!
ap
Sanoisin sulle ohjeeksi et koita nauttia vaan teidän suhteesta ja kaikki tapahtuu kyllä ajallaan! Mun tapauksessa (kirjotin siis ton ylläolevan) kaikki lasten tapaamiset, yhteenmuuttokeskustelut ja myös hänen sellainen lopullinen rentoutuminen/heittäytyminen on kaikki tapahtunu kun oon antanu sille aikaa. Sitten toisaalta se tuntuukin todella aidolta ja kestävältä kun luottamus, rakkaus ja muut on rakentuneet pikkuhiljaa eikä niin et 3 viikon päästä jo rakastetaan syvästi ja suunnitellaan häitä ja vannotaan et ollaan ikuisesti yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hänen siis pitäisi luvata?
Oikeastaan on kyse siitä miten näemme sitoutumisen ylipäätään. Ennemmin kuin siitä että juuri nyt pitäisi kihloiihin mennä.
Tähän liittyy myös luottamus.
Oletko ensimmäisessä oikeassa parisuhteessa? Koska sulla on jotenkin naiivi käsitys. Ihmiset muuttuvat, eivätkä välttämättä halua enää olla toisen kanssa myöhemmin. Onko se sinusta parempi, että vakuuttaa sitoutumista ja sitten kuitenkin EHKÄ eroaa joskus myöhemmin? Eikö se tuntuisi sinusta siltä, että sinua on kusetettu?
Mutta jos parisuhteessa on sellainen olo, että en tämän kanssa halua ehkä olla koko elämääni niin silloin on väärän ihmisen kan
Hän mietti myös tarkkaan koskaa tunnustaa tunteita, hän sanoo että rakastaa ja haluaa jakaa arjen ja koko elämän. Hän haluaa tehdä töitä sen eteen, eikä vaan sokeasti uskoa että ihmiset ovat yhdessä koko elämän. Joten hän ei voi etukäteen luvata, mutta haluaa kyllä.
Hänestä minä olen uskomuksineni enemmän ailahteevan ja helposti luovuttamassa.
ap
Ihan samanlainen kuin minun mieheni :) Kirjoitin tuolla aiemmin miehestäni, joka on tosi analyyttinen ja punnitsee hirveästi sanojen merkitystä. Myös rakkaudesta käytiin pitkä keskustelu mitä se oikein tarkoittaa, ennen kuin niin saattoi sanoa :)
Me ollaan oltu 9 vuotta yhdessä, ja suhde on koko ajan tiivistynyt nimenomaan miehen puolelta. Hän tekee todella töitä sen eteen että meillä olisi sitoutumista molemmin puolin. Hänkin kokee minut ailahtelevampana ja siinä mielessä epäluotettavampana, kun en ollut hirveästi edes miettinyt miten rakkaus määritellään, voiko se loppua jne. Toitotin vain rakastavani häntä. Näin me ollaan erilaisia :D Ja tosiaan, vaikka mieheni ei ole vieläkään luvannut minulle mitään (en ole kyllä enää kysynytkään enkä enää edes itsekään oikein tiedä mitä sillä kysymyksellä tarkoittaisin) niin pidän häntä kyllä täysin sitoutuneena ja rakastuneena minuun.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä, nainen, teen aina selväksi heti paikalla että sitoutumaan en suostu.
Siitä saa sitten valita, haluaako jatkaa vai ei. Jos toiselle ei sovi, on asia ok minunkin puolestani. En ala mihinkään jos ei ole täysin selvät pasmat. Toisen ei pidä luulla eikä kuvitella yhtään mitään muuta.
Jos mies on mukava jos meillä synkkaa hyvin. Ollaan yhtä mieltä erinäisistä asioista niin voidaan hyvinkin olla kauankin yhdessä ilman minkäänlaisia lupauksia ja valoja. Jos kumpikaan ei kyllästy, ei löydä parempaa tai muuten vain halua erota, jatketaan.
Lapsia en suostu edes harkitsemaan. Oman kodin haluan pitää sekä oman rahatalouden. Elättämään en ketään ala. En lainaa rahaa. Olen hyvätuloinen mutta siivelläni ei kukaan matkusta. Jos haluan auttaa ja näen siihen tarvetta autan.
En ymmärrä miksi tarvitaisiin jotain sormuksia ja lupauksia ja vannomisia ja pappeja ja vihk
Hienoa, ihan kuin minun tekstiäni. Ajattelen näin keski-ikäisenä itsellisenä naisena ihan samalla tavalla. Ja minulla on muutamia erittäin hyviä läheisiä miesystäviä, jotka ymmärtävät ajatukseni.
"Se peruskalliokin varmaan haluaisi samanlaisen."
En ole tuo jolle vastasit, mutta miten realistisena näet että kaikilla olisi samat vahvuudet? Toiset nyt vain ovat häilyvämpiä ja toiset vakaampia. Yleensä parisuhteille on ominaista tietty tasapaino, että toinen voi tukea toista ja päinvastoin.
