Millainen on perhe jossa kumpikaan vanhemmista ei tee metatöitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin itse lapsi, jonka vanhemmat eivät tehneet. Tai äiti teki vaihtelevasti itselleen tärkeissä asioissa, isä ei ollenkaan.

Käytännössä näkyi näin:

- Mulla ei ollut tarpeeksi järkeviä ja oikean kokoisia arkivaatteita. Kevätjuhliin tms. sain vaatteet koska ne olivat äidille tärkeitä. Vaatteet olivat jatkuvan stressin ja häpeän aihe 11-vuotiaasta alkaen, sitä ennen oli onneksi siskojen vanhoja. Etenkin järkevät välikausivaatteet olivat ongelma, toppatakin ja talvikengät sain jos tarvitsin. Mitään ei voitu etsiä, vaan ostettiin aina ensimmäisestä kaupasta paras sieltä löytyvistä vaihtoehdoista, vaikka olisi ollut huono. Aikuisena olen vasta yli 30-vuotiaana oppinut ostamaan itselleni tarpeeksi järkeviä vaatteita.

- Harrastukset, jotka olisivat edellyttäneet vanhemmilta vaivannäköä ja kyytimistä, olivat vaikeita. Partioon olisi tarvittu retkeilyvarusteita, ja olin use

 

Meillä oltiin myös huolissaan painosta, varsinkin kun terkkarikin oli sanonut 10-vuotiaan tarkastuksessa että oli puoli kiloa ylipainoa, ja äiti hössötti siitä. Kai sitä painoa kertyi, kun ahmin pelkkää voita ja leipää illalla oltuani kouluruokailusta asti syömättä, tai vedin lusikalla siirappia suoraan purkista nälkääni.

Se on jäänyt myös mieleen, miten kavereilla joskus kutsuttiin aterialle perheen kanssa, ja miten teki mieli ahmia pikavauhtia ja ottaa kolme kertaa lisää, ja sitten sitä yritti tarkkailla muiden syömätahtia ja syödä yhtä hitaasti ja suunnilleen saman verran, että kutsuttaisiin toistekin. Olin onnekseni sosiaalisesti aika tarkkasilmäinen lapsi, mutta edelleen minulle on vaikeaa syödä muiden kanssa, jos ei ole tuttu ihminen.

Äskeinen siis vastauksena kommenttiin, jossa puhuttiin jatkuvasta nälästä ja äidistä, joka repi ruokaa käsistä ja puhui lihavuudesta. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tosi surullisia kokemuksia. Varsinkin sinä vastaajanumero 40. Toivottavasti olet saanut hoivaa ja rakkautta myöhemmin elämässäsi. 

 

Kiitos!

En saanut ikävä kyllä. Löysin traumatisoituneen lapsen erehtymättömällä vaistolla miehen, joka kohteli minua huonosti ja hajotti loputkin minusta. Näinhän siinä usein käy.

Mutta ei hätää. Oivalsin keski-ikäisenä etsineeni rakkautta aina väärästä suunnasta. On joku, joka voi rakastaa minua ehdoitta ja pitää minusta hyvää huolta. Ja se olen minä itse. Nyt elämä on rauhallista ja hyvää. Ahmimisen kanssa tosin kamppailen vieläkin. 

Ihana kuulla <3 Kaikkea hyvää sinulle!

Vähän olen kauhuissani, kun kaverini (muuten kyllä kivoja ja sydämellisiä ihmisiä) pohtivat lastenhankintaa. Heillä ihan normielämä on täynnä jatkuvaa yllätystä.

-Yllättäviä asioita heille ovat muun muassa vuokran maksu, säännölliset laskut, se, että jos jotain tilaa, se pitää maksaa, ja se, että jos ostaa paljon asioita, rahat voi loppua.

-Yllättäviä asioita heille ovat myös ne, että rahaa ei seuraavassa kuussa tulekaan jostain mystisestä paikasta enemmän kuin tässä kuussa, jos tulot ei muutu, joten ostelevat asioita osamaksulla tai vaikka ruokaa pienimmän hinnan mukaan kilohinnan sijasta.

-Myös esimerkiksi yhteisen ystävämme häihin osallistuminen jäi heiltä välistä, vaikka kutsu sinne tuli monta kuukautta aiemmin. Syinä huono rahatilanne (kutsun jälkeen mies shoppaili kyllä kalliita harrastuskamppeita, nainen uuden maton, ja kävivät useasti ulkona juhlimassa ja syömässä).

