Millainen on perhe jossa kumpikaan vanhemmista ei tee metatöitä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Talvi yllättää joka vuosi. Vanhemmat etsivät jostain säilöstä itselleen talvivaatteet, mutta lapset lähtevät pakkasaamuna päiväkotiin ja kouluun kesäkamppeissa.

Tyttäreni ystävän vanhemmat olivat ilmeisesti niitä, jotka eivät tehneet metatöitä, ainakaan sen suhteen mitä lapsi pukee päälle, kun säät muuttuvat. Vanhemmat lähtivät molemmat töihin aikaisin aamulla (kummallakin omat autot, liukuvat työaika, eli mikään ei pakottanut siihen) ja jättivät 1 ja 2 luokkalaisen keskenään selviytymään kouluun menosta. En enää edes muista kuinka monta kertaa minä avustin noita lapsia esim. siinä, että mitä pitää ottaa mukaan kun on liikuntatunti ulkona jne. Erityisesti tyttäreni ystävä soitti meille aika usein aamulla itku kurkussa, että oli unohtanut esim. lapaset kotiin ja oli jo lähtenyt kotoa ja pelkäsi, että myöhästyy koulusta, tai että muisti vasta nyt, että on

Ei jeesus mitkä vanhemmat

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihme metatöitä?

Hammaslääkäriaikoijen varaamista ja muistamista ja huolehtimista, että joku lapsen sinne vie.

Synttärikutsuihin vastaamista ja lahjan hankkimista ja juhlavaatteiden katsomista lapselle.

Renkaidenvaihtoajan varaamista.

Talvivaatteiden koon tarkastamista ja tarvittaessa uusien hankkimista.

Lämmitysöljyn ja polttopuiden hankkimista riittävän ajoissa ennen lämmityskautta / kuin ne loppuvat.

Kauppalistan suunnittelemista.

jne

Ihan normaaleja arjen askareita eikä mitään hevonvitun metatöitä.

Vierailija kirjoitti:

Kaikesta metatyömärinästä päätellen aika onnellinen perhe.

Lapset ei ainakaan ole onnellisia. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikesta metatyömärinästä päätellen aika onnellinen perhe.

Lapset ei ainakaan ole onnellisia. 

Lapset traumatisoituneita. Vanhemmat ehkä onnellisia ja välinpitämättömiä.

Mitä nämä ihmiset tekee sitten kaiken aikansa?

Meillä tapahtuisi mahdollisesti mm. Näin, jos minua ei olisi metatöitä tekemässä eikä puoliso ryhdistäytyisi niissä:

Lasten vaatteet hankittaisiin sen jälkeen, kun tarve konkretisoituu. Juhliin siis mentäisiin arkivaatteissa, kun juhlavaatteet olisivat liian pienet eikä kauppaan ehdi puoli tuntia ennen juhlia

Lapsi pääsisi harrastukseensa ehkä joka toinen kerta, kun vanhempi ei ole ehtinyt lähteä salille/lenkille/kahville tms. Hän siis sopii omia menojaan muistamatta lapsen harrastuspäivää

Ruokaa syötäisiin tunti sen jälkeen, kun lapsi kiljuu nälkäänsä. Sitä kun ruvetaan laittamaan vasta siinä vaiheessa, kun sen pitäisi olla jo valmiina. Siis jos ylipäänsä on aineksia jääkaapissa. Pitsapäiviä olisi usein, kun on kiire saada ruokaa eikä aineksia ole hankittu tai otettu pakkasesta sulamaan

Lapsilla ei luonnollisestikaan olisi kouluun tarvittavia suksia tai luistimia, kun niitä ei ole ajoissa hankittu

Talo ja piha rapistuisi, kun räystäitä ei puhdistettaisi, koneita huollettaisi, terassia öljyttäisi jne.

Koiraa ei rokoteta ikinä, kukapa sitä nyt muistaisi varata aikaa sellaiseen

Matkat tulevat kalliiksi, kun ei suunnitella, vertailla ja varata ajoissa. Liekö päästäisiin matkaankaan, kun ei huomata tarkistaa passien voimassaoloa ajoissa...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihme metatöitä?

Hammaslääkäriaikoijen varaamista ja muistamista ja huolehtimista, että joku lapsen sinne vie.

