Viertolan kouluampujan arki

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

12- vuotias on vielä lapsi. Vanhempien tehtävä on rajoittaa peliaikaa ja tietää myös, mitä lapsi pelejä pelaa, ovatko K-18 jne. Pitää mennä sinne huoneeseen ja jutella. Järjestää yhteistä aikaa.

Vanhemmuus on muutakin kuin sitä, että lapsella on ruokaa, vaatteet ja katto pään päällä. 

Olivatko vanhemmat työttömiä? Sellaisia jotka vain istuvat kotona tuijottamassa. Ymmärrän että siinä lapsi kasvaa kieroon.

Toi nyt ei liity työttömyyteen mitenkään, jos ovat noin vakavasti sairaita. Turhe speku muutenkin.

Vierailija kirjoitti:

Ampuja on täyskaima Sarastus-lehdessäkin pyörineelle äärioikeistohörhölle, joka on opettanut nuorisolle ammuskelua. Ettei vaan se, joka poikaakin opettanut ampumaan ja jolta ase peräisin.

Täyskaima eli sama etunimi ja sukunimi? Aika erikoista, jos lähisukulaisella on kaikki nimet samoja. 

Vierailija kirjoitti:

Ampuja on täyskaima Sarastus-lehdessäkin pyörineelle äärioikeistohörhölle, joka on opettanut nuorisolle ammuskelua. Ettei vaan se, joka poikaakin opettanut ampumaan ja jolta ase peräisin.

Ja eikös eräs vm fantasioinut ruumiista, joita tulisi, jos hänellä olisi ase. Ja oli joku 35-vuotias akateeminen naisoletettu. Kiusaaja itse, joka kyseli muita syljeskelemään kerjäläislapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Myös kulttuuri mihin olet syntynyt ja missä kasvat vaikuttaa paljon. Jos kulttuurissa välien selvitykset tehdään usein käyttäen jotakin asetta mataloittaa se myös aseen saatavuutta sekä siihen tarttumista

Sinun mielestäsi suomalaisessa kulttuurissa on jotenkin tyypillistä selvitellä välejä aseen kanssa? Ampujahan on suomalainen. 

Niin ...  kulttuureista puhutaan ei kansalaisuudesta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi koki tulleensa kiusatuksi on hänen tunteensa otettava vakavasti. Minua on kiusattu ja vähätelty ja toisen osapuolen mielestä vaan 'läpänheittoa'. Tällä 'läpänheitolla' hän sai suuren joukon nauramaan ja osallistumaan. Kiusaaminen on hyvin henkilökohtaista, eikä ulkopuolisten määriteltävissä. 

Kiusaaminen on nimenomaan ulkopuolelta määriteltävä. Jos lähdetään määrittelemään kiusaamista tapauskohtaisesti yksilön tunteen perusteella, ollaan loputtomassa suossa, jossa kaikki mahdollinen on kiusaamista, koska minkä tahansa asian voi kokea kiusaamiseksi, jos itsellä on tarpeeksi paha olo. En halua väheksyä kiusaamista, mutta ei se voi niinkään mennä, että täysin mielivaltaisesti voidaan sanoa jonkun olevan kiusaaja ilman, että asiaa tarvitsee perustella muuten kuin "mutkun musta TUNTUU tältä". 

Kiusaaminen on hyvin monimutkainen asia. Helppo tietysti sanoa, jos joku hakataan verille joka päivä koulumatkalla, että siinä on selvä kiusaamistapaus. Kuitenkin henkinen ja psyykkinen, hienovarainen syrjiminen on paljon vaikeampi havaita ja siltä on helppo sulkea silmänsä esim. opettajana, kun on paljon muutakin tekemistä.

Sehän sai sen aseen käsiinsä siten että oli halunnut itse viedä aseen ja luodit asekaappiin ja oli saanut luvan viedä ne sinne yksin. Olikin laittanut ne omaan taskuunsa. Vttu mitä porukkaa sukulaisetkin! Eivät edes tarkistaneet että ase oli varmasti viety kaappiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

"Ja vuosi oli?"

Mitä väliä minä vuosina. Mieti vähän, miten pitkään lapset kasvavat/kasvatetaan ja asuvat kotona. Noin 20 vuotiaaksi. Ja unohtui, vieressä oleva urheilukenttä, joka talvella luistinrata. Oli meilläkin tietokonepelit, mutta olohuoneessa. Ei niillä koko ajan pelattu. Mikä sun mielestä on muuttunut, että vuosilla on merkitystä? No joo, ei ollut 40-, 50-, 60-, 70-, eikä 80-luku.

