Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Vanhempani eivät halua olla minkäänlaisena tukena ruuhkavuosina - onko tämä tavallista?

Vierailija
28.10.2024 |

Ollaan pikkulapsiperhe. Vanhempani asuvat kaukana, joten ei ole nähty todella usein. Vanhemmat ovat alle 70 v eläkeläisiä. 

Olen surrut nyt ruuhkavuosina sitä, että vanhemmistani ei ole ollut tukea. Näkevät lapsenlapsiaan joitakin kertoja vuodessa, mutta intoa auttamiseen ei ole ollut. Monien kaverieni vanhemmat haluavat auttaa lapsiperhettä myös rahallisesti ja ostaa lapsille esim. talvivaatteita tai kenkiä, mutta meillä vanhempiani ei ole kiinnostanut taloudellinenkaan auttaminen, vaikka kummallakin on hyvä eläke ja asuvat velattomassa talossa. Jos olen avautunut äidilleni ruuhkavuosien raskaudesta tai esimerkiksi perheessämme olleista terveysvaivoista, niin kommentti on ollut "no voi voi, sellaista se lapsiperheessä on ja koittakaa pärjätä". Mitään tukea ei saa.

Nyt meillä olisi edessä muutto toiselle paikkakunnalle. Töiden ohessa pitäisi pakata muuttolaatikot ja uudessa kodissa laittaa kaikki paikoilleen. Tavaraa lapsiperheessä on melkoisesti. Samalla pitäisi katsoa lasten (2 kpl perään). Muuttolaatikoiden pakkaamisesta ja purkamisesta ei tule mitään lapsia vahtiessa. Ehdotin vanhemmilleni, että voisivatko he tulla auttamaan tavaroiden pakkaamisessa/purkamisessa tai vaihtoehtoisesti katsoa lapsiamme sen aikaa, kun pakkaisimme. Vanhempani totesivat, että eivät halua tulla avuksi (mitään aikataulullista tms estettä ei ole). Olin tuosta todella hämmentynyt, että edes tällaisessa erikoisemmassa tilanteessa ei saa apua. Kaverit ovat kertoneet, kuinka heillä isovanhemmat ovat tulleet lastenhoitoavuksi, auttaneet muuttokustannuksissa tai tulleet remppahommiin avuksi.

Koen surua siitä, miten yksin olemme jääneet, kun vanhempiani ei kiinnosta olla minkäänlaisena tukena.

Kommentit (289)

Vierailija
61/289 |
28.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Laiskat nykyvanhemmat ulisee täällä sympatioita, minkälaisia itse olette esim, isovanhempien kotona, osallistuttu töihin vai olette passattavana.

Sitä saa mitä tilaa.

Siis mitä tehtävää on alle 70-vuotiaiden kotona? Kai he saa itse omat kotihommat tehtyä, kaksi ihmistä.

 

Tämäpä tämä.

Esim, ruoanlaittoapua ja jälkien siivousta.

Pihan haravointia, ikkunanpesua, lumenluontia, suursiivousta.

Et näe kuin oman napasi.

Kyllä nelikymppist paremmin pystyvät arkensa hoitamaan.

Noista hommista ei kaksi tervettä, alle 7-kymppisä eläkeläistä selviä?

 

Eikä nuorempi polvi muutosta.

Roinaa liikaa.

Vierailija
62/289 |
28.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Aika monella sama tilanne. Meillä vanhemmat asuu 500 km päässä. Ei siinä paljoa lastenhoitoapuja tullut. Joku kerta, kun olivat eläkkeellä tarjoutuivat tulemaan auttamaan, kun toinen meistä vanhemmista oli pitemmällä työreissulla. Ja ajoivat sitten viikoksi Helsinkiin tai mummo tuli junalla,

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
63/289 |
28.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muuttofirmat tarjoavat pakkauspalvelua ja myös purkavat tavarat.  Tämä ongelma ratkeaa rahalla. Ei tulis ikinä mieleenkään vaivata vanhempiani omilla muutoillani. Ei 70vee oikeasti kykene sellaiseen.

Omien isovanhempieni oli helpompi auttaa vanhempiani, koska olivat nuorempia. Ei voi olettaa, että 70vee jaksaa samalla tavalla kuin 60vee.

