Jos ihminen on ollut pitkään stressaantunut ja lopulta uupuu totaalisesti (erityisesti kehollisesti) niin voiko siitä enää toipua? Miten?

En ole nro 376 enkä tiedä asioista sen tarkemmin mutta olen käsittänyt että yksi lääke mistä osa long covid -potilaista on hyötynyt on LDN eli pieniannoksinen naltrokseni. 

Kiitos tästä ketjusta. Olen lukenut tämän tänään kokonaan. Tarvon itse samassa uupumuksen suossa josta te monet olette kirjoittaneet. Olen vasta pikkiriikisen toipumaan päin ja olen saanut valtavasti uskoa toipumiseen teidän kirjoituksistanne. Ymmärrän nyt että tästä tilasta ei palauduta vuodessa eikä välttämättä kahdessa tai kolmessakaan. Pitää ottaa aivan uudenlainen aikaperspektiivi kaikkeen.

Harmittaa että paljon hyviä asioita valuu nyt ohi kun ei vaan kerta kaikkiaan pysty. Miten olette löytäneet ajatuksissanne tasapainon kaikkien luopumisten kanssa mitä tähän uupumiseen pakosti liittyy? Hyväksyn tilannettani osittain mutta kaiken kivan ja normaalin elämän menettäminen tuntuu vaikealta ellei mahdottomalta hyväksyä.

No eiköhän siitä nousta ajan kanssa. Pitää ottaa vaan rauhallisesti toipumisaika. 

Mulla tuli 2014. Työpaikkani oli hengitysreikäni, mutta kun siellä alko olemaa raskasta konfliktia,  niin en enää jaksanut. Kotona nepsylapsia ja jollain kirjolla oleva ukko. Joka karkas perhehelvettiä ulkomaille töihin. 

Jotenki vaan katos fyysiset voimat ja aivot oli lakossa.

Seitsemän viikkoa sairaslomaa, takasin töihin tultaessa niin ei enää samaa vastuuta ja pääsin toiselle osastolle. Pääsin pois konfliktipesästä 

Kotiolot kyllä jatku samana kaaoksena.

Kroppa palautu pikkuhiljaa. Järki ei.

kiitos tästä ketjusta. kuusi vuotta kestänyt stressi takana. fyysisinä oireina ensin lähti 15 kg painoa, sitten se tuli takaisin, nukkuminen loppui, verenpaine on aivan kauhea, enkä jaksa mitään. en saa tehtyä mitään asioita loppuun eikä mikään kiinnosta. ajattelen, että kun otan vaan aikaa joitakin vuosia niin tästä vielä pääsen yli. nyt olen siinä vaiheessa että itkettää, mikä on minusta edistystä sillä aikaisemmin en pystynyt edes tähän. kukaan ulkopuolinen ei uskoisi jos kertoisin.

Joku kysyi aiemmin miten olette päässeet tasapainoon luopumisten kanssa. Painiskelen tismalleen saman asian kanssa ja odotan myös jos joku osaisi antaa tähän jonkinlaisia eväitä.

Miten hyväksyä pikkiriikkisen pienellä liekillä tapahtuva elämä kun elämä ennen oli täysinäistä ja siinä oli paljon hyvää, sellaista mitä haluaisi tehdä nytkin mutta keho ja aivot eivät jaksa.

Onko ainut apu toivo ja toiveikas mieli että tämä joskus vielä parantuu ja toimintakyky palautuu myös?

