Miten vanhempiesi taloudellinen vakavaraisuus on vaikuttanut elämääsi?

Vierailija kirjoitti:

Huomaan itselläni tietynlaisen rentouden sellaisissa tilanteissa, missä taas köyhän perheen puolisoni stressaa älyttömästi. Koitan selittää. 

Vaikka en olisi ennen käynyt jossain kulttuuripaikassa tai -tapahtumassa (esim. ooppera, baletti tms.), en koskaan koe olevani väärässä paikassa. Menen sisään itsevarmana ja ystävällisenä, ja saan myös aina samanlaista käytöstä osakseni. Parhaimmat keskusteluni olenkin käynyt lämpiössä! Puolisoni taas...no, hän ei viihdy vastaavissa paikoissa. Ei "osaa olla". Tämä ei koske pelkästään kulttuuria, vaan levittyy myös kalliimpiin ravintoloihin ja vastaaviin: jossen jotain tiedä, kysyn reippaasti. Siihen ei laatupaikoissa koskaan suhtauduta ikävästi, päinvastoin. Puolisoni ei kysy, vaan yrittää selviytyä (naama punaisena ja nolostuneena)- kunnes minä kysyn hänen puolestaan. Saakohan kukaan tästä kiinni? 

Ei, omat vanhempani eivät opettaneet sosiaalista etikettiä kaikkialla

Miten otit sitten tuollaisen miehen? Eikö omasta yhteisöstä löytynyt?

Perinnön turvin pystyn erakoitumaan lähes täysin.

Vierailija kirjoitti:

Perinnön turvin pystyn erakoitumaan lähes täysin.

Sikäli hyvä kommentti, että usein unohtuu, että myös varakkaissa on yhteiskunnan ulkopuolella eläviä. Tunnen useampia syrjäytyneitä rikkaita ihmisiä, siis miljonäärejä. Ei ole pakko käydä töissä, voi juoda ja hoidattaa itseään pitkillä terapioilla, rattijuopumukset ja muut törttöilyt voi hoitaa rahalla ja terveyttäkin voi hoitaa. 

Tästä aiheesta en ole palstalla koskaan nähnyt puhuttavan. Mutta ongelma on - jos ei nyt yleinen - niin kuitenkin kaikkien tiedossa, jotka seurustelevat hyvin varakkaiden ihmisten kanssa tai tuntevat heitä lapsuudestaan. Ap

Ei yhtään mitenkään. Kaiken on saanut aina omin rahoin kustantaa, eikä vanhemmat ole auttaneet millään tavalla. Ei taloudellisesti, eikä muutenkaan. 

Isä muistaa kyllä aina muistuttaa, kuinka on omaisuutta kerryttänyt minua ja veljeäni ajatellen. Joskus tulee vaan mieleen, että olisihan sitä voinut tietenkin meihin investoida myös muutenkin kun tulevan perinnön muodossa. Esim. kun pihassa seisoi pakasta vedetty auto ja me lapset nukuttiin yli vuosi pelkillä telttapatjoilla, kun isän mielestä oli liian työlästä hankkia meille sängyt ja kunnon patjat. Vuoden päästä  saatiin sentään tarjouksesta jonkinmoiset patjat sinne huoneiden lattialle.

Yritän olla olematta katkera, mutta vaikeaa se on kun näkee kuinka paljon ikätoverien vähemmänkin varakkaat vanhemmat ovat priorisoineet varojaan lapsiensa hyväksi ja mun pitäisi edelleen liki nelikymppisenä muistaa olla kiitollinen isälle kun kerran osti mulle festarilipun kun olin 15-vuotias.

Vierailija kirjoitti:

Huvittavia nämä eliitin uskomukset köyhien perheiden elämästä. Ihan hukassa taas tämäkin aloittaja.

Millä tavalla?

