HS mielipide: Arjen pyörittäminen on ajanut minut eron partaalle
Jännästi omalla kohdalla aivan sama tematiikka - ja myös tilanne kuin kirjoituksessa on. Meilläkin on ero vireillä. Normaali arjessta mieheni ei suostu jakamaan vastuita, väittää, että ei pärjää. Ei siis osaa lukea wilmaviestejä, harrastusten viestejä, minun viestejä, ei pysty kuuntelemaan tai oma-aloitteisesti osallistumaan kodin asioihin. Ihan niin vässykkä en ole, että olisi hänen antanut päästä niin vähällä, mutta olen lopulta väsynyt tilanteeseen ja laittanut eron vireille. Nyt yllättäen erotilanteessa hän haluaakin vuoroviikkovanhemmaksi. Sanoin, että monissa miesten eroterapiajutuissa puhutaankin siitä, kuinka isä löysi vanhemmuuden vasta eron kautta, niin sille hän nyökkäilee tyytyväisen oloisena.
Ja selvenykseksi vielä, että tilanne on venynyt sen takia niin pitkään, että olen epäillyt hänellä olevan terveydessä ongelmaa ja on ollut sen vuoksi niin vaikea tarttua asioihin.Tämän olen nyt viimein päätellyt olleen virhearvio.
Meillä perheen ulkopuoliset tukiverkot ovat ihan täysi 0. Ainoat elossa olevat isovanhemmat asuva ulkomailla. Lasten pääsy esim. jollekin leirille on ollut aivan kullanarvoista ja ero tulikin nyt, kun emme saaneet lapsia sellaiselle ja isovanhemmat eivät tule edes jouluksi kylään. Pidän kyllä näitäkin merkittävinä seikkoina. Ei ole mitään odotettavaa, eikä näköpiirissä mitään, mitä varten pitäisi edes kulissia pitää yllä.
Kommentit (1282)
822. Sun pitää vaan tehdä sitä ruokaa tarpeeksi. Se ylijäämä sit kertoo tarviiko sun huomenna tehdä.lisää vai ei.
Niitä jämiä voi sitten myös pakastella ja ottaa sieltä vaikka ensi viikolla evääksi.
Eihän tämä voi olla aikuiselle ihmiselle niin vaikeeta eihän?
Mä tykkään olla tehokas. Aamulla herään ajoissa, tykkään kiireettömistä aamuista. Ekana vaatteet päälle, vessahommat ja laittamaan aamupalaa. Samalla tyhjennän astianpesukoneen joka on ollut illalla päällä. Täytän koneen. Syön aamupalan ja vaihdan työvaatteet päälle. Samalla täytän pyykkikoneen ja lataan sen valmiiksi. Lähden töihin, samalla matkalla vien muovit ja pahvit yms. kierrätyspisteelle. Ne on jo valmiiksi pakattu niin, että vain humpsautan sstoihinsa. Menee 2 minuuttia.
Tulen töistä, vaihdan kotivaatteet. Samalla pyykkikone päälle. Alan laittaa ruokaa. Samalla sytytän takan. Tiskit heti koneeseen. Ruuan jälkeen vanhat pyykit narulta, ne on ripustettu tietyssä järjestyksessä joka helpottaa jokaisen perheenjäsenten vaatteiden viikkausta omiin pinoihinsa. Jokainen vie itse pinonsa kaappiinsa. Ripusta pyykit ja sen jälkeen silitän ne mitkä vaativat edellisestä koneellisesta silittämistä.
Meillä mies hoitaa Vilman. Seinällä on kalenteri jossa lasten menot, siihen katsotaan yhdessä kuka vie ja hakee. Tämä tehdään joka viikko.
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä11535 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään ja huomenna syödään mun tekemää lohta, suppilovahvero kastiketta ja muusia. Kylkeen teen porkkana raasteen.
Ja nuo saat aikaan 10-20 minuutissa?
