Millä tavoin teitä on kiusattu ulkonäöstä?

Tietyssä seurassa tunnen oloni rumaksi, koska nämä henkilöt kehuvat toisiaan koko ajan. 

Vierailija kirjoitti:

Tietyssä seurassa tunnen oloni rumaksi, koska nämä henkilöt kehuvat toisiaan koko ajan. 

Tuttu tunne. 

Ei oikeastaan muualla ole, mutta netissä, keskustelupalstoilla on kirjoitettu aika kauheita asioita silloin kun olin nuorena työni vuoksi julkisuudessa. Olen sen ikäinen että silloin ei juurikaan ollut vielä somea. Mietin joskus, miten nykyiset nuoret julkisuudessa olevat kestävät kaiken sen sonnan. Moni eri tunnu ymmärtävän että julkisuuden henkilö on edes samalla tavalla ihminen kuin muut, ja että häntä loukkaa silmitön haukkuminen yhtä lailla kuin muitakin.

Lapsena oli kesakkoja naama täynnä ja haukuttiin pskanaamaksi.Luokkakaverin äiti lohdutti,että kesakkoisilla olisi aikuisena hieno iho.Ei käynyt niin,murrosikäisenä tuli akne.Siihen ei hoitoa,äitikin vaan kehui hienoa hipiäänsä.Lisäksi perin isän puolelta kookkaan nenän,jota perunaksi nimiteltiin.Ja vielä silmälasit ja hampaatkin ilman oikaisuja....Aivankuin nämä rangaistuksena jostakin.

Siten että vuosikausia mitään sanomisiani ei otettu vakavasti. Jos joku toinen sanoi saman asian, niin oli ihan eri vastaanotto jos itse sanoin. Tietyissä piireissä olin vuosikausia ihminen jolle naurettiin käytännössä joka päivä. Yksi ikävä ihminen loi kulttuurin ja standardin jonka mukaan minun kustannuksella oli suotavaa ja ok naureskella päivittäin.

Omakuvaan tuli valtava lommo, mutta saanut paikattua sitä sillä että olen nykyään korkeaa sosiaalista arvostusta nauttiva henkilö. Suuri syy siinä että sain parannettua ulkonäköäni ja sitä myöten itsetuntoani. Enkä siedä muilta enää minkäänlaista vähättelyä.

Vierailija kirjoitti:

En nyt tiedä kiusattu mutta haukuttu on ja vielä aikuisenakin. Laihuudesta.

Olen saanut kuulla monenlaista nimitystä kuten zombi, elävä kuollut,  anorektikko.  On kaupassa mm. eräs ukko alkanut karjua että mene kotin syömään.  Enemmän se ukko itsensä nolasi kuin minut. Tätä olen kuullut muuallakin.

On vain naurettu pilkallisesti. Ja suurin osa näistä täysin aikuisia.

Kerran eräs  poika,  ehkä jotain  kymmenvuotias tuli sanomaan että miksi sulla on noin laihat jalat. Sanoin että meitä on kaiken kokoisia ja minulla nyt on sitten laihat jalat. No, se oli hänelle ok, sai vastauksen ja  palasi omiin puuhailuihinsa. Lapset yleensä osaa suhtautua ja heille kun asiallisesti selittää se riittää heille. 

Sanottakoon että painoindeksini on alhainen normaalipaino,  en siis ole anorektikko.  Syön ja olen terve.  

Turha kai tätä sanoa mutta ei vain voi taju

Voi miten voin samaistua sinuun. Minulla nuorena paino 47 kg ja pituus 169cm. Se oli kammottavaa mitä sain kuulla: miksi laihdutan??? Ja vakio mielipide oli että sairastan anoreksiaa. En kumpaakaan, aivan normaalisti söin. Karmein kommentti tuli joskus tansseissa kun outo kaveri kommentoi: sun jalat on niinkuin riisipuikot. Monia muita vastaavia. Ei siinä itsetunto voi mitenkään nousta , ei edes nyt aikuisempanakaan. Silloin aikoinaan ryhdyin aivan tarkoituksella lihottamaan itseäni, tuskin kovin moni on syönyt niin älyttömiä määriä karkkia kun silloin söin.Nykyään painoni ei niin korkea ole vieläkään.En voi ruumiinrakenteelleni mitään , mutta kaikki kokemani sai aikaan sen että itsetuntoni on melko mitätön. Ihmisten kannattaisi toisenkin kerran harkita sanomisiaan: hyi helvetti kun oot laiha, hyi helvetti kun oot lihava. Molempi pahempi.

Kyllä siitä rumuudesta tietyt ihmiset jaksaa muistuttaa. Parempi kuin ei olis syntynyt ollenkaan. 

