HS: Loppu synnytystalkoille
Tutkija Tarmo Valkonen pohtii, miten syntyvyys saataisiin Suomessa nousuun:
Yksi tällainen voisi olla huonomman kumppanin hyväksyminen, hän miettii. Tutkimuksissa yksi keskeisiä syitä lasten hankinnan lykkäämiselle on sopivan kumppanin puuttuminen.
Mitä sanotte, arvon naiset, otatteko jatkossa kumppaniksi työttömän, alkoholistin, kenet tahansa vastaan tulevan? Ja olette valmiit elättämään lapsen/lapset ilman kumppanin apua ja tukea? Elämään huonossa suhteessa?
Kommentit (266)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tein lapset alkoholistin kanssa, koska halusin lapset. Mies jäi aikoja sitten taakse. Tiesin, ettei hänestä ole isäksi, mutta silti olen lapset hoitanut yksin aikuisikään asti, ja vaikka on vaikeaa ollut matkan varrella, en voi sanoa, että katuisin valintaani, sillä silloin katuisin myös lapsiani. Olisin tietenkin voinut valita paremminkin, mutta näillä eväillä on nyt mentävä. Ihmiset eivät tiedä, mitä menettävät kun eivät halua lapsia.
Eikö se verran lasten tulevaisuus kiinnostanut että et olisi heille tuollaisia geenejä siirtänyt? Vastuutonta, kaikkien ei pitäisi lisääntyä. Genetiikan ja epigenetiikan perusteet pitäisi olla hallussa.
Jep. Ei voi ymmärtää itsekkäitä äitejä jotka haluaa vaikka väkisin lapsen alkoholistin, väkivaltaisen tai narsistin miehen kanssa lapsia ihan vain itsekkäästä halusta. Ihankuin joku olisi pakottanut että nyt synnyttämään tai olet epäkelpo yksilö. Tosi kiva niille lapsille isompana tajuta että isä ei piittaa pskaakaan niistä ja muiden luokkakavereiden isät on herttaisia, mukavaa,iloisia ja nauravaisia jotka läsnä lapsen elämässä ja kiinnostaa oman lapsen koulumenestys ja lapsen vointi ja jaksaminen.
Vierailija kirjoitti:
Niin naisista puhutaan lähinnä sikoihin verrattavissa olevina emakkoina, jotka itse hoitavat kaiken alusta loppuun ja siittäjä käy ruikauttamassa m ä lli t koloon jossain vaiheessa
Ainoastaan vauvapalstalla puhutaan näin. Ja vastaavilla vessanseinillä. Ei tosielämässä.
Yhteiskunta tarvitsee lapsia maksajiksi tulevaisuudessa mutta ei auta oikeastaan ollenkaan. Pahentaa vaan.
Ei, päivähoitopaikan tarjoaminen ei ole apua, jos paikka osoitetaan sellaisesta sijainnista että arki vaikeutuu kohtuuttomasti. Lisäksi loma-aikoina varahoito ei toimi ollenkaan ja yhdelläkään vanhemmalla ei ole sitä määrää lomaa jota päivähoidon mielestä pitäisi olla. Omien lasten päivähoitoaika yhdistettynä työssäkäyntiin oli HIRVEÄÄ.
Ei, ei ole apua, jos et saa lapselle varattua lääkäriaikaa koska aikoja ei ole, vaan on mentävä kalliilla rahalla yksityiselle.
Ei, ei ole apua, että työssäkäynnin ja lastenhoidon välillä on valittava - raskaana olevia syrjitään edelleen työnhaussa (työnantajapuolelta ymmärrettävää), pienten lasten kanssa ei työnteko onnistu 100%, mutta jollain pitäisi elääkin.
Ei, ei ole apua että on pyykinpesukoneet ja tiskikoneet. Tähän suuret ikäluokat aina vetoavat, kuinka on helppoa. Helppo sanoa, kun itse heittivät lapset ulos ja mummoloihin jotta saivat itse olla rauhassa.
Ei, ei ole apua että wilman kanssa jatketaan lapsen koulunkäyntiä, kun opettajat ovat nykyään täysin kykenemättömiä ja voimattomia pitämään edes työrauhaa koulussa. Miten kummassa itse saikaan läksyt tehdyksi ja kokeet muistettua ilman äitiliinin Wilmaa. Perkele sentään. Kasvatuskumppanuus ja lasten puolesta koulunkäynti on aivan typerää. Kyllä, autan läksyissä, kuulustelen kokeet mutta aika ei meinaa riittää vanhempainvartteihin, pakollisiin terveystarkistuksiin jne. Töistä lomapäiviä ja palkatonta sitten vaan.
