HS mielipide: Arjen pyörittäminen on ajanut minut eron partaalle
Jännästi omalla kohdalla aivan sama tematiikka - ja myös tilanne kuin kirjoituksessa on. Meilläkin on ero vireillä. Normaali arjessta mieheni ei suostu jakamaan vastuita, väittää, että ei pärjää. Ei siis osaa lukea wilmaviestejä, harrastusten viestejä, minun viestejä, ei pysty kuuntelemaan tai oma-aloitteisesti osallistumaan kodin asioihin. Ihan niin vässykkä en ole, että olisi hänen antanut päästä niin vähällä, mutta olen lopulta väsynyt tilanteeseen ja laittanut eron vireille. Nyt yllättäen erotilanteessa hän haluaakin vuoroviikkovanhemmaksi. Sanoin, että monissa miesten eroterapiajutuissa puhutaankin siitä, kuinka isä löysi vanhemmuuden vasta eron kautta, niin sille hän nyökkäilee tyytyväisen oloisena.
Ja selvenykseksi vielä, että tilanne on venynyt sen takia niin pitkään, että olen epäillyt hänellä olevan terveydessä ongelmaa ja on ollut sen vuoksi niin vaikea tarttua asioihin.Tämän olen nyt viimein päätellyt olleen virhearvio.
Meillä perheen ulkopuoliset tukiverkot ovat ihan täysi 0. Ainoat elossa olevat isovanhemmat asuva ulkomailla. Lasten pääsy esim. jollekin leirille on ollut aivan kullanarvoista ja ero tulikin nyt, kun emme saaneet lapsia sellaiselle ja isovanhemmat eivät tule edes jouluksi kylään. Pidän kyllä näitäkin merkittävinä seikkoina. Ei ole mitään odotettavaa, eikä näköpiirissä mitään, mitä varten pitäisi edes kulissia pitää yllä.
Kommentit (1282)
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä11535 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä11535 kirjoitti:
822. Sun pitää vaan tehdä sitä ruokaa tarpeeksi. Se ylijäämä sit kertoo tarviiko sun huomenna tehdä.lisää vai ei.
Niitä jämiä voi sitten myös pakastella ja ottaa sieltä vaikka ensi viikolla evääksi.
Eihän tämä voi olla aikuiselle ihmiselle niin vaikeeta eihän?
Millaisesta määrästä jauhelihaa sinä teet kastikkeen?
800 yleensä. Riippuu mikä tarjouksessa.
Ja tuo riittää koko perheelle kahteen ateriaan? Onko teitä kaksi aikuista ja yksi viisivuotias?
Sen ei tarvi riittää 2 ateriaan. Se riittää että siitä jää yli. Kato kun vaikka 3 aterialla jää yli siitä tulee helposti eväät useaksi päiväksi tai koko ateria.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten työtä vähentää se, että astiat ja tasot pesee ruuanlaiton aikana verrattuna siihen, että ne pesee ruokailun jälkeen?
No se on sitä ruoanlaittoon liittyvän ajan tehostamista. Katsos jos joka tapauksessa seisoskelet siinä hellan ja tiskialtaan välissä niin sen sijaan, että surffaat netissä niin voit ruoan valmistumista odotellessa tiskata ne kertyneet astiat/latoa ne koneeseen ja siivota jo keryneet jäljet. Näin opin isältäni ja oletin että olisi ihan perusjuttuja, muttei se sitten näköjään olekaan.
Jos ruokana on keitettyjä perunoita, jauhelihakastiketta ja salaattia, niin mitä astioita voi laittaa tiskikoneeseen ennen ruokailua? Leikkuulaudan ja veitsen voi huuhtaista parissa sekunnissa vesihanan alla ja laittaa kuivumaan. Sipulinkuoret laittaa biop
Itse minimoin kaiken tiskin esim. näin: kertsikat käteen ja avaan jauhelihapaketin, pyöritän lihapullat aina pelkästä jauhelihasta, ei kananmunaa eikä korppujauhoja, silppuan joukkoon sipulin ja maustan. Yhtään astiaa ei likaantunut paistinpannun ja veitsen ja lastan lisäksi. Paistan kasvisöljyssä.
