Lue keskustelun säännöt.
Taidan olla todella kamala ihminen kun minulla ei ole ollut koskaan naispuoleisia kavereita (Olen nainen)
28.10.2024 |
minulla oli yksi tyttö kaverina kun olin jotain 11v, mutta en laske tuota kun oltiin lapsia. Tuon jälkeen ei ole ollut. Olen kai kamala ihminen, mutta vaikka olen ollut ystävällinen niin naiset ei halua olla koskaan kaverini. Onneksi minulla on ihana mies ja ihana äiti ja sisko. Naisista en osaa tehdä ystäviä ja en tiedä miksi . Tuntuu ihan oudolta katsella muiden ikäisteni (n. 30v) somepostauksia joissa vietetään viini-illallasia ja elokuva iltoja kavereidensa kanssa. Onko mitään syytä tälle että olen vain kamala ihminen? Mieheni aina sanoo että olen herttainen/mukava joten en tiedä missä on vika.
Kommentit (63)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko sinulla sitten miespuolisia kavereita?
No oma mies on kumppanina,kutsun häntä kyllä myös ystäväksi.
Siinähän tapauksessa ongelma ei ole siinä, että sinulla ei ole naispuolisia ystäviä, vaan että sinulla ei oikein ole ystäviä ylipäätään. 🤔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei mullakaan oikein ole, kun en osaa naisten väliseen ystävyyteen liittyviä sääntöjä. Tai nykyään jo tiedän mitä ne ovat, mutta kun en ole oikeasti kiinnostunut kenenkään huolista tai ihmissuhdeasioista niin en jaksa niitä kuunnellakaan, tai muutenkaan olla yhteydessä ilman mitään "oikeaa asiaa". Monet naiset ainakin mun kokemuksen mukaan tykkäävät puhua juurikin noista tunneasioista.
T. Autisti
Täällä kohtalotoveri. Minulla on läheiset sisarukset ja yksi naispuoleinen serkku, johon pidän tiivihkösti yhteyttä, mutta ystäviä ei ole ollut sitten teinivuosien. Muutaman miespuoleisen kollegan kanssa olen jäänyt jonkunlaiseksi kaveriksi tai hyvän päivän tutuksi eli tapaamme harvakseltaan myös vapaa-ajalla. Mutta edes töissä en osaa lähentyä niiden naispuoleisten kollegoiden kanssa.
Olen aika varautunut, huono pitämään yhteyttä ja tekemään aloitteita, näistähän se kohdallani johtuu ettei ystäviä saa. Olen myös introvertti, joten en oikeastaan kovin usein edes kaipaa ystäviä. Some vain tekee sen, että alkaa ajattelemaan elämässä olevan vikaa, kun ei ole samanlaista kuin muilla, vaikka oikeasti olen ihan tyytyväinen elämääni näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikilla muillakaan ole mitään kavereita, vaan ovat vaan sukulaisten kanssa. Ei siinä mitään väärää ole. Ole huoleti.
Mutta somessa saa lukea aina päivityksiä että käytiin sielä ja siellä kavereiden kanssa
Keitä ne "muut" siellä somessa on? Kaikki sukulaisia?
Ap, mä sain vanhana autismidiagnoosin.
Ei mullakaan koskaan ollut kavereita, ainoastaan puoliso (mies), silloin kun oli. Nekin lähtivät...
En ole kamala ihminen, mutta neurotyypilliset kaihtavat autisteja. Olen työssä pätevä ja asiallinen, joskus hauskakin, mutta en osaa kaveerata naisten kanssa. Eikä he mun kanssa.
Miesten kanssa on helpompaa, kun ovat samalla tavoin asiakeskeisiä ja suoraciivaisempia "inssejä", eivätkä edellytä höpöttelyä naisten jutuista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä kohtalotoveri. Minulla on läheiset sisarukset ja yksi naispuoleinen serkku, johon pidän tiivihkösti yhteyttä, mutta ystäviä ei ole ollut sitten teinivuosien. Muutaman miespuoleisen kollegan kanssa olen jäänyt jonkunlaiseksi kaveriksi tai hyvän päivän tutuksi eli tapaamme harvakseltaan myös vapaa-ajalla. Mutta edes töissä en osaa lähentyä niiden naispuoleisten kollegoiden kanssa.
