Miksi aikuinen haluaa uudessa suhteessa nähdä koko ajan?

Kyllä meillä on "omakin elämä". Mielestäni toimii vallan hyvin näin, että tiedostamme, että tässä iässä kummallekin on ehtinyt jo tulla omat rutiinit ja kiinnostuksen kohteet ja niistä pidetään edelleen kiinni ja nähdään toisiamme silloin, kun se molemmille sopii. Omat lapsetkin kuuluvat siihen kuvioon, mikä menee siis edelle.

Mutta en mä tiedä pitäisikö joku toinen tätä meidän juttua edes oikeana suhteena.

No ylipäätänsä Suomessa on vallalla parisuhdekultti, jossa viranomaiset yrittää painostaa vauvojen vanhempia laittamaan oman parisuhteen etusijalle ja lapsen toissijaiseksi. Etenkin sossut ovat sitä mieltä että lapsi on vanhempien ja heidän parisuhteensa jatke. Oksettavaa. Onneksi ei itse tarvitse enää ikinä seurustella, kun lapset tehty.

M40

Kukapa sitä ei haluaisi nähdä jatkuvasti? Olisi todella tuskaliasta jos silmät toimisi tyyliin kerran viikossa.

Olen juuri tuollainen yli-innokas kun ihastun, on vaan niin ihanaa olla toisen seurassa. Mutta huomaan kyllä jos toinen ei ole yhtä innostunut minusta ja yleensä lopetan tällaiset jutut nopeasti.

Lapsia minulla ei onneksi ole rajoittamassa ajanviettoani.

Vierailija kirjoitti:

Kukapa sitä ei haluaisi nähdä jatkuvasti? Olisi todella tuskaliasta jos silmät toimisi tyyliin kerran viikossa.

Eihän tuossa ole mitään tuskaa. Seurustelu ja ihastus on itselleni näin viiskymppisenä kiva lisä elämään, ei elämän tarkoitus. Osaan ja nautin olla yksin ja lasteni ja ystävieni seurassa. Arvostan niin paljon kaikkea muutakin.

Eikö se ole ihan normi kehityskaari, soittelut ja näkemiset, sitten alkaa se erityiminen joiden välivaihen jälkeen. Joillakin se tarkottaa eroa. Helppo arvioida kavereiden parisuhteista. Saa seurustella rauhassa ettei ukko koko ajan laita viestiä tai yritä soittaa. Se on ystävyyenkin kannalta seesteisintä aikaa, kaverit ei metsästä ukkoa eikä ukko ole koko ajan taustalla hälisemässä.

Mukavahan se on touhuta sängyssä kun vielä suhteen alkuvaiheessa tekee mieli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kukapa sitä ei haluaisi nähdä jatkuvasti? Olisi todella tuskaliasta jos silmät toimisi tyyliin kerran viikossa.

Eihän tuossa ole mitään tuskaa. Seurustelu ja ihastus on itselleni näin viiskymppisenä kiva lisä elämään, ei elämän tarkoitus. Osaan ja nautin olla yksin ja lasteni ja ystävieni seurassa. Arvostan niin paljon kaikkea muutakin.

Niin tarkoitin sitä että miten arjesta selviäisi ilman näkökykyä. Ei ole helppoa vaikka esteettömyysasioihin nykyään kiinnitetäänkin huomiota.

olen ihmetellyt samaa. Kyllä itsekin haluan nähdä "mahdollisimman usein", mutta kun tälleen 40+ ikäisenä ihmisillä on työt, harrastukset, joillain lapsiakin, niin se "mahdollisimman usein" ei ainakaan omalla kohdallani voisi tarkoittaa mitään 24/7 suhdetta. Toinen voi silti olla ajatuksissa, vaikka ei ihan koko ajan voisikaan olla yhdessä. Ja kyllä itse ymmärrän senkin, että joskus on paikallaan olla ihan vain itsekseen. Lopulta uudelle suhteelle on mielestäni pikemminkin hyväksi, että on omaakin elämää - ei ole ihan tervettä luopua kaikesta muusta ja alkaa olla jossain napanuorasuhteessa. Joten jos suhde on tärkeä ja haluaa sen jatkuvan, kannattaa pitää muustakin elämästä kiinni.