Salaatin teen näin: pesen vihannekset, otan salaattikulhon, revin siihen salaatin, pilkon tomaatit, kurkun, retiisit yms suoraan kulhoon ja joskus lisään joukkoon porkkanasuikaleita, heitän päälle siemeneniä ja oliviiöljyä, välillä pilkon joukkoon fetaa, savulohta tms. . Kaikki kulhon yläpuolella. Tiskit: kulho, veitsi ja kuorimaveitsi jolla laitoin mukaan porkkanaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lisäännytte idi ootti miesten kanssa jotka ei ota vastuuta mistään?
Onko vaikea ymmärtää, että näitä nyt on suurin osa miehistä? Lapsia ei syntyisi kuin murto-osa nykyisestä, jos kaikilta miehiltä vaadittaisiin kyvykkyyttä kotitöihin.
Meillä oli sama tilanne kuin aloituksessa, ja oltiin monta kertaa eron partaalla lasten ollessa pieniä. Nyt lapset ovat aikuisia ja mies tekee ison osan kotitöistä, kuten teki myös ennen lapsia.
Jostain kumman syystä mies ei koskaan hahmottanut, että lapsiperheessä joku muu kuin äiti voisi olla vastuussa asioista. Parisuhteessa kyllä. Outoja ovat miesten pinttymät.
Minulle tuo noin 20 vuoden vastuu maksoi loistavan työuran. Tuli vain ihan tavallinen työura, samanlainen kuin miehelläkin.
Olen nyt viisikymppisenä opetellut olemaan myös omasta puolestani itsekäs. Muuten katkeroituisin enkä pystyisi jatkamaan avioliittoa, joka siis on nyt taas oikein hyvä liitto sinänsä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi naisen pitäisi olla joka armas minuutti supertehokas, illalla työpäivänsä jälkeen, jotta se laskettaisiin miksikään tekemiseksi? Samaan aikaan mies voi pötköttää sohvalla kas kun on lepohetkensä ansainnut?
Oma mieheni ei koskaan pötkötä sohvalla, vaan on minua tehokkaampi. Hän huolehtii työpäivän jälkeen koiran ulkoilutuksesta, lasten läksysitä ja mä teen ruuan. Lähes aina oon tehnyt ruuan alkuviikkoa varten viikonloppuna ja viikolla teen ruokaa keskiviikkona ja perjantaina. Korkeintaan kolme kertaa viikossa. Itse luen tai kuuntelen äänikirjaa samalla kun lämmitän valmiin itsetehdyn ruuan ja ehkä teen viereen salaatin, raastetta tms. ja katan pöydän. Ehdin samalla hoitaa pyykitkin. Keskityn näihin ja äänikirjaan mieluummin kuin järmään läksyistä lasten kanssa. Nää hommat tuntuu työpäivän jälkeen ihan levolta.

Iltahan ei riitä, nainen pitää olla supertehokas heti siitä hetkestä, kun hän avaa aamulla silmänsä. Naisen kaikki liikkeet pitää olla kellotettu ja optimoitu niin ettei tule yhtään harha-askelta eikä sekuntiakaan mene hukkaan. Ennen töihin menoa nainen tekee koko perheelle aamupalat, tyhjentää ja täyttää tiskikoneen, lataa pyykkikoneen valmiiksi ja varmaan herättää, pukee ja tekee aamutoimet lapsille, jotta ahkera mies vie heidät, valmiit paketit siis, päiväkotiin. Mies saa sitten ihastelua osakseen, miten on ahkera ja perhekeskeinen, joten siinä on hyvä syy levätä ilta työpäivän jälkeen.

Minä taas olen kysellyt lapsen historian, maantiedon ja biologian kokeeseen sekä tietenkin kielten sanoja ja kertotaulua samaan aikaan kun olen laittanut ruokaa. En tosin kaikkia yhtä aikaa vaan eri kertoina. Reaaliaineet oli hankalia, kun alue piti ensin lukea itse, että ymmärsi kokonaisuuden. Vielä on sinun hommissa tehostamisen varaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lisäännytte idi ootti miesten kanssa jotka ei ota vastuuta mistään?
Onko vaikea ymmärtää, että näitä nyt on suurin osa miehistä? Lapsia ei syntyisi kuin murto-osa nykyisestä, jos kaikilta miehiltä vaadittaisiin kyvykkyyttä kotitöihin.