Itse elin köyhän lapsuuden ja allekirjoitan ihan täysin aloittajan tekstin. Köyhyys tuotti nimenomaa turvattomuuden tunnetta. Vanhemmat jäivät työttömiksi ysärin lamassa, tilanteessa missä oli kaksi pientä lasta ja tuore asuntolaina. Kyllä se pelko siitä miten meidän käy välittyi meille lapsille asti, vaikka vanhemmat yrittivätkin sen omana tietonaan pitää. Ja kyllä, isä alkoi ryyppämään noihin aikoihin, eli tulivatpa sieltä ne elämänhallintaongelmatkin.

Eikä tämä minun kokemukseni ole mitenkään poikkeuksellinen, vaan kaikki tutkimuksetkin osoittavat, että suurinta osaa heikomassa sosioekonomisessa asemassa olevia perheitä yhdistää köyhyys ja vanhempien elämänhallintaongelmat.

Vierailija kirjoitti:

Ei yhtään mitenkään. Kaiken on saanut aina omin rahoin kustantaa, eikä vanhemmat ole auttaneet millään tavalla. Ei taloudellisesti, eikä muutenkaan. 

Isä muistaa kyllä aina muistuttaa, kuinka on omaisuutta kerryttänyt minua ja veljeäni ajatellen. Joskus tulee vaan mieleen, että olisihan sitä voinut tietenkin meihin investoida myös muutenkin kun tulevan perinnön muodossa. Esim. kun pihassa seisoi pakasta vedetty auto ja me lapset nukuttiin yli vuosi pelkillä telttapatjoilla, kun isän mielestä oli liian työlästä hankkia meille sängyt ja kunnon patjat. Vuoden päästä  saatiin sentään tarjouksesta jonkinmoiset patjat sinne huoneiden lattialle.

Yritän olla olematta katkera, mutta vaikeaa se on kun näkee kuinka paljon ikätoverien vähemmänkin varakkaat vanhemmat ovat priorisoineet varojaan lapsiensa hyväksi ja mun pitäisi edelleen liki nelikymppisenä muistaa olla kiitollinen isälle kun kerran osti mulle festarilipun kun olin

Hirveää. Minäkin tunnen vastaavanlaisen perheen. Isä oli monimiljonääri eikä ottanut yhteenkään sijoitusasuntoonsa lapsia vuokralaisiksi, yksi heistä asui torakkatalossa, jonka seinät olivat homeessa, opiskelijasolu siis.

Pihejäkin rikkaita on aika paljon. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Huvittavia nämä eliitin uskomukset köyhien perheiden elämästä. Ihan hukassa taas tämäkin aloittaja.

Millä tavalla?

Itse elin köyhän lapsuuden ja allekirjoitan ihan täysin aloittajan tekstin. Köyhyys tuotti nimenomaa turvattomuuden tunnetta. Vanhemmat jäivät työttömiksi ysärin lamassa, tilanteessa missä oli kaksi pientä lasta ja tuore asuntolaina. Kyllä se pelko siitä miten meidän käy välittyi meille lapsille asti, vaikka vanhemmat yrittivätkin sen omana tietonaan pitää. Ja kyllä, isä alkoi ryyppämään noihin aikoihin, eli tulivatpa sieltä ne elämänhallintaongelmatkin.

Eikä tämä minun kokemukseni ole mitenkään poikkeuksellinen, vaan kaikki tutkimuksetkin osoittavat, että suurinta osaa heikomassa sosioekonomisessa asemassa olevia perheitä yhdistää köyhyys ja vanhempien elämänhallintaongelmat.

Aivan, silti häveliäästi jätetään käsittelemättä se, että elämänhallintaongelmat kuuluvat usein pakettiin ja keskustellaan vain yhteiskunnan riittämättömistä tuista. Ap

Se on antanut riskinottokykyä niin hyvässä kuin pahassa. Olen ollut töiden suhteen aika huoleton pitkään, ajelehtinut työstä toiseen, kun takaraivossa on aina ollut tieto, etten koskaan jää ihan tyhjän päälle. 