-Heillä on lähes aina täysin säähänsopimattomat vaatteet, ja ovat jatkuvasti sairaana, palavat auringossa, tai uimareissulle unohtuu ottaa pyyhe. Ja nyyttäripiknikille ruokaa.

-Elämäntavat ja rytmit ovat jatkuvaa jojoilua (valvotaan, woltataan, syödään ja juodaan viisi viikkoa miten sattuu, ja sitten tehdään täyskäännös ja ryhtiliike ja vedetään joku vegaanisporttikuuri aamuviiden herätyksillä). Kaikki tämä tietenkin aivan kuin se tapahtuisi ensimmäistä kertaa elämässä, vaikka toistuu jatkuvasti. Myös se on yllätys, että jos ei osta ruokaa, jääkaapissa ei ole ruokaa. Nuorillahan se on monilla tuollaista, mutta neljänkympin korvilla luulisi jo tiedostavan oman luonteensa heikkoudet.

-He ovat myös aivan pihalla siitä, kuinka paljon aikaa mihinkin tulee varata. Tämä pätee sekä siihen, että kuinka nopeasti pääset paikasta a paikkaan b, kuin siihen, monta juttua ehdit sopia yhdelle päivälle. Sitten viime tingassa perutaan, että en pääsekään kummilapsen synttäreille, kun varasin äsken joogatunnin ja olen täällä ostoskeskuksessa polkupyörällä 36 kilometrin päässä.

-He ovat jotenkin kädettömiä myös asioiden järjestämisessä. Jos ollaan vaikka sovittu joku yhteinen reissu, niin muut järjestävät kyytinsä, ja varaavat majoituksensa ajoissa, mutta he päivittelevät lähtöpäivänä kuinka liput on jo myyty, junat ja hotellit ovatkin täynnä (ja kalliimpia kuin meillä jotka varattiin ajoissa).

-Mitään varmistusta ei meinaa mihinkään näkemiseen/kutsuun millään saada, vaikka heidän ei tarvitse säätää lapsille tai lemmikeille hoitajaa, vaan osallistuminen on kiinni lähinnä fiiliksestä. Eivät vain saa suunniteltua.

Lisään vielä muiden vastaaviin kokemuksiin yhden tunteen eli pelon.

Ymmärsin joskus kouluikäisenä, että meillä on kaikki rempallaan. Meillä ei ollut koskaan käynyt nuohoojaa, ja kun kysyin asiasta vanhemmiltani, sellaista ei kuulemma tarvittu. Takkaa poltettiin ja puukiusta lämmitettiin lähes päivittäin silti. Palovaroittimien paristoja ei koskaan tarkastettu, ja kun varoittimet hälyttivät loppuvista paristoista, paristot vaan otettiin pois. Pelkäsin tulipaloa nuorena kovasti. Harrastuksesta kotiin lähetetty lasku hukkui jonnekin vanhempien tavarapinoon, ja sain vastaukseksi joojoojoo kun pyysin vanhempia tarkastamaan, että se on maksettu. Sydän sykkyrällä menin aina harrastamaan peläten, että taas joku vetää syrjään ja sanoo, että teiltä ei ole muuten tullut maksua. Rahasta tämä ei ollut meilläkään kyse.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Veikkaan että kaikenlaisia äkkilähtöjä on usein ja ruokaa ei tehdä. Lapsilla ei ole tarvittavia välineitä koulussa.

Jep, hammaslääkäriajat varaamatta, talvivaatteet  ja -kengät katsomatta kuntoon, kun ensilumi laskeutuu maahan jne jne.

Voihan vanhemmat olla tehneet kovasti metatyötä, mutta koskaan ei ole päästy tekojen tasolle.

Sellainen perhe joka on palkannut kotiapulaisen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvoin tuollaisessa perheessä. Varhaislapsuudessa äiti piti huolen metatöistä, myöhemmin ei muun kuormituksen takia enää pystynyt. Isää ei kiinnostanut, oli näitä, joiden mielestä kaikki suunnittelu on ihan turhaa. Muistan arjen kaaoksen ja valtavan häpeän, kun olin aina ainut ilman varusteita ja opettajat pilkkasivat esim. liian pieniä monoja tai moittivat hoitamattomista vanhempien allekirjoituksista eri lippulappusissa.