No vaimona sinun on aika puuttua miehen tekemättömyyteen ja istua alast tai varata aika terapeutilta, jotta poikasi oppisi aktiiviseksi. Tiedän, ei se hetkessä suju. Oma mies tekee nykyään ainakin puolet kotitöistä, lasten ollessa pieniä venyin itse äärimmilleni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään ja huomenna syödään mun tekemää lohta, suppilovahvero kastiketta ja muusia. Kylkeen teen porkkana raasteen.
Ja nuo saat aikaan 10-20 minuutissa?
Olen eri ja tein viikonloppuna suppiskeiton, kuorin perunat ja porkkanat muusia varten ja pyöritin lihapullat paistinpannulle. Kun kaikki oli kypsymässä ja olin siivonnut keittiön aikaa oli kulunut ehkä 25 minuuttia. Siinä oli vielä hetki aikaa neuloa ennen kuin eka ruokalaji kypsyi.
Tämä alkaa jo kuulostaa realistiselta ajalta.
Mutta sitten tuohon päälle vielä lasten harrastus/koulu/vaatetus jne. Se koti ei pyöri pelkän ruuanlaiton ympärillä. Tuossa mielipidekirjoituksessa ilmeisesti kaikki "mikromangerointi" kaatui kyseiselle naiselle. Ilmeisesti joidenkin mielestä lasten vaatetus, lasten kavereiden lahjat, harrastus/koulu jutut ovat ihan turhaa säätöä/mikromanagerointia.
Itse olen ollut niin ilkeä, että mies on saanut hoitaa omien sukulaistensa kestityksen. Itse voin siivota, mutta keittiöön en astu. Kuten ei miehenikään katsonut tarpeelliseksi auttaa minua vastaavassa tilanteessa ja ihan ilmoitin, että sama pätee myös sitten hänelle. Oli kyllä aika rentouttavaa vain rupatella mukavia mieheni syntymäpäivillä. Ruokaa sai kyllä odotella, koska yllättäen se ruoka ei valmistunut puolessa tunnissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi naisen pitäisi olla joka armas minuutti supertehokas, illalla työpäivänsä jälkeen, jotta se laskettaisiin miksikään tekemiseksi? Samaan aikaan mies voi pötköttää sohvalla kas kun on lepohetkensä ansainnut?
Iltahan ei riitä, nainen pitää olla supertehokas heti siitä hetkestä, kun hän avaa aamulla silmänsä. Naisen kaikki liikkeet pitää olla kellotettu ja optimoitu niin ettei tule yhtään harha-askelta eikä sekuntiakaan mene hukkaan. Ennen töihin menoa nainen tekee koko perheelle aamupalat, tyhjentää ja täyttää tiskikoneen, lataa pyykkikoneen valmiiksi ja varmaan herättää, pukee ja tekee aamutoimet lapsille, jotta ahkera mies vie heidät, valmiit paketit siis, päiväkotiin. Mies saa sitten ihastelua osakseen, miten on ahkera ja perhekeskeinen, joten siinä on hyvä syy levätä ilta työpäivän jälkeen.
Kyllä meillä kaikki esikouluikäisestä lähtien ovat saaneet tehdä itse aamupalansa. Mä lämmitän teeveden, keitän kahvin ja leikkaan leipää valmiiksi, nostan jugurtit, hedelmät, juuston ja voin esille.
Jokainen teistä on itse valinnut, että on ylipäänsä parisuhteessa, itse valinnut kenen kanssa, ja itse valitsee joka hetki uudestaan, jatkaako sitä parisuhdetta vai lopettaako sen.
Miehet eivät kestä koordinoimista ja kommunikointia toisen kanssa, kun haluaisivat vaan itse olla pomoja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi lisäännytte idi ootti miesten kanssa jotka ei ota vastuuta mistään?
Onko vaikea ymmärtää, että näitä nyt on suurin osa miehistä? Lapsia ei syntyisi kuin murto-osa nykyisestä, jos kaikilta miehiltä vaadittaisiin kyvykkyyttä kotitöihin.
Meillä oli sama tilanne kuin aloituksessa, ja oltiin monta kertaa eron partaalla lasten ollessa pieniä. Nyt lapset ovat aikuisia ja mies tekee ison osan kotitöistä, kuten teki myös ennen lapsia.
Jostain kumman syystä mies ei koskaan hahmottanut, että lapsiperheessä joku muu kuin äiti voisi olla vastuussa asioista. Parisuhteessa kyllä. Outoja ovat miesten pinttymät.