Nämä oli alle 70v. Oma melkein 80v äitini ramppaa les mills -tunneilla ja matkustelee jatkuvasti. Ei ne ole mitään kiikkustuolivanhuksia tämä itsekäs sukupolvi. 

jos joku ramppaa ties millä kursseilla, ei se tarkoita, että kaikki sen ikäiset ovat samassa kunnossa. Eikä aikuiset lapset voi tietää, missä kunnossa vanhemmat ovat, jos asuvat kaukana ja näkevät vain pari kertaa vuodessa. Nuoret olettavat, että isovanhemmat jaksavat hypätä ties missä ja olettavat heidän velvollisuutensa on hypätä jeesaamaan vaikka se edellyttäisi pitkänkin matkan tekemistä.

Kyllä apua rahalla saa. Miksei ei vain voi tilata vaikkapa muuttofirmaa pakkaamaan, jos itse pysty. Tai sitten palkata joku lapsenvahti, joka hoitaa lapsia sillä aikaa kun itse pakkaa. Mutta eipä tietenkään, kun pitää saadaanpa ilmaiseksi vaikka se tarkoittaisi, että ikäihmiset lähtevät pitkän matkan tekemään sen vuoksi. Ja tietysti oletetaan myös, että he myös kustantavat matkasta aiheutuneet kulut. 

Vierailija
64/289 |
28.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä kerää varmasti alapeukkuja, mutta sitten kerää:

En ymmärrä ihmisiä, jotka eivät auta läheisiään, jos he tarvitsevat apua ja itsellä ei ole mitään estettä auttaa. En ymmärrä sitäkään, jos esimerkiksi velattomana elävät isovanhemmat eivät halua satunnaisesti auttaa aikuisia lapsiaan. Ne samat rahat olisivat menossa niille lapsille perintönä kuitenkin.

Tämä! Ei ole ihme, että suomalaisilla on masennusta ja mielenterveysongelmia, kun apua edes todellisessa tarpeessa ei saa edes omalta perheeltään. Ei ole ihme, ettei nuoret halua lapsia tehdä kun tietävät jo etukäteen, että apua ei saa ja sen pyytäminenkin loukkaa syvästi vapauttaan vaalivia isovanhempia. Kaikilla ei ole rahaa ostaa koko ajan kaikkea apua ulkopuolelta. Kaikkein oudointa on kun isovanhemmat arvottavat toisen lapsensa perheen tärkeämmäksi kuin toisen. Suositaan kaikin tavoin ja toiset jätet

Jos saa miniän tahota pelkkää halveksuntaa ja ilkeyttä osakseen, niin oikeastiko pitäisi antaa rahaa vastineeksi? Kun isovanhemmat ei kelpaa edes synnärille vauvaa katsomaan, niin oikeastiko ne jotenkin ihmeellisesti 3v myöhemmin ovat se taho, jolla on moraalinen velvollisuus auttaa?

Vierailija
65/289 |
28.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

aika avutonta touhua, jos ei osaa muuttolaatikoita pakata tai purkaa lasten läsnäollessa. Ehkä vanhempasi ovat vain todenneet, että olet keskimääräistä avuttomampi ja haluavat kannustaa sinua itsenäisemmäksi olemalla mahdollisimman vähän käytettävissä.

Vierailija
66/289 |
28.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Minkä puolueen toimistosta ap kirjoittelee? Joillain on hätä ettei vaan mitään pykälää sosiaalilainsäädäntöön lasten velvollisuuksista.

Siksi vauvapalstalla jatkuvast 3-5 vanhusten parjaamiskeskustelua, huonoja ja laiskoja pihejä ovat.

 

Viiden miehen jälkeläisten yksinhuoltaja elämäntapatyötön.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
67/289 |
28.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Valitettavasti tuota kuulee toisinaan. Osa vanhemmista on aika kylmiä. Omat ovat olleet onneksi ihan unelmavanhemmat. AINA valmiina auttamaan, vaikka lapset ollaan jo keski-iässä melkein kaikki. Lapset menneet aina etusijalle ja sama on sitten iskostunut meihinkin, eli omat lapset menee kaiken edelle ja heitä autetaan ja tuetaan kaikin keinoin. Luonnollisesti vanhuksiakin tuetaan. Omien puolella ollaan aina.

