Miten edistää yli 55-vuotiaiden työllistymistä?
Ikäsyrjintä on Suomen työmarkkinoita piinaava ilmiö, joka tulee kalliiksi. Liian helposti unohtuu, että ikääntyneet ovat yleensä todella hyviä ja sitoutuneita työntekijöitä.
Kommentit (130)
Syynä on tietenkin raha. Tuonikäisille pitäisi jo maksaa suurempaa palkkaa. Itse kun jäin nelikymppisenä työttömäksi, niin jo silloin tuntui, että olen liian vanha. Vaikka olin koulutettu, oli työkokemusta jo reippaasti, lapsikin iso eikä terveysongelmia. Silti oli vaikeaa saada töitä.
Nykyiset 55 v olivat 25 v sitten ikäsyrjiöitä. Kun kuuntelen heidän lapsiaan ovat ikäsyrjiöitä, jotka viestivät omille lapsilleen samaa, uskotellen itselleen pysyvänsä ikuisesti nuorina, niin kuin vanhempansakin uskoivat. Sukupolvesta toiseen sama asenne.
Olen liikunta-alan ammattilainen tutkimus-ja testauspuolella. Lisäksi kilpailen edelleen omassa lajissa seniorina. 50+ ihmisillä on mielettömät erot eli ei ole mitään tyypillistä viisikymppistäm
Rekryssä kannattaa kiinnittää huomiota normaalipainoon, liikuntaharrastukseen ja sosiaaliseen aktiivisuuteen. Jos nämä ovat kunnossa yli viisikymppinen on timanttia. Olen pahoillani, mutta uusimman tiedon mukaan ylipaino on todella iso terveysriski.
Vierailija kirjoitti:
Ikääntyneet ovat eläkkeellä. 55v ei ole lähelläkään ikääntynyttä.
On. Itse koen itseni ainakin ikääntyneeksi työntekijäksi. En ole kyllä mikään nuori ainakaan
T. nainen 58 vuotta
Vierailija kirjoitti:
Nykyiset 55 v olivat 25 v sitten ikäsyrjiöitä. Kun kuuntelen heidän lapsiaan ovat ikäsyrjiöitä, jotka viestivät omille lapsilleen samaa, uskotellen itselleen pysyvänsä ikuisesti nuorina, niin kuin vanhempansakin uskoivat. Sukupolvesta toiseen sama asenne.
Totta
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totuus kuitenkin on, että tuon ikäisillä alkaa olla jo jonkinlaista vaivaa/sairautta eikä uuden oppiminen ole enää helppoa/nopeaa. En siis ihmettele ikäsyrjintää.
Höpöhöpö. Aamulla tv:ssä juuri puhuivat, että vastoin oletuksia tuon ikäisillä ei ole sen enempää sairaspoissaoloja kuin muillakaan.
Viisikymppisillä on myös paljon tietotaitoa ja kokemusta, mikä on melko hölmöä jättää hyödyntämättä.
nopeasti uudistuvassa digimaailmassa ei tehdä yhtään mitään jollain 30v vanhalla tietotaidolla. Harva 55+ on kotonaan tai erityisen osaava esim. somemaailmassa.
Kuvitteletko jotenkin et työnteko on jotenkin aina yhteydessä "digimailmaan" -)))? Väittäisin, näin rohkeena et valtaosa Suomen työpaikoista ei millään tapaa riipu "digimailmasta. Toi somemailman maininta viestissäsi oli kyllä ihanaa....
Presidentiksi, ministeriksi tai pörssiyhtion toimariksi plus 55 on täysin hyväksyttävä ikä, mutta tavallisiin asiantuntijatöihin sitten näemmä ei. Samaan aikaa poliitikot huutavat kovaan ääneen työntekijäpulaa ja siksi jatkuvaa maahanmuuttoa ja erityisosaajia kuulema tarvitaan. AV:llä taas syyllistetään työttömiä ja kehotetaan menemään töihin ihan kuin joku korkeakoulutettu pitkän asiantutijauran tehnyt edes saisi tyyliin myyjän, assarin tms. hommia kun niihin on ihan kunkin alan kokeneita ihmisiä työttömänä joukottain. Loppupeleissä satoja tuhansia osaavia, kokeneita ja työntekoon motivoituneita ihmisiä on pakotettuna työmarkkinoiden ulkopuolella, tämä on kullekin tilanteesa olevalle suuri henkilökohtainen tragedia, mutta myös kansantaloudellisesti täysin typerää.
Toinen nosto - minua kiinostava aihe!