File suolaan ja uuniin.. suppilovahvero kastike ja muusi vie luonnollisesti aikaa mut tosta syödään 2päivää. Jolloin en voi huomenna laskea ruuan valmistuksen kestäneen 20min.
Laitat siis kalan kylmään uuniin? Kuinka monta lohifilettä varaat kahden päivän ruokiin? Saat kuitenkin tuohon menemään max 20 minuuttia?
Oletko oikeasti noin tyhmä? Pitääkö tänne kirjottaa kalan matka jäämereltä uuniin asti ettei joku voi besserwisseröidä ?
Mitä hemmetin väliä sillä uunin lämmittämisellä on????? Ei sun tarvi sitäkään seurata vierestä.
Vierailija kirjoitti:
On se vaikeaa. Sä voit sen 10min extra ajan vaikka laittaa vaikka pyykinpesukonetta päälle. Jos sä et tajua mitään niin tässä varmaan tarkoitetaan sitä että.
Sä et voi laskea kaikkea ajankäyttöäsi tehokkaaksi jos sä seisot siinä keittiössä tuijottaen kiehuvaa vettä.
No sinähän se tehokas olet. Mitä muuta sinä teet kesken ruuanlaiton 10 minuutin aikana? Trimmaat koiran ja imuroit eteisen ettei puolison tarvitse tehdä mitään?
Oon eri, mutta en itsekään koskaan odota ruuan kypsymistä lieden äärellä. Kymmenen minuutin aikana ehdin yleensä lajitella pyykit ja laittaa yhden koneellisen pyörimään. Koirani trimmaukseen menee tunnista puoleentoista, mistä muuten arvasit että trimmaan itse koirani :) Ja siihen täytyy varata rauhallinen ja kiireetön hetki.
Mutta ruuanlaitto on sellaista rutiinia, jonka ohella voi tehdä montaa muutakin asiaa, esim. tyhjentää tiskikoneen.
Vierailija kirjoitti:
Miten teillä tulee pyykkiä ja likasia astioita niin paljon että joka päivä pitää koneiden pyöriä? Meillä 3 hengen taloudessa tiskikone pyörii parin päivän välein ja pyykkikone kerran viikossa.
Meillä 3 hlöä myös, tiskit pyörii sanoisinko 1,5 vrk välein ;) Aamupala, etätyöläisen lounas, koululaisen välipalaruoka, päivällinen, iltapala ja muut astiat. Kattilat vie tilaa, samoin treenipullot, lemmikin ruoka-astiat jne.
Pyykkiä pestään kyllä useammin kuin kerta viikkoon, siellä pyörii mun ja miehen treenivaatteet, lapsen treenivaatteet sekä ihan perus käyttövaatteet, lakanat, pyyhkeet, keittiöliinat. Toki ei joka kerta samat asiat. Ollaan pörssisähkössä joten joskus pyykit tosin kasaantuu kun yöllä ei haluta pyykkiä pyörittää melun takia.
Vierailija kirjoitti:
Mä tykkään olla tehokas. Aamulla herään ajoissa, tykkään kiireettömistä aamuista. Ekana vaatteet päälle, vessahommat ja laittamaan aamupalaa. Samalla tyhjennän astianpesukoneen joka on ollut illalla päällä. Täytän koneen. Syön aamupalan ja vaihdan työvaatteet päälle. Samalla täytän pyykkikoneen ja lataan sen valmiiksi. Lähden töihin, samalla matkalla vien muovit ja pahvit yms. kierrätyspisteelle. Ne on jo valmiiksi pakattu niin, että vain humpsautan sstoihinsa. Menee 2 minuuttia.