No aika paljonkin on muuttunut, jos nyt siitä 90-luvusta puhut. 

Mikä on muuttunut? Älypuhelimet, joo. Mutta eiköhän se kasvatusvastuu ole vanhemmalla. Eivät kaikki lapset ole niilläkään jatkuvasti. Mielelläni kuulen vastauksesi.

 

No mm. lasten murrosikä aikaistuu jatkuvasti. Se 12-vuotias voi olla ja elää paljon kypsemmässä maailmassa, kuin missä me itse ollaan nuorena eletty (itsehän olen ollut lapsi 90-luvulla, nyt olen teinien äiti). Minä saatoin vielä 12-vuotiaana innostua nukkeleikeistä, mutta oma 12v ei todellakaan.

 

Digitalisoituminen ja ne älypuhelimet on aivan älyttömän iso loikka ihmiskunnan sivistyksessä, me ei todellakaan ihmisinä oltu siihen valmiita, eikä pystytä yksin jarruttamaan sen kaikkia vaikutuksia. Et edes tiedä mitä vastaan vanhemmat taistelee nykyään, jos sun lapset on olleet lapsia ja nuoria -90 luvulla. Helppo torjua älykännykät ja niiden vaikutukset, kun naapurinkaan kakaroilla ei sellaisia ollut. Nykyään taas lapset osaa käyttää näitä laitteita jo hyvin nuorena taitavasti ja niiltä avautuu ihan eri maailma; mihin meillä omassa lapsuudessa ei ollut edes mahdollisuuksia.

 

Nykypäivän pelit on taas on paljon nopeatempoisempia ja koukuttavampia, samoin kuin kaikki ohjelmat mitä telsu tuuttaa ulos. Lapset on nykyään paljon fiksumpia ja kehittyvät aikaisin, nurjana puolena tulee levottomuus ja keskittymisvaikeudet. 

Ja joo, voi kasvattaa, koittaa minimoida esim. digilaitteiden käyttöä ja vaikutuksia. Toisaalta ne taidot on tosi tärkeitä kehittyvässä maailmassa -ilman ei pärjää. 

Niin ...  kulttuureista puhutaan ei kansalaisuudesta

Niin, kulttuureista puhuttiin. Suomalaisuus on paljon muutakin kuin kansalaisuus, jos et vielä tiennyt. Esimerkiksi Mohammad al Hassan voi olla kansalaisudeltaan suomalainen, mutta missään muussa mielessä hän ei sitten olekaan suomalainen. 

Aseen tulee olla lukitussa kaapissa, joo, mutta eihän sillä lukolla ole mitään väliä, jos kuitenkin joku muu tai jotkut muut, jotka vierailevat aseen omistajan luona tietävät, mistä avaimen löytää. Ampuminen ei ole mikään ihan jokaisen harrastus, ja se pitäisi myös aseiden omistajien tajuta. Mistä tämä pojan kiinnostus ampumiseen on edes saanut alkunsa?

Kiusaaminen on hyvin monimutkainen asia. Helppo tietysti sanoa, jos joku hakataan verille joka päivä koulumatkalla, että siinä on selvä kiusaamistapaus. Kuitenkin henkinen ja psyykkinen, hienovarainen syrjiminen on paljon vaikeampi havaita ja siltä on helppo sulkea silmänsä esim. opettajana, kun on paljon muutakin tekemistä.

---

Nyt puhutaan kahdesta eri asiasta. Sinä puhut siitä, että kiusaamista ei huomata, minä puhuin siitä, voidaanko kiusaaminen määritellä pelkän tunteen perusteella. Kyllä se psyykkinen kiusaaminenkin näkyy ulkopuoliselle eikä ole pelkkä tunne siitä, että sinua kiusataan. Se on sitten toinen tarina, haluaako kukaan nähdä sitä kiusaamista. Mutta se ei liity mitenkään kiusaamisen määritelmään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mua myös ihmetyttää, eivätkö vanhemmat tiedosta tällaisen vuosien pelaamisen olevan haitallista. Jos näin olisi, eivät ehkä olisi kertoneet aloitusessa mainittua niin avoimesti toimittajille, kun luulisin sen hävettävän. 

Tämä on tosi huolestuttava ilmiö. Lapseni on ekaluokalla, ja kun kysyy mitä kaverit on tehneet viikonloppuna, niin osa on voinut pelata koko viikonlopun! Lisäksi kertoi, mitä pelejä oli pelattu.  Googlettelin pelit, ja ne oli tarkoitettu 12-vuotiaille, osa 16-vuotiaille. Ja pelaajalla ikää 7 vuotta! 