Toisaalta taas uskalsimme varsin nuorena ostaa asunnon ja sitten taas isomman, vaikka laina suhteessa tuloihin oli iso. Tämä oli halpojen korkojen aikaa, josta hyödyimme oikein kunnolla ja kartutimme varallisuutta. 

Pienissä määrin vanhemmat ovat auttaneet myös taloudellisesti, antaneet toisinaan isohkoja lahjoja. Suurin vaikutus on ollut tietynlainen vapaus, joka kuitenkin on hyvin henkilökohtainen kokemus. Siskoni kun taas on hyvin säästäväinen ja vaikka vanhemmat ovat auttaneet myös siskoa, hän on aina stressannut enemmän toimeentoloaan. 

Vanhemmat olivat kylän köyhimmästä päästä.

Olen koko ikäni elänyt opiskelijabudjetilla vaikka omaisuutta on yli miljoona. Niistä on suurin osa kryptoissa mutta yhtäkaikki. Olen ajatellut, että kun kolme miljoonaa on kasassa niin ostan 10 hehtaarin saaren ja erakoidun sinne.

Vierailija kirjoitti:

Se on antanut riskinottokykyä niin hyvässä kuin pahassa. Olen ollut töiden suhteen aika huoleton pitkään, ajelehtinut työstä toiseen, kun takaraivossa on aina ollut tieto, etten koskaan jää ihan tyhjän päälle. 

Toisaalta taas uskalsimme varsin nuorena ostaa asunnon ja sitten taas isomman, vaikka laina suhteessa tuloihin oli iso. Tämä oli halpojen korkojen aikaa, josta hyödyimme oikein kunnolla ja kartutimme varallisuutta. 

Pienissä määrin vanhemmat ovat auttaneet myös taloudellisesti, antaneet toisinaan isohkoja lahjoja. Suurin vaikutus on ollut tietynlainen vapaus, joka kuitenkin on hyvin henkilökohtainen kokemus. Siskoni kun taas on hyvin säästäväinen ja vaikka vanhemmat ovat auttaneet myös siskoa, hän on aina stressannut enemmän toimeentoloaan. 

Hyviä pointteja sulla, persoonallisuuden erotkin voivat vaikuttaa. Ja vanhempien tai suvun unohdin mainita. Elämään on kieltämättä eri lähtökohta, kun on jo alaikäisenä oma arvoasunto kuten itselläni oli, perintönä saatu. Ja vanhemmat ostivat lähes uuden auton, kun sain ajokortin. Kun perusasiat ovat kunnossa, jää energiaa muuhun, opintoihin, uraan jne. 

Tästähän köyhyystutkijatkin ovat puhuneet eli köyhyys luo turvattomuutta ja vie energiaa. Energia menee selviytymiseen, vaikka Suomessa onkin jonkinlainen asunto ja toimeentulo jokaisella eli ei absoluuttista köyhyyttä kuten kehitysmaissa, jolloin asutaan kadulla ja nähdään nälkää, jos ei pysty panostamaan eikä ole resursseja. Suhteellista köyhyyttä on se, että köyhempi kuin lähiympäristö. Ap

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat olivat kylän köyhimmästä päästä.

Olen koko ikäni elänyt opiskelijabudjetilla vaikka omaisuutta on yli miljoona. Niistä on suurin osa kryptoissa mutta yhtäkaikki. Olen ajatellut, että kun kolme miljoonaa on kasassa niin ostan 10 hehtaarin saaren ja erakoidun sinne.