Tulen töistä, vaihdan kotivaatteet. Samalla pyykkikone päälle. Alan laittaa ruokaa. Samalla sytytän takan. Tiskit heti koneeseen. Ruuan jälkeen vanhat pyykit narulta, ne on ripustettu tietyssä järjestyksessä joka helpottaa jokaisen perheenjäsenten vaatteiden viikkausta omiin pinoihinsa. Jokainen vie itse pinonsa kaappiinsa. Ripusta pyykit ja sen jälkeen silitän ne mitkä vaativat edellisestä koneellisesta silittämistä.
Meillä
Eli joka päivä täytät tiskikoneen kahdesti ja ajat kerran, pyykkikoneen täytät kerran ja ajat kerran, muovit ja pahvit viet joka päivä? Siis joka päivä?
Meillä ei koneet pyöri päivittäin ja nuo sekopisteen kamat vien ehkä kerra kuukaudessa tai harvemmin.
Vierailija kirjoitti:
Mä tykkään olla tehokas. Aamulla herään ajoissa, tykkään kiireettömistä aamuista. Ekana vaatteet päälle, vessahommat ja laittamaan aamupalaa. Samalla tyhjennän astianpesukoneen joka on ollut illalla päällä. Täytän koneen. Syön aamupalan ja vaihdan työvaatteet päälle. Samalla täytän pyykkikoneen ja lataan sen valmiiksi. Lähden töihin, samalla matkalla vien muovit ja pahvit yms. kierrätyspisteelle. Ne on jo valmiiksi pakattu niin, että vain humpsautan sstoihinsa. Menee 2 minuuttia.
Tulen töistä, vaihdan kotivaatteet. Samalla pyykkikone päälle. Alan laittaa ruokaa. Samalla sytytän takan. Tiskit heti koneeseen. Ruuan jälkeen vanhat pyykit narulta, ne on ripustettu tietyssä järjestyksessä joka helpottaa jokaisen perheenjäsenten vaatteiden viikkausta omiin pinoihinsa. Jokainen vie itse pinonsa kaappiinsa. Ripusta pyykit ja sen jälkeen silitän ne mitkä vaativat edellisestä koneellisesta silittämistä.
Meillä
Sama. Aamukahvi kiehuu siinä ajassa on tyhjennetty APK. Laitan vaatteet päälle hyvin usein vien tässä välissä vaatteita koneeseen..
Lähden duuniin vien roskat. Tulen kotiin jääkaapissa on ruuat sulamassa jotka tein vkl aikana. Mikrotus ja syömään.
Vien lapsen treeneihin samalla käyn kaupassa.. treeneissä kotiin ja suihkuun.
Sit iltapala ja nukkumaan. Vkl ruokien valmistusta ja siivousta. Tällein olen pärjännyt viimeisen viisi vuotta kahden lapsen kanssa.
Käyttäjä11535 kirjoitti:
822. Sun pitää vaan tehdä sitä ruokaa tarpeeksi. Se ylijäämä sit kertoo tarviiko sun huomenna tehdä.lisää vai ei.
Niitä jämiä voi sitten myös pakastella ja ottaa sieltä vaikka ensi viikolla evääksi.
Eihän tämä voi olla aikuiselle ihmiselle niin vaikeeta eihän?
Millaisesta määrästä jauhelihaa sinä teet kastikkeen?
Miksi te pariudutte tuollaisten luuserilusmujen kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On se vaikeaa. Sä voit sen 10min extra ajan vaikka laittaa vaikka pyykinpesukonetta päälle. Jos sä et tajua mitään niin tässä varmaan tarkoitetaan sitä että.
Sä et voi laskea kaikkea ajankäyttöäsi tehokkaaksi jos sä seisot siinä keittiössä tuijottaen kiehuvaa vettä.
No sinähän se tehokas olet. Mitä muuta sinä teet kesken ruuanlaiton 10 minuutin aikana? Trimmaat koiran ja imuroit eteisen ettei puolison tarvitse tehdä mitään?