Teininä jouduin kasvamaan aikuiseksi liian nopeasti ja pitämään huolta myös pikkusisaruksen asioista. Elin jatkuvassa stressitilassa, kun vanhemmat eivät suunnitelleet mitään. Ulkomaan matkoillakin oltiin aina ihan paineissa, juostiin hiki hatussa lähtöportille tai haettiin pikapasseja juuri ennen lähtöä. 

Minusta on tullut perfektionistinen ja ahdistunut aikuinen. 

Aikuisille olikin helppoa käydä ostamassa työmatkalla paikallisesta marketista paketti puhtaita sukkia, kun kukaan ei ollut tajunnut, että pyykkiä pitää pestä. Rahattomalle teinille oli nolompaa mennä haisevissa vaatteissa kouluun, kun oli aamulla joutunut kaivamaan ne pyykkikorista.

Olen joskus 12 -vuotiaana alkukeväästä (eli vielä oikeasti kylmää) lähtenyt kouluun lähes märissä housuissa, kun aamulla havainnut ettei vaatteita ole kuin likapyykkikorissa. Pikapesu kerkesi aamutoimien aikana pestä housut, mutta kuivausrummussa kerkesivät olla niin lyhyen aikaa, etteivät olleet kuivuneet juuri yhtään. 

Silloin oli kyllä jo todella surkea olo ja syyttelin itseäni, miksen ollut katsonut vaatetilannetta edellisenä iltana. Eipä sitä lapsena ymmärtänyt, mikä on perheessä lapsen ja mikä huoltajan vastuuta.

Veikkaan, että ahdistuneisuushäiriöni ja jatkuva "mitä jos..." -kauhukuvien mielessä pyöriminen on ainakin osittaista seurausta näistä tilanteista. Pelkään nykyään lähes koko ajan, että olen jättänyt jotain hoitamatta tai tehnyt asian väärin, ja sitten on koko loppuelämä pilalla.

Vierailija kirjoitti:

Lisään vielä muiden vastaaviin kokemuksiin yhden tunteen eli pelon.

Ymmärsin joskus kouluikäisenä, että meillä on kaikki rempallaan. Meillä ei ollut koskaan käynyt nuohoojaa, ja kun kysyin asiasta vanhemmiltani, sellaista ei kuulemma tarvittu. Takkaa poltettiin ja puukiusta lämmitettiin lähes päivittäin silti. Palovaroittimien paristoja ei koskaan tarkastettu, ja kun varoittimet hälyttivät loppuvista paristoista, paristot vaan otettiin pois. Pelkäsin tulipaloa nuorena kovasti. Harrastuksesta kotiin lähetetty lasku hukkui jonnekin vanhempien tavarapinoon, ja sain vastaukseksi joojoojoo kun pyysin vanhempia tarkastamaan, että se on maksettu. Sydän sykkyrällä menin aina harrastamaan peläten, että taas joku vetää syrjään ja sanoo, että teiltä ei ole muuten tullut maksua. Rahasta tämä ei ollut meilläkään kyse.

...minulle kävi harrastuksessa noin, eli ilme kireänä ilmoitettiin maksun olevan rästissä. Tuntui kyllä kamalalta, kuin asia olisi ollut yksin minun syyni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihme metatöitä?

Hienompi nimi suunnittelulle.

Metatöistä puhuminen on synonyymi sille, että perheessä ei ole asiat kunnossa. Erotkaa ja vähän äkkiä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kasvoin tuollaisessa perheessä. Varhaislapsuudessa äiti piti huolen metatöistä, myöhemmin ei muun kuormituksen takia enää pystynyt. Isää ei kiinnostanut, oli näitä, joiden mielestä kaikki suunnittelu on ihan turhaa. Muistan arjen kaaoksen ja valtavan häpeän, kun olin aina ainut ilman varusteita ja opettajat pilkkasivat esim. liian pieniä monoja tai moittivat hoitamattomista vanhempien allekirjoituksista eri lippulappusissa.

Teininä jouduin kasvamaan aikuiseksi liian nopeasti ja pitämään huolta myös pikkusisaruksen asioista. Elin jatkuvassa stressitilassa, kun vanhemmat eivät suunnitelleet mitään. Ulkomaan matkoillakin oltiin aina ihan paineissa, juostiin hiki hatussa lähtöportille tai haettiin pikapasseja juuri ennen lähtöä. 

Minusta on tullut perfektionistinen ja ahdistunut aikuinen. 