Millä olet omaisuutesi hankkinut? Minulle tulee tekstistäsi mieleen, että elämäsi olet yrittänyt säästää ja päästä turvaan, jossa mikään paha (köyhyys tai jokin muu) ei voisi sinua koskettaa? Meneekö tulkintani yhtään oikeaan suuntaan? Että kokemuksesi muiden parissa olemisesta on köyhyyden ohella ollut niin paha, että olet ponnistanut kaikkesi, että pääset pakoon sitä, vaikka elät yhä pääsi sisällä todellisuutta, jota pakenet saarelle? Vai liittyykö tähän jotain ympäristötietoisuutta, ekologisuutta tms.? Ap

"Köyhän lapsuuden eläneillä perheissä varmaan usein on muitakin ongelmia, esimerkiksi elämänhallinnan puutteita eli vanhemmat eivät ole osanneet käyttää rahojaan järkevästi."

Tämä kohta aloituksessa häiritsi. Tottakai on niitä vanhempia, joilla on elämänhallinnassa ongelmia ja näin ollen ongelmia myös rahankäytössä. Mutta ongelmia tulee kyllä myös esim. yhtäkkisestä työn menetyksestä. Itse olin 90-luvun lama-aikana n. 10-vuotias ja lähes kaikkien kavereiden vanhemmista ainakin toinen jäi työttömäksi. Yrittäjillä oli pahin tilanne.

Ihan tavallisia perheitä mutta kaikki meni alta. Kun menettää työn ja kodin menettää helposti myös turvallisuuden tunteen, mielenterveyden, mahdollisesti myös avioliiton. Monissa perheissä alkoi esiintyä päihdeongelmia ja yhden kaverin vanhempi päätyi itsemurhaan. Eli vika voi oikeasti olla alun alkaen vähävaraisuudessa, joka tuo mukanaan muut ongelmat.

Omat vanhempani eivät ole olleet päivääkään työttöminä, nyt ovat jo eläkkeellä. Ovat korkeasti koulutettuja ja vakavaraisia. Kyllähän se näkyi monessakin asiassa, esim. koulutuksessa. Sain mm. yksityistunteja matematiikassa kun lukiossa oli vähän haasteita ja pelotti, selviänkö kirjoituksista. Ikinä en silti koe, että olisin jotenkin parempaa väestönosaa kuin ne lapsuuden kaverit, joiden vanhemmat menettivät kaiken. Koska enhän minä ole.

Vanhempani ovat olleet ylempää keskiluokkaa. Rahaa oli ihan ok. Välillä matkusteltiin ja remontoitiin, muuten rahaa käytettiin suht järkevästi. 

Ajattelen rahaa päivittäin, todella paljon. Minulla on pirstoutunut turvallisuudentunne ja tämä liittyy ihan muihin asioihin kuin vanhempieni tulo- ja varallisuustasoihin. 

Vierailija kirjoitti:

"Köyhän lapsuuden eläneillä perheissä varmaan usein on muitakin ongelmia, esimerkiksi elämänhallinnan puutteita eli vanhemmat eivät ole osanneet käyttää rahojaan järkevästi."

Tämä kohta aloituksessa häiritsi. Tottakai on niitä vanhempia, joilla on elämänhallinnassa ongelmia ja näin ollen ongelmia myös rahankäytössä. Mutta ongelmia tulee kyllä myös esim. yhtäkkisestä työn menetyksestä. Itse olin 90-luvun lama-aikana n. 10-vuotias ja lähes kaikkien kavereiden vanhemmista ainakin toinen jäi työttömäksi. Yrittäjillä oli pahin tilanne.

Ihan tavallisia perheitä mutta kaikki meni alta. Kun menettää työn ja kodin menettää helposti myös turvallisuuden tunteen, mielenterveyden, mahdollisesti myös avioliiton. Monissa perheissä alkoi esiintyä pä

