Raha todellakin tuo onnea.

Vierailija kirjoitti:

Asia ei ole noin mustavalkoinen. Onnen mittaaminen on hyvin hankalaa ja subjektiivinen kokemus. Raha helpottaa elämää, se on totta, mutta helpompi elämä ei aina ole tie onnellisuuteen. 

 

Itselläni on ihan ok tulot, mutta ottaisin tuhat euroa kuukaudessa vähemmän palkkaa jos saisin olla onnellisempi ja stressittömämpi.

Tietenkin olisit, jos olet ehtinyt järjestää asiasi niin, ettet sitä tonnia tarvitse. Kuuluu rikkaan etuihin. Mutta saisit hävetä, kun samaan aikaan moni pelkää kuollakseen tuota tonnin menetystä, koska sitten kaatuu korttitalo.

Onnen mittaamisen hankaluudet eivät poista sitä, että jos kaikilta kysytään ja tuloksena saadaan, että raha tuo onnea, milläpä sen kiistät, ja miksi sinulle on niin tärkeää saada tehdä niin? Onko oman onnettomuutesi sietäminen vaikeampaa, jos sinua muistutetaan, kuinka hyvät lähtökohdat sinulla on olla muita onnellisempi?

Olen köyhästä perheestä lähtöisin ja pohtinut tätä asiaa usein. Kun muistelen lapsuuttani, muistan paljon lämpöä ja onnea, hullunhauskoja hetkiä sisarusteni kanssa, ilon kaikesta pienestäkin,jne. Olin oikeasti onnellinen lapsena, vaikka minulla ei ollut juuri mitään. Ja jos kerrankin pääsi vaikka Linnanmäelle, jonne joka vuosi ei todellakaan päässyt, niin se tuntui uskomattoman hienolta.

Noh, olen myös kasvatettu ahkeraksi ja omalla työlläni olen päässyt erittäin hyvään asemaan työelämässä, puoliso myös. Omalla perheelläni on okt, kesämökki ja rahaa ostaa kulutushyödykkeitä paljon sekä tehdä myös erilaisia matkoja. Olemme onnellinen perhe, mutta tuntuu etteivät lapsemme koe sellaista onnellisuutta, mitä itse sain aikanaan kokea. Loputon määrä viihdykkeitä ei näytä tekevän ihmiselle hyvää. Vaikka elämä on ehkä helppoa, se ei tunnu lisäävän varsinaista onnea ja iloa, tai ikimuistoisia hetkiä lainkaan.

Tämä on toki oma suppea subjektiivinen näkemykseni, eikä minulla toki ole aikuisiän köyhyydestä kokemusta. Muistelen kyllä ajoittain oman äitini kyyneliä, kun rahat eivät riittäneet. Ehkä se tosiaan tuntuisi toivottomalta ja veisi onnellisuuden elämästä? En tiedä, mutta lapseen se ei ainakaan vaikuta samalla tavalla, vaikka ei olisi juuri mitään.

No tuskin raha toisi mulle sen enempääk onnea kuin nytkään jos olisin varakas tai rikas. Saan nytkin ostettua kaiken mitä haluan. 

Olen todella onneton ja yksinäinen nykyään, mutta se lohduttaa unettomina öinä että ei tarvitse enää miettiä keneltä lainaisin rahaa elämiseen. 

Vierailija kirjoitti:

Olisitko mieluummin hyvässä liitossa jossa rahaa kuin roskaa vai samassa hyvässä liitossa ja köyhä?

Muiden muuttujien kuin rahan ei tule muuttua.

Olen kotoisin melko köyhistä oloista. Oman luonteenlaatuni jotenkin tuntien, olen todennäköisesti ollut pidemmän päälle paljon onnellisempi kun olen itse tienannut rahani, kuin jos olisin saanut vastavan määrä vaikkapa perintönä. En oikein hahmota vieläkään suoraa korrelaatiota rahan ja onnellisuuden välillä. Toki jos joutuu kadulla kupin kanssa kerjäämään ruokarahansa, niin silloin on varmaan melko vaikeaa olla onnellinen (poislukien rautaisen luonteenlujuuden omaava buddhalainen munkki ;)

Olen kokenut molemmat. Olin pienipalkkainen yh, rahat kyllä riitti kaikkeen tarpeelliseen mutta en omistanut mitään. Koska olen fiksu, koti oli kauniisti sisustettu mutta tavarat hankittu käytettynä,tehty itse. Koti oli siisti ja ruokaa kaapissa (tein paljon itse). Olin ihan onnellinen. Eniten häiritsi sosiaalinen asemani kaupungin vuokratalossa päihteiden väärinkäyttäjien ja monen sukupolven työttömien parissa. Halusin lapselle toisenlaisen elämän ja tuon takia olin myös yksinäinen.