Olen aika varautunut, huono pitämään yhteyttä ja tekemään aloitteita, näistähän se kohdallani johtuu ettei ystäviä saa. Olen myös introvertti, joten en oikeastaan kovin usein edes kaipaa ystäviä. Some vain tekee sen, että alkaa ajattelemaan elämässä olevan vikaa, kun ei ole samanlaista kuin muilla, vaikka oikeasti olen ihan tyytyväinen elämääni näin.
Mulla on noita samoja ominaisuuksia, olen aika varautunut , introvertti yms. En minäkään kai enää kaipaa ystäviä, mutta tosiaan aika usein olen valehdellut joskus esim sukulaisten luona tai terapiassa että joo on mulla ystäviä, kun en ole halunnut antaa kummajais-vaikutelmaa. Ja se tuntuu olevan normi, että jokaisella on joku kaveriporukka tai edes pari ystävää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikilla muillakaan ole mitään kavereita, vaan ovat vaan sukulaisten kanssa. Ei siinä mitään väärää ole. Ole huoleti.
Mutta somessa saa lukea aina päivityksiä että käytiin sielä ja siellä kavereiden kanssa
Kenen päivityksiä oikein luet, jos sinulla ei ole kavereita?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ap, mä sain vanhana autismidiagnoosin.
Ei mullakaan koskaan ollut kavereita, ainoastaan puoliso (mies), silloin kun oli. Nekin lähtivät...
En ole kamala ihminen, mutta neurotyypilliset kaihtavat autisteja. Olen työssä pätevä ja asiallinen, joskus hauskakin, mutta en osaa kaveerata naisten kanssa. Eikä he mun kanssa.
Miesten kanssa on helpompaa, kun ovat samalla tavoin asiakeskeisiä ja suoraciivaisempia "inssejä", eivätkä edellytä höpöttelyä naisten jutuista.
En tiedä voisinko olla autisti, mtta en ole koskaan tullut tuota miettineeksi. Mistä muista oireista voisi sitä itsessä tunnistaa? Olen mielestäni aika tunneälykäs ja otan muut huomioon, en tungeksi paikalle jos huomaan että jotkut haluavat olla kahdestaan. Olen todella kohtelias ja työpaikoilla minua usein kuvattu erittäin tunnolliseksi. Olen ehkä hieman miellyttämishaluinen mutta kuten sanoin niin tuo poistuu jos opin tuntemaan ihmisen ja osaan sanoa silloin omat mielipiteeni. Sosiaalisesta en ole kovin hyvä, esim en osaa alkaa rupatella vain ihmisten kanssa ja se tuntuu jotenkin "hankalalta" keksiä jutunjuurta ja pitää keskustelua yllä ilman hiljaisia taukoja....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikilla muillakaan ole mitään kavereita, vaan ovat vaan sukulaisten kanssa. Ei siinä mitään väärää ole. Ole huoleti.
Mutta somessa saa lukea aina päivityksiä että käytiin sielä ja siellä kavereiden kanssa
Kenen päivityksiä oikein luet, jos sinulla ei ole kavereita?
Seuraan somessa randomi ihmisiä ja youtubessa katsojen samanikäisten naisten vlogeja ja he yleensä puhuvat kun menevät ystäviensä kanssa sinne ja tänne. Just joku samanikäinen oli järjestelmässä halloween juhlia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä kohtalotoveri. Minulla on läheiset sisarukset ja yksi naispuoleinen serkku, johon pidän tiivihkösti yhteyttä, mutta ystäviä ei ole ollut sitten teinivuosien. Muutaman miespuoleisen kollegan kanssa olen jäänyt jonkunlaiseksi kaveriksi tai hyvän päivän tutuksi eli tapaamme harvakseltaan myös vapaa-ajalla. Mutta edes töissä en osaa lähentyä niiden naispuoleisten kollegoiden kanssa.
Olen aika varautunut, huono pitämään yhteyttä ja tekemään aloitteita, näistähän se kohdallani johtuu ettei ystäviä saa. Olen myös introvertti, joten en oikeastaan kovin usein edes kaipaa ystäviä. Some vain tekee sen, että alkaa ajattelemaan elämässä olevan vikaa, kun ei ole samanlaista kuin muilla, vaikka oikeasti olen ihan tyytyväinen elämääni näin.