Niin, aloituksessa juuri kirjoitinkin, että elämänhallinnan, turvallisuuden ja rahan yhteyksiä ei aina ole helppo erotella toisistaan. Ei vain niin päin, että konkurssi suistaa perheen köyhyyteen ja elämänhallinnan ongelmiin alkoholinkäytön lisäännyttyä, vaan myös niin päin, että keskituloisen perheen toimeentulo on heikkoa, koska vanhempien taloustaidot ovat heikot. Joku taisi tästä ketjuun kirjoittaakin, että on ihmetellyt joitakin "köyhiä", joita on lehtiinkin haastateltu, vaikka heidän ei pitäisi tulojensa puolesta edes olla köyhiä. Samaa mieltä hänen kanssaan olen siitä, että onhan köyhyydellä tietyt raamit ja määritelmät. Toimittajat voisivat noudattaa niitä, sillä tuollaisia juttuja lukiessa ajatus suomalaisesta köyhyydestä vääristyy. Jos keskituloinen puhuu omasta lapsuudestaan tai aikuisesta elämästään köyhänä, ei ole kyse köyhyydestä, vaan elämänhallinnan ongelmasta. Ap

Lapsuudessa näkyi, kun oli kiva kasvuympäristö, iso omakotitalo, piha, paljon matkustelua ja sen sellaista. Aikuisena ei oikein mitenkään, koska vanhemmat eivät koskaan opettaneet raha-asioissa tai ole rahallisesti paljon tukeneet. Joku päivä toki perinnön ja muun sellaisessa muodossa sen taas näkee. 

Perintö aikanaan vaikuttaa. Muuten tavallista elämää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hyvä aloitus AP! Tästä pikkuseikasta ihmiset eivät kovin mielellään puhu: Kaikki on vaan heidän omaa ansiotaan. Tai lähtökohtien merkitystä ainakin väheksytään.

 

 Aika harva pystyy lopulta nousemaan hyvistä lähtökohdista vielä parempaan asemaan, ns. seuraavalle tasolle. Jopa aivan huippuluokan koulutuksen ja lähtökohdat saaneet saattavat olla keski-ikäisinä "perintöä odotellessa" tilanteessa. Eli, ovat vasta perinnön saatuaan vauraampia, kuin vanhempansa. 

Kiitos palautteesta.

Itse koen, että varallisuuden merkitys on ollut nimenomaan se, ettei ole ollut tarvetta hankkia lisää rahaa ja parempi asema kuin vanhemmilla. Voisiko se olla jopa yksi keskeinen ero varakkaiden ja vähävaraisten ihmisten ajattelussa?

Ainakin omassa tuttavapiirissä näin eli työuralla keskitytään siihen, mikä ihan oikeasti kiinnostaa ja edistää

Tämä sama kokemus oli itsellä. Olin kympin tyttö ja kuuden ällän ylioppilas, yliopistossa suoritin nopeasti hyvän tutkinnon. Mutta teen silti kutsumustyötä kohtuullisella palkalla, eikä ole koskaan tarvinnut ajatella rahaa, koska toimeentuloni ei ole koskaan ollut riippuvainen palkastani. Olisi varmasti erilaista, jos työssä pitäisi käydä, koska on pakko. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Köyhän lapsuuden eläneillä perheissä varmaan usein on muitakin ongelmia, esimerkiksi elämänhallinnan puutteita eli vanhemmat eivät ole osanneet käyttää rahojaan järkevästi."

Tämä kohta aloituksessa häiritsi. Tottakai on niitä vanhempia, joilla on elämänhallinnassa ongelmia ja näin ollen ongelmia myös rahankäytössä. Mutta ongelmia tulee kyllä myös esim. yhtäkkisestä työn menetyksestä. Itse olin 90-luvun lama-aikana n. 10-vuotias ja lähes kaikkien kavereiden vanhemmista ainakin toinen jäi työttömäksi. Yrittäjillä oli pahin tilanne.