Ihan normaalia. Plus kaikilla ei ole lapsia. Yh-deittailu on ihan eri asia, kuin lapsettomien. Molemmat tavat - nähdä usein tai harvoin on ihan tavallisia, ja usein se sopiva kumppani onkin näissä asioissa samalla aaltopituudella.

Nykyisen mieheni kanssa tapasimme, kun olin 36. Ensitreffit kesti kolme päivää, sitten piti käydä töissä, mutta nähtiinhän me heti illalla taas ja vietettiin yöt yhdessä. Tekstiviestit lauloivat työpäivien ajan. Jos kaveri olisi sanonut, että katsotaan nyt miten ensi viikon kalenteriin mahtuu tapaaminen, niin se suhdehan olisi ollut sitten siinä. Olisin todennut, että ihastusta ei ole ole, joten parempi lopettaa koko homma. Nyt yhteistä elämää takana 15 vuotta ja hyvin on mennyt. 

Vierailija kirjoitti:

Nykyisen mieheni kanssa tapasimme, kun olin 36. Ensitreffit kesti kolme päivää, sitten piti käydä töissä, mutta nähtiinhän me heti illalla taas ja vietettiin yöt yhdessä. Tekstiviestit lauloivat työpäivien ajan. Jos kaveri olisi sanonut, että katsotaan nyt miten ensi viikon kalenteriin mahtuu tapaaminen, niin se suhdehan olisi ollut sitten siinä. Olisin todennut, että ihastusta ei ole ole, joten parempi lopettaa koko homma. Nyt yhteistä elämää takana 15 vuotta ja hyvin on mennyt. 

Kyllä, hyvin voi mennä. Mutta itse en halua tälläistä. En myöskään halua miestä jolla ei ole harrastuksia, ystäviä tai muuta elämää. Vaikuttaa siltä että muutaman vuoden päästä vieressä on yksinäinen sohvaperuna

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyisen mieheni kanssa tapasimme, kun olin 36. Ensitreffit kesti kolme päivää, sitten piti käydä töissä, mutta nähtiinhän me heti illalla taas ja vietettiin yöt yhdessä. Tekstiviestit lauloivat työpäivien ajan. Jos kaveri olisi sanonut, että katsotaan nyt miten ensi viikon kalenteriin mahtuu tapaaminen, niin se suhdehan olisi ollut sitten siinä. Olisin todennut, että ihastusta ei ole ole, joten parempi lopettaa koko homma. Nyt yhteistä elämää takana 15 vuotta ja hyvin on mennyt. 

Kyllä, hyvin voi mennä. Mutta itse en halua tälläistä. En myöskään halua miestä jolla ei ole harrastuksia, ystäviä tai muuta elämää. Vaikuttaa siltä että muutaman vuoden päästä vieressä on yksinäinen sohvaperuna

No älä ota sellaista, mikä ei sinulle sovi? Mitä sinä muiden parisuhteita pelaat itseesi ja arvostelet niitä, kun ne eivät nimenomaan sovi sinulle, vaan niille kavereillesi. 

Vierailija kirjoitti:

Nykyisen mieheni kanssa tapasimme, kun olin 36. Ensitreffit kesti kolme päivää, sitten piti käydä töissä, mutta nähtiinhän me heti illalla taas ja vietettiin yöt yhdessä. Tekstiviestit lauloivat työpäivien ajan. Jos kaveri olisi sanonut, että katsotaan nyt miten ensi viikon kalenteriin mahtuu tapaaminen, niin se suhdehan olisi ollut sitten siinä. Olisin todennut, että ihastusta ei ole ole, joten parempi lopettaa koko homma. Nyt yhteistä elämää takana 15 vuotta ja hyvin on mennyt. 

Mä luulen, että tuossa iässä se vielä voikin toimia noin. Mutta eri asia kun tapaa (reilu) 10 vuotta vanhempana, ja molemmilla on jo aikuiset / aikuistuvat lapset, tilanne on eri. Ihastusta on, mutta myös sitä omaa elämää.