Töissäki naiset rupattelee mun kanssa mutta sitten unohtaa mut kun kun joku toinne parempi osuu paikalle. Näin se menee aina
Minulla on ollut tuo sama ongelma jo pitkään. Kaksi naispuolista ystävää minulla on, ollaan pidetty yhtä jo yli 20 vuotta. Mutta muuten naiset on aika huomattavan ikäviä minua kohtaan, koska usein naiset näyttävät hyväksyvän vikisemättä joukkoonsa vaikka kuinka ikäviä tai sosiaalisesti kankeita tyyppejä sukupuoleen katsomatta. Lähes aina uuteen naisporukkaan (työ, harrastus, saakeli bileet) liittyessäni huomaan jossain vaiheessa olevani vähintään yhden "mukavan huipputyyppi-" naisen silmätikku ja tämän johdosta moni muu ajautuu välttelemään seuraani säästyäkseen samalta kohtelulta.
Enkä ole mikään riitaisa drama queen, vaan ujo ja hiljainen. Ja ei, en ole myöskään muiden miehet varastava kaunotar, vaan tuiki tavallinen punkero, jonka heteromiehet jättää suurimmaksi osaksi huomiotta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei kaikilla muillakaan ole mitään kavereita, vaan ovat vaan sukulaisten kanssa. Ei siinä mitään väärää ole. Ole huoleti.
Mutta somessa saa lukea aina päivityksiä että käytiin sielä ja siellä kavereiden kanssa
siellä somessa lähinnä on ne ekstrovertit ja kaveripiiri-ihmiset. Luulisin, että niitä on noin 10% suomalaisista korkeintaan 30 v iän jälkeen.
Useimmat meistä ei enää niin mitään kavereita kaivata edes, perhe-elämä ja sukulaiset ja työkaverit riittää. Mutta ei me postata someen sitä kun vietämme mukavan illan sukkia kutoen, kirjaa lukien tai Netflixiä katsellen.
Sitten on paljon sellaisia, joilla on ehkä joku yksi lapsuus- tai nuoruusajoilta peräisin oleva kaveri, mutta eipä kummempaa somemaista kaveripiirielämää, jossa isolla porukalla vietetään milloin rapujuhlia, milloin brunsseja.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut tuo sama ongelma jo pitkään. Kaksi naispuolista ystävää minulla on, ollaan pidetty yhtä jo yli 20 vuotta. Mutta muuten naiset on aika huomattavan ikäviä minua kohtaan, koska usein naiset näyttävät hyväksyvän vikisemättä joukkoonsa vaikka kuinka ikäviä tai sosiaalisesti kankeita tyyppejä sukupuoleen katsomatta. Lähes aina uuteen naisporukkaan (työ, harrastus, saakeli bileet) liittyessäni huomaan jossain vaiheessa olevani vähintään yhden "mukavan huipputyyppi-" naisen silmätikku ja tämän johdosta moni muu ajautuu välttelemään seuraani säästyäkseen samalta kohtelulta.
Enkä ole mikään riitaisa drama queen, vaan ujo ja hiljainen. Ja ei, en ole myöskään muiden miehet varastava kaunotar, vaan tuiki tavallinen punkero, jonka heteromiehet jättää suurimmaksi osaksi huomiotta
Oon myös ujo ja hiljainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sisäistettyä naisvihaa. Kun on lapsesta asti kuunnellut puhetta siitä että naiset on huonoja, tyhmiä, eivät ymmärrä politiikkaa, matematiikkaa, tekniikkaa tai huumoria niin osalle jää siitä sellainen käyttytymismalli, että kohtelee naisia eri tavalla kuin miehiä, on vaivaantunut heidän seurassaan ja uskottelee itselleen, että naisille pitää puhua jotenkin eri tavalla tai että he tarvitsevat erityiskohtelua ja oman käytöksen muuttamista.
Tämä on juuri sitä autistivihaa!
Oletetaan jotain, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa! Naispuolisena autistina olen aina PELÄNNYT neurotyypillisiä, "tavallisia" naisia heidän vihamielisen, tylyn asenteensa takia.
