Opettaja venytti tuntia yliajalle eikä päästänyt lähtemään aiemmin, joten poika myöhästyi bussista
Päivän viimeisestä koulukyydistä. Mun piti lähteä hieman aiemmin töistä hakemaan poika koulusta. Kyseinen ope ei ole vielä vastannut viestiin kun kysyin miksi kielsi lähtemästä. Laitoin saman myös luokanvalvojalle ja rehtorille. Hyvänen aika mun lapsella on koulukyyti syystä vai olisiko hänen pitänyt kävellä 18km?
Kommentit (229)
Vierailija kirjoitti:
Opettajat eivät voi tietää oppilaiden kyytiaikoja, jos niistä ei oppilas/vanhemmat heille kerro.
Aivan tasan tarkkaan tietävät. Kuljetukset järjestää koulu! Olen ollut opettajan sijaisena monessa eri kunnassa ja se on aivan opettajan perusasioita, että oppilaat on päästettävä aina niin ajoissa, että ehtivät kuljetukseen.
Vierailija kirjoitti:
Ei se aikuisenakaan voi sanoa palaverissa että anteeksi mutta nyt lähtee viimeinen bussi, joten pitää mennä.
Jos työnantaja on järjestänyt sen bussikuljetuksen (vrt. koulun järjestämä ja maksama kuljetus), niin kyllä voi.
Vierailija kirjoitti:
Ja miksi ei avannut suutaan että on lähdettävä. Kai ope olisi antanut luvan jos olisi kysynyt. Oletko varma ettei ollut oikeasti puhuttelussa ja lapsi huijasi sua?
Miten on mahdollista, että osaat kirjoittaa mutta et lukea?
Vierailija kirjoitti:
Ei pitänyt. Oikeasti opettajan vuoksi koulukuljetuksesta jääneelle lapselle soitetaan taksi.
18 kilometrin päässä koulusta asuvalle oppilaalle kuuluu kuljetus. Jos jälki-istunnon, tukiopetuksen, koulun jälkeen järjestettävien kerhotuntien vuoksi ei ehdi kuljetukseen, siitä sovitaan erikseen vanhempien kanssa.
Todella omituisia vastauksia tässä ketjussa. Mutta niin oli aloituskin. Hyvin harva vastaaja tietää koulukuljetuksista yhtään mitään.
Ei mun pojalle soitettu taksia. Mulle se soitti ja pyysi hakemaan koulusta. Ei ollut ope mistään taksista puhunut hänelle kun tunti oli päättynyt. /Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei se aikuisenakaan voi sanoa palaverissa että anteeksi mutta nyt lähtee viimeinen bussi, joten pitää mennä.
Todellakin voi ja noin myös tehdään.
Mutta aikuiselle työelämässä ne palaverit ei ole mitään rangaistuksia huonosta käytöksestä, minkä vuoksi palaveri jatkuu yli ilmoitetun ajan. Ihan hiukan eri asia kun se, että koulussa perseillään tunnilla niin pahasti, että tuntia pitää venyttää että ehtii opettaa aiheen loppuun.
Toivottavasti lapsesi saa luvattoman poissaolon ja ihan koko tunnin jälki-istunnon, jos noudattaa neuvoasi ja lähtee seuraavalla kerralla, vaikka opettaja ei anna lupaa lähteä. Kyllä opettajalla pitää olla oikeus laittaa luokka kuriin vaikka sitten oppituntia pidentämällä. Jos se on sinun lapsellesi ongelma, niin se on sitten voi voi. Tuskin se siitä rikki menee.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä opettajan pitäisi aikuisena ymmärtää että koulukyyti ei odota.
Kyllä se joskus odottaa, eli on lista oppilaista, jotka pitää saada kyytiin ennen kuin voi lähteä. Erikseen on pitänyt ilmoittaa poissaolevat. Tässä tapauksessa oli kuitenkin kyse bussista, joka voi olla tavallisella linjalla eikä erikseen järjestetty koululaiskuljetus tilausajona.
Miksi edes oletetaan että perheessä on auto, jolla pääsee hakemaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kirjoita pojalle vapautuslappu ylimenevästä kouluajasta, syynä koulukyyti. Eikö poikasi saanut itse sanottua, että sori mun pitää mennä?
Oli sanonut että pitää ehtiä bussiin mutta ope oli pojan mukaan sanonut että kukaan ei mene mihinkään ennen kuin kappaleen teoria on käyty niin ei ollut uskaltanut lähteä. /Ap
Olisit vain tyytyväinen, että opettaja hoitaa opetuksen kunnolla.
Eihän se ole kunnolla hoitamista, jos aikataulut tökkii. Lapset ei edes opi, kun katsoo kelloa ja käy levottomiksi. Simputusta.
