Lue keskustelun säännöt.
Taidan olla todella kamala ihminen kun minulla ei ole ollut koskaan naispuoleisia kavereita (Olen nainen)
28.10.2024 |
minulla oli yksi tyttö kaverina kun olin jotain 11v, mutta en laske tuota kun oltiin lapsia. Tuon jälkeen ei ole ollut. Olen kai kamala ihminen, mutta vaikka olen ollut ystävällinen niin naiset ei halua olla koskaan kaverini. Onneksi minulla on ihana mies ja ihana äiti ja sisko. Naisista en osaa tehdä ystäviä ja en tiedä miksi . Tuntuu ihan oudolta katsella muiden ikäisteni (n. 30v) somepostauksia joissa vietetään viini-illallasia ja elokuva iltoja kavereidensa kanssa. Onko mitään syytä tälle että olen vain kamala ihminen? Mieheni aina sanoo että olen herttainen/mukava joten en tiedä missä on vika.
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mullakaan oikein ole, kun en osaa naisten väliseen ystävyyteen liittyviä sääntöjä. Tai nykyään jo tiedän mitä ne ovat, mutta kun en ole oikeasti kiinnostunut kenenkään huolista tai ihmissuhdeasioista niin en jaksa niitä kuunnellakaan, tai muutenkaan olla yhteydessä ilman mitään "oikeaa asiaa". Monet naiset ainakin mun kokemuksen mukaan tykkäävät puhua juurikin noista tunneasioista.
T. Autisti
Vaihdetaan kavereita. Minun naiskaverini puhuvat töistä, harrastuksista ja opiskelusta, pintaa syvemmälle päästään vain kännissä. Niin kaavamaista ja opeteltua juttelua, että voisi kuvitella heidän nielaisseen jonkun "Keskusteluharjoituksia aloittelijalle"-opuksen kansineen päivineen ja syvempikin autisti pystyy kyllä seuraamaan heidän keskusteluaan tuosta vain. Miehet puolestaan vitsailevat ja heittävät läppää. Itse tykkään jälkimmäisestä enemmän, mutta haluais
Älkää nyt hyvät autistikollegat opetelko parempaa maskaamista! Meidän pitää saada olla sellaisia kuin olemme, tehdään autismi näkyväksi eikä piilotella sitä. Maskaaminen on lopulta karhunpalvelus sekä itselle että muille autisteille.
Miesautistit eivät usein osaa/ymmärrä maskata. Vaikka he siten näyttävät selvemmin erilaisilta, se kumminkin vähentää psyykkistä kuormaa. Näytteleminen ja esittäminen, muuksi tekeytyminen on typerää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla sama tilanne. Syynä on se, että jännitän naisten seurassa, mietin koko ajan onko juttuni kiinnostavia, kelpaanko ystäväksi, osaanko olla oikeanlainen. Ja sen jännityksen takia sitten onnistuin vaikuttamaan oudolta ja töksähtävältä. Miesten kanssa taas en jännitä vaan olen oma rento ja hauska itseni, koska en niin välitä siitä mitä miehet minusta ajattelevat (puoliso minulla on ollut jo 20 vuotta eli en etsi parisuhdeseuraa miehistä).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mullakaan oikein ole, kun en osaa naisten väliseen ystävyyteen liittyviä sääntöjä. Tai nykyään jo tiedän mitä ne ovat, mutta kun en ole oikeasti kiinnostunut kenenkään huolista tai ihmissuhdeasioista niin en jaksa niitä kuunnellakaan, tai muutenkaan olla yhteydessä ilman mitään "oikeaa asiaa". Monet naiset ainakin mun kokemuksen mukaan tykkäävät puhua juurikin noista tunneasioista.