Oon eri, mutta en itsekään koskaan odota ruuan kypsymistä lieden äärellä. Kymmenen minuutin aikana ehdin yleensä lajitella pyykit ja laittaa yhden koneellisen pyörimään. Koirani trimmaukseen menee tunnista puoleentoista, mistä muuten arvasit että trimmaan itse koirani :) Ja siihen täytyy varata rauhallinen ja kiireetön hetki.
Mutta ruuanlaitto on sellaista rutiinia, jonka ohella voi tehdä monta
Niin toi on just tota ajankäytön tehostamista mikä on ilmeisesti tosi vaikeaa palstan mammoille. Ei ole ihme jos perus askareet aiheuttaa burn Outin tolla tyylillä. Olis aika raskasta kytätä vaikka joulukinkun valmistumista huh huh 8h uunin ääressä.
Käyttäjä11535 kirjoitti:
822. Sun pitää vaan tehdä sitä ruokaa tarpeeksi. Se ylijäämä sit kertoo tarviiko sun huomenna tehdä.lisää vai ei.
Niitä jämiä voi sitten myös pakastella ja ottaa sieltä vaikka ensi viikolla evääksi.
Eihän tämä voi olla aikuiselle ihmiselle niin vaikeeta eihän?
Itse teen aina ison määrän samaa ruokaa ja jos sitä jää, niin joku syö sen seuraavalla aterialla. Tälläkin hetkellä jääkaapista löytyy viime viikon loppupuolella tehtyä kiusausta, lauantaina tehtyä suppilovahverokeittoa ja muusia ja lihapullia ja eilen tehtyä broilerkastiketta ja riisiä. Ja tänään ollessani iltavuorossa, perhe ottaa noista mielesintä jääkaapisa ja lämmittää itselleen.
Jääkaapissa odottaa myös iso paketti jauhelihaa ja siitä aion tehdä huomenna jauhelihakeittoa. Toki mies ja minä syömme ruuat aina siitä vanhimmasta päästä, lapset saavat ottaa mitä haluavat, mutta hekin yleensä ottavat vanhimmasta päästä. Jääkaapistamme löytyy aina valmista ruokaa, aamu-ja välipala tarvikkeet ja usein valmista täyttävämpää välipalaa tai jälkkäriä tai iltapalaa, kuten pannaria, riisipuuroa, vispipuuroa, marjarahkaa. Teen myös joka päivä 2-3 annosta tuorepuuroa ja ellei kukaan muu ole syönyt niitä, syön ne itse aamulla, välipalaksi ja illalla.
- eri
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä11535 kirjoitti:
822. Sun pitää vaan tehdä sitä ruokaa tarpeeksi. Se ylijäämä sit kertoo tarviiko sun huomenna tehdä.lisää vai ei.
Niitä jämiä voi sitten myös pakastella ja ottaa sieltä vaikka ensi viikolla evääksi.
Eihän tämä voi olla aikuiselle ihmiselle niin vaikeeta eihän?
Millaisesta määrästä jauhelihaa sinä teet kastikkeen?
800 yleensä. Riippuu mikä tarjouksessa.
Käyttäjä11535 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä11535 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään ja huomenna syödään mun tekemää lohta, suppilovahvero kastiketta ja muusia. Kylkeen teen porkkana raasteen.
Ja nuo saat aikaan 10-20 minuutissa?
File suolaan ja uuniin.. suppilovahvero kastike ja muusi vie luonnollisesti aikaa mut tosta syödään 2päivää. Jolloin en voi huomenna laskea ruuan valmistuksen kestäneen 20min.
Laitat siis kalan kylmään uuniin? Kuinka monta lohifilettä varaat kahden päivän ruokiin? Saat kuitenkin tuohon menemään max 20 minuuttia?
Oletko oikeasti noin tyhmä? Pitääkö tänne kirjottaa kalan matka jäämereltä uuniin asti ettei joku voi besserwisseröidä ?
Mitä hemmetin väliä sillä uunin lämmittämisellä on????? Ei sun tarvi sitäkään seurata vierestä.