Tämä. Vielä toistaiseksi munkin lapsi on niin kiltti että ei uskalla uhmata opettajien antamia sääntöjä, mutta mulle kiukkusi senkin edestä tuos
Tässä tulee nyt aivan uusi asia: miksi lapsesi "kiukkusi"? - Näitähän tapahtuu, että jäädään bussista. Oma lapseni käveli kerran viitisen kilometriä, kun ei bussiin ehtinyt, mutta hän tuli aivan rauhallisesti ja normaalisti kotiin.
Vierailija kirjoitti:
Kirjoita pojalle vapautuslappu ylimenevästä kouluajasta, syynä koulukyyti. Eikö poikasi saanut itse sanottua, että sori mun pitää mennä?
Jos oppilailla on kunnan järjestämä kyyti, pitää opettajan huolehtia, että oppilaat mukaan ehtivät. Ei ole lapsen tehtävänä selvittää, että kotiin on päästävä.
Tällaista on tapahtunut myös oman lapseni koulussa. Lähikoulut on lopetettu ja lapset keskitetty yhteen jättikouluun joten osalla on todella pitkä koulumatka. Koulubusseilla kuljetaan ja ne lähtevät aina 10 min oppitunnin päättymisen jälkeen. Niin paksua rautalankaa ei tunnu löytyvän että kaikki opettajat ymmärtäisivät olosuhteiden aiheuttamat rajoitteet.
Vierailija kirjoitti:
NO VOI HERRA MUN VERENI SENTÄÄN!
Olet oppinut uuden sanonnan?
Vierailija kirjoitti:
Jos sulla on liukuva työaika niin hoida kyyditys jatkossa itse. Miksi edes asutte niin kaukana koulusta? Ei koulussa voida pomppia jokaisen lapsen kyytien mukaan. Liisa lähtee 14:05, Pekka 14:07, Jussi 14:10 ja loput 14:15. Ei mitään järkeä.
Olet sikäli oikeassa, että kuvittelemassasi esimerkissä ei ole mitään järkeä, jos kaikkien olisi pitänyt lukujärjestyksen mukaan päästä lähtemään tasan kello 14. Aloittaja taisi tarkoittaa sitä, ettei opettaja päästänyt lähtemään ennen yliajalle menneen osuuden päättymistä.
Meillä on helppoa, lapsi soittaa vanhemmalle ja kertoo, että opettaja ei päättänyt tuntia ajoissa, vanhempi soittaa rehtorille ja selvittää tilanteen. jos tämä ei vastaa, niin soitto kunnan koulutoimen talouspäällikölle, joka tilaa lapselle taksin. Koulukyyti on perusopetuslain mukainen velvollisuus kunnalle ja jos lapsi ei kyytiin ehdi opettajan takia, hankkii kunta kuljetuksen vieläpä siten, että lapsen koulumatka-aika odotuksineen ei ylitä 2,5 tai 3 tuntia lapsen iästä riipuen.
Ihanan kallista kunnalle, mutta jos noin ei toimita, voi tehdä valituksen AVIin ja siitä seuraa kunnalle sen verran lisätyötä, että kukaan ei halua tuollaista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä opettajan pitäisi aikuisena ymmärtää että koulukyyti ei odota.
Kyllä se joskus odottaa, eli on lista oppilaista, jotka pitää saada kyytiin ennen kuin voi lähteä. Erikseen on pitänyt ilmoittaa poissaolevat. Tässä tapauksessa oli kuitenkin kyse bussista, joka voi olla tavallisella linjalla eikä erikseen järjestetty koululaiskuljetus tilausajona.
Ei meillä ole mitään listoja erillisissä koululaisajoissa, kyyti lähtee 10 min tunnin päättymisen jälkeen. Opettajat on vastuussa, että tunti päättyy ajoissa.
Vierailija kirjoitti:
Ei se aikuisenakaan voi sanoa palaverissa että anteeksi mutta nyt lähtee viimeinen bussi, joten pitää mennä.
Kyllä voi, jos työaika on päättynyt.
Kuinka vanha poika on? Eikö olisi voinut sanoa että koulukyyti lähtee kohta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Opettajat eivät voi tietää oppilaiden kyytiaikoja, jos niistä ei oppilas/vanhemmat heille kerro.
Aivan tasan tarkkaan tietävät. Kuljetukset järjestää koulu! Olen ollut opettajan sijaisena monessa eri kunnassa ja se on aivan opettajan perusasioita, että oppilaat on päästettävä aina niin ajoissa, että ehtivät kuljetukseen.
Isossa koulussa opettajalla voi helposti olla esim 300 eri oppilasta, ja todellakaan opettaja ei tiedä, kuka kulkee mitenkin. Opettajalla on oikeus lain mukaan jättää oppilas koulun jälkeen esim tekemään tekemättömiä tehtäviä. Väärin tuossa siis opettaja ei ole toiminut. Oppilas toki itse jälkikäteen olisi voinut selvittää asian, mutta kaikkein paras olisi, jos oppisi käyttäytymään niin, ettei koulun jälkeen enää tarvitsisi jäädä.
Luetun ymmärtäminen. Lapsi oli sanonut, mutta opettaja ei välittänyt.