T. Autisti
Vaihdetaan kavereita. Minun naiskaverini puhuvat töistä, harrastuksista ja opiskelusta, pintaa syvemmälle päästään vain kännissä. Niin kaavamaista ja opeteltua juttelua, että voisi kuvitella heidän nielaisseen jonkun "Keskusteluharjoituksia aloittelijalle"-opuksen kansineen päivineen ja syvempikin autisti pystyy kyllä seuraamaan heidän keskusteluaan tuosta vain. Miehet puolestaan vitsailevat ja heittävät läppää. Itse
Miesautistit eivät usein osaa/ymmärrä maskata. Vaikka he siten näyttävät selvemmin erilaisilta, se kumminkin vähentää psyykkistä kuormaa. Näytteleminen ja esittäminen, muuksi tekeytyminen on typerää.
Olen naisautisti, enkä osaa maskata. Olen aina tullut naisten kanssa paremmin toimeen kuin miesten kanssa. Miehet eivät siedä naisissa minkäänlaista poikkeavuutta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaverien merkitys yleensä vähenee iän myötä. Siskosihan on myös kaveri.
Niin on ja siitä olenkin kiitollinen. Hän vain asuu aika kaukana. Mutta olen aina hävennyt sitä ja jopa valehdellut siitä ettei ole ollut omanikäisiä ystäviä. Nykyään kai jo hyväksynyt sen mutta mietin aina joskus miksi näin kävi.
Tämä ei varmaan lohduta sua, mutta et ole ainoa, ja olen paljon sinua vanhempi. Älä sure, olet ihana ihminen, ja kun olet vielä nuori niin ehdit hyvin vielä hankkimaan kavereita. Kaikkea hyvää sinulle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mullakaan oikein ole, kun en osaa naisten väliseen ystävyyteen liittyviä sääntöjä. Tai nykyään jo tiedän mitä ne ovat, mutta kun en ole oikeasti kiinnostunut kenenkään huolista tai ihmissuhdeasioista niin en jaksa niitä kuunnellakaan, tai muutenkaan olla yhteydessä ilman mitään "oikeaa asiaa". Monet naiset ainakin mun kokemuksen mukaan tykkäävät puhua juurikin noista tunneasioista.
T. Autisti
Vaihdetaan kavereita. Minun naiskaverini puhuvat töistä, harrastuksista ja opiskelusta, pintaa syvemmälle päästään vain kännissä. Niin kaavamaista ja opeteltua juttelua, että voisi kuvitella heidän nielaisseen jonkun "Keskusteluharjoituksia aloittelijalle"-opuksen kansineen päivineen ja syvempikin autisti pystyy kyllä seuraamaan heidän keskusteluaan tuosta vain. Miehet p
Olen naisautisti, enkä osaa maskata. Olen aina tullut naisten kanssa paremmin toimeen kuin miesten kanssa. Miehet eivät siedä naisissa minkäänlaista poikkeavuutta.
Sietää, jos on riittävän kaunis.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mullakaan oikein ole, kun en osaa naisten väliseen ystävyyteen liittyviä sääntöjä. Tai nykyään jo tiedän mitä ne ovat, mutta kun en ole oikeasti kiinnostunut kenenkään huolista tai ihmissuhdeasioista niin en jaksa niitä kuunnellakaan, tai muutenkaan olla yhteydessä ilman mitään "oikeaa asiaa". Monet naiset ainakin mun kokemuksen mukaan tykkäävät puhua juurikin noista tunneasioista.
T. Autisti
Vaihdetaan kavereita. Minun naiskaverini puhuvat töistä, harrastuksista ja opiskelusta, pintaa syvemmälle päästään vain kännissä. Niin kaavamaista ja opeteltua juttelua, että voisi kuvitella heidän nielaisseen jonkun "Keskusteluharjoituksia aloittelijalle"-opuksen kansineen päivineen ja syvempikin autisti pystyy kyllä seuraamaan heidän keskusteluaan tuosta vain. Miehet p
Tuo viimeinen kommentti nyt pidä kutiaan, miehet ovat paljon joviaalimpia naisia kuin toisia miehiä kohtaan.
Itse samaistun Liisa Akimofin lauluun "Olen viiden pennin paskiainen" :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko sulla miespuoleisia kavereita.?