Aikuisille ol

Tämä kuulostaa kovin tutulta. Meillä syy ei kuitenkaan välttämättä ollut metatöiden tekemättä jättäminen vaan vain silkka välinpitämättömyys lasten asioista. Meillä isä oli perheen pää, jonka saavutuksia piti arvostaa ja jatkuvaa omakehumonologia (tai meidän muiden haukkumista) piti kiitollisena kuunnella. Lapset olimme toisarvoisia, ei ollut väliä oliko vaatteet nyt niin puhtaat tai sopivat, tai saimmeko ruokaa, tai miten koulu meni, oliko harrastuksissa oikeat varusteet, vaan tärkeintä oli se mikä näkyi naapureille tai työkavereille, eli esim. kallis auto. Sitten tietenkin jos menimme sinne isän työkaverin perheeseen kylään, niin vaatteet oli viimeisen päälle. Monia asioita, kuten matkojakaan ei suunniteltu kunnolla, koska isä oletti pärjäävänsä uskomattomalla karismallaan, ja että kaikkihan vain menisi hänen tahtonsa mukaan.

Vierailija kirjoitti:

Sellainen perhe joka on palkannut kotiapulaisen.

Tämä on kai aika yleinen väärinkäsitys siitä, mitä on metatyöt. Metatyö on siis sitä työtä, joka johtaa tässä tapauksessa palkatun avun palkkaamiseen. 

Esimerkiksi meille ostan mahdollisimman paljon työtä ulkopuolelta. Metatyötä ovat seuraavat esimerkit:

- Tajuan, että katto pitää puhdistaa ja pinnoittaa, kilpailutan ja hankin tekijän

- Kiinnitän huomiota lorisevaan vessanpönttöön ja tilaan putkimiehen

- Seuraan siisteystasoa ja huomaan, että siivoajan käynti 2 x kk ei riitä, nostan käyntimäärän kertaan viikossa. Pyydän siivoajaa jatkossa vaihtamaan myös lakanat, koska huomaan, ettei meidän tule itse vaihdettua niitä kyllin usein.

- Huomioin, mitä meiltä puuttuu, suunnittelen ruuat ja teen kauppakassitilauksen kotiinkuljetuksella.

- Muistan pyytää miestäni sovittamaan pukuaan hyvissä ajoin ennen juhlia, jotta voimme viedä puvun tarvittaessa ompelijalle 

Aika harvalla suomalaisella on palkattuna ihan sen tasoista kotiapua, että ei metatöitä joutuisi tekemään. Tästä esimerkkejä ovat lähinnä perheen kotona asuvat palkolliset joissain maissa, tai vaikka leffaesimerkki johtajan sihteeristä, joka muistaa vaimon syntymäpäivän johtajan puolesta, suunnittelee ja hankkii lahjan ja tekee varauksen vaimon suosikkiravintolaan. Aika harvalla meistä kotitalousapua käyttävistä on tällaista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse ymmärsin vasta oman lapsen saatuani, kuinka epäreilusti minua oli ihan liian nuorena vastuutettu asioihin. Esim. ala-asteella pikkukoululaisena oli jo pestävä itse pyykit jos halusi saada puhdasta vaatetta. Toivoin kovasti lemmikkiä, jonka sitten sain. Kun tämä tarvitsi eläinlääkäriä, oltiin minua n. 10-vuotiasta vastuuttamassa, että itse etsittävä puhelinluettelosta eläinlääkärin puhelinnumero ja varattava sinne aika. Kun itkua pidätellen olin ihan neuvottomana, niin suuresti huokaillen lopulta vanhemmat tekivät sen "puolestani" jupisten samalla, että se on kyllä minun vastuullani se lemmikki.

Nyt kun itselläni on samanikäinen lapsi, niin en taatusti toimisi noin....

Tuli ihan tippa linssiin tästä, kun itselläni on niin vastaavia muistoja lemmikin kanssa.

Sain 11-vuotiaana kovasti toivomani akvaarion. Tein kaiken selvitystyön siihen liittyen itse, eli valitsin sisustuksen, kalat jne tutkittuani akvaariokirjoja. Mittasin vesiarvot, ja hoidin ruokinnan lisäksi viikoittaisen vedenvaihdon ja puhdistamisen. Vanhempani eivät osallistuneet tai auttaneet, vaan päin vastoin olivat tiellä. Vaihtoivat akvaarioon kuuluvan kunnollisen jalustan sisustukseen sopivampaan lastulevylipastoon, vaikka koitin kertoa, että meidän akvaario painaa yli 300 kg eikä lipasto sitä kestä. Kun meille tuli akvaarion vuoksi vesivahinko, se oli minun vikani luonnollisesti.