Ja auta armias kun kysyt tilapäistä lastenhoitoapua jostain niin ehei, maksa itse ja hanki tukiverkko (mistä, kun sellaisia ystäviä tai sukulaisia ei ole). Lehteen kirjoitellaan sitten halveksuvia kommentteja kuinka joku kehtaa viedä lapsen yhdeksi päiväksi päiväkotiin ja menee itse kotiin, vaikka työttömät tekee tätä vuositolkulla. Me hoidetaan täällä katsos vaan vanhukset ja vammaiset sekä sossutukilaiset, teillä työssäkäyvillä on maksajan ja suorittajan osa. Apua ette saa mistään.
Ihmettelevät miksei nuoret enää halua lapsia. Joo.
Vierailija kirjoitti:
Niin naisista puhutaan lähinnä sikoihin verrattavissa olevina emakkoina, jotka itse hoitavat kaiken alusta loppuun ja siittäjä käy ruikauttamassa m ä lli t koloon jossain vaiheessa
Ja tätä on todellisuus. Viralliset suositukset hädin tuskin kannustavat edes imettämään, siitä puhutaan jotenkin säälien ja söpöttäen virallisten suositusten ulkopuolelta. Kaikki äitiyteen liityvät toiminnot ollaan pyritty alasajamaan ja ulkoistamaan koneille, lehmälle, sekä miehelle
Kun äitiys on nyt teollistettu r aiskausfestivaaliksi ja lapseen pumpataan välittömästi syntymänsä jälkeen lehmäntissimaitoa, tai naista vaaditaan imetyksen sijaan pumppaamaan itse, että mies saa kiinyttä lapsensa itseen, kannattaa alkaa miettimään tarviiko sitä naista ollenkaan. Niillä lehmillä on nimittäin kohdutkin. Kun naiset on alennettu lehmänkaltaiseksi ja äitiys on r aiskattu, niin ihan sama siementää suoraan se lehmä. Silläkin on kohtu. Ihmisenä en tällaiseen kohteluun suostu, enkä myöskään altista lapsiani tuollaiselle. Jos muita mahdollisuuksia ei ole, niin niitä lapsia ei tule
Vierailija kirjoitti:
Ei tänne pidä nyt tehdä yhtäkään lasta kun miehet on pudottaneet naamionsa ja viestii selkeästi naisvihaa. Saatat saada vielä tytön ja sen tulevaisuus ei ole muuta kuin olla kotonaan raiskattavana kunnes kuolee synnytyksiin.
Juuri näin.
Täyttä puppua. Ei jutussa sanottu mitään tuollaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tein lapset alkoholistin kanssa, koska halusin lapset. Mies jäi aikoja sitten taakse. Tiesin, ettei hänestä ole isäksi, mutta silti olen lapset hoitanut yksin aikuisikään asti, ja vaikka on vaikeaa ollut matkan varrella, en voi sanoa, että katuisin valintaani, sillä silloin katuisin myös lapsiani. Olisin tietenkin voinut valita paremminkin, mutta näillä eväillä on nyt mentävä. Ihmiset eivät tiedä, mitä menettävät kun eivät halua lapsia.
Eikö se verran lasten tulevaisuus kiinnostanut että et olisi heille tuollaisia geenejä siirtänyt? Vastuutonta, kaikkien ei pitäisi lisääntyä. Genetiikan ja epigenetiikan perusteet pitäisi olla hallussa.
Jep. Ei voi ymmärtää itsekkäitä äitejä jotka haluaa vaikka väkisin lapsen alkoholistin, väkivaltaisen tai narsistin miehen kanssa la
Aika kukkainen kuva sinulla siitä, mitä isät ovat :D
Syntyvyys lähtee nousuun heti kun tiedemiehet saavat kehitettyä keinokohdun. Tämäkin hutkija voisi käyttää aikansa laitteen prototyypin kehittelemisessä eikä vaan vinkua lehtiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tjaaa, arvatkaas minkä "hullun" teorian kans tääkin menee TAAS 1:1 ?
Tarkoitus on ajaa suomalaiset naiset spesifisesti ahdinkoon.