Et ole kamala ihminen mitenkään. En minäkään oikein viihdy naisten kanssa niin kuin miesten kanssa. Nuorempana vielä vähemmän. Ei siinä ole mitään pahaa.
Vierailija kirjoitti:
Ei mullakaan oikein ole, kun en osaa naisten väliseen ystävyyteen liittyviä sääntöjä. Tai nykyään jo tiedän mitä ne ovat, mutta kun en ole oikeasti kiinnostunut kenenkään huolista tai ihmissuhdeasioista niin en jaksa niitä kuunnellakaan, tai muutenkaan olla yhteydessä ilman mitään "oikeaa asiaa". Monet naiset ainakin mun kokemuksen mukaan tykkäävät puhua juurikin noista tunneasioista.
T. Autisti
Vaihdetaan kavereita. Minun naiskaverini puhuvat töistä, harrastuksista ja opiskelusta, pintaa syvemmälle päästään vain kännissä. Niin kaavamaista ja opeteltua juttelua, että voisi kuvitella heidän nielaisseen jonkun "Keskusteluharjoituksia aloittelijalle"-opuksen kansineen päivineen ja syvempikin autisti pystyy kyllä seuraamaan heidän keskusteluaan tuosta vain. Miehet puolestaan vitsailevat ja heittävät läppää. Itse tykkään jälkimmäisestä enemmän, mutta haluaisin treenata maskaamistani tunteista puhuvassa naisporukassa.
T. Toinen autisti
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mullakaan oikein ole, kun en osaa naisten väliseen ystävyyteen liittyviä sääntöjä. Tai nykyään jo tiedän mitä ne ovat, mutta kun en ole oikeasti kiinnostunut kenenkään huolista tai ihmissuhdeasioista niin en jaksa niitä kuunnellakaan, tai muutenkaan olla yhteydessä ilman mitään "oikeaa asiaa". Monet naiset ainakin mun kokemuksen mukaan tykkäävät puhua juurikin noista tunneasioista.
T. Autisti
Vaihdetaan kavereita. Minun naiskaverini puhuvat töistä, harrastuksista ja opiskelusta, pintaa syvemmälle päästään vain kännissä. Niin kaavamaista ja opeteltua juttelua, että voisi kuvitella heidän nielaisseen jonkun "Keskusteluharjoituksia aloittelijalle"-opuksen kansineen päivineen ja syvempikin autisti pystyy kyllä seuraamaan heidän keskusteluaan tuosta vain. Miehet puolestaan vitsailevat ja heittävät läppää. Itse tykkään jälkimmäisestä enemmän, mutta haluais
Ei mua nämäkään aiheet kiinnosta :D Lähinnä haluaisin puhua peleistä, mutta vain niistä joita itse pelaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on ollut tuo sama ongelma jo pitkään. Kaksi naispuolista ystävää minulla on, ollaan pidetty yhtä jo yli 20 vuotta. Mutta muuten naiset on aika huomattavan ikäviä minua kohtaan, koska usein naiset näyttävät hyväksyvän vikisemättä joukkoonsa vaikka kuinka ikäviä tai sosiaalisesti kankeita tyyppejä sukupuoleen katsomatta. Lähes aina uuteen naisporukkaan (työ, harrastus, saakeli bileet) liittyessäni huomaan jossain vaiheessa olevani vähintään yhden "mukavan huipputyyppi-" naisen silmätikku ja tämän johdosta moni muu ajautuu välttelemään seuraani säästyäkseen samalta kohtelulta.
Enkä ole mikään riitaisa drama queen, vaan ujo ja hiljainen. Ja ei, en ole myöskään muiden miehet varastava kaunotar, vaan tuiki tavallinen punkero, jonka heteromiehet jättää suurimmaksi osaksi huomiotta
Oon myös ujo ja hiljainen.
Me olemme sellaisia, koska koemme olevamme joukkoon sopimattomia, tuntemattomasta syystä! Emme uskalla olla omia itsejämme sosiaalisissa porukoissa, vain läheisten ihmisten kesken.
Kurjaa, että tämänkin jotkut kääntävät naisvihaksi. 😟
Kiinnosta vastaus. Kiitos