Pikkulapsiarki ja parisuhde: ero
"Kävi se klassinen, että parisuhteen huolto unohtui vauva arjen keskellä. Se oli sitten lopun alkua suhteelle."
Näitä saa lukea usein. Myös mulla on kokemusta pikku lapsista ja sen kuluttavasta vaikutuksesta vaikka nyt mainittuun parisuhteeseen. Nyt lapset jo kymmenen ikävuoden hujakoilla. Elämä muuttunut erilaiseksi- ja muotoiseksi. Aivan luonnollista. Yhdessä ollaan parisuhdemielessä yhä.
Jälkeenpäin ajateltuna jos olisi aikoinaan ero tullut (no joo päätetty erota) siksi että suhteen huolto sakkasi. Niin mitä se ero olisi auttanut? Olisi muutettu eri osoitteisiin, möllötelty vuoroviikoin yksin luukuissamme. Hyvin epätodennäköisenä pidän et olisi siihen tilanteeseen uusi paremmin huollettava parisuhde pystynyt ilmestymään. Siinä mielessä parempi, että romantiikkaa olisikin eron myötä ykskaks enemmän jossain muualla ja jonkun toisen ihmisen kanssa.
Tietysti erota täytyy jos siltä tuntuu eikä homma toimi (pysytään tässä parisuhdepuolessa ja kaikki muu väkivalta, alkoholi jne. ei mukana tässä esimerkissä), mutta muuttuuko elämä paremmin toimivaksi eron myötä? Löydän uuden kumppanin jonka kanssa toimii? Hyvä jos niin. Vaan epäilen.
Kommentit (23)
Parisuhteen huolto ja lapsesta huolehtiminen on vähän huono vertailu. Molemmat tärkeitä. Molemmista pitäisi pystyä huolehtimaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä aloittaja tarkoittaa parisuhdetta, jossa kaikki on periaatteessa hyvin, mutta se varsinainen parisuhteen hoito on unohtunut. Kumpikin siis hoitaa kotia ja lapsia, eikä suurempia riitoja ole, mutta läheisyys ja romantiikka on unohtunut matkan varrella. Jos pari eroaisi ja ryhtyisi uusiin suhteisiin, tulisiko niissä suhteissa yhtään sen todennäköisemmin hoidettua parisuhdetta, vai nuutuisivatko nekin liitot kaverisuhteiksi, kun uutuudenviehätys olisi hiipunut? Todennäköisesti vanhaan liittoonkin saisi puhallettua eloa, jos tahtoa riittäisi.
Ei se tahtokaan aina riitä. Olisin halunnut saada pitkän "kaikki periaatteessa hyvin" -liiton toimimaan, mutta jotain sellaista oli ajan myötä tapahtunut mitä en osannut korjata, en tiedä mitä, mutta tunteita ei ollut enkä niitä tahtomalla takaisin saanut. Vuosia kuitenkin meni ennen kuin myönsin ettei se muuksi enää muutu.
Tämä. Tapahtui myös minulle. Siinä ei enää tahto tai yrittäminen auttanut. Teeskentely olisi ollut ratkaisu jos emme olisi eronneet.
Ihmisiltä puuttuu pitkäjänteisyys.