Tutkimus: Britanniassa yhä useampi alle 30-vuotias mies menettää uskonsa yhteiskuntaan
Uusi tutkimus paljastaa huolestuttavan trendin Britanniassa: yhä useampi alle 30-vuotias mies menettää uskonsa yhteiskunnan merkitykseen ja tulevaisuuteen. Tutkimuksen mukaan erityisesti nuoret miehet kokevat, että yhteiskunta ei enää palvele heidän tarpeitaan tai tue heidän elämäänsä.
Korkeat verot ja varallisuuden epätasainen jakautuminen ovat tutkimuksen mukaan keskeisiä syitä tähän kehitykseen. Moni nuori mies kokee, että varallisuus keskittyy yhä pienemmälle prosentille väestöstä, mikä lisää epäluottamusta ja turhautumista. Tämä on johtanut siihen, että heitä ei enää kiinnosta asepalvelus, lainkuuliaisuus eikä moraaliset kysymykset.
"Yhteiskunta ei ole enää ihmistä ja elämistä varten," kommentoi eräs tutkimukseen osallistunut nuori mies.
"Tuntuu, että kaikki on suunniteltu vain pienen eliitin hyödyksi."
Tutkimuksen tulokset ovat hälyttäviä ja voivat toimia varoituksena myös muille länsimaille. Jos nykyinen suunta jatkuu, länsimainen yhteiskunta saattaa kohdata vakavia haasteita lähitulevaisuudessa.
Asiantuntijat varoittavat, että varallisuuden jakautumista tulisi parantaa ja jokaiselle tulisi tarjota työtä sekä palveluita, jotka tukevat elämää ja yhteiskuntaan kuulumisen tunnetta.
"On tärkeää, että verot näkyvät konkreettisina palveluina, jotka parantavat kaikkien elämänlaatua," toteaa tutkimuksen johtaja.
"Ilman tätä, yhteiskunnan yhtenäisyys ja vakaus ovat vaarassa."
Tutkimuksen tekijät toivovat, että tulokset herättävät keskustelua ja johtavat konkreettisiin toimiin yhteiskunnan eriarvoisuuden vähentämiseksi.
"Meidän on löydettävä keinoja, joilla voimme palauttaa nuorten miesten uskon yhteiskuntaan ja sen tulevaisuuteen," he painottavat.
Kommentit (263)
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rikkaiden pitäisi omaa varallisuuttaan jakaa??
Kukaan ei rikastu täysin omalla ansiollaan, eikä missään yhteiskunnallisessa tai muussakaan tyhjiössä. Ympäristö ja yhteiskunta ovat sen rikastumisen mahdollistaneet, samoin kuin muiden työ. Yhteiskunta on kokonaisuus, ja rikkaatkin hyötyvät sen toiminnasta jopa enemmän kuin vähävaraiset.
Vierailija kirjoitti:
Ovat tajunneet, että elämällä ei ole mitään merkitystä ja että elämä on loppujen lopuksi tuskan pakoilua.
Ei nyt ihan noin yksioikoista. Elämän merkityksellisyys katoaa kun valinnanmahdollisuudet kapenevat. Tunne siitä ettei voi mitenkään vaikuttaa elämänsä kehitykseen, tekee ihmisestä ahdistuneen, tyhjän kuoren. Jos ei ole mitään yhteisöä, läheisiä ihmisiä ottamassa koppia, tilanne on vielä pahempi.
Feminismin syy kuten kaikki muukin. Feministin tasa-arvo = etuoikeuksia naisille.
Vierailija kirjoitti:
Feminismin syy kuten kaikki muukin. Feministin tasa-arvo = etuoikeuksia naisille.
Miehillä on ollut munalisä tuhansia vuosia, naisten kustannuksella. Nainen on joutunut antamaan pakkopillua saadakseen ruokaa pöytään. Nyt sitten osaa miehistä sapettaa koska naisen ei enää ole pakko antaa pakkopillua hengissä selvitäkseen
Vierailija kirjoitti:
Feminismin syy kuten kaikki muukin. Feministin tasa-arvo = etuoikeuksia naisille.
T. Sovinisti joka haluaa rusinat pullasta
Vierailija kirjoitti:
Feminismin syy kuten kaikki muukin. Feministin tasa-arvo = etuoikeuksia naisille.