Aikuisena hankin uudelleen akvaarion. Vanhempani antoivat ymmärtää, ettei kannattaisi, kun ei viimeeksikään oikein sujunut..

Käytin tuossa joku aika sitten lemmikkiäni eläinlääkärillä, ja siinä yhtäkkiä nosti nuo muistot päätään. Siinä kun katselin lastani, niin mietin etten ikinä voisi edes kuvitella käskeväni häntä vain jotenkin selvittämään sopivan eläinlääkärin (ottaen huomioon sijainti, hinnat, tehtävät toimenpiteet jne) yhteystietoja, ja vielä soittaa sinne ajanvarausta. Tuli kyllä tosi paha mieli lapsiminäni puolesta.

Sitä suuremmalla syyllä käyty myös keskusteluita, etten hanki hänelle mitään lemmikkiä vain koska haluaa, koska hän ei lapsena voi olla yksin lemmikistä vastuussa. Eli en esim. hanki koiraa, ellen aidosti ole itse sitoutumassa siihen koiraperheen vaatimaan elämäntyyliin. 

Vierailija kirjoitti:

Kaverin poika haettiin poliisivoimin kutsuntoihin, kun kukaan ei ollut muistanut asiaa. Kaikki laskut aina maksamatta ja sitten kirotaan, kun joutuvat maksamaan extraa ja vika ei ole ikinä itsessä, tietenkään. Ruokaa tilataan usein ja sitten onkin rahat loppu ja lainaillaan kaikilta mahdollisilta. Vaatetta ja tavaraa tilaillaan surutta, mutta silti lapsilta saattaa puuttua jotain olennaista, kuten kumisaappaat. Raskasta seurattavaa ihan sivustakin. Ja sitä valitusta rahan vähyydestä en jaksaisi ollenkaan kuunnella, kun itsellä on paljon pienemmät tulot, mutta pärjään silti. 

Joo, ja tää valitus päälle miten on paskaa kun perintätoimiston kuluja joutuu maksamaan, miten ei saa parhaita paikkoja otteluun/teatteriin/leffaan kun varataan lippuja tuntia ennen, syntymäpäiväsankarillle ostetaan joku tyhmä ja kallis lahja huoltoasemalta kun muuta ei ehdi. Kun sitten vielä valitetaan, miten heillä on aina niin huono tuuri ja paskaa tulee niskaan. Monet ns. huonot tuurit ovat itseaiheutettuja ja olisivat olleet vältettävissä pienellä ennakoinnilla ja ajoissa hereillä olemisella.  

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Häpeällistä, turvatonta ja ylivastuuttavaa lapsen näkökulmasta. Muistan ihmetelleeni, kun kaveri kertoi että heillä oli ostettu kontaktimuovia jo ennen koulun alkua. Se kuulosti rakkaudelta käytännössä. 

Mä muistan, miten kaverin äiti sanoi ohimennen, että oli tilannut kaverille Ellokselta pari hupparia. Olin ihan hämmentynyt ja vähän vihainen kaverilleni (13-vuotiaan logiikalla toki hän syypää tässä), kun hän ei edes kiittänyt saati madellut kuten itse olisin tilanteessa tehnyt, vaan sanoi vain että ok, eikä äitinsä tuntunut edes odottavan mitään vuolaita kiitoksia kuten omani. Eikä kaverini ollut edes pyytänyt niitä huppareita eikä joutunut perustelemaan, mihin niitä tarvitsi, ja kaiken lisäksi hänellä oli jo monta pitkähihaista paitaa ennestään! Kyllä siinä oli paljon pureskeltavaa minulle siinä tilanteessa, silloin.

Itse toimin nykyään oman la

Itse olin hämmentynyt siitä, miten kavereilla oli kotonaan jääkaapissa ruokaa, myös sellaisia sopivia välipaloja.

Meillä oli jääkaappi koko ajan täynnä, mutta ne olivat epämääräisiä säilykkeitä käytettäväksi johonkin mihinlie ruokaan, jota ei koskaan sitten edes tehty jne. 