Vierailija kirjoitti:

olen ihmetellyt samaa. Kyllä itsekin haluan nähdä "mahdollisimman usein", mutta kun tälleen 40+ ikäisenä ihmisillä on työt, harrastukset, joillain lapsiakin, niin se "mahdollisimman usein" ei ainakaan omalla kohdallani voisi tarkoittaa mitään 24/7 suhdetta. Toinen voi silti olla ajatuksissa, vaikka ei ihan koko ajan voisikaan olla yhdessä. Ja kyllä itse ymmärrän senkin, että joskus on paikallaan olla ihan vain itsekseen. Lopulta uudelle suhteelle on mielestäni pikemminkin hyväksi, että on omaakin elämää - ei ole ihan tervettä luopua kaikesta muusta ja alkaa olla jossain napanuorasuhteessa. Joten jos suhde on tärkeä ja haluaa sen jatkuvan, kannattaa pitää muustakin elämästä kiinni.

Itse koen samoin. Toisille se sopii, mutta itse en halua uhrata kaikkea vaan miehelle, vaan pitää huolta siitä että muutakin elämää riittää.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyisen mieheni kanssa tapasimme, kun olin 36. Ensitreffit kesti kolme päivää, sitten piti käydä töissä, mutta nähtiinhän me heti illalla taas ja vietettiin yöt yhdessä. Tekstiviestit lauloivat työpäivien ajan. Jos kaveri olisi sanonut, että katsotaan nyt miten ensi viikon kalenteriin mahtuu tapaaminen, niin se suhdehan olisi ollut sitten siinä. Olisin todennut, että ihastusta ei ole ole, joten parempi lopettaa koko homma. Nyt yhteistä elämää takana 15 vuotta ja hyvin on mennyt. 

Kyllä, hyvin voi mennä. Mutta itse en halua tälläistä. En myöskään halua miestä jolla ei ole harrastuksia, ystäviä tai muuta elämää. Vaikuttaa siltä että muutaman vuoden päästä vieressä on yksinäinen sohvaperuna

No älä ota sellaista, mikä ei sinulle sovi? Mitä sinä muiden parisuhteita pelaat itseesi ja ar

En arvostele parisuhteita vaan seuraan kuinka moni aikuinen ihminen unohtaa esimerkiksi vielä alaikäiset lapsensa suhteen vuoksi kun on koko ajan nähtävä sitä uutta. Ystävät kaikille ei niin kovin tärkeitä olekaan

Kyllä mäkin haluaisin nähdä kaipaamani henkilön kanssa koko ajan 😍 Mutta ei olla nähty vuosikausiin 😢

Ihmisiä vaan on erilaisia, sellaista se on.

Me muutettiin samantien yhteen ja ollaan kyllä aina oltu yhdessä mahdollisimman paljon. Joskus hetkellisesti ollut omia harrastuksia, sittemmin nekin pitkälti yhteisiä. Myös ystävät puolisoineen nykyään yhteisiä joita yleensä tavataan yhdessä, vain harvoin erikseen. Tämä ihan käytännön syistäkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykyisen mieheni kanssa tapasimme, kun olin 36. Ensitreffit kesti kolme päivää, sitten piti käydä töissä, mutta nähtiinhän me heti illalla taas ja vietettiin yöt yhdessä. Tekstiviestit lauloivat työpäivien ajan. Jos kaveri olisi sanonut, että katsotaan nyt miten ensi viikon kalenteriin mahtuu tapaaminen, niin se suhdehan olisi ollut sitten siinä. Olisin todennut, että ihastusta ei ole ole, joten parempi lopettaa koko homma. Nyt yhteistä elämää takana 15 vuotta ja hyvin on mennyt. 

Kyllä, hyvin voi mennä. Mutta itse en halua tälläistä. En myöskään halua miestä jolla ei ole harrastuksia, ystäviä tai muuta elämää. Vaikuttaa siltä että muutaman vuoden päästä vieressä on yksinäinen sohvaperuna

No älä ota sellaista, mikä ei sinulle sovi?

 

Raha ja parisuhde edellä tässä maailmassa kuule mennään. Niin se on.

Tätä minäkin ihmetellyt, että miksi on niin kiire olla 24/7 yhdessä jos kuitenkin on niitä lapsia.

Aikuisella on paletissa niin paljon muutakin elämää, ettei itselle tulis mieleenkään sysätä kaikkea sivuun ja olla koko ajan uuden miehen kanssa. Tässä iässä niin nauttii kun on kaikkia omia juttuja. Mutta ehkä olenkin sinkku lopun elämää. Miehet tuntuu olevan yli-innokkaita.