Haukuttiin läskiksi tai muita synonyymejä sille. Alkoi 3. luokalla. Jatkui peruskoulusta lukion 1:lle.

Olin ylipainoinen kyllä, tosin lievästi. Isoimmillaan BMI 28. Silloinkin jaksoin kyllä ratsastaa ihan hyvin, vaikka leirillä oli 3 tuntia ratsastusta päivässä. 

Vaikutti itsetuntoon niin, että ajattelin, ettei kukaan poika voi pitää minua viehättävänä ja että jos oon lihava, ei musta voi tykätä.

Lisäksi kehonkuva vääristyi. Laihdutin 16v:nä n. 20kg. Olin 171cm/62kg, hoikka ja urheilin ja koko ajan olin lisää laihduttamassa, kun oli "ylimääräistä".

Pidin itseäni ylipainoisena alempiarvoisena kuin muita. Sain myös osakseni niin paljon kakkaa käytöstä, että 14v:nä ihmettelin, kun vaatekaupan kaunis myyjätär kohteli mua tosi kivasti ja ystävällisesti.

Lisäks mulle kolmosella yks luokkakaveri antoi ymmärtää, että lihavuus on mun oma vika, niin lakkasin puollustautumasta haukkujia vastaan ja masennuin. Annoin kohdella itseäni tosi huonosti enkä enää sanonut vastaan. 

Sit kun lukiossa laihdutin, niin oletin, et nyt kaikki kohtelee mua hyvin. No, "läski"-sanan aseista tämä laihdutus kyllä riisui kiusaajat ja muutakaan eivät enää ulkonäöllisesti keksineet. Olin nätti, musikaalinen ja hyvä koulussa. No 2 ex-luokkalaista poikaa käyttäytyivät muuten sitten vaan halveksuvasti mua kohtaan, vaikkei mitään syytä ollut ja en ollut heille mitään tehnyt. 

Tämä avasi mun silmiä siinä, että syy kiusaamiseen ei ollut oikeesti mun ylipaino vaan joku muu. Ylipaino oli vaan helppo lyömäase niille, millä haukkua.

Tapio alkoi haukkua minua seiska luokalla, suurten tummien ruskeiden silmieni takia lehmäksi, haukkui, nöyryytti ja jopa koetti lyödäkin minua potkien kovaa tuolini kovaan selkämykseen, vihaan aina tuota Tapiota, en lapsena tajunnut, että sen sukunimi oli jokin ötökkä. Hän tuhosi siis minun elämäni täysin, en voinut opiskella kahteen, kolmeen vuoteen yläasteella vaan olin peloissani tai poissa tunneilta. Kotona en kertonut kellekään. Suuri suru vain jäänyt.

Vierailija kirjoitti:

No, ylipainosta tietenkin. Sillon kun minä olin penska, niin se oli rikokseen verrattavaa että oli lihava

Näin se oli. Jopa omat vanhemmat saattoi huomautella, ettei asia päässyt unohtumaan edes kotona.

Vierailija kirjoitti:

Tapio alkoi haukkua minua seiska luokalla, suurten tummien ruskeiden silmieni takia lehmäksi, haukkui, nöyryytti ja jopa koetti lyödäkin minua potkien kovaa tuolini kovaan selkämykseen, vihaan aina tuota Tapiota, en lapsena tajunnut, että sen sukunimi oli jokin ötökkä. Hän tuhosi siis minun elämäni täysin, en voinut opiskella kahteen, kolmeen vuoteen yläasteella vaan olin peloissani tai poissa tunneilta. Kotona en kertonut kellekään. Suuri suru vain jäänyt.

Taisi olla kateellinen kauniista silmistäsi. Kaikkea hyvää sinulle. Toivottavasti elämä nykyään hymyilee.

Ala-asteella jonkin verran. Pisamia nokassa, hiukset mallia polkkatukka koska äiti näin päätti, vaatteet olivat aina puhtaat mutta joskus yhdistelmä oli erikoinen. Toisinaan käytin veljen vanhoja verkkareita tai kenkiä. Kun rinnat alkoivat kasvaa häpesin hiukan niitäkin ja yritin peitellä. Olin oikein herkullinen kiusaamisen kohde! :D Muistan että pitkään olin todella kriittinen omasta ulkonäöstä, peiliin katsominenkin teki pahaa, teininä varsinkin.

 

Eipä siinä, minusta kasvoi ihan nätti nuori nainen kaikesta huolimatta enkä muutenkaan jaksa enää niin kovasti stressata ulkonäöstä.