Ja joo, olin hämmästynyt myös kun kaverin äiti toi kaverin huoneeseen korillisen puhdasta pyykkiä suoraan kuivaustummusta, ja oliko vielä valmiiksi viikattunakin, että laita kaappiin. 

please kirjoittakaa Hesarin yleisönosastoon kuvaus lapsen näkökulmasta.

Metatyö on tekemättömien töiden miettimistä ahdistukseen saakka. He siis vain tekevät työt.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Näin varhaiskasvatuksen työntekijänä voin kertoa:

Vanhemmat unohtavat esim sovittuja lääkäriaikoja (tai muuta yhtä tärkeää), hakevat lapsia myöhässä milloin mistäkin syystä, yleensä kaikki täysin ennakoitavia asioita. Esim paikasta a paikkaan b ei pääse lentämään ikinä ruuhka-aikaan, mutta silti ajatellaan toiveikkaana että lapsi juuri sinä päivänä ehditään hakea ennen sulkemisaikaa.

Lapsella ei tarvittavia varusteita. Kengät pari numeroa liian pienet, kumpparit jalassa kesähelteellä. Kaikki retket tai poikkeusjutut unohdetaan. Tuodaan lapsi päiväkotiin pyhäpäivänä/kun päiväkoti kiinni tai sovittua aiemmin koska taas on joku oma meno unohdettu.



Varmasti myös laskut unohdetaan maksaa. Ylipäänsä on yllätys jos jotain ei unohdettais. Viestintä ei kulje millään tavalla vanhempien välillä.

Kutsutko sinä teidän johtajanne ja opettajat työtä metatyöksi? Vai olisiko se työtä, joka kuuluu siihen ammattiinja vieläpä vie merkittävän osan työajasta? Meillä työt sisältävät suunnittelun ja aikataulutuksen, budjetoinnin yms. osana työtä. 

Itse luen tuosta, miten se pk-arjessa näyttäytyy jos kodeissa ei ole ketään tekemässä niitä metatöitä.

Päiväkotiaikaani en enää muista, mutta muistan useat kerrat kun olen talvella odottanut pitkältä tuntuvia aikoja hakijaa harrastuksesta (harvoin oltiin ajoissa vastassa). Muut harrasteryhmän lapset hyppäsivät autoihin jne, mutta itse vain odotin ja odotin, lopulta jääden yksinäni odottamaan. Samoin kerran minut vietiin harrastuspaikalle ja karautettiin omille menoilleen. Odotin paikan ovella pitkään, kunnes tyyliin vaksi kävi ilmoittamassa, että harrasteryhmähän on joulutauolla. 

Tosi surullista kuulla, miten monet on joutunut hoitamaan asioitaan itse aivan liian pienenä, kun vanhemmat eivät ole hoitaneet vanhemmuuttaan. Arjen suunnittelu varsinkin monilapsisissa perheessä vie aikaa, ja joskus voi joku asia unohtua, mutta se, että lapsi joutuu pesemään pyykkinsä, kärsimään vanhempien unohduksen seurauksena aikuisten haukuista ja varaamaan lemmikin/oman lääkäriajan ilman tukea, on järkkyä.

 

Mun työssä tämä välinpitämättömyys näkyy niin, ettei muisteta vastata tärkeään lasta koskevaan viestiin, ei muisteta olla kotona sovitun kotikäynnin aikaan ja ei tehdä lapsen kanssa asioita, jotka tukisi hänen viivästynyttä kehitystä. Yritä siinä sitten auttaa lasta, kun vanhemmat ei millään lailla hoida omaa osuuttaan. 

Varmaan monella taustalla on hoitamaton ADHD ja muita syitä, ettei vaan pysty huolehtimaan arjen sujumisesta, mutta tuo, että ei tarjota tarpeeksi ruokaa ja haukutaan lasta siitä, että aiheuttaa vesivahingon, kun ei ole ollut opastamassa asioissa, menee jo ilkeyden (persoonallisuushäiriö?) puolelle. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihme metatöitä?

Hienompi nimi suunnittelulle.

Metatöistä puhuminen on synonyymi sille, että perheessä ei ole asiat kunnossa. Erotkaa ja vähän äkkiä.

Metatöistä joudutaan puhumaan silloin, kun ne ovat vain toisen osapuolen harteilla ja yksin niistä vastaava ei siihen enää suostu. Kieltämättä tämä on kriisin paikka, mutta ei aina avioeron paikka. Jos metatyöt hoituvat tasapuolisesti, ei niissä tosiaankaan ole mitään puhumista.