Minulle tuo noin 20 vuoden vastuu maksoi loistavan työuran. Tuli vain ihan tavallinen työura, samanlainen kuin miehelläkin.
Olen nyt viisikymppisenä opetell
Miesten? Siis kuinka monta miestä sinulla on? Vai puhutko nyt kuitenkin siitä yhdestä miehestä, jonka kanssa sinä olet valinnut perheen perustaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tänään ja huomenna syödään mun tekemää lohta, suppilovahvero kastiketta ja muusia. Kylkeen teen porkkana raasteen.
Ja nuo saat aikaan 10-20 minuutissa?
Olen eri ja tein viikonloppuna suppiskeiton, kuorin perunat ja porkkanat muusia varten ja pyöritin lihapullat paistinpannulle. Kun kaikki oli kypsymässä ja olin siivonnut keittiön aikaa oli kulunut ehkä 25 minuuttia. Siinä oli vielä hetki aikaa neuloa ennen kuin eka ruokalaji kypsyi.
Tämä alkaa jo kuulostaa realistiselta ajalta.
Mutta sitten tuohon päälle vielä lasten harrastus/koulu/vaatetus jne. Se koti ei pyöri pelkän ruuanlaiton ympärillä. Tuossa mielipidekirjoituksessa ilmeisesti kaikki "mikromangerointi" kaatui kyseiselle naiselle. Ilmeisesti joidenkin mielestä lasten vaatetus, lasten kavereiden lahjat, harrastus/koul
Ei pidä ottaa sitä mikromagerointia alun alkaenkaan. Asiat pitää jakaa, myös ne kotityöt. Ja puhua niistä ellei mies itse tajua. Ja ellei sekään auta niin kannattaa vakavasti miettiä haluaako käyttää sitä yhtä elämäänsä sen miehen rinnalla.Samalla voi tehdä itse työtä mielessään ettei toista kertaa valitse samanlaista miestä.
Vierailija kirjoitti:
Miten teillä tulee pyykkiä ja likasia astioita niin paljon että joka päivä pitää koneiden pyöriä? Meillä 3 hengen taloudessa tiskikone pyörii parin päivän välein ja pyykkikone kerran viikossa.
Vauvalla ja taaperolla vaatteet menevät vaihtoon päivittäin puklujen ja ruokasotkujen vuoksi. Itsellä paidat ja liivit maito- ja puklutahrojen vuoksi päivittäin. Liivinsuojat eivät ole riittäneet pelastamaan liivejä, jos joku ihmettelee.
Teen 5 ateriaa päivässä kolmelle ihmiselle, joten tiskiä tulee. Vauvakin aloitellut maisteluita, joten kohta tiskiä tulee vielä enemmän. Olen siis kotona vanhempainvapaalla ja mies tekee etätöitä kotona. Luulen, että monessa lapsiperheessä aika tavallinen tilanne.
Vierailija kirjoitti:
Miehet eivät kestä koordinoimista ja kommunikointia toisen kanssa, kun haluaisivat vaan itse olla pomoja.
Ovatko nämä miehet tällä hetkellä samassa huoneessa kanssasi? Pystyvätkö muut näkemään heidät?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi naisen pitäisi olla joka armas minuutti supertehokas, illalla työpäivänsä jälkeen, jotta se laskettaisiin miksikään tekemiseksi? Samaan aikaan mies voi pötköttää sohvalla kas kun on lepohetkensä ansainnut?
Oma mieheni ei koskaan pötkötä sohvalla, vaan on minua tehokkaampi. Hän huolehtii työpäivän jälkeen koiran ulkoilutuksesta, lasten läksysitä ja mä teen ruuan. Lähes aina oon tehnyt ruuan alkuviikkoa varten viikonloppuna ja viikolla teen ruokaa keskiviikkona ja perjantaina. Korkeintaan kolme kertaa viikossa. Itse luen tai kuuntelen äänikirjaa samalla kun lämmitän valmiin itsetehdyn ruuan ja ehkä teen viereen salaatin, raastetta tms. ja katan pöydän. Ehdin samalla hoitaa pyykitkin. Keskityn näihin ja äänikirjaan mieluummin kuin järmään läksyistä lasten kanssa. Nää hommat tuntuu työpäivän jälkeen ihan levo
Mä en enää tehosta, vaan jaan tehtäviä. Jokainen kantakoon oman vastuunsa, ihan lapsesta saakka, että pystyy siihen sitten aikuisenakin.