Enkä edes usko että vakaa tyyppi näkee välttämättä kauhean mielenkiintoisena itsensä kaltaista tasaista tallaajaa.. siinä voisi elämä käydä tylsäksi (näin sanoo mun vakaa puoliso, kun joskus harmittelen omaa ailahteluani).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä tässä on semantiikan lisäksi kyse yhteensopivuudesta. Itse olen ahdistuja, enkä pitkään aikaan uskalla luvata kenellekään mitään, koska olen epävarma kaikesta. Pohjimmiltaan kyse on minusta eikä suhteesta. Minulle sopisi sellainen rauhallinen ja vakaa peruskallio, joka sanoisi että hänellä on aikomus olla yhdessä eikä ole lainkaan epävarma omista ajatuksistaan riippumatta siitä mitä minä mielessäni pyörittelen. Jos toinenkin olisi tällainen pyörittelijä kuin minä, niin ei tulisi mitään, ajaisimme toisemme hulluiksi.
Sinänsä, riippumatta siitä mitä sanotaan tai mietitään, mielestäni kukaan ei ole luotettava. Toiset vain stressaavat enemmän tulevaisuudesta kuin toiset, ja joku voi olla rehellinen pitämästään takaportista ja joku toinen voi valehdella toiselle ja itselleenkin.
Mistä näistä tietää. Kai pitäisi itsekin relata ja lakata murehtimasta eroa ennen kuin
Olen miettinyt ja meinasinkin kirjoittaa, että toisen pitäisi olla vähän "simppeli" (ei älyllisesti) ja kärsivällinen tyyppi joka vastaa vain omista senhetkisistä tunteistaan ja ymmärtäisi että minun ahdistukseni ei liity mitenkään häneen. Minulla on ollutkin pari kumppania, jotka eivät ole tuollaisista asioista stressanneet. En toki ole erikseen mainostanut että en sitten ole sitoutunut sinuun, mutta olen aluksi sanonut että pelkään seurustelun nimeämistä. Ovat kuitenkin nähneet toiminnastani että en katsele muita, niin se on riittänyt.
Ehkä peruskallion sijaan pitäisi puhua ihmisestä joka ei vain stressaile tulevaisuutta. Enhän minä ole kysynyt oletko sinä sitoutunut, ehkä eivät ole olleetkaan.
Vierailija kirjoitti:
Minä, nainen, teen aina selväksi heti paikalla että sitoutumaan en suostu.
Siitä saa sitten valita, haluaako jatkaa vai ei. Jos toiselle ei sovi, on asia ok minunkin puolestani. En ala mihinkään jos ei ole täysin selvät pasmat. Toisen ei pidä luulla eikä kuvitella yhtään mitään muuta.
Jos mies on mukava jos meillä synkkaa hyvin. Ollaan yhtä mieltä erinäisistä asioista niin voidaan hyvinkin olla kauankin yhdessä ilman minkäänlaisia lupauksia ja valoja. Jos kumpikaan ei kyllästy, ei löydä parempaa tai muuten vain halua erota, jatketaan.
Lapsia en suostu edes harkitsemaan. Oman kodin haluan pitää sekä oman rahatalouden. Elättämään en ketään ala. En lainaa rahaa. Olen hyvätuloinen mutta siivelläni ei kukaan matkusta. Jos haluan auttaa ja näen siihen tarvetta autan.
En ymmärrä miksi tarvitaisiin jotain sormuksia ja lupauksia ja vannomisia ja pappeja ja vihk
Minulla on samantyyppinen mies kuin ap:lla, joka ei halua antaa lupauksia, mutta sinun kuvaamasi ajattelutapa on hänelle kauhistus. Hän on sitä mieltä, että ihmiset eroavat liian helposti, ja pitää hyvänä asiana esim. sitä että meillä on yhteistä omaisuutta, jotta eroaminen hetken kyllästymisestä tai hullaantumisesta olisi vaikeampaa ja vaatisi enemmän harkintaa.
En siis tarkoita että ajattelutavassasi olisi mitään pahaa, tuon vaan tässä erikseen esiin sitä että kaikki, jotka eivät lupauksia halua antaa eivät kuitenkaan ajattele samalla tavalla keskenään. Ihmisillä on eri syyt olla antamatta lupauksia, eikä lupausten antamattomuus automaattisesti tarkoita että ei halua sitoutua tai haluaa odottaa parempaa tms. kuten tämän ketjuun joissain kommenteissa on tehty.
Miten mies voisi luvata yhdessä oloa teidän molempien puolesta? Eihän se yksin hänestä ole kiinni.
Mut on kahdesti vihitty tuollaisen ei-sitoutuvan ja ei-lupaavan miehen kanssa. Kyllä nekin jollekin lupaavat.
Mun mielestä myös täytyy tuntea henkilö, jonka yhteydessä asiasta puhutaan. Hyvin analyyttinen ja elämänsä raakaan faktaan perustava toimija puhuu asiasta eri kontekstissa kuin vilpertti naistennaurattaja. Ensimmäinen on vain raatorealistinen sen suhteen miten maailma makaa ja jälkimmäinen puhuu ympäripyöreitä, koska ei aio sitoutua.
Ensimmäinen toimija kuitenkin rakentaa yhteistä tulevaisuutta sanoin ja teoin, jälkimmäinen vain nauraa jutuille vierekkäisistä kiikkutuolesta.