Ootsä pick me girl? Vaiko yks jätkistä?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä, mutta olen jo hyväksynyt tilanteen.
Kokemukseni mukaan naisten keskustelut, ne ihan vieraiden kanssa aloitetut jutustelutkin, sisältävät enemmän tai vähemmän suoria viittauksia naisen sosiaaliseen verkostoon. Eli jatkuvasti vähän kuin sivulauseessa viitataan muihin ihmissuhteisiin, "mun mies sanoi", "yhdelle kaverille kävi näin", "työkaveri kertoi", "sisko kävi eilen" jne. Oletan, että tässä yritetään mainostaa omaa sosiaalista asemaa, että on merkityksellinen monelle ihmiselle. Vastapuoli voi sitten arvioida, kuinka haluttavaa kyseisen ihmisen seura on. Yksinäinen ihminen häviää tällaisessa keskustelussa, koska ei ole suhteita, joita tuoda esille. Ja sinällään hyvin menneet keskustelut eivät sitten johdaakaan syvempään tutustumiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä kohtalotoveri. Minulla on läheiset sisarukset ja yksi naispuoleinen serkku, johon pidän tiivihkösti yhteyttä, mutta ystäviä ei ole ollut sitten teinivuosien. Muutaman miespuoleisen kollegan kanssa olen jäänyt jonkunlaiseksi kaveriksi tai hyvän päivän tutuksi eli tapaamme harvakseltaan myös vapaa-ajalla. Mutta edes töissä en osaa lähentyä niiden naispuoleisten kollegoiden kanssa.
Olen aika varautunut, huono pitämään yhteyttä ja tekemään aloitteita, näistähän se kohdallani johtuu ettei ystäviä saa. Olen myös introvertti, joten en oikeastaan kovin usein edes kaipaa ystäviä. Some vain tekee sen, että alkaa ajattelemaan elämässä olevan vikaa, kun ei ole samanlaista kuin muilla, vaikka oikeasti olen ihan tyytyväinen elämääni näin.
Mulla on noita samoja ominaisuuksia, olen aika varautunut , introvertti yms. En minäkään kai enää kaipaa ystäviä,
Se, että valehtelee että on ystäviä, ylläpitää juuri sitä normia ja kuvitelmaa, että kaikilla olisi ystäviä. Ja mitäs sitten, jos ystävytkin ja valheesi paljastuu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sisäistettyä naisvihaa. Kun on lapsesta asti kuunnellut puhetta siitä että naiset on huonoja, tyhmiä, eivät ymmärrä politiikkaa, matematiikkaa, tekniikkaa tai huumoria niin osalle jää siitä sellainen käyttytymismalli, että kohtelee naisia eri tavalla kuin miehiä, on vaivaantunut heidän seurassaan ja uskottelee itselleen, että naisille pitää puhua jotenkin eri tavalla tai että he tarvitsevat erityiskohtelua ja oman käytöksen muuttamista.
Tämä on juuri sitä autistivihaa!
Oletetaan jotain, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa! Naispuolisena autistina olen aina PELÄNNYT neurotyypillisiä, "tavallisia" naisia heidän vihamielisen, tylyn asenteensa takia.
Sinähän tässä puhut ilkeästi muista. Minä pitäisin sinua pelottavana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mullakaan oikein ole, kun en osaa naisten väliseen ystävyyteen liittyviä sääntöjä. Tai nykyään jo tiedän mitä ne ovat, mutta kun en ole oikeasti kiinnostunut kenenkään huolista tai ihmissuhdeasioista niin en jaksa niitä kuunnellakaan, tai muutenkaan olla yhteydessä ilman mitään "oikeaa asiaa". Monet naiset ainakin mun kokemuksen mukaan tykkäävät puhua juurikin noista tunneasioista.