Persu myi koko suomen porvarille sillä ajatuksella että sitten on helpompi kiristää ihmisiä seksiin, kokoomuslaiset ovat myös innoissaan orjista raha mielessä.
Persut aina kitisee muslimeista, se on kateutta, he kokevat epäreiluksi miksi musta mies saa alistaa ja hakata naista mut he ei.
Mitä pitemmälle tää sekoilu menee, sitä vähemmän te pystytte sulkeen silmiänne siltä, menkää lukemaan heidän omia juttuja.
Kolmatta päivää jo kaikki on ihan silkkaa maagista yhteensattumaa joka vaan sattuu sopiin yhteen sattumalta joka kerta.
Minä en ainakaan usko yhteensattumiin jotka ei ikinä lakkaa sattumasta yhteeb.
Alkaa naamiot tippuun, kohta alkaa synnytystalkoot kun naiset on kadulla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin naisista puhutaan lähinnä sikoihin verrattavissa olevina emakkoina, jotka itse hoitavat kaiken alusta loppuun ja siittäjä käy ruikauttamassa m ä lli t koloon jossain vaiheessa
Ainoastaan vauvapalstalla puhutaan näin. Ja vastaavilla vessanseinillä. Ei tosielämässä.
Mutta kohtelu on samaa. Naiselta halutaan pimppaa ja mahdollisesti kaikkea muuta epäeettistä. Se kaikista kivoin perheidyllifantasiakin sisältää yleensä vähintään s eksiorjuuden ja pettämistä
Vierailija kirjoitti:
Eipä yllätä että miehen suusta moisia ehdotuksia tulee.
Miehet ei joudu käymään läpi pahoja raskausoireita eikä sitä kipua ja tuskaa mitä synnytykseen tulee. Lisäksi miehet eivät tajua että moni nainen saattaa traumatisoitua synnytyksessä ja synnyttäjän kokemuksesta sairaalassa jossa hoitajat tiuskii,äyskii ja syyllistää. Monilta saattaa jäädä vain yhteen lapsen teko.
Synnyttäkää, synnyttäkää vaan. Ihan millä tavoin haluatte. Lisää veronmaksajia tarvitaan.
Itse tehnyt 4 veronmaksaja sektiolla. Täysi-ikäiset jo tienaamassa veroja. Alaikäiset osallistuu vain kulutusverojen kautta, mutta kiitettävästi siinäkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tjaaa, arvatkaas minkä "hullun" teorian kans tääkin menee TAAS 1:1 ?
Tarkoitus on ajaa suomalaiset naiset spesifisesti ahdinkoon.
Persu myi koko suomen porvarille sillä ajatuksella että sitten on helpompi kiristää ihmisiä seksiin, kokoomuslaiset ovat myös innoissaan orjista raha mielessä.
Persut aina kitisee muslimeista, se on kateutta, he kokevat epäreiluksi miksi musta mies saa alistaa ja hakata naista mut he ei.
Mitä pitemmälle tää sekoilu menee, sitä vähemmän te pystytte sulkeen silmiänne siltä, menkää lukemaan heidän omia juttuja.
Kolmatta päivää jo kaikki on ihan silkkaa maagista yhteensattumaa joka vaan sattuu sopiin yhteen sattumalta joka kerta.
Minä en ainakaan usko yhteensattumiin jotka ei ikinä lakkaa sattumasta yhteeb
Kadulle joudut sinä. Meidän esiäidit on eläneet jo tämän, me tiedetään mitä tehdä.
Vierailija kirjoitti:
Täyttä puppua. Ei jutussa sanottu mitään tuollaista.
Ai ei vai? Tässä pidempi lainaus:
Elämäntavoissa, arvoissa ja mieltymyksissä täytyisi tapahtua suuri globaali muutos, että syntyvyys kääntyisi kasvuun, Valkonen pohtii.
Yksi tällainen voisi olla huonomman kumppanin hyväksyminen, hän miettii.
Tutkimuksissa yksi keskeisiä syitä lasten hankinnan lykkäämiselle on sopivan kumppanin puuttuminen.
Valkosella on hieman huumoria puheessaan. Oikeastaan hänelle on ihan sama, montako lasta Suomeen syntyy.
Tai ei se ihan sama ole, hän tarkentaa. Syntyvyyden lasku muuttaa väkisinkin maailmaa.