Synttärikutsuihin vastaamista ja lahjan hankkimista ja juhlavaatteiden katsomista lapselle.

Renkaidenvaihtoajan varaamista.

Talvivaatteiden koon tarkastamista ja tarvittaessa uusien hankkimista.

Lämmitysöljyn ja polttopuiden hankkimista riittävän ajoissa ennen lämmityskautta / kuin ne loppuvat.

Kauppalistan suunnittelemista.

jne

Ihan normaaleja arjen askareita eikä mitään hevonvitun metatöitä.

Niin, metatyöt ovat toinen nimi juuri sille arkiselle suunnittelulle, huomioimiselle ja ennakoinnille. 

Siitä puhutaan nykyään paljon, koska se kaikki jää vain toisen harteille. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kaikesta metatyömärinästä päätellen aika onnellinen perhe.

Lapset ei ainakaan ole onnellisia. 

Lapset traumatisoituneita. Vanhemmat ehkä onnellisia ja välinpitämättömiä.

Palstamiesten mukaan vanhemmat ovat juuri niitä terveitä ja täysijärkisiä. 

Olisikohan tässä syy miksi nainen saa useammin huoltajuuden...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä ihme metatöitä?

Hammaslääkäriaikoijen varaamista ja muistamista ja huolehtimista, että joku lapsen sinne vie.

Synttärikutsuihin vastaamista ja lahjan hankkimista ja juhlavaatteiden katsomista lapselle.

Renkaidenvaihtoajan varaamista.

Talvivaatteiden koon tarkastamista ja tarvittaessa uusien hankkimista.

Lämmitysöljyn ja polttopuiden hankkimista riittävän ajoissa ennen lämmityskautta / kuin ne loppuvat.

Kauppalistan suunnittelemista.

jne

Ihan normaaleja arjen askareita eikä mitään hevonvitun metatöitä.

Normaaleja asioitahan ne onkin? Miksi tulistut termistä "metatyöt"?

Vierailija kirjoitti:

Sellaista perhettä eikä ihmistä ei ole joka ei tekisi metatöitä. 

On mutta sossu puuttuu ja opettaja.

Vierailija kirjoitti:

Nolottais olla tuollainen vanhempi.

Kokemuksesta tiedän, että näitä ihmisiä ei nolota. En sitten tiedä mikä heidän ongelma on.

Täällä on ollut paljon hyviä esimerkkejä millaista on, kun ne metatyöt jätetään hoitamatta. 

Elämä on yhtä kiirettä ja sähellystä. Aina ollaan myöhässä. Laskut on maksamatta. Rahat tuhlataan heti niiden tullessa tilille, ja loppukuu lainataan muilta rahaa ruokaan. 

Lapsilla ei ole oikean kokoisia vaatteita. Lumen yllättäessä vanhemmat, aletaan paniikissa aamulla etsiä lapsen talvivaatteita ja huomataan etteivät ne mahdu. Liikuntapäivinä lapsella ei ole luistimia. Kaverisynttäreille ei ole viedä lahjaa. Lapsi saa aina hävetä. 

Lomille lähdetään hetken mielijohteesta. Perillä huomataan ettei yösijaa löydykään. Ajetaankin vielä seuraavaan kaupunkiin.

Huomataan että on pakattu 7 paitaa ja kolmet kumisaappaat, mutta ei vaihtohousuja, alusvaatteista ja takeista puhumattakaan. Ostetaan tarvittavat vaatteet paniikissa kaikille. Lapselle myös uusi puhelin, kun oma unohtui kotiin.

Soitetaan naapurille paniikissa, että käy hakemassa perheen koiran hoitoon, kun sille ei kukaan muistanut järjestää hoitajaa.

Kahden päivän päästä soitellaan taas naapurille, että lainaako rahaa, kun ei bensa riitä kotiin asti. Soitetaan illemmalla uudestaan, kun ne annetut bensarahat käytettiinkin pitsalla käymiseen. 

Toinen nimitys tekemättömille metatöille on elämänhallintaongelmat. 

Ihmiset, joilla näitä on, pitävät itseään usein nopeina ja tehokkaina ihmisinä, jotka osaavat elää hetkessä ja ratkoa ongelmat sitä mukaa kun niitä tulee. Ympäristö on eri mieltä. 