Ap, mä ymmärrän sua 100%.
Kun mies on saamaton joka asiassa eikä osaa mitään eikä ota vastuuta mistään niin kyllä se mies rupee olemaan omissa silmissä kuin yksi lapsista. Lopahtaa siinä samalla kaikki halut miestä kohtaan.
Hyvä kun laitoit eron vireille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi naisen pitäisi olla joka armas minuutti supertehokas, illalla työpäivänsä jälkeen, jotta se laskettaisiin miksikään tekemiseksi? Samaan aikaan mies voi pötköttää sohvalla kas kun on lepohetkensä ansainnut?
Iltahan ei riitä, nainen pitää olla supertehokas heti siitä hetkestä, kun hän avaa aamulla silmänsä. Naisen kaikki liikkeet pitää olla kellotettu ja optimoitu niin ettei tule yhtään harha-askelta eikä sekuntiakaan mene hukkaan. Ennen töihin menoa nainen tekee koko perheelle aamupalat, tyhjentää ja täyttää tiskikoneen, lataa pyykkikoneen valmiiksi ja varmaan herättää, pukee ja tekee aamutoimet lapsille, jotta ahkera mies vie heidät, valmiit paketit siis, päiväkotiin. Mies saa sitten ihastelua osakseen, miten on ahkera ja perhekeskeinen, joten siinä on hyvä syy levätä ilta työpäivän jälkeen.
Kyllä meillä kaikki esikouluikäisestä lähtien ovat saaneet tehdä itse aamupalansa. Mä lämmitän teeveden, keitän kahvin ja leikkaan leipää valmiiksi, nostan jugurtit, hedelmät, juuston ja voin esille.
Meillä jokainen kykenevä ottaa itse kaapista leipänsä, juustonsa ja jugurttinsa. Ei niitä tarvitse nostaa esille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi naisen pitäisi olla joka armas minuutti supertehokas, illalla työpäivänsä jälkeen, jotta se laskettaisiin miksikään tekemiseksi? Samaan aikaan mies voi pötköttää sohvalla kas kun on lepohetkensä ansainnut?
Oma mieheni ei koskaan pötkötä sohvalla, vaan on minua tehokkaampi. Hän huolehtii työpäivän jälkeen koiran ulkoilutuksesta, lasten läksysitä ja mä teen ruuan. Lähes aina oon tehnyt ruuan alkuviikkoa varten viikonloppuna ja viikolla teen ruokaa keskiviikkona ja perjantaina. Korkeintaan kolme kertaa viikossa. Itse luen tai kuuntelen äänikirjaa samalla kun lämmitän valmiin itsetehdyn ruuan ja ehkä teen viereen salaatin, raastetta tms. ja katan pöydän. Ehdin samalla hoitaa pyykitkin. Keskityn näihin ja äänikirjaan mieluummin kuin järmään läksyistä lasten kanssa. Nää hommat tuntuu työpäivän jälkeen ihan levo
Olen viime aikoina alkanut pohtia, onko mulla add tai vastaava.
Vaikka olen nainen, olen aina stressannut hirveästi ruoanlaitosta enkä ole koskaan osannut keskittyä kuin yhteen asiaan kerrallaan. Kun teen ruokaa, niin joudun vahtimaan kattiloita, jotta mikään ei kiehu yli, ja yleensä kuitenkin kiehuu. Ruoanlaittoon menee paljon aikaa. En voi keskittyä mihinkään muuhun, kun teen sitä.
Kun autoin lasta läksyissä, piti tietysti olla muutoin ihan hiljaista enkä voinut tehdä samaan aikaan mitään muuta.
Jne.
Naisen hyveisiin on perinteisesti kuulunut ahkeruus ja aikaansaavuus. Hyvä nainen on hyvä työihminen.
Miehen hyveisiin on kuulunut kyky ajatella teoreettisesti, reflektoida, pohtia ja tehdä ajatustyötä.
Noin niin kuin "perinteisesti". Mitä hyötyä on naisesta, joka ei ole tehokas talouskone, voidaan kysyä. Etenkin jos hän ei edes synnytä eikä hoida lapsia. 🙄