Vanhemmat ei jaksa touhuta ja kiinnostua lapsistaan, niin ne on helppo tökätä sinne koneen ääreen. Käytöstavat yms.sitten imetään sieltä pelien maailmasta. 

Tuon ikäiset sepittelevät ja liioittelevat juttuja myös aika lahjakkaasti. Totuus on voinut olla muuta. Esim. Isoveli on pelannut ja pienempi päässyt korkeintaan vilkuilemaan olan yli. Tuon ikäisillä on jo todella hyvä vainu mikä on in, mutta ei juurikaan suodatinta kuinka paljon on uskottavaa liioitella juttuja. Toki joissain perheistä voi oikeasti olla rajatonta ja lapset ovat heitteillä.

Meillä oli aina pelikoneet olkkarissa, vasta lukiossa poika alkoi pelata omassa huoneessaan. Mutta siihen saakka pelattiin usein yhdessä tai lasten kavereita tuli meille pelaamaan ja se oli sosiaalista touhua. Tekee pahaa, että  poika on hylätty ihan pikkukoululaisena yksin pelaamaan. Ei se tiwtenkään kaikkea selitä tässä.

Vierailija kirjoitti:

Se nyt ei olisi mitään uutta että poliisi valehtelee. "Pojalla oli subjektiivinen kokemus kiusaamisesta". Eli: hän vain luuli että häntä kiusataan. Se on uusi "fraasi" joka voidaan heittää kun kiusaamista tapahtuu, niin asialle ei tarvitse tehdä mitään. 

Enpä usko, kun esim. Auvisen kohdalla puhuttiin hyvinkin avoimesti siitä, kuinka selvästi ja paljon häntä oli kiusattu. Jotain erilaista tässä tapauksessa oli. Tulee mieleen Hyvinkään ampuja, joka raivostui hävittyään painin, joka kaverit pitivät leikkimielisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jos lapsi koki tulleensa kiusatuksi on hänen tunteensa otettava vakavasti. Minua on kiusattu ja vähätelty ja toisen osapuolen mielestä vaan 'läpänheittoa'. Tällä 'läpänheitolla' hän sai suuren joukon nauramaan ja osallistumaan. Kiusaaminen on hyvin henkilökohtaista, eikä ulkopuolisten määriteltävissä. 

Kiusaaminen on nimenomaan ulkopuolelta määriteltävä. Jos lähdetään määrittelemään kiusaamista tapauskohtaisesti yksilön tunteen perusteella, ollaan loputtomassa suossa, jossa kaikki mahdollinen on kiusaamista, koska minkä tahansa asian voi kokea kiusaamiseksi, jos itsellä on tarpeeksi paha olo. En halua väheksyä kiusaamista, mutta ei se voi niinkään mennä, että täysin mielivaltaisesti voidaan sanoa jonkun olevan kiusaaja ilman, että asiaa tarvitsee perustella muuten kuin "mutkun musta TUNTUU tältä". 

Kyllä, kiusaaminen on monimutkainen asia. Ja juuri se on perustelu sille, että kiusaamista ei voi lähteä määrittelemään pelkästään henkilökohtaisen kokemuksen nojalla. Jos niin tehtäisiin, kiusaaminen ei olisi monimutkainen asia, vaan simppelisti mikä tahansa, minkä koet kiusaamiseksi olisi kiusaamista. Vaikka se, kun Pentti sanoi Keijolle kaksi sanaa enemmän kuin sinulle. 

Vierailija kirjoitti:

Kiusaaminen on hyvin monimutkainen asia. Helppo tietysti sanoa, jos joku hakataan verille joka päivä koulumatkalla, että siinä on selvä kiusaamistapaus. Kuitenkin henkinen ja psyykkinen, hienovarainen syrjiminen on paljon vaikeampi havaita ja siltä on helppo sulkea silmänsä esim. opettajana, kun on paljon muutakin tekemistä.

---

Nyt puhutaan kahdesta eri asiasta. Sinä puhut siitä, että kiusaamista ei huomata, minä puhuin siitä, voidaanko kiusaaminen määritellä pelkän tunteen perusteella. Kyllä se psyykkinen kiusaaminenkin näkyy ulkopuoliselle eikä ole pelkkä tunne siitä, että sinua kiusataan. Se on sitten toinen tarina, haluaako kukaan nähdä sitä kiusaamista. Mutta se ei liity mitenkään kiusaamisen määritelmään. 