Puolisona tällainen ihminen on äärimmäisen vaikea kumppani. Toinen joutuu huolehtimaan asioista kuin pikkulapsen kanssa. 

Olin itse lapsi, jonka vanhemmat eivät tehneet. Tai äiti teki vaihtelevasti itselleen tärkeissä asioissa, isä ei ollenkaan.

Käytännössä näkyi näin:

- Mulla ei ollut tarpeeksi järkeviä ja oikean kokoisia arkivaatteita. Kevätjuhliin tms. sain vaatteet koska ne olivat äidille tärkeitä. Vaatteet olivat jatkuvan stressin ja häpeän aihe 11-vuotiaasta alkaen, sitä ennen oli onneksi siskojen vanhoja. Etenkin järkevät välikausivaatteet olivat ongelma, toppatakin ja talvikengät sain jos tarvitsin. Mitään ei voitu etsiä, vaan ostettiin aina ensimmäisestä kaupasta paras sieltä löytyvistä vaihtoehdoista, vaikka olisi ollut huono. Aikuisena olen vasta yli 30-vuotiaana oppinut ostamaan itselleni tarpeeksi järkeviä vaatteita.

- Harrastukset, jotka olisivat edellyttäneet vanhemmilta vaivannäköä ja kyytimistä, olivat vaikeita. Partioon olisi tarvittu retkeilyvarusteita, ja olin usein märkä ja kylmissäni tai muuten vääränlaisissa vaatteissa. Jalkapallopeleihin, jotka olivat monta kertaa viikossa pitkin kaupunkia, jouduin itse säätämään kyytini enkä koskaan voinut tarjota kavereille kyytiä vastineeksi. Lopetin molemmat, koska oli niin hankalaa.

- Olin perusnälkäinen, koska ruokaa oli silloin kun oli. Kukaan ei kysellyt syömisten perään tai ollut kiinnostunut siitä, mitä söin ja milloin. Aikuisena olen ylipainoinen enkä ole kokenut nälän tai kylläisyyden tunteita tai osannut mitenkään suunnitella syömisiäni ennen kuin vasta viime vuosina työstettyäni asiaa paljon. Nyt syön melko järkevästi, aiemmin saatoin olla koko päivän syömättä ja sitten ahmia.

- Omat ja kavereiden synttärit menivät hyvin, koska ne olivat äidilleni tärkeitä. Samoin koulun retket ja vastaavat.

Vierailija kirjoitti:

Tiedän tällaisen perheen. Syödään einesruokaa ja woltataan, koska kukaan ei suunnittele ruoka-asioita, ruuanlaittoa, kaupassa käyntiä. Nälkä tulee aina yhtä suurena yllätyksenä ja sitten on kiire. Lisäksi ruokaan menee paljon rahaa.

Sama kaikki muutkin asiat. Kun mitään ei suunnitella ja ennakoida, niin koko ajan ollaan kaaoksessa kun ns. yllätyksiä tulee koko ajan. Niin kuin esim. joulu (joulu kasataan kahdessa päivässä hirveellä kiireellä ja valituksella, kaupasta on se ja se jo loppu, joudutaan ostamaan kalliimpaa ja mitä saadaan)

Lasten synttäreitä vietetään kaksi kuukautta myöhemmin. 

Koko ajan mennään ex-temporee, kaikki asiat tulee puskista, viime tingassa asioista maksetaan enemmän ja viime tingan stressi ja hosuminen vie kaikki voimat.

Mitään tärkeää ei sinänsä jää tekemättä, mutta kun asioita ei ole yhtään suunniteltu ja ennakoitu ne tehdään kiireessä, paniikissa, stressaten, hermoi

Juu, tämä. Mun miesystävä saa aina hermoromahduksen kaikista "yllättävistä" jutuista, kuten perintätoimiston laskuista (rahaa on, mutta ei maksa laskuja ajoissa) ja alkaa mänttäämään ja kiroamaan. Mä siinä vaiheessa nostan kytkintä ja menen omalle asunnolle. Kun se ei riitä, että kuuntelen sitä meuhkaamista, vaan mies yrittää osallistaa mua sitten niitä sotkuja selvittämään, juu ei, siihen en ryhdy. Aikuinen mies hoitakoot itse asiansa miten taitaa. Joskus oon jostain asiasta muistuttanut, mutta opin ettei kannata, koska kuulemma "hössötän". En tiedä millä nimikkeellä tuota sekoilua sitten pitäisi kutsua, mutta hössöttämistä se ei varmastikaan ole.