Lapsena yksi luokkakaveri sanoi, että hyi kun sulla  on kierot sormet. No olihan ne, mutta en itse ajatellut sormieni olevan erityisen kierot tai rumat, enkä ollut koskaan edes itse kiinnittänyt niihin huomiota. Lähinnä ajattelin milessäni,että tuon kommentin sanoja vähän tyhmä. Jäi mieleen, koska tämä ala-asteella sanottu kommentti oli eka ikätoverin negatiivisella tavalla ilmaistu kommentti mun ulkonäöstä.

Myöhemmin serkku varoitti, että yksi sen kavereista saattaisi  haukkua minua lihavaksi kun olin heillä kylässä, serkun sanoin "vähän pullukka" olin. Itsellä ei ollut käynyt mielessäkään, että joku voisi sanoa minua lihavaksi, vaikka toki tajusin olevani luokkakavereihin verrattuna selvästi paksumpi.

Näin aikuisena ajateltuna, olen kyllä saanut kasvaa aikalailla rauhassa ulkonäön arvostelulta. Taidan olla onnekas. Ja kyllä, ihmeempiä ulkonäkökriiseilyjä ei ole juuri ollut.

Laudaksi haukkuivat pojat yläasteella, muttamyös sekä isä ja äiti kommentoivat pienirintaisuutta ja aikuisena saanut myös kuulla arvostelua. 

Isoja jalkoja (40) on haukuttu, paksuja reisiä.

Epävarmuutta ulkoisesta olemuksesta olen kantanut koko ikäni. Uimarannalle, uimahalliin tms en ole koskaan kehdannut mennä.

Mua kiusattiin tai yritettiin kiusata hampaista, mursuksi tai marsuksi sanottiin kun oli paha etupurenta, ei onneksi ollut kovin tehokasta se kiusaaminen, kun ei muhun juuri vaikuttanut muuten kuin että harmitti, rautojakin käytin vähän aikaa muttei se paljon muuttanut hampaiden asentoa ja niskäsäryn takia lopetin sitten etuajassa. Kaveriani ilman mitään ulkonäön tai käytöksen ongelmaa kiusasi taas nyrkillä huitova ongelmanuori, kerran väliin mennessä sain osumaa, mutta se väkivaltainen tyttö lopetti sitten mun puuttumisen takia kaverini kiusaamisen myös, saatiin olla ainakin rauhassa loppu yläkoulu tai silloin puhuttiin yläasteesta. Tuostakin aikaa jo kohta 15 vuotta eikä kukaan ole koskaan sanonut mitään hampaistani, edes poikaystävät muuta kuin että hymyni on nätti, mutta paria luokan poikaa ne aikoinaan ärsytti kamalasti, jos hymyilin tai heille jostain syystä vilkkuivat.

Minua haukkuu rumaksi jatkuvasti aikuisetkin. Läskittely myös tuttua. 

Mä oon aina saanut kuulla negaa "liian" vaaleasta ihostani. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua kiusattiin nuorena, koska minulla oli paha akne. En osannut hoitaa ihoani silloin. Kukapa sen ikäisenä osaisi, jos ei saa mitään apua tai neuvoja siihen? 

 

Pahinta ja traumaattisinta oli vierailta ihmisiltä tuleva satunnainen huutelu ja suoranainen aggressio. Esimerkiksi yksi humaltunut mies uhkasi pahoinpidellä minut, koska naamani ei miellyttänyt häntä. Olin tapahtuman aikaan noin 18-vuotias, ja akne oli paranemisvaiheessa. 

 

Hirmuisen ikävää oli sekin, miten yksin jäin asian kanssa. Opin, että ulkonäkö on tärkein asia elämässä ja kukaan ei piittaa rumasta ihmisestä. 

 

Nykyään minua sanotaan joskus kivan näköiseksi, mutta nuoruuden kokemuksien vuoksi olen erittäin varautunut ihmisten seurassa enkä kykene parisuhteeseen. 

Minulla on samanlaisia kokemuksia. Ilmeisesti akne herä

Olen aiheuttanut ulkonäöstä kiusaajilleni ruumiinvammoja. Mitäs läksivät.

Lapsena hampaista ja silmälaseista. Aikuisena kävin leikkauttamassa silmät ja oiotutin hampaat, ei jäänyt traumoja. Itsekään en pitänyt niistä.

Nimestä, painosta, silmistä pisamista, vaatteista...siis kun katsoo lapsuuskuvia niin olen ollut hieman pyöreä ja aivan tavalliset vaatteet. Fyysisesti ja psyykkisesti pahoinpidelty koulussa vuosia. Niitä haavoja kannan vaikka näin aikuisena olen saanut hyväksyntää ja ystäviä.