Ihan tavallisia perheitä mutta kaikki meni alta. Kun menettää työn ja kodin menettää helposti myös turvallisuuden tunteen, mielenterveyden, mahdollisesti myös avioliiton. Monissa perheissä alkoi esiintyä pä

Niin, aloituksessa juuri kirjoitinkin, että elämänhallinnan, turvallisuuden ja rahan yhteyksiä ei aina o

Mutta se minua juuri aloituksessasi häiritsee, että korostat sitä kuinka köyhyydessä olisi kyse elämänhallinnasta eikä niinkään ihan konkreettisen rahan vähyydestä. Oleellista on se, kumpi on ensin elämänhallinnan ongelmat vai vähäinen varallisuus. Sehän on itsestäänselvää, että ongelmat tuppaavat kertaantumaan mutta mielestäni on hieman ylimielistä ajatella, että köyhät eivät vain osaa huolehtia asioistaan ja rahaakin olisi jos elämänhallinta olisi paremmissa kantimissa. Monesti näin varmaan onkin mutta on myös niitä perheitä, joilla sitä rahaa ei ole riittävästi vaikka elämänhallinta hipoisi täydellisyyttä. 

37. Samanlainen tarina itsellänikin. Olen saanut toimia monessakin ammatissa, jotka ovat kiinnostaneet, osa niistä on ollut heikosti palkattuja, mutta rahaa ei ole tarvinnut samalla tavalla ajatella, koska perusvarallisuutta ei ole tarvinnut hankkia alusta alkaen. (En silti sano, että rahaa olisi voinut käyttää miten vain, sillä olen mm. rahoittanut mieheni yritystä nuorena ja ottanut isoja lainoja varallisuuden kartuttamiseksi kuten suurin osa muistakin hyvin toimeentulevista ihmisistä.) Ap

38. En ajattele niin, etteikö köyhyydessä voisi olla kyse vain rahojen vähäisyydestä. Mutta siihen tahdoin viitata, että moni - kuten sinäkin - ei halua lainkaan puhua siitä, mikä köyhyyteen myös usein liittyy eli kyvyttömyys hallita elämäänsä. Ja se voi syntyä jo geneettisestä haavoittuvuudesta kuten impulsiivisuudesta tai jostain diagnoosista kuten peliriippuvuus. Valitettavasti ongelmat kasaantuvat ja hyväosaisuuskin kasautuu, siitä on paljon tutkimusnäyttöä. Eli minusta on väärin antaa kuva, että tukien lisäämisellä voisi auttaa kaikkia. Rahat eivät esimerkiksi päädy lasten hyväksi päihdeperheessä, vaan tarvitaan muita tukitoimia.

Köyhyyttä ei ole vain yhdenlaista, vaan monenlaista. Yksi hyvä lähtökohta on ottaa määritelmäksi se mikä köyhyyden virallinen määritelmä on talouden tunnuslukujen mukaisesti. Jos keskituloinen perhe on köyhä, sitä selittää joko lasten iso lukumäärä ja heidän diagnoosinsa tai vanhempien diagnoosit tai sitten kyse on elämänhallinnan ongelmista. Köyhyyttä ei voi itse määritellä kuten ei rikkauttakaan, jos puhutaan rahasta. Toimittajilta toivoisi siksi kriittisempää otetta jutunteossakin.

Mutta aiheeni oli vakavaraisuus ja hyvätuloisuus. Siinäkin toivoisi kriittisyyttä yhtä lailla, sillä on jo useampi tapaus, missä mediassa rikkaana esiintynyt henkilö on paljastunut rutiköyhäksi verotulojensa suhteen. On olemassa ihmisiä, jotka omista syistään haluavat esiintyä rikkaana tai köyhänä saadakseen huomioita ja persoonallisuutensa patologisten piirteiden takia. Human interest -juttujenkin pitäisi perustua samaan journalistiseen työhön kuin muunkin uutisoinnin. On helppo tarkastaa verotiedot, on helppo tarkastaa ammatti ja työura, siihen menee max. puoli tuntia. Valelääkäriä, -psykoterapeuttia, -sosiaalityöntekijää ja -sairaanhoitajaa uskova voi syyttää vähän itseäänkin, jos ei tarkista faktoja. Ap