Hyvinvointivaltiostakin tulee vähemmän antelias ja veronmaksajille kalliimpi. Mutta varautumisella ongelmista tulee selvästi pienempiä. Matala syntyvyys ei tule hyvinvointivaltiota kaatamaan.
Seuraavaksi hän haluaa kertoa miksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse tein lapset alkoholistin kanssa, koska halusin lapset. Mies jäi aikoja sitten taakse. Tiesin, ettei hänestä ole isäksi, mutta silti olen lapset hoitanut yksin aikuisikään asti, ja vaikka on vaikeaa ollut matkan varrella, en voi sanoa, että katuisin valintaani, sillä silloin katuisin myös lapsiani. Olisin tietenkin voinut valita paremminkin, mutta näillä eväillä on nyt mentävä. Ihmiset eivät tiedä, mitä menettävät kun eivät halua lapsia.
Eikö se verran lasten tulevaisuus kiinnostanut että et olisi heille tuollaisia geenejä siirtänyt? Vastuutonta, kaikkien ei pitäisi lisääntyä. Genetiikan ja epigenetiikan perusteet pitäisi olla hallussa.
Niin että kummallakaan vanhemmalla ei saisi olla mitään mahdollisesti periytyviä sairauksia? Vastuutonta? Olen huolehtinyt lapsistani hyvin - heillä ei ole ollut puutetta mistään ja ovat onnellisia ihan vaan äidinkin kanssa. Vastuutonta olisi, jos olisin pakottanut lapset alkoholisti-isälle.
"Kadulle joudut sinä. Meidän esiäidit on eläneet jo tämän, me tiedetään mitä tehdä. "
Hei minä olen teidän puolella, se että minä yritän varoittaa mitä seuraavaks on tulossa ei ole uhkaus vaan VAROTUS.
Persuincelit ajaa ihan tosissaan sitä naisten olojen ja oikeuksien kurjistamista pakottaakseen teidät alistuun heidän vallan alle koska ne ei enää saa kun teillä on itelläkin rahaa ja standardit.
Minä olen pienen tyttären isä, minä otan kuohintasakset mukaan ja tulen barrikadeille mukaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tämäkin tutkija on täysi I d i oo tti.
Ja sitten niille idiooteille maksetaan 10 enemmän kuin tavalliselle töitä tekevälle duunarille joka joutuu kaikenlisäksi orjana maksamaan pilipaliveroja eikä saa juurikaan 10 cnt korkeampaa palkankorotusta. Nämä idiootit saavat joulu yms bonuksia, lahjakoreja, ulkomaanmatkoja veronmaksajien eli meidän orjien piikkiin, taksimatkat ilmaiseksi yms.
Tutkijan työssä ei tienaa mitenkään erityisen hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Viimein kun naiset on nostaneet parinvalinnassa rimaa (ja silti se on tosi matalalla) ja kriteerejä niin kyllä miehiä harmittaa. Kehittäkää itseänne niin pääsette riman yli. Teidän pitää nousta ylös, naisten ei tarvitse tulla alas.
Kyllä naisten täytyy tulla alas, jos haluavat lapsia.
Vierailija kirjoitti:
Syntyvyys lähtee nousuun heti kun tiedemiehet saavat kehitettyä keinokohdun. Tämäkin hutkija voisi käyttää aikansa laitteen prototyypin kehittelemisessä eikä vaan vinkua lehtiin.
Absolutely, yhtä lailla kun maailma on täynnä kaikkia muitakin miesten härpäkkeitä. Se on maskuliininen luonne, levittää ja siementää. Villasukkakaan ei merkitse mitään jos sitä ei saa skaalattua koko maailmalle
Maailmassa on muutamia matriarkaalisia yhteisöjä ja niille on tunnusomaista se, että ne eivät juuri laajene. Laajentuminen, levittäytyminen ja valtaaminen on täysin miesten touhua. Mutta tällainen laajentuminen myös köyhdyttää ja häiriinnyttää: hyvänä esimerkkinä tuo lehmäntissimaito, joka vaikuttaa positiivisesti kokoon ja negatiivisesti älykkyyteen. Ihmisapinoiden erikoispiirre on kuitenkin niiden aivot, joten tässä mennään metsään ja lujaa jälleen
Kolmatta päivää jo kaikki on ihan silkkaa maagista yhteensattumaa joka vaan sattuu sopiin yhteen sattumalta joka kerta.
Minä en ainakaan usko yhteensattumiin jotka ei ikinä lakkaa sattumasta yhteeb.