Tiedän, ja olen samaa mieltä, ettei riitä yksipuolinen toteaminen "minä tunnen itseni kiusatuksi", vaan se pitää selvittää ja määritellä, miksi tuntee kiusatuksi ja mitä on taustalla. Mutta olen satavarma on joka toisessa koulussa näitä piilossa kyteviä psyykkisiä kiusaamistapauksia, joita kukaan ei nää, tai ei vain halua nähdä ja sulkee silmänsä. Niitä tulee aina olemaan.

Tuo ampujalapsi on tuhoon tuomittu. On selvää että häntä ei voi enää pelastaa. Kumma juttu että vanhemmille ei tullut mieleen että jotain olisi vialla.

Vierailija kirjoitti:

Kiusaaminen on hyvin monimutkainen asia. Helppo tietysti sanoa, jos joku hakataan verille joka päivä koulumatkalla, että siinä on selvä kiusaamistapaus. Kuitenkin henkinen ja psyykkinen, hienovarainen syrjiminen on paljon vaikeampi havaita ja siltä on helppo sulkea silmänsä esim. opettajana, kun on paljon muutakin tekemistä.

---

Nyt puhutaan kahdesta eri asiasta. Sinä puhut siitä, että kiusaamista ei huomata, minä puhuin siitä, voidaanko kiusaaminen määritellä pelkän tunteen perusteella. Kyllä se psyykkinen kiusaaminenkin näkyy ulkopuoliselle eikä ole pelkkä tunne siitä, että sinua kiusataan. Se on sitten toinen tarina, haluaako kukaan nähdä sitä kiusaamista. Mutta se ei liity mitenkään kiusaamisen määritelmään. 

Miten psyykkinen kiusaaminen näkyy ulkopuolelle, jos sitä ei näe aikuiset vaan lapset jotka sitä tekee tai sen antaa tapahtua. Ymmärrän sun pointin, mutta siten sä haet sitä että kiusattu ymmärtää väärin. Silloin olisi pitänyt kiusatun saada terapiaa jo vuosia jotta ei väärin ymmärtäisi jonkun sarkasmia. Uskon tosin, että on kiusattu mutta jäänyt ilman tukea omiin tunteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kiusaaminen on hyvin monimutkainen asia. Helppo tietysti sanoa, jos joku hakataan verille joka päivä koulumatkalla, että siinä on selvä kiusaamistapaus. Kuitenkin henkinen ja psyykkinen, hienovarainen syrjiminen on paljon vaikeampi havaita ja siltä on helppo sulkea silmänsä esim. opettajana, kun on paljon muutakin tekemistä.

---

Nyt puhutaan kahdesta eri asiasta. Sinä puhut siitä, että kiusaamista ei huomata, minä puhuin siitä, voidaanko kiusaaminen määritellä pelkän tunteen perusteella. Kyllä se psyykkinen kiusaaminenkin näkyy ulkopuoliselle eikä ole pelkkä tunne siitä, että sinua kiusataan. Se on sitten toinen tarina, haluaako kukaan nähdä sitä kiusaamista. Mutta se ei liity mitenkään kiusaamisen määritelmään. 

Tiedän, ja olen samaa mieltä, ettei riitä yksipuolinen toteaminen "minä tunnen itseni kiusatuksi", vaan se pitää selvittää ja mää

Tietenkin on. Kaikkihan sen tietävät, että niin henkistä kuin fyysistäkin kiusaamista tapahtuu ihan joka päivä käytännössä jokaisessa suomalaisessa koulussa ilman, että kukaan puuttuu asiaan. Mutta nyt ei puhuttu siitä. Puhuttiin vain kiusaamisen määrittelemisestä, jonka joku väitti olevan aina subjektiivinen kokemus. 

Helppo lapsi. Menee koulun jälkeen suoraan omaan huoneeseen ja lukitsee oven pelatakseen koko illan. Reippailee välillä lähikauppaan karkkia ostamaan. Ei tarvitse ruokaa.

Lapsia pitäisi ilmiselvästi vahtia paljon enemmän kaikilla mahdollisilla keinoilla. Taskut ja päiväkirjat on tarkistettava kuten myös selaushistoria ja puhelimet. Kameravalvonta kannattaa ottaa käyttöön. Nykyteknologia mahdollistaa huomaamattoma valvonnan esimeriksi niin että nähdään kaikki mitä on kirjoitettu tietokoneella. Lapset eivät puhu useinkaan asioistaan avoimesti ja osaavat taitavasti valehdella. Siksi on välttämätöntä käyttää tehostettuja tiedonhakukeinoja.