Vierailija kirjoitti:

Täällä on ollut paljon hyviä esimerkkejä millaista on, kun ne metatyöt jätetään hoitamatta. 

Elämä on yhtä kiirettä ja sähellystä. Aina ollaan myöhässä. Laskut on maksamatta. Rahat tuhlataan heti niiden tullessa tilille, ja loppukuu lainataan muilta rahaa ruokaan. 

Lapsilla ei ole oikean kokoisia vaatteita. Lumen yllättäessä vanhemmat, aletaan paniikissa aamulla etsiä lapsen talvivaatteita ja huomataan etteivät ne mahdu. Liikuntapäivinä lapsella ei ole luistimia. Kaverisynttäreille ei ole viedä lahjaa. Lapsi saa aina hävetä. 

Lomille lähdetään hetken mielijohteesta. Perillä huomataan ettei yösijaa löydykään. Ajetaankin vielä seuraavaan kaupunkiin.

Huomataan että on pakattu 7 paitaa ja kolmet kumisaappaat, mutta ei vaihtohousuja, alusvaatteista ja takeista puhumattakaan. Ostetaan tarvittavat vaatteet paniikissa kaikille. Lapselle myös uusi puhelin, kun oma unohtui kotiin.

Soitetaa

Tätä lukiessa mietin, että kuvaus vastaa jokseenkin lapsuudenperhettäni. 

Ei ollut juurikaan oikeankokoisia vaatteita, sukkia ostettiin siinä vaiheessa kun alakoulussa menin paljain jaloin talvellakin (kengät siis sentään oli) ja opettaja otti minut tästä puhutteluun. Sähköt katkaistiin pariinkin otteeseen, samoin puhelinliittymä. Rahaa kyllä siis ilmeisesti kuitenkin oli, siksi muisto jäänytkin vähän hämmentävänä. Sähkötkin palautuivat yleensä suht nopeasti, eli ne laskut saatiin maksettua tyyliin heti.

Pelottavana muistan ne äidin paniikit, joita tuli esim. noiden katkaisujen yhteydessä, samoin monissa muissa tilanteissa kun asiat menikin pieleen. 

33 jatkaa:

Vanhemmat eivät osallistuneet mihinkään kouluun tai harrastuksiin liittyviin juttuihin, joihin vanhemmat oli kutsuttu. Päädyin tällaisissa tilanteissa yleensä roikkumaan jonkun kaverini ja tämän vanhempien liepeillä, mistä tuli yksinäinen ja ulkopuolinen olo. Vielä pahempaa oli, jos näissä tapahtumissa myytiin esim. makkaraa, eikä minulla ollut rahaa. Siinä sitten katselin nälissäni, miten kaverit syövät, tai yritin olla ahmimatta kaverin vanhempien ostamaa säälimakkaraa liian nopeasti.

Poikkeuksena tilaisuudet, joissa itse esiinnyin, niihin äiti tuli. Päädyin ottamaan kaiken maailman näytelmäkursseja vielä lukiossakin, vaikka pelkään ja inhoan esiintymistä.

Kaverin poika haettiin poliisivoimin kutsuntoihin, kun kukaan ei ollut muistanut asiaa. Kaikki laskut aina maksamatta ja sitten kirotaan, kun joutuvat maksamaan extraa ja vika ei ole ikinä itsessä, tietenkään. Ruokaa tilataan usein ja sitten onkin rahat loppu ja lainaillaan kaikilta mahdollisilta. Vaatetta ja tavaraa tilaillaan surutta, mutta silti lapsilta saattaa puuttua jotain olennaista, kuten kumisaappaat. Raskasta seurattavaa ihan sivustakin. Ja sitä valitusta rahan vähyydestä en jaksaisi ollenkaan kuunnella, kun itsellä on paljon pienemmät tulot, mutta pärjään silti. 