Itsellä oli ollut uupumusta ja selvisin siitä ja pystyin olemaan töissä kerran viikossa. Nyt uudelleen vaikeampi kai koska en jaksa nähdä kavereita ja saatan jättää monet tilaisuudet väliin koska ajatus siitä että pitää morjestaa vie voimat ja kun en edes jaksaisi morjestaa. Välttelen ihmisiä ja ikinä ennen en ole välttänyt ihmisiä. Kasvit kuolee kuivuuteen kun unohdan kastella. Saatan unohtaa juttuja ja muistan vasta saman päivän aikana aamuyöllä että deadline ja lupasin viedä jotain ja teen sen vikoilla voinilla. Sitten pitää jättää toinen deadline myöhemmäksi josta menee luotettavuus. Kirjoitan enemmän kun jaksan 

Vierailija kirjoitti:

Yks tärkeimmistä asioista puuttuu tästäkin keskustelusta.  Ei ole mitään hyötyä toipua stressin aiheuttamasta uupumuksesta jos sä et korjaa jotain itsessäsi..

Sussa on joku virhe mikäli sä pystyt ajamaan itsesi burn outtiin.  Hyvin usein se on joku liiallinen tunnollisuus, näyttämisen halu tai vastaavaa.  

Jos juuri syytä ei korjata sä tulet aivan varmasti sairastumaan yhä uudelleen ja uudelleen. 

Joka x jälkeen sä kestät taas vähemmän ja lopputulos on se ettet sä kestä edes perheesi aiheuttamaa stressiä.

Varmaan minulla olisi ratkaisu irtisanoutua mutta en saisi rahaa enää mistään ellen löydä uutta työpaikkaa. Katsottiin päätoimiseksi yrittäjäksi vaikka teen muuta vakituista työtä säännöllisesti. Työkkäri siivoilee tilastoja ja tekee mielipuolisia päätöksiä.

Tämä ala vain ei sovellu ja pisteen vaihtamisen jälkeen kiusaamista ja sen jälkeen vielä kaksi siirtoa ja nyt vain toivon että voin irtisanoutua. Aion tehdä kaikkeni etten tee tätä alaa enää. Hakemukset ja uusi koulutus olisi ok. Paras vaihtoehto että eläisin täysin tällä yritysjutulla. Kuitenkin eilisen hitti on huomisen huti niin hyvin vaihtelevaa on mitä menee ja kausittain 

Muistan aiheesta olleen hyviä keskusteluja aikaisemminkin. Oletteko lukeneet tuota Juhani Mattilan Uupumuksesta takaisin elämään. Tuossa artikkelissa tulee esille Mattilan ajatus uupumuksen juurisyistä. 

https://www.kirkkojakaupunki.fi/-/uupumukseen-sairastunut-on-kadottanut…;

Olen juuri aloittamassa Mattilan kirjaa ja se vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta. Mitä mieltä muut ovat olleet siitä? Oletteko saaneet ymmärrystä tilanteeseenne ja konkreettista apua tuosta kirjasta?

Monessa viestissä puhutaan suorittamisesta ja suorittamisen lopettamisen tärkeydestä uupumuksen hoidon yhteydessä, mutta mitä suorittamisella oikeastaan tarkoitetaan? Olen huomannut (oikeassa elämässä, ei siis täällä ketjussa) että joittenkin mielestä melkein kaikki on suorittamista, esimerkiksi kotihommien... Joittenkin mielestä taas toisten miellyttämiseksi tehdyt asiat ovat suorittamista..  Mitä suorittaminen siis on? Voiko sille olla sokea itsessään? Miten sen voi oppia näkemää itsessään?

Kotihommien tekeminen, piti sanomani. Oli jäänyt sana pois.

Jos jatkan vielä kotihommien miettimistä suorittamisen kannalta niin onko suorittamista se jos haluaa laittaa esimerkiksi terveellistä ruokaa? (Ei kai, eikö sellainen ole ihan perusjuttua?) Vai onko suorittamista jos ylisiivoaa tai ylijärjestelee tai ylisisustaa? (niin kuvittelisin olevan)

Entä onko suorittamista se jos tekee kotihommia vaikka on tosi väsynyt? (ruoka, tiski ja pyykkihän on pakko hoitaa vaikka olisi miten väsynyt - ei kai sellainen siis ole suorittamista?) Mikä siis on?