Nykyään kuulumme mieheni kanssa suurimpaan tuloluokkaan kumpikin, teemme paljon töitä. Minulla on omaisuutta ja tilillä rahaa. Olen ihan onnellinen ja sekin tuottaa onnellisuutta, että voin tarvittaessa auttaa läheisiäni. Onnellisuutta vähentää pitkät työpäivät ja vapaa-ajan puute, Raha tuo kuitenkin vaihtoehtoja saada muutakin kuin palkkatuloa, joka mahdollistaisi enemmän vapaa-ajan tulevaisuudessa. Siltikin voisin muuttaa mieheni kanssa muuttaa pikku mökkiin pottua viljelemään ja elelemään kaukana maailman hälystä.

Vierailija kirjoitti:

En usko että itselle toisi silloin jos olisin tosi rikas.  Tosi rikkaana en varmaan ennen pitkää enään osaisi arvostaa mitään hankintoja koska melkein kaikkeen olisi varaa niin ei asioiden ostaminen tuntuisi miltään. Ehkä mielummin olen korkeintaan keskituloinen.

Miksi tavaran ostamisen pitäisi edes tuntua joltain hienolta? Perustuuko onnellisuutesi tavaran ostamiseen? 

Minä ainakin olisin rikkaana onnellisempi... Tekisin vähemmän töitä ja enemmän kaikkea mistä pidän. Tällä hetkellä varmaan olisin sienimetsässä jos ei olisi pakko istua junassa. Sienimetsässä olen paljon onnellisempi kuin työmatkalla.

Veisin äitini lomalle, ostaisin lapsilleni asunnot. Hankkiutuisin autosta eroon ja kulkisin taksilla tai palkkaisin kuljettajan. Kiertäisin ympäri Eurooppaa osallistumassa puolimaratontapahtumiin. Kävisin enemmän teattereissa ja muissa kulttuuritapahtumissa. 

Kuluttaisin siis enemmän elämyksiin kuin tavaraan, ja viettäisin enemmän vapaa-aikaa. Työstressi saisi jäädä. 

Vierailija kirjoitti:

Ei tuo. Sen tajuaa sitten kun vaikka voittaa lotossa/eurojaskassa tai saa (vähäisiä) perintöjä - hyeenat on heti kimpussa.

Tajuaa sen joidenkin ahneuden. (ja tää ei ollut ainoastaan mun mielipide vaan myös naapurin ...)

Siihenkin kehittyy oma taitonsa, millä ahneet siivotaan näkökentästä. Rikkaus vaatii ja kehittää taitoja ja köyhyys myös. Tietenkin siinä menee kuviot sekaisin, kun oma tilanne äkisti muuttuu ja ympäristö pysyy samana.

Vierailija kirjoitti:

Olen kokenut molemmat. Olin pienipalkkainen yh, rahat kyllä riitti kaikkeen tarpeelliseen mutta en omistanut mitään. Koska olen fiksu, koti oli kauniisti sisustettu mutta tavarat hankittu käytettynä,tehty itse. Koti oli siisti ja ruokaa kaapissa (tein paljon itse). Olin ihan onnellinen. Eniten häiritsi sosiaalinen asemani kaupungin vuokratalossa päihteiden väärinkäyttäjien ja monen sukupolven työttömien parissa. Halusin lapselle toisenlaisen elämän ja tuon takia olin myös yksinäinen.

Nykyään kuulumme mieheni kanssa suurimpaan tuloluokkaan kumpikin, teemme paljon töitä. Minulla on omaisuutta ja tilillä rahaa. Olen ihan onnellinen ja sekin tuottaa onnellisuutta, että voin tarvittaessa auttaa läheisiäni. Onnellisuutta vähentää pitkät työpäivät ja vapaa-ajan puute, Raha tuo kuitenkin vaihtoehtoja saada muutakin kuin palkkatuloa, joka mahdollistaisi enemmän vapaa-ajan tulevaisuudessa. Siltikin voisin muuttaa mieheni kanssa muuttaa pikku mökkiin

Toki jos sinulla olisi oikeasti rahaa, niin sinulla ei olisi pitkiä työpäiviä, eikä vapaa-ajan puutetta. Olet siis edelleen köyhä.