Vierailija
68/289 |
28.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Muutettiin kun lapset oli alle kouluikäisiä kaksoset vauvoja, ei käynyt mielessä kysellä isovanhempia avuksi, miksi olisin kysellyt, kun tiesin että heillä on omat elämät elettävänä 

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
69/289 |
28.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kaikki käyttävät muuttofirmaa ja kukaan ei tule ilmaiseksi mitään tekemään. Jos tarvii pakkaus- ja muuttoapua pitää sopia tuntipalkka ystävillekkin.

Vierailija
70/289 |
28.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Meillä pitäisi olla kiinalainen tapa, jossa miehen äiti muuttaa heti vauvan synnyttyä vähintään 3 kk ajaksi poikansa perheeseen ja vastaa niin vauvanhoidosta kuin kotitöistä. Äidin ainoa tehtävä on imettää vauvaa, muuten hän lepää. Anoppi todella päättää kodissa ihan kaikesta tuon 3 kk ajan eikä tuoreella äidillä ole mitään sanomista siihen, kun olohuoneen verhot vaihtuvat.

Tuo jos mikä on tuoreesta perheestä huolehtimista! Mutta moniko suomalainen nainen haluaa sellaista apua, jota ei itse ole mikromanageroimassa? Vanhusten tulee auttaa tiettyyn aikaan tietyssä asiassa tietyllä tavalla, muuten sitä on väärin autettu.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
71/289 |
28.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kaikki käyttävät muuttofirmaa ja kukaan ei tule ilmaiseksi mitään tekemään. Jos tarvii pakkaus- ja muuttoapua pitää sopia tuntipalkka ystävillekkin.

Sulla ei taida siis ystäviä ja kavereita oikeasti olla?

Vierailija
72/289 |
28.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Joo toi on just kummalista kun toi sukupolvi itse hoidatti lapsensa vanhemmillaan vai onko niin että itse halutaan huomiota mutta muille sitä ei voi antaa. En olis ollenkaan tekemisissä tollasten vanhempien kanssa, sori. 

Kyseinen n. 70-vuotiaiden sukupolvi ei todellakaan hoidattanut lapsiaan  vanhemmillaan, vaan opiskeli opintolainalla ja kävi töissä ja lapset olivat päivähoidossa. Ei ollut asumistukia, ei opintotukia, itse pärjättiin ja töitä tehtiin. Malsettiin opintolainaa ja asuntolainaa pois. Ei ihme, ettei vanhemmiten oikein jaksa matkustella enää piikomaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
73/289 |
28.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ruuhkavuosilla on viitattu aina pikkulasten ja vaativan työn yhdistelmään. Ei vanhempien auttamiseen. Sen itsekäs sukupolvi on nyt keksinyt ihan omasta päästään. 

Aivan viime aikoina ruuhkavuosien käsitettä on laajennettu niin, että on sanottu viisikymppistenkin joskus elävän vähän niin kuin ruuhkavuosia, jos on työ ja omien vanhempien hoitamista siinä. Mutta se on eri juttu.

Kenelläkään ei ole käynyt mielen vieressäkään, että jotain kuusikymppisiä vielä tarvitsisi autella, jos ei ole mitään loppuvaiheen syöpää, varhaista muistisairautta tai muuta erikoista. Itsekäs sukupolvi kyllä silti yrittää passuuttaa itseään.

Vierailija
74/289 |
28.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikki käyttävät muuttofirmaa ja kukaan ei tule ilmaiseksi mitään tekemään. Jos tarvii pakkaus- ja muuttoapua pitää sopia tuntipalkka ystävillekkin.

Sulla ei taida siis ystäviä ja kavereita oikeasti olla?

Eri, mutta mulla ei tosiaan ole. Ei ole koskaan ollut. Onneksi on muuttofirmat, ja rahaa sen verran että niitä voi käyttää.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
75/289 |
28.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sulla on nyt todella paha kasvatusongelma, jos lapsia pitää vahtia koko ajan niin tarkasti, ettei kykene tavaroita pakkaamaan. Hanki vanhanaikainen leikkikehä ja laita lapset sinne tai sulje yksi huone porteilla ja anna lasten olla siellä turvallisessa ympäristössä. Ymmärrän, että vanhempasi eivät tule apuu, kun perheessä on erittäin vaikeita erityislapsia.

Vierailija
76/289 |
28.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minunkin kaverit ovat kertoilleet erilaisista elinolosuhteista ja mielestäni se velvoittaa vanhempiani ja veljeäni antamaan minulle rahaa.