Ja mitä tarkoittaa oman elämänsä suorittaminen tai itselleen suorittaminen? 

Mitä mieltä olette kirjasta Joustava mieli, kirjoittanut Arto Pietikäinen, onko se auttanut teitä uupumuksesta toipumisessa? Joku suosittelisi jossain sitä kirjaa.

Yritin itse lukea sitä mutta en jotenkin päässyt ihan täysin sen sisälle. Se saattaa kyllä johtua siitä että aivot ovat aikamoistä höttöä enkä pysty keskittyä kunnolla lukemaani. Ehkä minulta on jäänyt joitakin oleellisia kohtia sisäistämättä, mutta se mielikuva joka minulle jäi kirjasta oli jotenkin etäinen tai ulkokohtainen. 

Kysyn mielipiteitänne siksi että mikäli olette kokeneet kirjan hyvänä niin yritän lukea sen vielä toiseen kertaa.

Vierailija kirjoitti:

Mikä teitä auttoi toipumaan?

Toivon sydämestäni että toipuminen jatkuisi vielä teidänkin kohdallanne ja voisitte tulla täysin kuntoon. Toivon teille myös oikein paljon voimia.

T. aloittaja

Ai nyt osaat taivuttaa verbin toipua? Aloituksessa kirjoitit "pysty toipua", mutta nyt osasitit taivuttaa verbin "toipumaan".

Se ei ole pysty toipua, se on pystyy toipumaan, ihan kuten auttaa toipumaan. Kuulostaisiko sinusta "mikä teitä auttoi toipua" hyvältä kieleltä?

Vuonna 2019 olin kunnossa, jossa käveltiin postilaatikolle. Tämä saattoi olla covidiin liittyvää, mutta sitä seurasi uupumus, joka vieläkin vuonna 2025 jatkuu. Nyt pystyn kävelemään melko helposti 10km ja vaikeasti kymmeniä, mutta en ole vielä lähellä aiempaa suorituskykyä.

Juuri tilasin suosituksesta kokeiluun l-karnitiinia ja d-riboosia. 

Nro 395 jatkaa. Olen saanut paljon apua kirjallisuudesta, jota aiemmin mainittiin. Lisäksi Tollen Läsnäolon voima. Näiden lisäksi opettelin meditoimaan, vaikka aluksi olin aivan kuutamolla siinäkin. Kuuntelen parantavia musiikkitaajuuksia. 

Miten kovaa uupumusta vaihdevuodet voivat pahimmillaan aiheuttaa? Löytyykö tästä kokemuksia tai tietoa?

Onko kukaan saanut uupumukseen apua hormonikorvaushoidoista tai siitä että vaihdevuodet ovat menneet ajastaan ohi?

.. eli onko joku siis huomannut vaihdevuosien jälkeen että ohhoh nytpä voimat taas palasivatkin?

Luulen että joskus uupumuksen taustalla voi olla monta tekijää yhtaikaa ja yhtenä ehkä vaihdevuosien hormoni- ym muutokset. 

Vierailija kirjoitti:

Mistä tässä kaikessa on oikein kyse? Mitä ihmisessä tapahtuu, sekoaako aivot vai hermosto vai onko jotain mennyt fysiikassakin rikki? Kamalaa ja kammottavaa ja miksi tälläisestä ei varoitella selkeämmin?  Minusta pitäisi kertoa ihan realistisesti ja konkreettisesti mitä voi käydä ellet reagoi elimistösi hälytysmerkkeihin vaan jatkat kovaa menoa stressistä ja uupumuksen merkeistä välittämättä.

Pitkäkestoinen stressi vaurioittaa hermostoa ja aivojen rakennetta. Hermosto tulkitsee kaiken aktiivisuuden stressiksi tämän vaurion tapahduttua, ja ihminen romahtaa jo kengännauhojen solmimisesta. työterveyslääkäriltä kuultua.