M57
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totuus kuitenkin on, että tuon ikäisillä alkaa olla jo jonkinlaista vaivaa/sairautta eikä uuden oppiminen ole enää helppoa/nopeaa. En siis ihmettele ikäsyrjintää.
Höpöhöpö. Aamulla tv:ssä juuri puhuivat, että vastoin oletuksia tuon ikäisillä ei ole sen enempää sairaspoissaoloja kuin muillakaan.
Viisikymppisillä on myös paljon tietotaitoa ja kokemusta, mikä on melko hölmöä jättää hyödyntämättä.
Vastaavasti ovat kangistuneet kaavoihinsa ja pahimpia änkyröitä, kun tehdään jotain muutoksia/uudituksi. "Ei näitä ennenkään ole tehty näin". Kuultu ihan liian monta kertaa.
Äläpä yleistä. Olet kenties työpaikalla, jonne kummasti on tuppaantunut tuollaisia luonteenlaatuja. Itse olen 57-vuotias ja edelleen ideoiva, kuten samanikäiset työkaverit, ja työpaikan palavereissä ideat ja nauru raikaa, on sallivuutta ja kuunnellaan jokaisen mielipidettä. Meillä on myös nuorempia työntekijöitä, joiden kehitysehdotuksia otetaan ilolla vastaan. Ei ole todellakaan ikäkysymys vaan enemmän persoonakysymys tuollainen paikoilleenjähmettyneisyys ja edistyskielteisyys.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totuus kuitenkin on, että tuon ikäisillä alkaa olla jo jonkinlaista vaivaa/sairautta eikä uuden oppiminen ole enää helppoa/nopeaa. En siis ihmettele ikäsyrjintää.
Höpöhöpö. Aamulla tv:ssä juuri puhuivat, että vastoin oletuksia tuon ikäisillä ei ole sen enempää sairaspoissaoloja kuin muillakaan.
Viisikymppisillä on myös paljon tietotaitoa ja kokemusta, mikä on melko hölmöä jättää hyödyntämättä.
nopeasti uudistuvassa digimaailmassa ei tehdä yhtään mitään jollain 30v vanhalla tietotaidolla. Harva 55+ on kotonaan tai erityisen osaava esim. somemaailmassa.
Mitä ihmettä! Olen 5-kymppinen ja alalla, missä IT-taidot ovat ihan välttämättömiä. Ja uusia sovelluksia sun muuta täytyy koko ajan opiskella. Jos ne töissä osaa, niin miksi ne kotona tökkisi? Eri asia viihtyyköö missään tiktok-maailmassa. Ei se tekniikka, vaan se sisältö!
Vierailija kirjoitti:
Tämä ongelma ratkeaa vuokratyöfirman kautta. Kun haet työntekijää vuodeksi, sinulta kysytään : Mistä poolista haluat sen : kolmekymppiset, nelikymppiset, viisikympiset, kuusikymppiset ?
Kullakin poolilla on oma hintansa joka määräytyy kysynnän ja tarjonnan mukaan. Jos kuusikyppisistä on ylitarjontaa, niitä alkaa saada kaksi yhden hinnalla, noin kärjistäen.
Ai, teille ihmiset ovat kolmekymppisiä, nelikymppisiä, viisikymppisiä, kuusikymppisiä. Kukin omassa "poolissaan". Ei mitään vertailua persoonien välillä, osaamisen välillä, kokemuksen välillä - on vain ne poolit ja sieltä pomitaan halutun ikäryhmän mukaan.
Lukemalla niiden työhakemuksia. Kutsumalla työhaastatteluun. Palkkaamalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä tulee ihan konkreettisia vinkkejä:
1. Älä ole leipääntynyt kitisijä.
2. Opiskele jatkuvasti uutta. Älä puhu "atk-taidoista".
3. Älä ole huonossa kunnossa.
4. Ole innostunut, intohimoinen ja energinen ihminen, jolle maailma on avoin.
Ei kukaan työnantaja jätä palkkaamatta hyvää työntekijää iän vuoksi. Syy löytyy aina peilistä.
5. Älä kohtele nuorempia ylimielisesti (kuten moni tässä ketjussa tekee). Se, että on 55+ ikäinen ei tarkoita, että on parempi ihminen tai edes työntekijä kuin 25+ ikäinen.
Minulla on toisenlainen kokemus. Nuoret ovat kohdelleet minua ylimielisesti, minä taas arvostaen nuorempia. Että tällainen kokemus. Nuoret naiset ovat myös puukottaneet selkään ja lujaa. Että näin kieroa toimintaa nuorilta.
Nainen 55-vuotta
Markkinointi...alalla ei tarvitse asiantuntijoita.Ne ovat ihab luonnontieteiden puolella.