Riikkaana ei voi kaveerata kun muiden rikkaiden kanssa .koska köyhät varastaa.. 

Raha ei tuo onnea, mutta raha rauhoittaa

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tottakai varallisuus tuo tiettyyn pisteeseen asti lisää hyvinvointia, onnellisuutta ja muuta positiivista elämään. Voi olla vaikka onnellinen siitä, että pystyy auttamaan läheisiään esim. rahallisesti, jos he tarvitsevat. 

Tuon tutkimuksen mukaan tuota tiettyä pistettä ei ole, vaan enemmän on enemmän. Mitä enemmän rahaa ja varallisuutta, sitä onnellisempi ihminen on.

Korrelaatio ei ole sama asia kuin kausaliteetti. Voidaan todeta, että rikkaat ovat onnellisempia kuin köyhät. Siis onni korreloi varallisuuden kanssa.

Mutta tuleeko se onni suoraan vauraudesta vai onko niin, että elämäänsä tyytyväinen ja onnekas ihminen helpommin vaurastuu?

Jos vaikka on joku perinnöllinen sairaus tai vanhemmat juoppoja tai joku muu iso vastoinkäyminen iskee niin että koko ajan v*tuttaa, niin ehkäpä ei silloin viitsi nousta sängystä ja innolla lähteä tienaamaan. Jos taas on elämässä onni myötä niin energiaa jää myös sellaisen mukavan taloudellisen tilanteen hankkimiseen.

Sama koskee terveyttä. Rikkaat ovat terveempiä kuin köyhät. No, sairaalla aika ja helposti myös rahat meneekin sen sairauden kanssa selviämiseen, kun terve voi keskittyä täysillä rahan hankkimiseen.

Tarkoitan siis sitä, että vauraus on sinällään onnekkuutta, yksi onnekkuuden ilmentymä.

Rahaa on hyvä olla aina sen verran takataskussa, ettei työnantaja pääse vittuilemaan. Uhkaa mitä vaan, niin pelon väläystä ei silmissä näy.

Vierailija kirjoitti:

Olisitko mieluummin hyvässä liitossa jossa rahaa kuin roskaa vai samassa hyvässä liitossa ja köyhä?

Muiden muuttujien kuin rahan ei tule muuttua.

 

Oikeassa elämässä muuttujat muuttuvat aina. Raha tuo myös ongelmia mukanaan, huolia omaisuuden hallinnasta, kateutta, 'ystäviä', joillakin jopa ylimielisyyttä, kyllästymistä kun kaikki huvitukset ja mantereet on käyty läpi jne. Tapauksia on nähty, kuten myös onnellisia ja tasapainoisia perheitä joilla tulot ovat kuitenkin pienenpuoleisia. Lapsi jolle läheisyyttä ja aikaa on paikattu rahalla, tuleeko yleensä kuinka onnelliseksi aikuiseksi?

Olen köyhästä perheestä lähtöisin ja pohtinut tätä asiaa usein. Kun muistelen lapsuuttani, muistan paljon lämpöä ja onnea, hullunhauskoja hetkiä sisarusteni kanssa, ilon kaikesta pienestäkin,jne. Olin oikeasti onnellinen lapsena, vaikka minulla ei ollut juuri mitään. Ja jos kerrankin pääsi vaikka Linnanmäelle, jonne joka vuosi ei todellakaan päässyt, niin se tuntui uskomattoman hienolta.

Noh, olen myös kasvatettu ahkeraksi ja omalla työlläni olen päässyt erittäin hyvään asemaan työelämässä, puoliso myös. Omalla perheelläni on okt, kesämökki ja rahaa ostaa kulutushyödykkeitä paljon sekä tehdä myös erilaisia matkoja. Olemme onnellinen perhe, mutta tuntuu etteivät lapsemme koe sellaista onnellisuutta, mitä itse sain aikanaan kokea. Loputon määrä viihdykkeitä ei näytä tekevän ihmiselle hyvää. Vaikka elämä on ehkä helppoa, se ei tunnu lisäävän varsinaista onnea ja iloa, tai ikimuistoisia hetkiä lainkaan.