Siksi kysyn, kun haluan tietää miten tehokas teidän uuni on. Meillä uunin lämpeäminen vie aikaa, joten jo siinä kestää vähintään 10 minuuttia. Monta lohifilettä ei kypsy 10 minuutissa vaikka pesisi vessan sillä aikaa.
Meillä kaksilapsisessa perheessä kyllä astianpesukone pyörii 1-2 kertaa päivässä, jos ei nyt satu ihan sellaista päivää, ettei olla juuri kotona. Samoin pyykit ehkä 3-6 koneellista viikossa. Pikkulapsille sattuu vahinkoja ja toinen opettelee kuivaksi.
Vierailija kirjoitti:
Onko ap koskaan sanonut miehelleen suoraan: en jaksa enää, nyt sinun on otettava suurempi rooli perhe-elämästä. Tästä eteenpäin sinä hoidat Wilma-viestit ja kuopuksen viemisen päiväkotiin. Minä hoidan asiat x ja y.
Ja sitten antaa miehensä hoitaa asiat miehen tyylillä eikä puutu heti että väärin menee.
jos ei kerro, niin paha on miehen tietää toisen jaksamisesta tai jaksamattomuudesta.
Tuo, ettei saa puuttua, jos menee väärin. Niin mihin vedät tässä rajan? Olet siis sopinut, että wilma ja wilma-asiat ovat miehen vastuulla. No käy ilmi, ettei hän lue wilmaa. Et siis saa puuttua? Tai lukee, juu pitää olla luistimet ensi viikolla. Mies ei sano tästä EIKÄ etsi luistimia EIKÄ osta uusia sopivia. Sitten edellisenä iltana kiukuttelee sinulle, että missä luistimet. Et saa sanoa?
Tai ruokahuolto on miehen vastuulla, mies ei tee ruokaa. Lapset nälissään. Et saa sanoa, katsos kun mies tekee nyt tässä omalla tavallaan?
Käyttäjä11535 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä11535 kirjoitti:
822. Sun pitää vaan tehdä sitä ruokaa tarpeeksi. Se ylijäämä sit kertoo tarviiko sun huomenna tehdä.lisää vai ei.
Niitä jämiä voi sitten myös pakastella ja ottaa sieltä vaikka ensi viikolla evääksi.
Eihän tämä voi olla aikuiselle ihmiselle niin vaikeeta eihän?
Millaisesta määrästä jauhelihaa sinä teet kastikkeen?
800 yleensä. Riippuu mikä tarjouksessa.
Ja tuo riittää koko perheelle kahteen ateriaan? Onko teitä kaksi aikuista ja yksi viisivuotias?
Vierailija kirjoitti:
Miksi lisäännytte idi ootti miesten kanssa jotka ei ota vastuuta mistään?
Onko vaikea ymmärtää, että näitä nyt on suurin osa miehistä? Lapsia ei syntyisi kuin murto-osa nykyisestä, jos kaikilta miehiltä vaadittaisiin kyvykkyyttä kotitöihin.
Vierailija kirjoitti:
Tänään ja huomenna syödään mun tekemää lohta, suppilovahvero kastiketta ja muusia. Kylkeen teen porkkana raasteen.
Ja nuo saat aikaan 10-20 minuutissa?
Olen eri ja tein viikonloppuna suppiskeiton, kuorin perunat ja porkkanat muusia varten ja pyöritin lihapullat paistinpannulle. Kun kaikki oli kypsymässä ja olin siivonnut keittiön aikaa oli kulunut ehkä 25 minuuttia. Siinä oli vielä hetki aikaa neuloa ennen kuin eka ruokalaji kypsyi.
Miksi naisen pitäisi olla joka armas minuutti supertehokas, illalla työpäivänsä jälkeen, jotta se laskettaisiin miksikään tekemiseksi? Samaan aikaan mies voi pötköttää sohvalla kas kun on lepohetkensä ansainnut?