T. Autisti
Vaihdetaan kavereita. Minun naiskaverini puhuvat töistä, harrastuksista ja opiskelusta, pintaa syvemmälle päästään vain kännissä. Niin kaavamaista ja opeteltua juttelua, että voisi kuvitella heidän nielaisseen jonkun "Keskusteluharjoituksia aloittelijalle"-opuksen kansineen päivineen ja syvempikin autisti pystyy kyllä seuraamaan heidän keskusteluaan tuosta vain. Miehet puolestaan vitsailevat ja heittävät läppää. Itse
Miesautistit todennäköisemmin syrjäytyvät ja jäävät kokonaan ilman sosiaalisia kontakteja. Onko sekään hyvä?
Miksi pistää vastakkain nais- ja miesautistit?
Tässä käsittääkseni keskustellaan NAISEN kokemuksista ja vaikeudesta ystävystyä. Voit aloittaa miehistä oman ketjun, jos haluat.
Moi ap! Olen samanlainen kuin sinä. Multakin on aina jäänyt uupumaan naisporukka. Mul on aina vaa ollut mieskavereita ja heistä on tullut aivan timanttisia ystäviä.
Mä on myös kuulemma tosi viisas ja herttainen. Mua on aina jätetty naiskavereiden toimesta ja siis se vihan määrä mitä oon saanut on sanoinkuvaamatonta.
Minussa on jotain mitä saa naiset raivostumaan. En hae huomiota, tykkään paljon olla itekseni, olen rauhallinen.
Minun ongelmani ihmisten kanssa alkoivat vähentyä, kun aloin olla oma itseni enemmän. Puhun paljon, änkytän välillä, olen toisinaan energinen ja toisinaan en. Olen nörtti, rakastan musiikkia ja elokuvia ja kirjoja ja tiedän paljon asioita. Meikkaan vähän, pukeudun oman mieleni mukaan (joskus häpesin sitä että tykkään olla "tyylitelty" ja klassinen, enää en häpeä), menen minne haluan enkä selittele sitä että olin yksin lounaalla tai yksin keikalla tai yksin ulkomailla. Annan kaiken tämän olla tuomatta sitä sen enempää esiin kuin piilotellenkaan.
Huomaan että moni, niin mies kuin nainenkin, katsoo minua ainakin aluksi hyvin varautuneesti. Mutta ne jotka eivät katso ja joiden kanssa on mukavaa olla, heitä yhdistää ainakin hyvä itsetunto ja rento maailmankatsomus. Ei niihin varautuneisiin silmien siristelijöihin ja pään hiljaa pudistelijoihin sen jälkeen enää edes kiinnitä huomiota.
Eli toisin sanoen: lakkasin miellyttämästä.
Käytöstavat totta kai pitää olla, ja täytyy osata lukea tilannetta. Mutta en pyydä enää anteeksi sitä mitä olen, JA pyydän anteeksi jos puhun päälle/en vastannut viestiin moneen päivään/olen ajatuksissani/olen väsynyt ja juttu ei luista.
Sama tilanne kuin ap:lla, mutta olen mies. Minullakin on ollut lapsena kavereita, mutta koulu aikojen jälkeen ne ovat jääneet. Vapaa-ajalla ei ole ollut kavereita. Yritin nuorempana löytää harrastusten kautta kavereita. Tuli juteltua muiden kanssa, mutta olivat enemmän hyvän päivän tuttuja. Myöhemmin hyväksyi tilanteeni, annoin olla ja aloin kehittää omia harrastuksia. Myöhemmin itsetutkiskelun myötä huomasin, etten välttämättä edes kaipaa uusia ihmisiä ympärilleni. Olen enemmän introvertti ja läheiset ihmiset ympärilläni riittävät minulle.
Ei minullakaan ole naisia kavereina. Ennen se vaivasi minua mut ei enää. Lapsena ei ollut hyviä kavereita, ainoastaan kelpasin varalle. Aikuisena jokunen naispuoleinen ystävä jotka ovat jääneet matkan varrelle. Minulla ei ole ollut koskaan bestistä johon olisin luottanut. Naisporukat kierrän kaukaa. On huonoja kokemuksia. Mies riittää minulle. En koe olevani yksinäinen nyt.
Sama