Tämä on toki oma suppea subjektiivinen näkemykseni, eikä minulla toki ole aikuisiän köyhyydestä kokemusta. Muistelen kyllä ajoittain oman äitini kyyneliä, kun rahat eivät riittäneet. Ehkä se tosiaan tuntuisi toivottomalta ja veisi onnellisuuden elämästä? En tiedä, mutta lapseen se ei ainakaan vaikuta samalla tavalla, vaikka ei olisi juuri mitään.

Lainaus ei onnstu suoraan tähän viestiin, joten:

-> Minä taas olen köyhstä yh-perheestä lähtöisin jonka ainoa huoltaja oli persoonallisuushäiriöinen joten mitään hullunhauskoja hetkiä ei omaan yksinäiseen ja ahdistavaan lapsuuteeni liittynyt lainkaan. Sittemmin aikuisena olen rakentanut elämäni ei-kenenkään-varaan eli vaikken koskaan tule saavuttamaan varakkuutta, tienaan sen verran että se tekee minut onnelliseksi ja voin nukkua yöni hyvin kun tiedän että selviän laskuistani ja saan toteuttaa elämäni haaveita. Kuitenkaan, ikinä en tule saavuttamaan sitä ns. parempien piirien ihmisten onnen määrää joka heille on jo syntymälahjanaan annettu kilometrien etumatkalla verrattuna omaan tilanteeseeni. Kiitollinen olen tästä päivästä, siitä rahasta joka auttaa selviämään elämän myrskyissä johon en ole koskaan mitään muuta tukea saanut mistään. 

Ei tuo.

Rahoistaan voi kyllä helposti hankkiutua eroon jos kuvittelee että köyhyys tekee jotenkin maagisesti onnellisemmaksi. Joillakin lasi on aina puoliksi tyhjä oli sitä rahaa tai ei. 

>Olen köyhästä perheestä lähtöisin ja pohtinut tätä asiaa usein. Kun muistelen lapsuuttani, muistan paljon lämpöä ja onnea, hullunhauskoja hetkiä sisarusteni kanssa, ilon kaikesta pienestäkin,jne. Olin oikeasti onnellinen lapsena, vaikka minulla ei ollut juuri mitään. ...

Tämä kirjoitus kokonaisuudessaan oli kuin omasta kynästäni, mutta paremmin ilmaistuna. Lapsen onnea ei tällainen vanha kyynikko voi enää valitettavasti ostaa rahallakaan.

Pieni rehkiminen tavoitteiden eteen tuo tunteen, että on todellakin ansainnut sen hyvän mitä siitä seuraa. Rikkaan lapsella riittää maailmassa vertailukohtia vielä rikkaammissa, eikä mikään oikein hetkauta. Eihän se ole hyvä. Eikä sekään ole hyvä, kun joutuu itselleen perustelemaan, miksi on niin paljon muiden yläpuolella ja luonteeseen tulee kaikenlaista vääristymää kun nousee hattuun. Silti ongelma on luultavasti enemmänkin se, että lapsenne ovat hemmoteltuja ja mielikuvitus ei heillä riitä luomaan olosuhteita, joissa hekin voivat saavuttaa aidomman itsetyytyväisyyden tilan ja oppia kieltäymyksen arvon. Tulee mieleen newyorkilainen muistaakseni ravintoloitsija, joka lähti rakentamaan ruokametsää autiomaahan ja kulkee siellä onnellisena, kättensä töitten keskellä. Rikas pystyy hyppäämään tuohonkin todellisuuteen halutessaan.

Lapsena koit olevasi turvassa, ja tietyssä iässä et muuta tarvinnut.

Näinhän se tietysti on. Jos minulle yhtäkkiä tupsahtaisi tilille muutama miljoona niin aivan varmasti olisin onnellisempi. Nytkin omaisuutta on, mutta ei kuitenkaan miljoonia. Panostaisin vielä nykyistäkin enemmän läheisiin ihmisiin ja tekisin vähemmän töitä. 

Ostaisin jonkun huvilan vaikkapa Garda-järveltä ja kestitsisin perhettä ja ystäviä siellä.