H. P.

Vierailija
77/289 |
28.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Me ollaan oltu paljon mummoloissa, myös tädeillä, sedillä, enoilla, isotädeillä/-sedillä, jopa isomummolla, serkkujen kanssa milloin missäkin, myös meillä. Vanhempani ovat myös viettäneet aikaa mummoloissa.

Mummuni ja pappani ovat olleet apuna arjessa ja taloudellisesti liki 70v asti, vanhempamme tietysti vieläkin vaikka lapset jo isoja.

Mutta myös me hoidamme mummuja ja pappoja nyt kun ovat 90, autettu jo vuosia, autetaan vanhempiamme, he ovat 60-70 ja ainakin teknisissä asioissa kaipaavat joskus apua.

Emme ole muuttaneet kauas vaan kaikki asuvat max tunnin päässä toisistaan. Kauas muuttaneet sisarukset ja serkut ovat toki eri asemassa, he ei ole arjessa apuna eikä heillä ole arjessa apua.

Hoitaako/hoitiko ap isovanhempiaan? Hoitiko isovanhemmat ap:ta? Auttaako vanhempiaan? Onko ap valmis matkustamaan pitkää matkaa vanhusten tueksi?

Vierailija
78/289 |
28.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo toi on just kummalista kun toi sukupolvi itse hoidatti lapsensa vanhemmillaan vai onko niin että itse halutaan huomiota mutta muille sitä ei voi antaa. En olis ollenkaan tekemisissä tollasten vanhempien kanssa, sori. 

Kyseinen n. 70-vuotiaiden sukupolvi ei todellakaan hoidattanut lapsiaan  vanhemmillaan, vaan opiskeli opintolainalla ja kävi töissä ja lapset olivat päivähoidossa. Ei ollut asumistukia, ei opintotukia, itse pärjättiin ja töitä tehtiin. Malsettiin opintolainaa ja asuntolainaa pois. Ei ihme, ettei vanhemmiten oikein jaksa matkustella enää piikomaan.

 

Tämä. Aika suuren osan tilanne on se, että vanhemmat asui maalla, ja lapset eli nämä nyt 70-vuotiaat muuttivat opintojen ja töiden perässä kaupunkeihin. Lapsia oli lisäksi usein hyvin monta. Monet ei ole edes tottunut sieltä maatiloiltaan juuri koskaan lähtemään mihinkään, varsinkaan vieraille paikkakunnille, ehkä jopa isoihin kaupunkeihin. Ei näissä tilanteissa tosiaan ollut niin, että ne maalla ikänsä asuneet vanhemmat olisi sieltä lähteneet kaupunkiin toisen lapsia piikomaan avuksi. Jotta lapset näki isovanhempiaan, piti ajaa sinne heidän maatilalle.  

Vierailija
79/289 |
28.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä tulisin auttamaan. Naapuri menee vähintään 4 päiväksi autteleen. Odottaa aina innolla kun pääsee hoitamaan.

Autan eniten omiani aikaani antamalla,joskus vapaalla pienet mukana,myös meillä käyvät.

Kaikki aika tärkeää heidän kanssaan.Olen kiitollinen siitä kun he ovat elämässäni mukana.

Vierailija
80/289 |
28.10.2024 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Meillä pitäisi olla kiinalainen tapa, jossa miehen äiti muuttaa heti vauvan synnyttyä vähintään 3 kk ajaksi poikansa perheeseen ja vastaa niin vauvanhoidosta kuin kotitöistä. Äidin ainoa tehtävä on imettää vauvaa, muuten hän lepää. Anoppi todella päättää kodissa ihan kaikesta tuon 3 kk ajan eikä tuoreella äidillä ole mitään sanomista siihen, kun olohuoneen verhot vaihtuvat.

Tuo jos mikä on tuoreesta perheestä huolehtimista! Mutta moniko suomalainen nainen haluaa sellaista apua, jota ei itse ole mikromanageroimassa? Vanhusten tulee auttaa tiettyyn aikaan tietyssä asiassa tietyllä tavalla, muuten sitä on väärin autettu.

Ei tuo onnistu Suomessa, kun appiukko kuolee nälkään, jos vaimo on kolme kuukautta pois. Eikä nykyanopit suostu nukkumaan patjalla olohuoneen lattialla kolmea kuukautta. Hankalaksi anopin työssäkäyntikin menee, anopithan on työikäisinä töissä. 

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yhdeksän kolme yhdeksän