Vierailija kirjoitti:

Näin varhaiskasvatuksen työntekijänä voin kertoa:

Vanhemmat unohtavat esim sovittuja lääkäriaikoja (tai muuta yhtä tärkeää), hakevat lapsia myöhässä milloin mistäkin syystä, yleensä kaikki täysin ennakoitavia asioita. Esim paikasta a paikkaan b ei pääse lentämään ikinä ruuhka-aikaan, mutta silti ajatellaan toiveikkaana että lapsi juuri sinä päivänä ehditään hakea ennen sulkemisaikaa.

Lapsella ei tarvittavia varusteita. Kengät pari numeroa liian pienet, kumpparit jalassa kesähelteellä. Kaikki retket tai poikkeusjutut unohdetaan. Tuodaan lapsi päiväkotiin pyhäpäivänä/kun päiväkoti kiinni tai sovittua aiemmin koska taas on joku oma meno unohdettu.



Varmasti myös laskut unohdetaan maksaa. Ylipäänsä on yllätys jos jotain ei unohdettais. Viestintä ei kulje millään tavalla vanhempien välillä.

Kutsutko sinä teidän johtajanne ja opettajat työtä metatyöksi? Vai olisiko se työtä, joka kuuluu siihen ammattiinja vieläpä vie merkittävän osan työajasta? Meillä työt sisältävät suunnittelun ja aikataulutuksen, budjetoinnin yms. osana työtä. 

Onko nää sekoilijavanhemmat jotain adhd-tyyppejä? Monet saa esim työasiat houdettua ihan kunnialla, mutta sitten perheeseen, lapsiin tai kodinhoitoon liittyvät jutut on ihan rempallaan. 

Vierailija kirjoitti:

Olin itse lapsi, jonka vanhemmat eivät tehneet. Tai äiti teki vaihtelevasti itselleen tärkeissä asioissa, isä ei ollenkaan.

Käytännössä näkyi näin:

- Mulla ei ollut tarpeeksi järkeviä ja oikean kokoisia arkivaatteita. Kevätjuhliin tms. sain vaatteet koska ne olivat äidille tärkeitä. Vaatteet olivat jatkuvan stressin ja häpeän aihe 11-vuotiaasta alkaen, sitä ennen oli onneksi siskojen vanhoja. Etenkin järkevät välikausivaatteet olivat ongelma, toppatakin ja talvikengät sain jos tarvitsin. Mitään ei voitu etsiä, vaan ostettiin aina ensimmäisestä kaupasta paras sieltä löytyvistä vaihtoehdoista, vaikka olisi ollut huono. Aikuisena olen vasta yli 30-vuotiaana oppinut ostamaan itselleni tarpeeksi järkeviä vaatteita.

- Harrastukset, jotka olisivat edellyttäneet vanhemmilta vaivannäköä ja kyytimistä, olivat vaikeita. Partioon olisi tarvittu retkeilyvarusteita, ja olin usein märkä ja kylmissäni tai muuten vääränlaisis

Minulla oli ihan samoja kokemuksia. Jatkuva häpeä liian pienistä, likaisista ja risoista vaatteista. Vaatteita ei tajuttu ostaa eikä pyykkiä pestä, ennen kuin viimeinenkin vaate oli likainen. 

Menin juhliin arkivaatteissa, koska viiden vuoden takainen mekko ei tänäkään vuonna mahtunut minulle. Teeskentelin, että se oli oma valintani. 

Kaverisynttäreille ei ollut koskaan viedä lahjaa. Äitini unohti hankkia sellaisen ja saattoi tuupata käsiini kotoa kaapista jonkun satunnaisen esineen, että vie vaikka tuo. 

Äitini saattoi antaa myös yllättäen jonkun ystävänsä lapselle jonkun minun tavarani, koska ei ollut taaskaan muistanut ostaa lahjaa. Sinne katosi mm. kauan toivomani, tädiltäni saama uusi barbi. Jos itkin tai osoitin millään tavalla pahoittaneeni mieleni, sain läimäytyksen ja haukut, koska olin niin itsekäs. 

Ei toivoakaan harrastuksista. Ei omia luistimia eikä suksia koulussa. 

Ei useinkaan talvivaatteita eikä ehjiä kenkiä. Aina märät jalat ja hirveä palelu.