Hohhoijaa 🙄
Joku nainen kyseli täällä aikaisemmin että miksi miehet valittavat aina internetissä yhdestä tietystä asiasta, että ei naiset koskaan niin tee, vaikka eipä täällä nyt siitä aiheesta ole puhuttu lähes ollenkaan, paitsi se nainen jolle vastasin, joku toinen nainen kerran mainitsi ainakin ja sitten minä myös otin aiheeseen osaa kun vastasin siihen. Tosiaan vastasin siihen ja ihmettelin myös sitä että miksi näyttää nyt siltä että naisia kiinnostaa se tietty aihe. Selailin nyt uusimpia sivuja ja huomasin että naisia näyttää kiinnostavan yksi tietty aihe sitten vastapainoksi. Vannon että aivan sattumaa enkä minä olisi halunnut tätä tuoda nyt esille mutta tuon kun tämä jotenkin hassusti monesti kytkeytyy eri keskusteluihin, eli naiset ovat tässä nyt paljon puhuneet rahanpuutteesta köyhyydestä. Jotain Reagania ja Thatcheriakin ovat maininneet täällä paljon, Orpoa ja Purraa mainittu kuinka kauheita ovat... miten naisilla voi olla maagisesti enemmän rahanpuutetta köyhyyttää kuin miehillä? Ei miehet valita täällä rahanpuutteesta suoranaisesta köyhyydestä koskaan. Vaikka miehet puhuisivatkin rahasta, niin se liittyy siinäkin korkeaan verotukseen, eli täysin päinvastoin kuin rahanpuute. Ellei siis halua ajatella että korkea verotus johtaa rahanpuutteeseen, voi johtaa mutta en usko että siitä nyt on kyse ja sanoisin itsekin silti että se on eri asia kuin köyhyys, tai äärimmäinen köyhyys kuten näin jonkun naisen tuossa mainitsevan.
Eli miksi naiset valittavat jatkuvasti internetissä kuinka ovat äärimmäisen köyhiäkin? Voin ymmärtää tämän jossain määrin jos on kyse jostain yksinhuoltajaäidistä, mutta ne ovat 1% tapauksista täällä Miehet ja naiset valittavat internetissä kuulemma jatkuvasti eräästä aiheesta jota en nyt mainitse ettei mennä siihen keskusteluun kun eivät miehet ole nyt siitä puhuneet ollenkaan täällä, itse asiassa vain naiset kuten tuossa alussa kerroinkin. Mutta naisilla onkin tuo äärimmäinen köyhyys Thatcherin ja Purran sekä Orpon ja Reaganin sakset onkin ongelma. Mielenkiintoista miksi miehet ei tästä valita.
Ei tarvitse naiset tästäkään nyt puhua mitään enää jos ette halua kun nyt menin mainitsemaan tästä, panin vaan merkille kun oli jotenkin hassu sattuma. Mutta joo, adios!
Vierailija kirjoitti:
Ketju täynnä persuttajia 🤣
M E N E V I T T U T Ö I H I N L A I S K A V A S S A R I !!!!!
Okei hei huomasin vielä että täällä oli hieman rahoittumista tässä tietyiltä osanottajilta, ja muiltakin miksei, ja samalla taas pari vihaista kommenttia mikä on ymmärrettävää, kukapa täällä ei olisi vihainen. Mutta sanoin vaan viimeisen adiooksen nyt tähän vielä mainitsin tämän, älkää noudattako minua jos ette halua. Antakaa palaa vaan!
Adios! (älkää kysykö miksi käytin adios-sanaa nyt monta kertaa peräkkäin, katsoin erästä showta jossa sankari sanoi sen pahikslle ja... adios)
Tossa on käytetty väärää terminologiaa, noi on inc eleitä eikä miehiä mitä tossa oli tutkittu.
Vierailija kirjoitti:
näinhän se on. Ihmisille riittävästi kunnollisia työsuhteita ja keskiluokalle asunnonosto helpoksi sekä ostovoima takaisin. Sellainen yhteiskunta joka ei koulutuksesta ja rehkimisestä huolimatta tarjoaa muuta kuin pätkätyötä, taloudellista epävarmuutta ja vuokralla asumista ei tarjoa suurimmalle osalle ihmisistä yksinkertaisesti yhtään mitään. Yksinasuvalle järkevän summan säästäminen on melkein mahdotonta.
oikeassahan nuo miehet ovat.
Miksi juuri keskiluokan pitäisi asuntoja ostaa? Olen elämäni rehkinyt ja tyytyväinen vuokra-asumiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
näinhän se on. Ihmisille riittävästi kunnollisia työsuhteita ja keskiluokalle asunnonosto helpoksi sekä ostovoima takaisin. Sellainen yhteiskunta joka ei koulutuksesta ja rehkimisestä huolimatta tarjoaa muuta kuin pätkätyötä, taloudellista epävarmuutta ja vuokralla asumista ei tarjoa suurimmalle osalle ihmisistä yksinkertaisesti yhtään mitään. Yksinasuvalle järkevän summan säästäminen on melkein mahdotonta.
oikeassahan nuo miehet ovat.
Miksi juuri keskiluokan pitäisi asuntoja ostaa? Olen elämäni rehkinyt ja tyytyväinen vuokra-asumiseen.
No minäkin olen tyytyväinen vuokralla, mutta aika moni muu haluaisi sen asunnon ostaa, jos se olisi mahdollista. Mutta nykyään se on mahdollista yhä harvemmalle.
Ja tässähän on kyse laajemmin yhteiskunnasta. Onko mielestäsi hyvä asia, jos kaikki omaisuus kertyy pienelle porukalle, ja köyhien lisäksi myöskään keskiluokka ei omista mitään tai juuri mitään? Kaikki rahaliikenne yhteiskunnassa on yksinsuutaista köyhiltä ja keskiluokalta varakkaille (siis kaupankäynti, vuokrat, lainat jne.) Sellainen talous ja yhteiskunta ei ole terveellä pohjalla ja johtaa isoihin ongelmiin (kuten nyt on parhaillaan käynnissä).
Onneksi myös päättäjät ovat alkaneet reagoida. Esim. Euroopan komissiossa ja OECD-maiden ja G20-maiden kokouksissa on pohdittu superrikkaiden verotuksen kiristämistä. Nykyinen kehitys alkaa olla kestämätöntä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
näinhän se on. Ihmisille riittävästi kunnollisia työsuhteita ja keskiluokalle asunnonosto helpoksi sekä ostovoima takaisin. Sellainen yhteiskunta joka ei koulutuksesta ja rehkimisestä huolimatta tarjoaa muuta kuin pätkätyötä, taloudellista epävarmuutta ja vuokralla asumista ei tarjoa suurimmalle osalle ihmisistä yksinkertaisesti yhtään mitään. Yksinasuvalle järkevän summan säästäminen on melkein mahdotonta.
oikeassahan nuo miehet ovat.
Miksi juuri keskiluokan pitäisi asuntoja ostaa? Olen elämäni rehkinyt ja tyytyväinen vuokra-asumiseen.
No minäkin olen tyytyväinen vuokralla, mutta aika moni muu haluaisi sen asunnon ostaa, jos se olisi mahdollista. Mutta nykyään se on mahdollista yhä harvemmalle.
Ja tässähän on kyse laajemmin yhteiskunnasta. Onko mielestäs
*yksisuuntaista
Nämä USA&UK miehet huutelee somessa isoisiensä elämien perään. Haluavat heidän salkkunsa,puvut,talon,mökin ja palvelualttiin (hedelmällisen!) vaimon. Tänä päivänä ainoastaan jossain Turkissa tai Bulgariassa onnistuu perinteisen perheen pitäminen. Ei niinkään täällä lännessä.
Vierailija kirjoitti:
Taas se merkittävin seikka ja syy tähän tunteeseen jätettiin mainitsematta.
Minusta ei voi vaatia että romaneille riittäisi 500 vuotta kotouttamista t. Maria O.
Vierailija kirjoitti:
Britannia on nykyään uusi Paki stan. Lontoossa ihmiset asuvat teltoissa kaduilla ja valkoisia näkee enää harvoin. Britannia on romahtanut täysin. Laittomia tulijoita tulee veneillä joka päivä.
Kodittomia on paljon, se on totta. Mutta kyllä mä näin Lontoossa asuvana näen enemmän valkoisia naamoja kuin muita. Omassa kotitalossa (kerrostalossa) taitaa asua yksin egyptiläistaustainen ja yksi kiinalainen, muut ovat valkoisia ainakin ulkonäön perusteella.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi ihmeessä rikkaiden pitäisi omaa varallisuuttaan jakaa??
Siksi ettei heitä tapeta.
Miksi ihmeessä duunareitten pitäisi veroja maksaa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Thatcer ajoi Britannian pysyvään köyhyyteen.
Blair oli luonut sille perustan maahanmuuto
Thatcherin edeltäjä oli Callaghan, seuraaja Major, sitten vasta Blair.
Vierailija kirjoitti:
Jaaha Venäjän propagandaa. Tämä on todellisuutta Venäjällä. Länsimaissa kaikilla halukkailla on töitä ja varallisuutta.
Ap on iiigor
Sinulla ei taida olla mitään käsitystä siitä mitä uusliberalismi on. Se on ollut käytössä briteissä jo Thatcherin ajoista lähtien ja nyt korjataan sen satoa oikein urakalla.
Enpä tunne ketään brittiläistä nuorta miestä jolla noin korkealentoisia ajatuksia. Jalkapallo ja jätkäkulttiuri pitävät kiinni ihmiskunnassa. Täysin kaveriton poika/mies on siellä tosi kummajainen. Futis, kalja ja pillu ne ovat brittinuorukaisen mielessä ja hauskaa on.